Aurinko tekee hyvän mielen. Vaikka matalalta paistava aurinko paljastaa pölyt nurkista ja kärpäsenkakat ikkunoista, saa valo ihmeitä aikaan. Olin heittämässä kuivuneita tulppaaneja aamulla pois. Ne olivat auringossa kuitenkin niin kauniit että annoin niille muutaman päivän lisäaikaa.

Hilma täyttää tänään vuoden. Kirppu lähti vanhemmilleen yökylään ja me lähdettiin Helgan ja Hilman kanssa synttäripäivän kunniaksi pitkälle pulkkaretkelle. Laitettiin Höntti-ponille satula, Helga istui kyytiin, Hilma hekotteli pulkassa ja minä talutin toisessa kädessä ponia ja toisella kädellä vedin pulkkaa.

Törmättiin hiihtämässä oleviin tuttuihin, ihmeteltiin miten auringon häikäiseminen saa kyyneleet silmiin ja nähtiin naapurin Erkin traktori ja jäniksen jälkiä. Helga "ehkä kuuli jonkun eläimen äänen, ketun varmaan". Nyt kannattaa ulkoilla ja nauttia kevättalvesta!

 

 Ystäväni tarvitsi apua Villen kanssa, Ville on 7-vuotias irish cob-ruuna ja ehkä maailman söpöin hevonen. Ville on saanut elää oikeaa orin elämää viime kesään saakka ja nyt Ville tuli meille kylään 10 päiväksi minun ratsastettavakseni. Ville on ratsuhommissa vielä aika alkutekijöissään ja laukan sijaan kaveri tarjoaa vain pukkeja.  

Hauskaa miten eläimen ulkonäkö vaikuttaa niin kovasti siihen millaisen asenteen sitä kohtaan ottaa. Samoin kuin ihmistenkin kanssa, ulkonäön ei pitäisi koskaan antaa hämätä. Minun ja Villen tarinassa Villellä oli kuitenkin ulkonäöstään hyötyä. En voinut mitenkän nähdä tuota otusta muuna kuin kilttinä lupsakkana tyyppinä ja niinpä tulimme hyvin juttuun. Heti kun Ville tajusi rentoutua eikä myöskään pelännyt minua selässään, pukittelu loppui.

Minulla on paha tapa haalia pihaan jos jonkinlaista hevosta teurasuhan tms alta. Ville on myytävänä ja olin mielestäni todella vahva kun en edes harkinnut ostavani sitä, tai ehkä vähän, etenkin kun lapset rakastivat tuota hevosta heti. Helgan mielestä Villellä on myös samanlaiset viikset kuin Imppa-Ukilla.

Talvi yllätti meidät jo ennen joulua niin, ettei lastenhuoneen ikkunaremontti ihan ehtinyt valmistua. Kun virittelee yksinkertaisen ikkunan päälle hämärän systeemin muutamasta ylimääräisestä peitosta sillä selviää, mutta ilmaa karkaa niin sisään kuin uloskin. Olivat ikkunat valmiit tai ei, tätä taloa tuskin ihan lähivuosina saadaan siihen kuntoon ettei räystäistä talvipakkasilla löytyisi jääpuikkoja. Jääpuikot ovat niin kauniita ja niin ärsyttäviä, ne kun oikein huutavat kaikille pihaan saapuville ihmisille että tästä talosta karkaa lämpöä harakoille.

Ja muuten, oli pakko puraista tänään yhtä jääpuikkoa. -Onneksi ne sentään maistuvat edelleen yhtä hyvältä kuin lapsuudessani.

Lapset ne kyllä opettaa. Saimme eilen Tuukan kanssa naurettavasta pikkuasiasta aikaiseksi maapallon kokoiseksi paisuneen riidan jota kinasteltiin niin lasten kuin isovanhempienkin kuullen. Lopputuloksena isäntäni kävelee kiukkua puhisten, karvahattu huurussa 23 asteen pakkasessa 10km kotiin ja minä jään lasten kanssa anoppilaan miettimään sanojani.

Kotimatkalla autossa Helga tenttasi minua.

-Miksi Iskä suuttui?

-Koska me, Äiti ja Iskä riideltiin.

-Onko Iskällä paha mieli?

-On. Ja Äidilläkin on.

-Äiti, kun me mennään kotiin, niin sinun pitää sanoa Iskälle anteeksi. Ja sitten halata. Sitten Iskä sanoo: Saat anteeksi ja sitten Iskällä ei ole enää paha mieli.

Näin tehtiin. Kiitos Helga!

Roosa-kissamme on ilmeisesti lähtenyt tähtiin Matti-pukin ja Ringo-koiramme seuraksi, sillä kun tallin oven avaa, saattaa nurkan taakse vilahtaa luvaton siimahäntä. Koirat ovat innokkaita, mutta liian hitaita. Hiiriin ja rottiin on ainoastaan yksi oikea vastaus: kissa.

Kaverilla oli tiedossa kaksi 8 kuukautta vanhaa ylimääräistä maatiaistyttökissaa, jotka saisi vaikka samantien. Ensimmäinen ajatukseni oli että ei tyttöjä - ei kissanpentuja. Toinen ajatukseni oli, että otetaan ja leikataan.

Sieltä ne tulivat, kaksi mustavalkoista hienoa neitiä; kesyjä, kauniita ja haisevat navetalle niin, että tulee ihan lapsuuden kyläkoulun aamujen pituusjono mieleen.

Varasin ajan eläinlääkärille. Vein neidit sinne, lupasin hakea kolmen tunin kuluttua kun operaatio on ohi ja hain tunnin kuluttua, koska operaatio oli nopea.

Neidit olivatkin poikia. Nyt menee nimet uusiksi. Helga on ihan hukassa, eikö hänen kissansa olekaan Zaida? Tuukka on Afrikassa kuvausmatkalla ja lupasi tuoda pojille uudet nimet tuliaisina, vaikka kyllä Zaida on ihan hyvä nimi pojallekin.

Varsinkin jos on kesy, kaunis ja haisee tuhdisti navetalle.

Kuvassa Zaida-herra on jo asettunut uuninpankolle kodiksi.

Aattopäivän tohina on täydessä vauhdissa. Sauna lämpiää jo mutta viereisessä huoneessa rapisee vielä joulupaperi...

Kiitos kaikille jotka ovat odottaneet joulua kanssani. Nyt syödään, juodaan, availlaan paketteja, nautitaan kodin lämmöstä ja joulun tunnelmasta.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Olga

Eilen leivottiin jouluksi ruisleipää. On ihana aamulla tulla alas kun vastassa on tuoreen ruisleivän tuoksu. Otin juuren sulamaan toissapäivän päivän aamuna pakkasesta ja laitoin taikinan happanemaan samana iltana. Taikinaa pyöritettiin ja nostatettiin pitkin päivää, ja kuten melkein joka kerta kun ruisleipää leivotaan, jauhot loppuivat kesken. Mirja toi naapurista lisää, samoin minun isäni seuraavasta naapuritalosta. Tuukka vaivasi kerralla 5 litran taikinan ja Helga seisoi tuolilla vieressä ja kaatoi käskystä taikinaan lisää lainattuja jauhoja.

Leivoin leivistä aika pieniä jotta kypsyvät helpommin ja niitä tuli 16 kappaletta. Sopiva määrä että mahtuu kerralla uunimme kahteen tasoon ja toisaalta tarpeeksi että kannattaa alkaa leipomaan.

Juoksin äsken aamutallilta tullessani yhden leivän jo Mirjalle naapuriin kiitokseksi jauhoista ja pakkasin yhden leivän Ranskan siskon joulupakettiin jonka Tuukka vei lähtiessään postiin. Muutaman vien tällä viikolla ystäville joulupöytään ja loput pistetään pakkaseen.

Leivän juuri on peräisin tämän talon aitasta löytyneen tiinun pohjalta ja sitä on jatkettu Nurmeksen ystävän leipäjuurella. Lisäksi olen vuosien varrella myös ”tuunannut” juurta mm. hapankorpuilla. Pakastan aina taikinasta osan seuraavaa kertaa varten ja taikinan jämät annetaan kuivua tiinun reunoille, juurta siis nekin.

Jos ei omista omaa leivän juurta eikä leivinuunia, ystäväni tarjosi minulle kerran valmiista ruisleipäaineksista tehtyä leipää. Näitä pusseja kuulemma myydään ihan tavallisissa kaupoissa, Myllärin ruisjauhoja, joissa on juuri mukana. Minusta tämäkin leipä oli aika hyvää, joten kyllä sillä hyvän joululimpun saa aikaiseksi.

Tein myös neilikoilla koristeltuja appelsiineja koristeeksi salin piirongin päälle. Nyt täällä tuoksuu jo ihan joulu.

Pakkanen narisuttaa talon nurkkia ja aamut alkavat aikaisin kun hiippailemme Tuukan kanssa ympäri yön aikana viilentynyttä taloa ja sytyttelemme tulia uuneihin. Puulämmitys on työläs, mutta ihana. Kaakeliuunissa rätisevä tuli tuo kotoisaa tunnelmaa vaikkakin nyt pidän suosiolla jo kaksia villasukkia päällekkäin.

Jouluun on enää vajaa kaksi viikkoa. Tällä viikolla aion tehdä laatikot pakkaseen ja käydä yksin jouluostoksilla. Seuraavan viikon alussa mennään Tuukan kanssa vielä toisen kerran ostamaan lapsille ja muille tärkeille jotakin. Päätimme jo viime vuonna että pyydämme sukulaisia ja ystäviä olemaan maltillisia lasten lahjojen kanssa tänä vuonna. Lapset ovat vielä niin pieniä että itse paketit kiinnostavat enemmän kuin niiden sisältö. Ostamme itse muutaman lahjan, jotain sellaista mitä koemme että he todella haluavat tai tarvitsevat. Jos sukulaiset haluavat itsepintaisesti jotain tuoda niin olemme sanoneet että ainakaan ei muovia. Jotkut muovilelut ovat ihan ok jos ne ovat tarkkaan harkittu ja tulevat pitkäaikaiseen käyttöön, mutta ainakin viime vuonna lasten paketeista tuli niin paljon turhaa muovia nurkkiin pyörimään että oikein ahdisti. Olemme pitäneet samaa linjaa myös synttäreillä, ei muovia -kielto jättää kuitenkin vielä monta lahjaideaa auki mitä lapselle voi tuoda.

Eilen olimme koko perhe Kyläyhdistyksen pikkujouluissa. Paikalla oli n.60 kyläläistä. Syötiin jouluruokaa, laulettiin yhteislauluja ja ilta huipentui tietenkin Joulupukin tuloon. Vaikka pukki oli hoikka kun mikä ja puhui reipasta Tampereen murretta, kaikki kylän lapset olivat myytyjä. Pukilla oli kontissaan ne tutut paperipussit mistä löytyy omena, piparkakku ja paperikarkki. - Ainakin minun lapsuuteni joulupukki toi sellaiset kaikille lapsille koulun joulujuhlaan. Ihanaa miten vähän tuollaiset perinteet muuttuvat. - ihan vähän kuitenkin, sillä tällä kertaa sieltä pussukasta löytyikin mandariini eikä omena!

 

Joulun odotus on edennyt siihen vaiheeseen että Helga ei enää itke katkerasti tajutessaan että joulukalenterista saa vain yhden suklaan kerrallaan. Kaksi ensimmäistä luukkua Muumikalenterista kun päätyi kunnon raivareihin.

Tuukka on ollut tämän viikon kuvausmatkalla, joten ollaan oltu kotona ihan vain tyttöporukalla.

Leena tupsahti kylään kainalossaan valtava korillinen kranssitarpeita. Minä tein kranssin puolukanvarvuista ja Leena katajasta. Kranssit tehtiin Leenan tekemien pajurunkojen päälle, mutta joskus olen laiskuuttani kietaissut sanomalehdestä tehdyn paksun rullan narulla ympyräksi ja rakentanut kranssin siihen.

Leenan nyrkkisääntö on, että yhteen isoon kranssiin tarvitsee 2 muovikassillista varpuja tai havuja. Nyt kun on jo niin paljon lunta, ja jos ei ole kerännyt syksyllä varastoon askartelutarpeita, voi puolukanvarvut unohtaa. Katajaa ja kaikkia muita havuja löytyy kyllä helposti. Kannattaa laittaa nippuihin aina reippaasti havuja, ja sitoa niput ihan vierekkäin niin kranssista tulee tuuhea ja ryhdikäs. Kranssin voi sitoa paitsi rautalangalla, myös vahvalla narulla. Narulla sitominen on aavistuksen hankalampaa ja hitaampaa, mutta on niin kiva kun tekeleen voi loppiaisena vain viskata uuniin. Kranssi on kaunis ja ekologinen koriste ja näin joulun alla ihan mahtava tuliainen tai pikkujoululahja ystävälle.

Tein eilen muuten joulupuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Ensin käytiin kompuroimassa pulkkamäessä, sitten lumisina ja punaposkisina sisälle syömään hellalla hautunutta riisipuuroa. Rosita-lehmämme maidosta tulee ihan hävyttömän hyvää, paksua puuroa. Mantelia en ole vielä laittanut, se tulee sitten jouluaaton puuroon...

 

Tein ensimmäisen adventin kunniaksi piparkakkutaikinan ja päätin leipoa lasten kanssa pipareita. Resepti on minulle se ainoa oikea piparkakkuresepti, peritty lapsuusajan hoitotädiltä lähes 30 vuotta sitten, tosin olen muokannut sitä hieman vuosien varrella.  Kun näitä pipareita ei paista liikaa, niistä tulee ihanan sitkeitä eivätkä ne kovetu niinkuin monet muut piparit.

Hyvä että tein kaksinkertaisen taikinan, sillä juniorileipurit olivat kovin innokkaita tarkistamaan taikinan makua. Ja oikeassa lapset ovatkin, ainakin pienissä erissä piparkakkutaikina on vieläkin parempaa kuin itse piparit.

Sijaistyttömme oli käymässä biovanhemmillaan, joten leipuritiimiimme kuului Helga 2v4kk ja Hilma 8,5kk. Hilma oli piparileipojaisissa ensimmäistä kertaa. Hänkin sai maistaa vähän taikinaa ja lopun ajan Hilma keskittyi häiriköimään isosiskon leipomista mm. kiskomalla tätä vaatteista jauhoisilla käsillään sekä varastelemalla piparkakkumuotteja imeskeltäväksi.

Helga on jo aika konkari leipomisessa. Kaulimen käyttöön oli viime jouluun verrattuna tullut järkeä, tyttö sai jopa levyn taikinasta aikaiseksi. Itse en ole koskaan tajunnut että kaulimeen tarttuneet taikinat on helppo puhdistaa pois nuolemalla. Aika kätevää. Helgan mielestä jauhojen kaataminen leivontapöydälle ja niiden levittely joka paikkaan on leipomisen tärkein työvaihe, jauhoja lisätään siis joka välissä. Sitten välillä taas syödään taikinaa ja painellaan muotteja ristiin rastiin taikinaan.

Kuten kaikessa muussakin tekemisessä, myös leipomisessa kaksivuotias ihastuu yhteen työvaiheeseen ja toistaa sitä loputtomiin. On todella perusteltua ottaa väliin pienet raivarit kun kaavoihin kangistunut äiti haluaa laittaa piparit pellille ja vielä kaiken huipuksi paistaa ne.

Lasten kanssa leipominen on hyvää harjoitusta lyhytpinnaisille. Kaikki tehdään epäjohdonmukaisesti ja siisteydestä tinkien, mutta kun lähtee hommaan mukaan eikä mieti tulevia imurointeja tai taikinaa lattian raoissa, on leipominen hauskaa ja lapsille ehdottoman mielekästä ja kehittävää puuhaa.

Annen piparkakut

1,5dl siirappia

4tl piparkakkumaustetta

100g voita

1 muna

1dl intiaanisokeria

4,5dl spelttijauhoja

1tl soodaa

1. Kuumenna, älä keitä siirappi ja mausteet.

2. Pilko voi ja sekoita vielä kuumaan siirappiin niin että se sulaa. Jäähdytä seos.

3. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi

4. Sekoita muna-sokerivaahto siirappiin

5. Lisää jauhot johon on sekoitettu sooda.

6. Taikina jää aika löysäksi. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli.

7. Paista 175 asteessa vaalean ruskeiksi.