En ole koskaan voinut käsittää mokkapalojen suosiota. Minulle kyseinen leivonnainen tuo mieleen ainoastaan yläasteen meluisat kotitaloustunnit, eikä sen makukaan ole koskaan tehnyt suurta vaikutusta. Tuukalla on joku käsittämätön rakkaussuhde mokkapaloihin. Aina kun menemme mihin tahansa pikkutapahtuman puffettijonoon, Tuukan silmät syttyvät: Mokkapaloja! Tästä on tehty joka kerta iso numero ja aina naurattaa.
Jokin aika sitten kävimme ystävillä kylässä ja talon emäntä Kati oli tehnyt jopa minunkin mielestäni todella hyviä mokkapaloja. Tuukka palasi kahvipöydässä jälleen kerran tuttuun aiheeseen: Miksi Olga sä leivot koko ajan mutta et koskaan mokkapaloja? Samana iltana teimme iltapalaa keittiössä ja minä kysyin miksei Tuukka koskaan halaa minua niin kuin elokuvissa halataan, selän takaa ja yllättäen? Aikamme asiaa pyöriteltyämme tulimme siihen tulokseen että tästä edes joka kerta kun Tuukka pääsee yllättämään minut tällaisella elokuvissa romantisoidulla halauksella, teen hänelle pellillisen mokkapaloja.
Seuraavana aamuna Tuukka on lähdössä töihin, minä olen tullut juuri tallilta ja siivilöin maitoa. Tuukka sanoo moi ja lähtee, mutta näen silmäkulmasta että hän kääntyykin takaisin. Käännyn vastaan, Tuukka kiertää taakse ja yrittää vielä tehdä mokkapalahalauksen.
Soitan ystävälleni ja spekuloimme oikein ajan kanssa, kannattaako minun nyt tehdä mokkapaloja vaikka halaus ei ollutkaan ihan oikeaoppinen, koska siitä puuttui olennainen yllätysmomentti? Jos teen, joustanko sopimuksestamme liikaa, jos en, jääkö mokkapalahalaukset siihen? Pelasin varman päälle ja tein kiltisti sen pellillisen. Ei harmittanut yhtään, sillä pienellä muokkauksella niistä tuli kyllä aika hyviä. Sitä pellillistä sulateltiin pari viikkoa ja tänään oli seuraavan pellin aika, hyvinkin puhdasoppisen mokkapalahalaussuorituksen jälkeen.

Ei näistä kyllä terveellisiä saa mitenkään, mutta oheisessa reseptissäni on jotain yritystä siihen suuntaan:

Kauan kaivatut mokkapalat:

Pohja:
3 munaa
3dl intiaanisokeria
1prk rahkaa
150g sulatettua voita
½ tl suolaa
½ dl kaakaojauhoa
2dl täysjyväspelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja

1,5tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
100g sulatettua voita
3/4 dl kahvia

3 rkl kaakojauhetta 
8-9dl ruokotomusokeria
3tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri, lisää muuta aineet.
Levitä taikina isolle uuninpellille ja paista 200°c 12min.

Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä täyte pohjan päälle. Lisää kahvia tai vettä jos levitys on hankalaa. Koristele.

Vaikka kylmä kieltämättä hiipii talon nurkkiin ja kirjoitan tätäkin kahdet villasukat päällekkäin jalassa, on silti ihanaa kun on kunnon talvi. Tuntuu että etenkin hevoset nauttivat tästä todella. Päästän hevoset tallista aamulla vapaana tarhaan, tarhassa valmiina olevat heinät takaavat sen että kirmaussunta on oikea, lisäksi tila on aidattu ettei hätää ole, vaikka muutama iloinen pukittelurundi alapellon kautta nyt tulisikin laukattua…

Palaan aamutallilta aina hyväntuulisena, koska lumihangessa sinkoilevan hevoslauman kakaramainen ilo ja käytös todella tarttuu.
Olen edennyt nuoren, syksyllä 3v. täyttäneen Koto-Ohjuksen koulutuksen kanssa eteenpäin, mutta rauhassa. En ole edes kengittänyt tammaa talveksi. Olen ratsastanut sillä vain kentällä, koska hevonen on aika arka ja nopea liikkeissään, mutta keväällä olisi tarkoitus totuttaa sitä myös maastoon.
Vanhemman, nyt 12v. täyttävän tammani Elhon kanssa olen käynyt estevalmennuksissa aika harvakseltaan, koska aikataulut eivät ole vain yksinkertaisesti sopineet ja lisäksi autoni on edelleen rikki. Tilasin Elholle myös osteopaatin, koska mitä enemmän sen kanssa koulukiemuroissa etenen, sitä enemmän sen raviajoilta peräisin oleva vinous häiritsee. Olen ratsastanut Elhoa enemmän kentällä, koska ratsastusajankohdat tuppaavat venymään iltapuolelle enkä viitsi noin heikkohermoisen hevosen kanssa lähteä pimeään postilaatikkoja säikkymään.

Kauniina pakkaspäivänä maastossa ratsastus on kyllä sitten taas ihan mahtavaa. Pääsin nimittäin tänään pitkästä aikaa ystävieni kanssa ratsastamaan maastolenkille. Neljä huuruista, innokasta suomenhevosta hymyilyttävät vastaantulijoita. Tuollaiset yhteisreissut ovat parasta ratsastuksessa, kun saa harrastaa hyvässä seurassa. Nyt lumihanki on sen verran pehmeää että umpihangessakin on tosi kiva ratsastaa. Hangessa laukkaaminen on myös haasteellisempaa, hevosen liikkeet muuttuvat, koska hevonen joutuu ponnistamaan enemmän ylös edetäkseen. Hauskaa harjoittelua niin hevosille kuin ratsastajille. Suosittelen!

Olen täällä lumikinosten keskellä päivitellyt sitä, miten nopeasti tieto ja muotivirtaukset nykyään liikkuvat. Asumme todella maalla, mutta enää tässä asumismuodossa ei ole tietoakaan siihen liittyvästä, ainakin oletettavasta takapajuisuudesta. Silloin kun minä olin 15-vuotias Nurmeslainen teini, oli todella näin. Tuolloin musiikkimaku oli pitkälti Pertti Salovaaran Salodanger – radio-ohjelman varassa ja paikallinen Asuste-Pulkkinen harvoin ehti iensimmäiseen muotijunaan.
Nyt minun läppärini pitää minut pelottavan hyvin ajan tasalla. On mahtavaa että tiedän todella mitä maailmassa tapahtuu, löydän koneelta ykköshitit laidasta laitaan ja voin ostaa vaikkapa sitten sitä viimeisintä muotia kotisohvaltani jos haluan. Mutta voi miten paljon turhaa aikaa jo nyt tuhlaantuu tänne läppärin näppäimistölle! Jos keksin jonkun hyvän jutun, avaan facebookin ja huomaan, että moni muu on oivaltanut saman hullunkurisuuden tai sanaleikin ennen minua. Pitäisikö minun pysyä vielä paremmin perässä? Ei, kamalan uuvuttavaa.
Vaikka maalaisuus ei ole este modernille ja interaktiiviselle elämäntyylille, olen päättänyt viimeaikaisen sosiaalisen median tuottaman ähkyn jälkeen ottaa maalaisuuden parhaita puolia taas käyttöön. Nyt on pakko lopettaa tämä kirjoittaminen, on täällä niin huonot nämä yht…tey…det…

Tuukka on ollut viimeiset pari viikkoa käytännössä katsoen aamusta iltaan töissä, ja minä olen ollut lasten kanssa enemmän kun tarpeeksi kotona. Toki minäkin olen ehtinyt vähän käymään pihatontin rajojen ulkopuolella työkeikoilla, mutta enimmäkseen, elämäni on täällä. Kun Tuukka ei tulekaan normaaliin aikaan illasta kotiin tuntuu illat pimeiltä ja pitkiltä. Ei siksi, ettenkö jaksaisi hoitaa lapsiani, vaan siksi että kaipaan aikuisen ihmisen seuraa. Olenkin turvautunut niin paljon kun olen kehdannut Babuskaan ja kavereihini, olen myös iltaisin roikkunut netissä ja katsonut telkkaria enemmän kuin varmaan ikinä. Kokoajan on vähän hassu olo, haluaisi tehdä kaikenlaista, mutta sitten Hilma kiipeää syliin ja luen tytölle kiltisti saman Leijonan tassu kirjan uudestaan ja uudestaan.
Kotona lasten kanssa oleminen on etuoikeus, ihanaa ja hieno juttu, mutta myös kuluttavaa. Joudun välillä oikein tietoisesti haastamaan itseäni ajattelemaan enemmän, kehittämään itseäni ja visioimaan asioita kodin ulkopuolelle ja kauas, koska välillä pelottaa että maailmani ja aivoni vain kutistuvat täällä.
Jotenkin näen tämän ajan paitsi tärkeänä starttina lasteni elämälle, myös uuden ajan alkuna omalle elämälleni. Kun lapset kasvavat, myös minä aion kasvaa, ja valmistautua tuleviin haasteisiin. Tätä kasvua tapahtuu varmasti myös lukemalla Leijonan Tassu-kirjaa, koska haluan niin.
 

Kannoin äsken puita ja joka kerta ulkoa sisälle tullessani Ihmettelin miksi ihmeessä tytöt luukuttavat Dinojunan alkutunnaria Areenasta kokoajan uudestaan ja vieläpä todella lujalla. Menin katsomaan ja saliin ja siellä oli täydet bileet päällä. Sain kutsun osallistua, ”Äiti, tanssimaan!” Pakkohan sitä oli mennä ja siinä me sitten jorattiin, posket punaisena koko porukka. Vaihdoin tosin kappaletta ihan oikeaan musaan mutta siitäkään ei meno kärsinyt. Mimmit jaksoivat jammata kappaleen toisensa jälkeen, tuntui että siinä missä äidillä nousi jo hiki pintaan, alkoivat tytöt vasta lämmetä. Hauskaa oli, minulla ainakin, sillä näissä päivätansseissa oli muuvit kohdallaan!

Tiistai on yksi lempipäivistäni. Käymme nimittäin lähes joka tiistai Tuukan äidin luona kylässä 8km päässä viettämässä saunailtaa. Kun Helga syntyi, Anoppi ehdotti ettei häntä kutsuta isoäidiksi eikä mummoksi, vaan hän haluaisi olla Babuska. Nykyään nimi Babuska, tai lasten suussa tuttavallisimmin Baukka, on koko ystäväpiirimme käytössä.
Tytöt menevät Baukalle jo aiemmin, suoraan iltapäivän muskarista ja minä käyn rauhassa iltatallilla, odotan Tuukan kotiin ja menemme sitten perästä. Illan kaava on seuraavanlainen: Ensin Baukka kylvettää tytöt (ylellisyys mitä meidän piha-saunassa ei harrasteta) ja me Tuukan kanssa istumme alas, katsomme telkkaria tai Tuukka lukee ja minä teen (Baukan innoittamana) sanaristikoita. Kylpyhuoneessa on kauhea loiske ja meteli ja minun ei tarvitse nousta ja vastata kymmeniin kysymyksiin mitkä alkavat aina vaativasti: ”Äiti?”

Sitten Kylpijäsankarit valtaavat olohuoneen leikkeineen ja me Tuukan kanssa päästään saunaan. Saunan jälkeen pöydässä odottaa Illallinen ja lopuksi juodaan kahvit. Ilta menee aina myöhään, mutta lapset puetaan jo suoraan kylvystä yöpukuihin, joten kotiintulo on helppo: hammaspesu ja nukkumaan.
Lapset rakastavat näitä iltoja, tietenkin, mutta niin myös minä. Eilen soitin aamusta Baukalle ja minua oikein hävetti kysyä että voitaisiinko me taas illalla tulla? Baukka oli jo olettanut että tiistaiperinteemme jatkuu.
Babuska on kertonut, että kun hän oli samanlaisessa elämänvaiheessa kun me nyt, hänellä oli Anoppi, joka pyysi syömään kerran viikossa, hoiti lasta, kestitsi ja antoi levätä. Baukka antaa nyt tämän hyvän kiertää. Voitte uskoa tämä perinne tulee jatkumaan vuosikymmenten päästä myös minun osaltani. Suku on paras, oli se sitten oma taikka puolison!
 

Ulkona on 12 astetta pakkasta. Kannoin äsken puut sisälle ja samalla huokailin miten kaunis aurinkoinen pakkassää voikaan olla. Talven ensimmäiset kunnon pakkaset pitää minutkin liikkeessä ihan toisella tapaa. Puita uuneihin, hevosille loimia, lumitöitä ja koska talon lattiat kylmenee puen lapsille sisälläkin lisää vaatetta päälle.

Räntäsateen ja pimeyden jälkeen aurinkoinen pakkassää on kyllä kivaa vaihtelua ja sitä paitsi selvä merkki kevään tulemisesta. Tänään aamutallilla huomasin ohimennen että tallin vintillä henät ovat huvenneet puoleen. Tuntuu että vastahan otin hepat laitumelta kotitarhaan ja valmistauduin pitkään kylmään talveen. Syksy ja loppuvuosi meni ohi vauhdilla, emme ole raaskineet vieläkään viedä joulukuusta ulos mutta silti olen jo monta kertaa ajatellut kevättä ja kesää. Katselin pihalla kenottavaa lumiukkoa ja päätin nyt vielä keskittyä talvesta nauttimiseen.
Tällaisina päivinä huomaan usein ajattelvani että aika kuluu liian nopeasti. Haluaisin taas vetää hätäjarrusta joka hidastaisi ajan kulun ja saisin kerättyä talteen enemmän muistoja elämästäni juuri nyt.

Etsittyämme kadonnutta Mirri-kissaa pari viikkoa päätimme ottaa uuden sisäkissan tai jopa kaksi, olimmehan muutenkin jo puhuneet, että taloon mahtuisi useampikin kissa. Jos Mirri palaisi, mitään vahinkoa ei siis sattuisi. Katselin muutamia ilmoituksia myytävistä lähialueen kissoista ja löysin kaksi kissaa puolen tunnin ajomatkan päästä; 7kk vanhan pojan ja hänen äitinsä, 2,5v. nartun. Myydään avioeron ja kerrostaloon muuttamisen vuoksi. Puhelu myyjälle oli mielenkiintoinen: Ovatko kissat rokotettu ja madotettu? -Ei ole.
Entä onko jompikumpi kissa leikattu lisääntymisen estämiseksi? -Ei ole.
No onko ne sitten pidetty erillään vai kuinka olette estäneet ettei poika astu äitiään? -No, sinä otat vain sitten sen poikakissan, se on hyvä kissa.
Jätin järjen kotiin ja menin hakemaan kissaa. Pienessä asunnossa oli kaneja, akvaario, jättikokoinen koira ja kaksi kissaa. Ovella omistaja esitteli kaunista poikakissaa. Kysyin siitä toisesta. Takimmaisesta huoneesta löytyi tukevasti tiineenä oleva tyttökissa. Isä ”saattaa” olla myös ex-miehen uroskissa. Minun kävi omistajaa sääliksi, kissaa sääliksi ja enempiä ajattelematta maksoin enemmän kun pyydettiin, pakkasin molemmat kissat koppaan ja kävelin autolle.
Kuuntelin autossa kahden kissan mouruntaa, kadutti ja mietin että olen varmasti maailman ainut ihminen joka joutuu toistuvasti tämänkaltaisiin tilanteisiin.
Soitin seuraavana aamuna eläinlääkärille ja häntä nauratti. Voin kuulemma olla huoletta, kissat kuulemma kestävät sukusiitosta yllättävänkin hyvin, eikä yhdessä polvessa tapahtunut kömmähdys haittaa mitään. Kissat saivat nimikseen Milli ja Musti. Ne ovat kieltämättä ihan loistotyyppejä ja molemmat ovat kotiutuneet hyvin. Milli poiki viime yönä 3 poikasta ja siispä nämä pikkutiikerit ovat erittäin tervetulleita perheeseemme.
 

Sain Tuukalta lahjaksi One Piece -oloasu-haalarin ja olenkin kulkenut tuossa koomisessa asussa pitkälti koko joulun ajan. Hilma nyki minua eilen haalarin lahkeesta ja sanoi: Äiti on pussissa.
Kun koko perhe on useamman päivän keskenään saman katon alla, kaikki tuntuu korostetulta. Syödään enemmän, valvotaan ja nukutaan enemmän, riidellään ja puhutaan enemmän. Luetaan, katsotaan telkkaria, tehdään remonttia ja korjataan aitoja, kaikki yhdessä ja kerrankin ilman kiirettä.
Lapset tuntuvat raskailta, mutta niillä on silti hyvä juttuja, kaikilla on flunssa ja joulupakettien paperit ovat edelleen säkissä salin uunin kulmalla.
Huomenna minä tulen pussistani pois, järjestämme uuden vuoden juhlat.
 

Kun tytöt ovat pitkin syksy kysyneet koska joulupukki oikein tulee, olen aina vastannut että ensin tulee lunta, ja sitten vasta tulee pukki. Ja voi sitä lasten riemua kun aamulla maa oli aivan valkoinen! Sitten avattiin joulukalentereista viimeiset luukut ja lopuksi revittiin auki koko kalenteritkin, pieneksi silpuksi pitkin lattiaa...
Minä sähläsin eilen aamutallilla viedessäni kahta hevosta yhtä aikaa tarhaan. Toinen säikähti toista ja ryntäsi, jäin alle ja hevonen ruhjoi jalkapöytäni nilkutuskuntoon. Tuskin jalasta mitään murtunut on, koska nilkka liikkuu ihan hyvin, mutta kyllä siinä todella kipeä mustelma on. Siihen jäi sitten jouluratsastukset, mutta ei se haittaa; kovin innoissaan hevoset tänäkin aamulla revittelivät lumisessa tarhassa. Ne ovat joululomansa ansainneet.
Siivosin äsken tallin ja ajattelin viedä karsinoiden pieliin hevosille havuja mutusteltaviksi. Laitoin karsinoihin reilusti purua ja illalla menemme lasten kanssa tallille ja eläimet saavat vielä porkkanoita ja muita herkkuja.
Kingo-aasikin sai muuten aamulla lumisateeseen takin niskaan ja siitähän se varsinainen joulu alkoi...
Nyt on talo siivottu ja jouluruuat odottavat kylmiössä. Kuusi tuli äsken sisään, kunhan se sulaa, päästään tyttöjen kanssa koristelemaan sitä. Jossain välissä pitää vielä ehtiä käärimään muutaman paketti ja sitten on kaikki valmista.

Kiitos kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta, kiitos kaikista palautteista, on mukava kirjoittaa kun tietää että teksteistä on ihmisille iloa.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!