Kuopus, 8 v, saa tuhottomasti tekstareita. Arki-iltana klo: 22.50 tulee yksi, jossa lukee v***u (tässä alkuperäisessä muodossaan, lähettäjän sensuuritähdin). Ei muuta. Tiedän tämän, koska luin tekstiviestin. Se oli ehkä rumasti tehty, mutta millaisia tekstiviestejä tokaluokkalainen saa lähellä keskiyötä? No juuri tuollaisia.

Muutama viikko sitten sama tyttö sai useita viestejä putkeen. Hän luikki pahan näköisenä toiseen huoneeseen niitä lukemaan, kunnes suoraan kysyin, mitä viesteissä on. Lapsi näytti. Niissä kaikissa luki ”olet kirotu” ja kymmenkunta irvistävää hymiötä perään. Olisi kirjoitusvirheineen liikuttavaa, jos ei olisi niin kurjaa.

Kuopus oli huonona viesteistä, joita tuli ja tuli vain. Pyysin lupaa vastata niihin otettuani ensin tiedustelusta selville lähettäjän nimen. Meillä monesti leikkinyt ihan kiva tyttö sai ystävällisen mutta napakan kehotuksen lopettaa viestittely. ”Antaapa olla näiden kanssa. T: äiti”. Viestit loppuivatkin.

Uusia tulee muiltakin koulukavereilta. Yhä edelleen tyttö juoksee toiseen huoneeseen lukemaan viestejään. En tiedä millaisia sitten itse mahtaa lähettää. Tekisi mieli tutkia tarkemmin, mutta kielletyltä se tuntuu. En tiedä onko kyseessä joku tyttöjen välinen leikki, vai ihan oikeaa kiusantekoa. Mahtavatko lähettelijöiden vanhemmat tietää, millaisia viestejä makselevat?

Juttelen lapsen kanssa. Kerron lukeneeni v***u-viestin ja huolestuneeni. Pyydän anteeksi ja lupaan, etten jatkossa kyttää viestejä lupaa kysymättä. Saan lapsen läsnä ollessa tarkistaa muutkin viestit, ja tilanne puidaan.

Mitä mieltä olette lapsen puhelinliikenteen seuraamisesta? Miten lapsen ikä teistä asiaan vaikuttaa? Meneekö kirjesalaisuus vaikkapa alle kymmenvuotiaallakin ohi vanhemman vastuusta katsella perään?

 

7.00 Herätys

7. 15 Lapsi kampeutuu vastahakoisesti aamupalalle

7.25 Lapsi tiedustelee kulkiessaan hermostuttavasti eteisen ja olohuoneen väliä: ”Missä se toinen hanska nyt on? Se eilen oli tässä!” Niin, olohuoneen sohvalla. Nyt toinen on olohuoneen pöydän alla. Toista ei ole.

7.30 (Kun olisi lähdön hetki) ”Mutta ei se ole tälläkään”, kuuluu sohvan takaa. Sitten seuraa kiivasta ja kiukkuista pengontaa eteisen remonttikamojen joukosta kera äidin, isän ja asianomaisen. Löytyy 3,5 paria kaikkia muita hanskoja, muttei niitä joita tähän pakkaskeliin tarvitaan.

7.35 ”No mihin sä oikein ne laitoit eilen?”, ”Siis kyllä ne oli just tossa vielä illalla!”, ”Olisko mahdollista pitää niitä täällä mihin ne kuuluu?”, ”No joo joo mut kun ne unohtu ensin kouluun ja laitoin ne reppuun ja tyhjensin sitten sen repun sohvalle ja sitten ne meni jonnekin.”

7.40 ”Missähän mun monot on?” tiedustelee sama lapsi, joka on viimeiset minuutit seissyt paikallaan, kun vanhemmat (jotka luulivat monojen olevan jo hoidossa) syvyyssukeltavat vielä tumpun perässä. Tumpunpiru sentään löytyy.

7.42 Monotkin löytyvät, tulevat heitetyksi vähän mauttoman kiivaasti esiin kaapista, ja lapsi lähtee kouluun melkein vartin myöhemmin kuin piti.

Vanhemmat ottavat kolmannen kupin kahvia saadakseen hermoa hölläämään.

Miten onkin mahdollista, ettei mikään ole koskaan siellä missä piti? Ei siellä, missä sen pitäisi olla, eikä siellä missä se oli vielä eilen. Ja miten voikin olla varmaa, että huomenna se on taas jossain merkillisessä paikassa?

Kyse on muutamista minuuteista, eikä mistään kuolemanvakavasta. Silti juuri tällainen sinänsä maailmoja mullistamaton arkiaamujen turha kiireteutarointi sieppaa aivan järjettömästi.

Aikaisempi herätys? Järjestelmällisempi vaatehuolto? Edellispäivänä esiin kaivetut hiihtovälineet? Tiedetään, tiedetään.

 

Olen surkea muistaja. Omien muistettavien asioitteni kanssa ehkä vielä juuri pärjäisin tuhdin kalenteri- ja muistutusjärjestelmän varassa, mutta sitten on vielä noiden kahden kersan asiat muistettavana. En pysty.

Laajassa mittakaavassa pitää muistaa ainakin astmalääkärin tarkastukset (en muista ennen kuin iskee jokin kriittinen kohtaus), hammastarkastukset (muistan, kun on reikä ja sattuu) ja kausivarusteiden esiin kaivaminen (muistan, kun alkavat itkeä kylmää/kuumaa).
Lyhemmällä aikavälillä on kummankin soittotunnit, aikidotreenit, teoriatunti, kymmenen aamu, kahdeksan aamu, välipalakamat, lääkkeiden loppuminen ja luistelupäivä.
Laitetaanpa tähän vielä muutamat lukujärjestyksen muutokset ja pari kivaa retkeä poikkeusaikatauluin, mukaan tarvittavin eväin sekä kolikoin, ja valmista on.

Kamalimpia ehkä kuitenkin ovat ne erilaiset koulusta kahmalomitassa kannettavat lipukkeet ja lapukkeet, joita pitäisi ensin tajuta kysyä lapselta, sitten muistaa allekirjoittaa, ja sitten vielä palauttaa lapselle kouluun vietäväksi. Olen anellut opettajilta siirtymistä kokonaan sähköisen viestintään vedoten kotiimme paperikamojen Bermudan kolmiona, mutta siihen ei kuulemma voida siirtyä jonkin (epäilemättä metsäteollisuuden vehkeilemän) säädöksen vuoksi.
Olen totaalipulassa. Tai lapset ovat. Sehän siinä kauneinta onkin.

Selviättekö te? Jos, niin miten?

Joulu on juuri ja juuri ohi, mutta askartelijoilla on onneksi aina tilaa koristevinkeille. Vaikka sitten sitä seuraavaa joulua odotellessa. Ja miksei tämä värikäs ketju passaisi mainiosti vaikka vappujuttuihinkin. Tosi hauskalta se näyttää myös korkeaan lasimaljakkoon laiteltuna.

Taittelimme lasten kanssa monta metriä pitkän ketjun erivärisistä askartelupapereista. Homma on helpompaa, kuin mitä valmiista ketjusta uskoisikaan.

Paperit leikataan pituussuunnassa noin kahden sentin levyisiksi suikaleiksi. Sitten kaksi eriväristä suikaletta liimataan päästä yhteen suorakulmaan. Nyt onkin edessä vain taittelua.

Vuoron perään kumpikin suikale taitetaan tyvestään keskelle. Kun päästään suikaleen loppuun, liimataan jatkopala jotakin muuta väriä, ja taas taitellaan. On sitten taittelijan kärsivällisyydestä kiinni, kuinka pitkään ketjuun lopulta päästään.

Kun ketju tulkitaan valmiiksi, liimataan viimeiset taitokset kiinni. Sitten vain availlaan varovasti taitoksia oikosempaan. Helppoa hommaa ja kaunis lopputulos. Ja koukuttavaakin. Taittelemaan jää helposti tunneiksi.

Tuo yläkulman paperimakeinen on anopin oppeja. Hänen lapsuudessaan tehtiin näitä kuusen oksille. Näin se menee:

Värikkään paperin keskelle laitellaan isohko makeinen. Sitten taitellaan kummastakin kapeasta päädystä noin 5 sentin matkalta paperi viuhkalle. Kun molemmat puolet on taiteltu, leikataan viuhkapinot paperin pituussuunnassa noin puolen sentin välein suikaleiksi, jolloin syntyy hauska krepattu reuna. Paperi kääritään makeisen ympärille, ja solmitaan vaikkapa villalangalla krepattujen päiden reunasta. Ja loppiaisena tietysti availlaan ja syödään!

Tämä käsityöblogini päättyy tähän. Kiitos seurasta! Ensivuodelle on kuitenkin luvassa uutta kivaa näillä samoilla sivuilla. Nähdään silloin!

 

Tarvikkeet: omat varastot

Aika monta pehmeää pakettia lähtee tänä vuonna rekireissulle. On pikkusukkia vauvaväelle ja pipoja vähän isommille. Tähän palmikon ja pitsin yhdistelmään olen ihastunut aikuisten sukissa. Tosi kiva, joutuisa malli neuloa. Ja värihän on jouluun justiinsa sopiva.

Malli on Novitan sivuilta ja lanka Seiskaveikkaa.

Paljon kivoja sukkajuttuja ovat tehneet myös muut.

Vauvoille on tehty esimerkiksi tällaiset

 ja tällaiset . Vaikka minkämoisia ihania sukkia näkyy täälläkin .

Koviin paketteihin laittelen tänä vuonna niitä kotitekoisia saippuoita ja muutaman mosaiikkikoristeisen pannunalusen, jos vain vielä ehtivät valmiiksi. Täytyykin lähteöä äkkiä liimailemaan!

Tarvikkeet: Novita

 

Pukin pajassa on melkoisen vilkasta juuri tällä hetkellä. Suvussa on paljon pieniä, ja tumppujen ja sukkien arvioin kelpaavan aina.

Koska olen helposti kyllästyvää sorttia, teen aina ainakin kahta eri työtä kerrallaan. Silloin voi lennosta vaihtaa edistämään toista, jos alkaa kypsyttää. Näissä on tarpeeksi samaa, mutta riittävästi eriäkin.

Jos ei ole ennen tehnyt lapasia, tai se kuuluisa kantapään arveluttaa, kannattaa aloittaa näistä minikokoisista. Tulee nopsemmin valmista! Hyviä perusohjeita löytyy täältä ja täältä.

Onkos muilla lahjahommia puikoilla?

Tarvikkeet: Novita

 

Tytöt tahtoivat askarrella jotakin pientä jouluista. He ovat hauskassa iässä, 8 ja 10, jossa intoa riittää, ja taitoa jo aika paljon. Usein tarvitaan kuitenkin selkeä ohje, etteivät projektit karkaile ihan lapasesta. Joskus kun on niin kivaa vain katsella, millaisia kuvioita kimalleliimasta saa, tai kuinka monella tavalla helmiä voi pujotella, ettei lopulta tuntienkaan ähräyksestä ole oikein muuta näyttää, kuin melkoisen kimaltavia sormenpäitä. Sekin tietysti usein riittää. Tekeminen se tärkeintä on.

Nyt oli selkeät ohjeet ja päämäärä. Valmis pakkaus tonttusia varten. Tyttöjen tehtäväksi jäi ommella huopatakin ja tonttulakin saumat yhteen, ja yhdistellä sitten kartion mallinen puinen vartalo, pää ja pienet helmikädet liimalla. Ja tytölle laitettiin lankatukka.

Nuorempi lapsonen oikaisi ompeluhommissa, ja liimasi tonttulakin sauman. Toimi ihan mainiosti niinkin – vähän tekemisen jälkiä täytyy lasten hommissa ilman muuta ollakin.

Nyt tonttukaksikko katselle keittiönpöydällä adventtikynttilöiden lisääntymistä. Ja välillä tuon ikkunan takana ammottavaa remonttikaaostakin. Keittiömme räjähtää auki juuri sopivasti joululomaksi.

Aika ihania tonttuhommia muuten löytyy täältä.

Tarvikkeet: Sinelli

 

Otimme uusintaerän saippuahommissa. Edelliset toimivat kyllä hyvin, ja niitä oli kiva tehdä, mutta vähänhän ne jäivät muotopuoliksi.

Nyt saimme käyttöön silikonimuotin ja väriainetta, ja lopputulos onkin melkoisen paljon hiotumpi!

Sulatimme Crystal Clear -saippuamassan mikrossa, ja lisäsimme sitten pikkutilkan väriaineita. Kuumaan massaan sekoitimme myös juoksevaa hunajaa. Muitakin tuoksu- ja hoitoaineita voi käyttää, mutta näistä tuli ihanan hunajaisia.

Sitten vain seos silikonimuotiin, ja odottelemaan. Seuraavana päivänä muoteista kuoriutui tällaisia kaunokaisia!

Alla kuva välineistä, ja tässä yllä valmiit tuotokset. Näitä tehtailemme ilman muuta lisääkin!

Tarvikkeet: Lahtisen vahavalimo

 

Jopa huomaa, että talvi tulee täysillä päälle. On äkkiä akuutti tarve sukille, tumpuille ja pipoille. Lapset listaavat tilauksiaan, ja penkovat lankakasoja.

Kuopukselle syntyi pari säärystimiä helposti kilkatellen. Väritkin vaihtuivat 7veljestä Polkan kevätsävyllä itsestään.

Syntyi myös eräälle ihan erityiselle tytölle melkoisen värikkäät villahousut 7Veljestä jättiraitaa ja Linnut Papukaijaa yhdistämällä.

Itselleni tein kimallusbaskerin uudesta Kide-langasta.

Olemme tyttöjen kanssa myös aloitelleet ihan uuden askarteluhomman äärellä. Photopearls-menetelmällä valokuvista tehdään helmikuvia. Kivaa, vaikka tarkkaa puuhaa. Katsotaan myöhemmin, miltä valmiit työt näyttävät.

Tarvikkeet: Novita ja Sinelli