Minä tykkään kamalasti naulaamisesta. Tiedättehän miten pikkulapset innostuvat hakkaamaan sellaista lelua missä “naulataan” muovitolppia puisen lelulevyn läpi. Samalla lailla touhu jaksaa innostaa myös minua, tosin ihan oikeilla nauloilla ja vasaralla. Se on yksinkertaista, hauskaa ja hommassa kehittyy ja kokee onnistumisia, sopii siis lapsille ja minulle. 

Ei minulta elämästä ole naulaamista puuttunut. Lapsuudenkodissa aitatalkoot olivat yhtä paukuttelua ja muutenkin, kokoajan sielläkin korjattiin kaikkea. Naulaamisharrastukseni koki kuitenkin valtavan kolauksen siina kohtaa kun tutustuin Tuukkaan. Tuukka on ruuvimiehiä. 

Tälle Tuukan naulavastaisuudelle riittää perusteluja. “Niitä on niin vaikea irrottaa” on yleisin. Laudat halkeavat, eivät pysy niin hyvin, on kuulemma hidastakin (on kai jos ei osaa naulata niin kuin pitäisi…?) On hidasta tai ei, olen pikkuhiljaa kääntynyt huomaamattani täysin ruuvien puoleen, on omat akkuporakoneet ja ruuvia joka lähtöön ja ei siinä mitään.

Eilen päätin tehdä ylimääräisille kesäkurpitsan taimille jämälaudoista uuden istutuslaatikon. Hetken mielijohteesta tartuinkin akkuporakoneen sijaan vasaraan. Tuukka ei ollut kotona ja oloni oli kuin pikkurikollisella kun naulasin innosta pihisten laatikon kasaan. Ja miten kivaa minulla oli! Ei ollut erilaisia päitä, aina väärän kokoisia ristejä tai torxeja. Oli vain hyviä nauloja ja kunnon vasara. Tunnustin tekoni Tuukalle illalla ja sitä jaksoi naurattaa. Oli muuten nopeaa, mukavaa ja purkutyön lupasin hoitaa itse. 

En tehnyt tänään oikein mitään. Kävin aamulla ratsastamassa ylikierroksilla käyvän hevosen ja Woody taisi imaista minusta mehut ihan kokonaan, sillä koko päivä meni ihmetellessä että mitäs sitten. Koko päivän tekemiset rajoittui pakollisiin ruoan tekoon, tiskikoneen tyhjentämiseen ja pyykkikoneellisen pesemiseen. Loppu aika vaan hengailtiin tyttöjen kanssa pihalla, tytöt hoitivat ponia ja käytiin kävellen katsomassa loppuja hevosia laitumella. Koko ajan nukutti, syötin Torstia toooosi hartaasti samalla lepäillen ja harkitsin jopa päiväunia. 

Tuukka leikkasi koko päivän viime viikolla kuvaamaamme Apulannan uutta videota (tulee muuten hyvä länkkärivideo!). Niinä päivinä kun Tuukka tekee kotona töitä minä jotenkin lamaannun. Odotan koko ajan että tehtäisiin jotakin yhdessä, vaikka tiedän ettei tehdä, vaan Tuukka tekee töitä. Minä voisin tehdä omia juttujani, ihan samaan tapaan kun silloin kun Tuukka on muualla töissä, mutta en osaa. Ramppaan Tuukan luona ja haahuilen, olo on ihan höhlä.
On kyllä toisaalta ihan kiva olla rauhassa ja seurailla tyttöjen touhuja. Niiden jututkin oli kieltämättä taas hyviä. Hilma kieltäytyi saunasta koska massu oli kipeä, on kuulemma vauva tulossa. Hilma myös vetäisi Helgan kengät tänään jalkaansa ja tokaisi: Istuu kun nakututtu! Kirppu puolestaan kysyi saunassa saavatko he saunan jälkeen vielä iltapalaa? Lupasin jotakin. Kirppu: Voisitko sä äiti pilkkoa taas raakaa kaalia kun se on niin hyvää, vähän liian hyvää.”

Tästä hiljaisesta päivästä jäi päälimmäiseksi mieleeni se, että olin tosi ylpeä siitä, että perheessämme on viisivuotias jonka mielestä kaali on "vähän liian hyvää”.

Kuinka onnellinen onkaan pian viisivuotias tyttö kun herää aamulla ja kuulee olevansa nimipäiväsankari! Kaksi ikiomaa korttia postilaatikossa, kummeilta ja naapureilta, kulkevat kädessä mukana ja niiden kanssa mentiin äsken nukkumaan.

Helga on siskoskatraan isosisko (vaikka Kirppu oikeasti on vähän vanhempi), vastuullisin ja samalla joukon herkkis. Helga pitää kissoista, piirtämisestä sekä prinsessoista ja leikkii pihalla ”irti päästettyjen” sielujen metsästämistä. Sen tosiasian tajuaminen, että Hilmalla ja Kirpullakin on ihan oikeita mielipiteitä joita pitää kunnioittaa, ottaa välillä koville. Helga meinasi suurin piirtein pyörtyä kun lupasin hänelle, että tänä kesänä tehdään se kauan odotettu retki Muumimaailmaan. "Äiti miksi mulle tuli kyyneleet? Vaikka mua ei itketä?"

Kun laitoin tänään tyttöjä nukkumaan, lauloin Helgan kunniaksi unilaulujen lisäksi myös juhlaan sopivan Putte-possun nimipäivät –kappaleen. …Voi jospa oisin saanut olla mukana…. ”Mitä, miksei se saanut olla mukana? Vai oliko se? Miksei sitä ollu kutsuttu?” Kysyy pieni ihana, kyyneleet silmissä.

Kirjoitin muutama vuosi sitten Kotivinkki-lehden kolumnissa Kuuhulluista, ystäväseurueesta johon meidät tänne muuton jälkeen kutsuttiin mukaan. Kuvailin kerran kuussa kokoontuvaa porukkaamme seuraavasti:

” Suuren luokan salaseuralta kuulostava paikallinen ryhmä on kokoontunut jo yli kymmenen vuoden ajan kerran kuussa, täydenkuun aikaan, kunkin luokse vuorotellen istumaan iltaa. Mukana on 6 pariskuntaa ja meitä lukuun ottamatta kaikki jäsenet ovat eläkeläisiä. Kun meidän perheemme saapuu kuutamoiltaan, sen keski-ikä putoaa kertaheitolla viidenkymmenen alapuolelle. “

Me emme yksinkertaisesti vain ehdi mukaan joka kerta kuutamoiltoihin, mutta aina kun olemme mukana, mukavaa on. Tullaan paikalle vähitellen, halataan kaikki läpi, syödään ja oleskellaan. On terveellistä vaihtelua istua rauhallisella porukalla alas, vitsailla vähän ja kuunnella tämän seudun tarinoita vuosien takaa. Monta vuotta on kuutamoiltoja jo istuttu ja tultu ystäviksi.

Tänään saimme suruviestin, meitä on nyt yksi kuuhullu vähemmän. Suru painaa ja mietityttää. Täällä oppimamme eri sukupolvien välinen vahva yhteiselo tuo rikkautta ja valtavasti iloa elämään, mutta nyt myös menettämisen pelko vilahtelee yhä useammin mielessä. Voi elämä miten aika kuluu.

Oli ilo tutustua ja jakaa pieni pala elämää kanssasi. Lepää rauhassa Heikki.

Kesän myötä maailman liikuttavimmat kukkakimput ovat taas täällä. Näille rakkaudella äidille –kimpuille on olennaista liian lyhyet varret ja nuukahtanut olemus. Niitä on kuljetettu pienessä hikisessä kourassa ulkoleikeissä mukana pitkään. Vähän liian pitkään.

Kimppuja tulee myös talliin. Sinne niitä kerätään paitsi minulle, myös kaikille muille tallissa harrastaville hevosystävilleni. Välillä hevonen pääsee syömään voikukkakimpun jos toisenkin. Siinä tapauksessa tytöt keräävät uudet, ettei kuulemma meille tule paha mieli.

Liikuttavinta on kun kaiken kiireen keskellä tyttö tulee ja nostaa keittiön pöydälle unohtuneen, täysin nuutuneen kimpun minun nenäni eteen ja kysyy: Et sä äiti tykännytkään näistä? Tykkään, ihan maailman eniten!

Lauantai on viikonloppujen kohokohta, paras päivä viikosta. Tuukka on kotona, talo on siivottu edellisenä päivänä, sauna lämpenee ja niin, karkkipäiväkin vielä. Minä en ole lätkää katsonut mutta tämäniltainen Euroviisufinaali kiinnostaa. Vielä käydään tekemässä tallihommat, ja ratsastamassa 15-vuotiaan meillä välillä viikonloppuja viettävän Veran kanssa ja sitten illan kisakatsomo pystyyn! tytötkin saavat valvoa.

Kirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään kun sylissä meuhkaa 2,5 kk vanha Torsti, joka on menevää sorttia. Torsti kääntyy jo vatsalleen ja ei malttaisi pysyä muutenkaan hetkeäkään paikallaan. Tullut äitiinsä, luulen...

 
Meillä kävi sorkkahoitaja. Ei sitä silloin lehmää hankkiessa tullut mieleenkään mitä kaikkea sen huoltoon ja hoitoon liittyy, mutta nyt tämäkin on jo tuttua hommaa. Rosita on kasvatellut kynsiään muutaman vuoden ajan ja nyt oli taas aika kutsua paikalle Raimo Rautasalo. Hän on lähiseudun ainut ja paras sorkkahoitaja, sekä niin valloittava persoona, että hänen tapaamisensa tuo huomattavaa lisäarvoa tälle välttämättömälle mutta Rositaa tuskin miellyttävälle tapahtumalle. Raimo puhuu leveää murretta ja on aidosti hauska. Hommat hoituvat käden käänteessä ja sitten taas huastellaan. Jos Raimon tapaaminen on viihdyttävää niin ei siinä vielä kaikki: katsokaas tätä häkkyrää!

Tuntuu uskomattomalta että yhden pienen lehmän sorkkia varten pihaan saapuu tuollainen sirkus. Häkki nostetaan kuorma-auton lavalta alas ja lehmä laitetaan häkkiin. Leveät vyöt viedään vatsan alle, lehmä nostetaan ilmaan, jotta se ei pääse vastustelemaan liikaa. Minä kyllä olin koko toimituksen ajan varma että pieni Rositani on ensimmäinen lehmä, joka kaataa saman tien koko häkkyrän, sen verran sitä tuo homma kiukutti. Raimo nappaa jalan kerrallaan koneeseen kiinni, rälläköi sorkat kuntoon ja siirtyy seuraavaan jalkaan.

Jos haaveilet sorkkahoitajan urasta, kyselin sorkkahoitoalasta muutamia kiinnostavia faktoja: Häkkyrässä hoidetaan pääosin vain lehmiä. Isojen siitossonnienkin sorkkia hoidetaan, mutta tuolloin suositaan rauhoittamista. Eivätkä ne kuulemma häkkyrään mahtuisikaan (vaikka sinne olisi mahtunut 2 Rositaa päällekkäin!) Raimo apureineen hoitaa normipäivänä 65 lehmän sorkat kuntoon. Viime vuonna Hän arvioi hoitaneensa 8 000-9 000 lehmää. Suomessa on hänen lisäkseen 5 tai 6 vastaavaa häkkyrää. Kuulemma iso osa työstä on kiireellisten sairastapauksien hoitamista, ja Raimo toivoikin että Suomeen saataisiin yksi tekijä joka hoitaisi pelkästään sorkka-ambulanssin virkaa, niin paljon töitä kuulemma on. Siinäpä oiva bisnesidea, ei kun Raimolle TET-paikkaa hakemaan…

Kevät tuli niin äkkiä että yhtäkkiä tuntuu ettei meinaisi viihtyä sisällä yhtään. Tytöt ovat tonkineet kastematoja päivät pitkät ja minä sinkoilen pitkin pihamaita enkä osaa päättää mihin tarttuisin. No, perunat ovat maassa ja hevosaidat kierretty, tästä se lähtee.

Putosin muuten Woodyn selästäkin vapun aikaan, kylläpä tömähti! Aika kankeaksi veti kyllä, useammaksikin päiväksi. Harmittaa oikein että aina mulle sattuu, aikuiselle ihmiselle. Lapset ja kaikki. Pitäisi ehkä vaan rauhoittua, mutta kun halu tehdä ja mennä on niin kova, vaikka kroppa ei ole enää ihan yhtä notkea kun 15 vuotta sitten. Onneksi ei käynyt pahemmin, taas jatkossa varovaisemmin ja eikun eteenpäin, sanoi Olga ratsastuskentän hiekassa.  

Rositan utaretulehdus on menneen talven lumia ja nyt meillä maitokahvi maistuu taas siltä miltä pitääkin. Lampaat pääsivät jo pihalle, kanat päästetään ulos viimeistään viikonloppuna ja Rosita odottaa vielä sorkkahoitajaa, sitten sekin pääsee taas ulos ja maistamaan vihreää. Rositalla on muuten erityinen piirre, se ei pidä lapsista! Tai se oikeastaan pelkää niitä vain niin kovasti. Kun lapset tulevat sen aidan viereen, se alkaa pärskimään samaan tapaan kuin koirille. Aikuisten kanssa se taas kokee olonsa turvalliseksi. 

Olen kulkenut tuolla pihalla puhelimen kanssa ja napsinut kuvia aina kun on ollut joku hyvä hetki. Tässä teille kuvina keväiset terkut Marttilasta! 

Nyt Torstista tuli virallisesti Torsti ja juhlat ovat onnellisesti takanapäin. Toiset nimet valittiin Tuukan edesmenneen isän ja minun edesmenneen isoisäni mukaan.
Tytöillä oli vielä muutama päivä sitten muitakin hyviä nimiehdotuksia. Helga esitti edelleen Toivoa ja Moosesta, Kirppu oli sitä mieltä että Pekka Haavisto sopisi pikkuveljen nimeksi, vaikka meillä sen niminen kukko jo onkin. Hilma sen sijaan ehdotti ennakkoluulottomasti vähän eläimellisimpiä nimiä: hänen vahvimmat ehdokkaansa olivat Iso susi sekä Ampiainen.
No ei tullut ampiaista, tuli Torsti, tai Tovsti, kuten Hilma sen hauskasti lausuu.
Torstin juhlat oli pienet ja rennot. Paikalla neljä mahtavaa kummia, Vesku, Annika, Elina ja Juha sekä lisäksi vain kaikkein lähimmät ja rakkaimmat.

Ristiäiset tulivat vähän yllättäen, päätös sunnuntain ristiäisistä tehtiin maanantaina, joten ei ainakaan ehtinyt stressamaan, kun oli tuo vappukin siinä välissä. Kylämme Sääskjärven maatalousnaisilla on aivan mahtava tapa toimittaa jokaiselle kylään syntyvälle uudelle vauvalle valtava rotinarinkeli. Ja mikä parasta, rinkeli toimitetaan perheeseen juurikin ristiäisiä varten. (Tässä vaiheessa en malta olla mainitsematta että Tuukka unohtaa aina rotina –sanan ja kutsui pullaa sulavasti lätinärinkeliksi…)

Niinpä tämän päivän tarjoilut nojasivat tuohon valtavaan pullaan. Lisäksi tein tyttöjen kanssa pasteijoita valmisvoitaikinaan sekä jotenkin ah, niin 80-lukulaisia cocktailtikkuja. Sitten oli vadelmatäytteisiä vanhanaikaisia herrasväen pipareita ja mascarponetäytteinen suklaakakku.

Ja vielä pitää hehkuttaa. On ihana huomata että ei ole tämä lasten kanssa kokkailu ollut turhaa. Kun aamulla kiireessä havahduin siihen että tytöt voitelivat ja koristelivat ilman minkäänlaista ylimääräistä sotkua tai ongelmaa kolme pellillistä pasteijoita minun apunani olin todella ylpeä ja onnellinen neljän lapsen äiti!

Tässä alla reseptejä:

Kasvispasteijat

48 kpl

Täyte:

3dl täysjyväohraa
½ kasvisliemikuutio

1 purjo
1 sipuli
2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

2 ruokalusikallista voita tai öljyä paistamiseen
mustapippuria
2tl kuivattua basilikaa
1tl kuivattua timjamia
1tl hunajaa
1 pkt sipuli-ruohosipuli Koskenlaskijaa
½ dl vettä

Lisäksi tarvitset:
3 pkt voitaikinalevyjä
1 kananmuna voiteluun
Pinnalle: seesaminsiemeniä

Keitä ohrat kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan.
Pilko sipuli purjo ja aurinkokuivatut tomaatit . Paista niitä voissa pannulla hetki. Mausta. Lisää lopuksi koskenlaskija paloina sekä vesi. Sekoittele kunnes koskenlaskija on sulanut. Lisää joukkoon kypsennetyt, valutetut ohrat.

Leikkaa voitaikinalevyt puoliksi, eli neliöiksi. Lisää täyte ja taita levyt kolmioiksi. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
Paista 225°c n. 12 minuuttia.

Mascarpone-suklaakakku
20 hengelle

Tämä suklaakakku (jossa muuten ei edes ole suklaata vaan kaakaota!) soveltuu hyvin tehtäväksi edellisenä päivänä juhlia varten, silloin kuori ehtii kovettua ja täytteestä tulee mehukas.

Pohja:

300 g pehmeää voita
4 dl intiaanisokeria
4 kananmunaa
6 dl vaaleita spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
6 rkl kaakaojauhetta
½ tl suolaa
2 dl maitoa

Täyte:
1 pkt Mascarponejuustoa (250g)
2 dl vispikermaa
½ dl sokeria tai hunajaa
1/3 tl vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)

aprikoosihilloa

Kuorrutus:
75g voita
5 dl tomusokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria
n. 2/3 dl kahvia

Sekoita voi ja sokeri, lisää kananmunat voimakkaasti vatkaten. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. Kumoa suureen kakkuvuokaan ja paista 160°c n 50min. Kokeile puutikulla että kakku on sisältä kypsä!

Vatkaa täytettä varten kerma ja sekoita joukkoon mascarpone, sokeri sekä vaniljajauhe. Halkaise jäähtynyt kakku kahtia. Levitä pohjakerroksen päälle aprikoosihilloa ja levitä hillon päälle mascarponevaahto. Levitä kansipalan alapuolelle myöskin hilloa. Käännä kansi kakun päälle.

Valmista sitten kuorrute. Sulata voi kattilassa. Lisää kahvi ja kuivat aineet. Sekoita hyvin. Jos kuorrutteesta tulee liian paksua lisää kahvia, jos liian löysä, lisää tomusokeria. Kaada kuorrutus kakun päälle ja levittele sitä hieman reunoille. Anna jäähtyä. Koristele ennen tarjoilua.

Kasarihengessä:  Cocktailtikuissa briejuustoa, marinoituja artisokan sydämiä ja kirsikkatomaatteja. Alempi kuva: Rositanmaidosta tehtyä uunijuustoa, rypäleitä ja oliiveja. 

Helgan keväällä alkanut tanssiharrastus huipentui sunnuntain tanssikoulun kevätnäytökseen. Minulla oli kuvauksia kun Helgaa vietiin kummien toimesta näytöksen harjoituksiin Kouvola-Talolle ja olin ihan pihalla näytöspäivänä siitä, miten minun tulee vanhempana toimia näytöksen aikana. Huomatkaa minä oli pihalla, Helga 4v sen sijaan kyllä pärjäsi oikein mallikkaasti, meni muiden mukana ja vietti aikaansa takahuoneessa hiirimeikit valmiina, samalla minä hätäilin ja huolehdin kahviossa niin että Tuukkaa hävetti.

Ensin pyysin Tuukkaa käymään kysymässä takahuoneessa tarvitseeko meiltä apuja vai pärjäävätkö lapset takahuoneessa. Tuukka kävi. ”Kaikki ok, lakkaa huolehtimasta”. Seuraavaksi aloin pohtia, mitä jos tytölle tulee vessahätä eikä hän uskalla sanoa? (Näin on käynyt, uskokaa pois eikä tanssimisesta treeneissä meinannut kuulemma tulla mitään.) Tuukka ei suostunut mennä enää takahuoneeseen, oli minun vuoroni. Löysin takahuoneen perältä pöydällisen tyytyväisiä hiirityttöjä piirtämässä ja heidän kanssa KOLME tervejärkistä aikuista jotka huolehtivat heistä.
Kun olin aiemmin kysynyt Tuukalta että oliko siellä joku vahtimassa, vastaus oli epämääräinen ”kyllä siinä joku oli”. No, siinä minä sitten soperran että onko pissahätää ja tule sitten syliin esityksen jälkeen ja samalla tajuan että olen nolo turhaa huolehtiva äiti. Lastenhoitajat katsoivat minua huvittuneena ehkä hieman säälienkin, Helga huitoi että mene jo. Päätin poistua paikalta ja nauttia esityksestä.

Samaisessa tanssikoulussa tanssii myös sydänystäväni Tessa, joka myös esiintyi näytöksessä, nykytanssin jatkoryhmässä. Tessa on sitkeästi jatkanut tanssiharrastustaan vaikka kanssatanssijat sen kuin nuorenevat vuosi vuodelta. Hän kertoo pukuhuonekeskustelujen sisällön olevan ”Siis täh? Onx sulla lapsia?!” –tasoa. Kun Helga ja muut pikkuhiiret esiintyivät olin tietenkin pakahtua ylpeydestä ja liikutuksesta. Mutta kun tuli Tessan vuoro, olin taas ihan yhtä liikuttunut, niin suurta ylpeyttä koin hänestä tanssia katsellessani että oikein itsekin yllätyin. Tessa näytti ainakin yhtä kauniilta ja teini-ikäiseltä kuin muutkin, mutta tässä teinissä oli mukana ainakin minua syvästi koskettavaa tulkintaa.

 Hiirikuvat: Viivi Häkkinen, alakuva: Riikka-Liisa Kuoppa