Isäni, ”Imppa-ukki” tuli eilen käymään ja huudahti: Tehän kohta hukutte lumeen täällä! Kyllä, minusta tuntuu että kaikki aika menee lumitöihin ja puiden kantoon. Näiden töiden välissä olen yrittänyt valmistella joulua.

Koirat saivat hakkeroitua talon ovet auki kun olimme sunnuntaina kyläyhdistyksen pikkujouluissa. Kaikki mahdollinen pöydiltä oli syöty, kuin myös vastavalmistuneesta piparkakkutallista piha, aidat hepat ja muut tilpehöörit, vain itse talo säilyi koska yllätystuholaiset eivät yltäneet piirongin päälle niin pitkälle. No oli varmasti hyvää ja toi koirillekin pikkujoulumieltä.

Kyläpikkujouluista jäi keittämääni joulupuuroa yli ja päätin tehdä lopusta porkkanalaatikon. Laitoin laatikon ”pariksi tunniksi” leivinuuniin. Väsäsimme Tuukan kanssa yöhön asti joulukortteja ja tämä porkkanalaatikko muistui mieleeni seuraavan kerran aamulla. Tämä rapsakkakuorinen, varsin hyvin yön yli hautunut laatikko maistui edelleen hyvältä ja odottaa nyt pakkasessa aattoa. Ihme ettei palanut sentään!

Tässä lopuksi muutama (anteeksi, aika rakeinen) kuva meidän vielä tosin keskeneräisestä mutta jo toimivasta keittiöstä. Lupasin laittaa tänne jo aikoja sitten, mutta kuten yllä olevista tarinoista voitte päätellä, ei täällä asiat ole niin päivän päälle…

Eilen oli piparkakkupäivä. Tein edellisen iltana 4 kertaisen taikinan minua ja siskojani lapsena hoitaneen Annen mahtavalla ohjeella, tavoitteena leipoa koko joulun piparit kerralla. Piparkakut ovat minulle joululeivonnainen numero yksi, tortut ja muut jäävät kauas taakse. Kauas taakse ovat myös jääneet ne ajat, kun saan leipoa ja koristella piparkakkuja kaikessa rauhassa yksinään myöhään yöhön. Rakas joulutraditioni horjui nyt tosi pahasti, koska nyt leivontatiimiimme kuului Helga, Hilma sekä minä.

Tytöt olivat niin innoissaan että visioni jäivät jo alkumetreillä pienten, käsittämättömän määrän taikinaa syövän kaksikon jalkoihin. Piparkakkutalon teemaksi valittiin yksimielisesti heppatalli ja lopputaikinasta tehtiin piparkakkuja kaikilla mahdollisilla muoteilla päällekkäin, ristiin rastiin ja tietenkin taikinaa jatkuvasti maistellen.

Tytöt väsähtivät aika pian ja sain paistaa piparkakkuja rauhassa. Heppatallin arkkitehtuuri ontui, koska en jaksanut piirtää kaavoja vaan käytin sopivasti lähellä ollutta puhelinta suuntaa antavana mittayksikkönä.

Koristelun alkaessa tytöissä oli taas uutta puhtia. Siinä vaiheessa kun kaksi pientä pursottajaa töhri jokaiseen piparkakkuun jotakin, ja levitteli luvattoman paljon nompparelleja päälle, havahduin siihen, että meidän piparkakut näyttävät nyt seuraavat vuodet tältä. Ja kun oikein katsoo, niin nehän näyttävät mahtavilta. Minä ehdin taas jatkaa pikeerien ja korukuvioiden kanssa sitten joskus vuosien päästä kun tyttöjä ei enää kiinnosta.

Ja lopuksi vielä ohje:

Annen Piparkakut

100 g voita
1,5 dl siirappia
4 tl piparkakkumaustetta
1 muna
1 dl (intiaani)sokeria, tavallinenkin käy…
1 tl soodaa
4,5 dl speltti- tai vehnäjauhoja.

Sekoita siirapin sekaan piparkakkumauste paksupohjaisessa kattilassa. Lisää voi ja kuumenna kunnes seos on lähes kiehuvaa. Jäähdytä kädenlämpöiseksi.

Vatkaa kananmuna ja sokeri. Sekoita sooda ja jauhot keskenään.
Sekoita muna-sokerivaahto jäähtyneeseen siirappiseokseen ja lisää lopuksi jauhot.
Taikina jää löysäksi. Anna taikinan olla yön yli jääkaapissa. Aamulla se on riittävän jäykkää leivottavaksi.

Paista valmiit piparkakut 200°c uunissa kauniin ruskeiksi.

 

Innostuin kun joku lukija oli oikein vartavasten pyytänyt minulta jouluhehkutuksia tänne blogiin. Nyt sitten oikein luvan kanssa, jouluun on enää 12 päivää, joten on korkea aika suunnitella lista joulun tekemisistä.

Olgan 12 päivää jouluun –lista
(kyllä vain, olen sitä ihmistyyppiä joka rakastaa listojen tekemistä.)

1. Tee piparit ja ehkä piparkakkutalo (jo tänä iltana taikina!)
2. Järjestä joulupukki aatoksi
3. Siivoa eteisen komerot ja muut unohdetut nurkat (Jos ehdit ja jaksat)
4. Hae metsästä havuja ja tee kranssit oviin.
5. Tee lanttu- ja porkkanalaatikot pakkaseen.
6. Muista kyläyhdistyksen pikkujoulut!
7. Paketoi joululahjat kerrankin ajoissa
8. Osta 2 uutta joulukoristetta kuusta varten (jokajouluinen traditioni)
9. Tee ruisleipää
10. Kaiva loputkin joulukoristeet esille, koristele myös talli
11. Siivous
12. Jouluaatto. Koristele kuusi, lämmitä sauna ja älä stressaa.

p.s. Pidätän oikeuden muutoksiin!

 
Sain eräänä aamuna puhelun Eviran (elintarviketurvallisuusviraston) eläinluettelotarkastajalta. Koska tilallemme ei ole tullut uusia nautoja Rosita-lehmämme lisäksi moneen vuoteen, olemme siirtyneet erityistarkkailtavien tilojen lokeroon, ja heidän täytyisi tulla tarkastamaan onko ainukaisella lehmällämme korvissaan asiaankuuluvat korvamerkit. ”Tulisimme jo tänään, sopiiko?” -Totta kai sopii, tervetuloa. Rositalla on ollut merkit korvissan jo meille tullessaan, joten ilman muuta, tulkaa tarkastamaan vain.

Rouvat saapuivat, pukivat kenkien päälle muovipussitossut ja liukastelivat lumisen pihan poikki perässäni katsomaan Rositaa. ”Täällä se tilan ainut lehmä on”, esittelin ylpeänä ja käännyin samalla tarkastajiin päin. Heidän hymynsä hyytyi ja he vilkuilivat toisiaan vaivaantuneena. Katsoin taas Rositaa, ja huomasin sillä hetkellä että eihän sillä mitään korvamerkkejä ollut, ei ainuttakaan!

Menimme sisälle kahville ja aloitimme paperisodan uusien korvamerkkien hommaamiseksi pudonneiden tilalle. Asia olisi ollut kuulemma huomattavasti vakavampi ”rikos” mikäli minulla olisi ollut 20 lehmää pihatossa ilman korvamerkkejä. Kuinka ne sitten erotettaisiin toisistaan? Hävetti, koska olin ollut niin varma että korvamerkit ovat paikallaan, ei minulle tullut mieleenkään että ne ovat voineet pudota. Onneksi rouvat olivat sen verran ammattilaisia että he näkivät heti että Rositan korvissa oli korvamerkkien jättämät reijät tallella, eli siis olivat ne merkit joskus niissä korvissa olleet.

Tuukkaa tapaus nauratti illalla kovasti. ”Miten sä et ole voinut huomata että ne merkit on pudonneet aikaa sitten?” Niin, miten en ole voinut huomata että lehmän korvissa roikkuvat kirkkaankeltaiset, rumat läpyskät ovat pudonnet? Ilmankos Rosita onkin näyttänyt minusta lähiaikoina niin hyvältä.

Ihan sama tuleeko lumi vaakatasossa vai hiljaa leijaillen, me olemme valmiita tähän. Pakkaspäivät ovat joka tapauksessa kivaa vaihtelua vetiseen, synkkään loputtomaan syysilmaan. Tänään tilkittiin Babuskan kanssa salin ikkunoita, huomenna rakennetaan Rositalle sisälle navettaan karsina, jotta lehmäkin pääsee pihatosta lämmittelemään jos oikein pureva pakkanen yllättää.

Näinä hetkinä talo tuntuu kotoisammalta kuin pitkään aikaan. Helga pohti tänään tulevaisuuden asumisratkaisuja: "Äiti, sitten kun meistä tulee aikuisia, mä en halua muuttaa pois." Vastasin ettei hänen ole pakko muuttaa jollei halua (eipä varmaan halua juu....). " No pakkohan mun on, ei neljä aikuista voi asua samassa talossa!"

Pitänee perustaa kommuuni.

Pieni jouluhullu minussa pääsi irti ja keitin vuoden ensimmäisen riisipuuron.
Keitin sitä aika reippaasti ja tänään päätin tehdä lopusta puurosta karjalanpiirakoita. Kaivoin esille perusreseptikirjojen ehdottoman ykkösen, ruoanlaittotaitoni kulmakiven, Kotiruoka-kirjan.

Olen oppinut tuon kirjan avulla lapsena kokkaamaan ja sieltä löytyvät kaikki perusohjeet mitä vain kuvitella voi. Sain oman kappaleeni, uudemman painoksen kirjasta, ylioppilaslahjaksi ja luotan siihen keittiössäni enemmän kun mihinkään nettireseptiin ikinä.

Tytöt halusivat tietenkin auttaa. Päätin, että neidit saavat leipoa ensin. Niinpä he tekivät piirakoiden ruistaikinasta piparkakkumuoteilla pieniä näkkäreitä, jotka ovat muuten voin kanssa älyttömän hyviä, myös tyttöjen mielestä.
Kun tytöt kyllästyivät ja hävisivät leikkimään, minä vasta aloin tehdä piirakoita. Kannatti odottaa koska vaikkapa puuron levittäminen on yksin yksinkertaisesti siistinpää puuhaa….

Kun kaksi Pohjois-Karjalan kasvattia, minä ja siskoni Juulia teemme yhdessä karjalanpiirakoita, meille tulee aina riitaa. Väittelemme jo taikinan tekovaiheessa siitä, pitääkö piirakoiden olla muodoltaan pyöreähköjä vai enemmän veneen mallisia. Molemmilla on oma, mukamas toisen näkemyksestä hirvittävän erilainen visionsa ja sitten me tiuskimme toisillemme, nauramme välillä älyttömälle kestoriidalle ja rypytämme kilpaa keskenään lähes identtisiä piirakoita. Syömisvaiheessa alkaa uusi kinastelu siitä mikä piirakka nyt olikaan kenen tekemä ja mikä ei. Tämä kinasteluperinne on jatkunut lapsuudesta asti ja niinpä kaipasin tänäänkin rakasta pikkusiskoani siihen vierelle pätemään muka paremman mallisten piirakoidensa kanssa!

Itse tehdyt karjalanpiirakat ovat tietenkin aivan tajuttoman hyviä, riippumatta siitä ovatko ne pyöreitä tai veneen mallisia. Kun ne tekee yli jääneestä riisipuurosta, niiden valmistaminen on jopa yksinkertaista, koska itse taikinan tekeminen on todella helppoa ja nopeaa.

Lyhyesti piirakat tehdään näin:

1. Sekoitetaan taikina.
2. Tehdään taikinasta pötkö, joka leikataan pieniksi paloiksi.
3. Paloista kaulitaan ihan ohuita ovaalin muotoisia levyjä, jotka pinotaan muovikelmun alle tai muovipussiin etteivät heti kuivu (silloin rypytys hankaloituu).
4. Levyille levitetään puuro ja piirakat rypytetään.
5. Paistetaan kuumassa uunissa, 250-275° n. 15 min.
6. Sulatetaan voi pannulla, lisätään puolet vettä ja vähän suolaa.
7. Upotetaan juuri uunista tulleet piirakat voi-vesiseokseen ja annetaan kuivua.

Hilma on perheemme reilun 2,5 vuoden ikäinen raivopää. Vastaavaa uhmaikää en ole vielä aikaisemmin tavannut, Helga ja sijaistyttömme kun molemmat ohittivat tämän paljonpuhutun vaiheen muutamalla minä itte -raivarilla. Hilma puolestaan on vauvasta asti ollut erilailla itsenäinen ja voimakastahtoinen tapaus joka koettelee meitä vanhempia nyt kahden aikaisemmankin edestä.

Minusta tuntuu, että Hilmalla on oma vahva ajatus siitä miten hän haluaa tätä elämää elää ja minä teen nyt kaikkeni nujertaakseni tämän suunnitelman. Nujerran hänen omasta mielestään hyvät, minusta älyttömät ideansa ja puristan hänet pikkuhiljaa oikeanlaiseen käyttäytymismuottiin. Se tuntuu kamalalta, mutta en voi antaa piiruakaan periksi. En voi päästää häntä prinsessakengissä pakkaseen tai pelkässä mekossa pulkkamäkeen. En voi antaa hänen nousta ylös katsomaan telkkaria keskellä yötä, en myöskään juokse herättämään Tuukkaa klo 3 yöllä vain koska rakkaalla raivopäälläni on iskälle ”yksi ajatus”.

Raivokohtaukset tulevat selkeinä puuskina ja kestävät muutamasta minuutista tuntiin. Olemme alkaneet keskustelemaan kohtauksista Hilman kanssa, ja se on auttanut vähän. Hän itsekin tunnistaa kun kiukku on tulossa ja alkaa ensimmäisenä kitisemään että ”Mä haluan rauhoittua!” Nyt vähitellen osa puuskista menee heti ohitse, kun hän suostuu keskustelemaan. Mutta useimmiten rauhoittelu ei auta, koska taustalla on konflikti ja tukahdutettu pikkuemännän tahto.

Koin viime viikonloppuna yhden äitiyden huippuhetkistä kantaessani tulipunaisena rääkyvää lasta ulos kauppakeskuksesta. Hilma sanoi ravintolassa ettei jaksa enää syödä. Annos vietiin pois ja hän halusi sen pian takaisin ja se oli liian myöhäistä. Tyttö veti keuhkot täyteen ja antoi palaa. Olimme muutenkin lähdössä, joten päätimme että kiva koko perheen ostosreissu loppuu siihen paikkaan. Niinpä neiti huusi, potki ja sätki läpi tukahduttavan pitkän ostoskeskuksen, aina parkkipaikalle asti ja vielä autossa puoleen väliin kotimatkaa. Kaikki vain kolmen ranskalaisen perunan tähden, jotka jäivät lautaselle ja jotka hän oli aikonut ottaa MUKAAN.

Eilen aamutallille mennessäni kuulin outoa ääntä. Hetken ajattelin että joku lapsista on herännyt ja tullut ovelle huutelemaan, mutta sitten tajusin että sehän on Haaviston Pekka joka kiekuu.

Siskoni Juulia soitti toissapäivänä ja kertoi että isämme Imppa-Ukki on matkalle heille teurastamaan ylimääräistä kukkoa, joka ei tule nuorempien kukkojen kanssa toimeen, vaan kiusaa niitä. Hänelle oli tullut viime tipassa mieleen että meidän kanoilla ei ole vieläkään kukkoa. Emme ole kukkoa mitenkään aktiivisesti etsineet, sillä niitä aina välillä on jollakin ylimääräisiä, ja olin odottanut jotain tämäntyyppistä sattumaa. Kukko oli kuulemma ehkä 5-vuotias, komea ja nimeltään Pekka Haavisto. Niinpä Imppa-Ukki jätti kirveen liiteriin, pakkasi kukon laatikkoon ja toi sen meille.

Pekka oli saapunut Juulialle 

jostain luomutilalta. Kotieläinten nimeäminen politiikan nimihahmojen tai muiden julkkisten mukaan on varsin yleistä siis muuallakin. Muistan lapsuudenkotini possut Kalevi Sorsan ja Ulpu Iivarin, sekä myöskin jo edesmenneen, esikuvansa kanssa hämmästyttävän yhdennäköisen pukkimme Jupe Tuomolan. Komeasti kiekuva Pekka Haavisto jatkaa kunniakkaasti tätä linjaa. Hän harmaantuu ainakin yhtä charmantisti kuin esikuvansa. Jos Kukko-Pekka kiusasi muita Juulian kukkoja, täytyy sanoa että oikea Pekka Haavisto on varmasti kanssaihmisilleen kiltimpi. Antonio vaikuttaa aidosti iloiselta tyypiltä ja tanssiikin niin komeasti.

Kanat olivat kuin sulaa vahaa uuden tulokaan saapuessa kanalaan pitämään miehekkäästi järjestystä yllä. Pekkakin näytti jos ensimmäisenä iltana kotiutuneen kanalaan paremmin kun hyvin. Siellä tämä kanalan uusi presidentti komeili orrella, kanojen kukertaessa tyytyväisenä ympärillä.

Täällä me taas olemme, perheen tytöt keskenämme. Tuukka on ollut keskiviikosta lähtien kuvausmatkalla ja vaikka sitä vouhottajaa kaipaakin jo kotiin, on ollut hauska huomata että hyvinhän me pärjätään tyttövoimallakin.
Toki anoppini Babuska on jälleen ollut korvaamaton apu ja ennen kaikkea ilo. Minä olen seuraan hakeutuvaa ihmistyyppiä ja on hauskaa kun hänestä on tällaisina aikoina paitsi apua myös juttuseuraa.

Tänään kutsuin oman kylän emäntiä kylään kirpparikutsuille. Tämä itse kehittelemäni kahvikutsumuoto on hyvä vaihtoehto kaiken maailman kynttilä- ja kippokutsuille. Kirpparikutsuille jokainen tuo kotoaan muutaman tavaran mitä ei tarvitse ja tuoduista tavaroista perustetaan ilmaiskirpputori mistä jokainen lähtiessään ottaa mukaansa jotakin mieluista.

Uusi keittiömme on ihana. On mahtavaa kun kaikki taas toimii! Erikoinen uuden keittiön ominaisuus on vanhaan puuhellaan upotettu sähköliesi. Toimivan puuhellan vieressä oli vanhan vesikeskuslämmityksen tulipesä joka oli epäkunnossa eikä sitä ole yrityksistä huolimatta saatu kuntoon. Tyhjä tila ahkerassa käytössä olevan puuhellan vieressa houkutti ja ihme kyllä kaikki meni nappiin. Lopputulos on mielestämme täydellinen!

Muutakin mukavaa remontin loppuminen toi mukanaan: Vettä tulee hanasta, sähköt menevät päälle ja uusi lattiakin tuntuu heti lämpimältä. Lämmitettävää tilaa on tosin taas enemmän. Olemme ottaneet nyt käyttöön systeemin, jossa lämmitämme kaikki uunit kevyesti joka ikinen päivä. Tuntuu että se pitää lämmön talossa tasaisena. Lisäksi tietenkin autamme lämpimänä pysymistä yksinkertaisesti pukemalla enemmän vaatetta päälle, toimii aina.

Vauvamaha kasvaa nyt kovaa vauhtia ja yhtäkkiä huomaan että on pakko hidastaa vähän. Tein viikonloppuna raskaan, mutta oikean ratsastustauon aloittamispäätöksen. Alkoi tuntua jo ikävältä mahassa, vaikka mielelle ratsastus aina tekeekin hyvää. Varsinkin Suomentammani Elhon nopeatahtinen käynti tuntui mahassa ikävältä. Hannoverilaisen Woodyn liikkeet sopivat vauvalle paremmin, mutta mietin että menisinkö vähän äkkipikaisen ja säikyn Woodyn selkään vaikkapa Hilma selkärepussani? -En ikinä. Niinpä tämäkin vatsassani myllertävä salamatkustaja ansaitsee saman kohtelun ja päätin olla enää nousematta mahan kanssa selkään. …Ehkä näin kuudennella raskauskuulla on jo hyvä ja järkevä aika lopettaa!
Olen toki järjestellyt asioita jotta rakkaat hevoseni saavat liikuntaa läpi talven. Itse aion yhtälailla liikuttaa heppoja maasta käsin juoksuttamalla, irtohypyttämällä ja tekemällä Parellia, mutta ratsastajiakin on onneksi tiedossa. Muutama ystävä on auttamassa ja lisäksi Tuukka on myös luvannut nousta heppojen selkään tasaisin väliajoin. Nyt annan siis mahan vain kasvaa.