Meillä on televisio vain yläkerrassa ja suurin osa perheen päivästä kuluu kuitenkin alakerrassa. Lapset saavat välillä päiväsaikaankin katsoa videoita ja sitä varten rakensimme heille Tuukan kanssa videokatsomon vanhaan arkkuun. Arkun olen löytänyt joskus antiikkiliikkeen ”alekorista” 40 eurolla, joten siihen uskalsi porata taakse reiän. Arkun sisällä on vanha mutta toimiva tietokone ja kannessa toinen isompi näyttö. Näytön viereen kiinnitettiin pienet kaiuttimet ja piilotettava minikotiteatteri oli valmis. Parasta arkussa on, kun ei halua että lapset katsovat non-stoppina Areenasta Pikkukakkosta, arkun kannen voi laittaa kätevästi kiinni.

Syksy ja nuha kuuluvat mystisellä tavalla yhteen ja nyt se nuhakin tuli meille. Isommat tytöt eivät siitä juuri piittaa, heti kun äiti ei huomaa räkä pyyhitään hihaan ja jatketaan leikkejä. Hilma sentään on ollut aidosti ihmeissään mitä ihmettä tapahtuu ja juoksee toistuvasti näyttämään minulle valuvaa nenäänsä. Ja nyt myös minä liityin räkäroope-ryhmään ja oikein huvittaa kun koko perhe tuhisee ja aivastelee. Lääkkeitä olen koittanut käyttää mahdollisimman vähän. Niinpä olen antanut lapsille Echinaforcea mehun seassa sekä kamomillateetä johon laitan sekaan hunajaa ja tuoretta inkivääriä. Annan myös homeopaattista Pulsatillaa, mutta tärkein kaikista nuhan helpottajista on eucalyptusöljy, josta sain vinkin ystävältäni kun Helga oli vielä vauva. Eteerisiä öljyjä myydään vähän joka kadunkulmassa. Etenkin lapsiperheellisten kannattaa hankkia sellainen pieni eucalyptusöljypullo ja tiputtaa siitä muutama tippa illalla lapsen tyynyn kulmaan. Eucalyptus pitää hengitystiet auki ja lapsi nukkuu nuhasta huolimatta käsittämättömän hyvin.

Kun on kipeänä, oman kodin yhtäkkiä kamalan kotoisana. Sohva houkuttelee enemmän kuin normaalisti ja tekee mieli fiilistellä; sytyttää kynttilöitä, keittää teetä ja laittaa uuneihin tulet. Keitin eilen ison kattilallisen soppaa ja sitä syödään nyt seuraavat pari päivää. Sitten vain tyttöjen kanssa ollaan, luetaan kirjoja, katsotaan videoita ja käydään ulkona vain kun on pakko.
 

Meidän perheellä on uusi yhteinen harrastus: Iltatallit. Aikaisemmin homma on hoidettu lähinnä niin, että Tuukka on tyttöjen kanssa ja minä menen ottamaan hevoset sisälle ja iltalypsylle. Nyt olemme huomanneet että tytöt ovat jo sen verran reippaita. että se onkin hauskaa tekemistä koko perheen voimin. Mikään tehokkain tapa tämä uusi käytäntö ei välttämättä ole, mutta lapset tuntevat itsensä tärkeäksi. Joku valuttaa vesiä ämpäreihin, toinen juoksuttaa kaura-annoksia kuppeihin ja yksi kantaa pientä heinätuppoa suosikkiheppansa karsinaan. Jos äidillä menee pidempään karsinoiden siivousten kanssa, ja apulaiset meinaavat väsähtää, yksi erä dinosaurusleikkiä Tuukan kanssa piristää kummasti.

Kun kaikki on valmista, tuodaan hevoset sisälle. Tämän ajan tytöt viettävät purupaalien päällä ”turvassa”. Tytöt tunnistavat hevoset paremmin kuin isänsä ja tietävät tasan tarkkaan missä kukakin asuu. Kingo-aasin saapuessa talliin purupaali-katsomossa suorastaan villiinnytään. Sitten on lypsyn vuoro ja yleisö siirtyy lypsypisteen aitioon. Lapset eivät jaksa kantaa maitotonkkaa yksin mutta yhdessä äidin kanssa se onnistuu. Valot pois, hyvää yötä hepat ja vesilätäköiden kautta sisälle.

Tein eilen jo ruokaa leivinuunissa ja silmiini sattui kaapin perältä lapsuudenkodistani meille kulkeutunut valtava uunivuoka. Vuoka oli se yksi ja ainoa oikea leivinuunivuoka, se missä paistettiin leivinuunissa uuniperunat, lampaanjalat, joulukinkut, kaikki. Siinä pystyi tekemään niin ison makaronilaatikon että siitä riitti isossa perheessä useammallekin päivälle.

Suurella kunnioituksella otin vuoan pitkästä aikaa käyttöön. Yllätyin omaa tunteellista suhtautumista tuohon pinttyneeseen valtavaan astiaan. Tämä oli vain sellainen hetki kun tuntee kouriin tuntuvasti ajan kuluvan. Vasta äsken oli pikkutyttö ja roikuin siskojen kanssa tuvan pöydän kulmalla ja seurasin kun oma isäni teki koko porukalle ruokaa. Toivottavasti paljon hyvää ehtii tapahtua tässä talossa ennen kuin vuoka seuraavan kerran vaihtaa omistajaa. Niin, ja valmis ruoka oli hyvää, totta kai.
 

Olemme viettäneet lämpimiä syyspäiviä lasten kanssa pääosin pihalla. Nopeaksi tarkoitetut tallissa piipahtamiset tai postilla käynnit venyvät monituntisiksi lätäkköleikeiksi ja välipalatkin tulee usein syötyä pihapöydässä, vielä kun voi. Helgalla on tosin sellainen vaihe ettei sitä meinaa saada vapaaehtoisesti lähtemään ulos. Puen itkua tuhertavan tytön joka kerta sitkeästi valmiiksi ja heti ovella tyttö on jo ihan innoissaan. Hilma taas on kokoajan tuomassa minun kuraisia kumppareita sisälle siinä toivossa että taas lähdettäisiin ulos.

Ulkona apuvälineeni numero yksi on viime kesänä ostettu metallinen pihakärry. Sillä kantaa polttopuut ja painavat ostoskassit ja ennen kaikkea: kuljettaa lapsia ympäri pihaa. Isommat tytöt enää harvemmin kiipeävät kyytiin, paitsi jo mennään retkelle tai vaikka naapuriin mummolaan, mutta Hilmalle kärryt ovat tärkeät. Jotain tästä pienestä matkustajasta kertoo se, että hän edelleenkin sanoo usein ”kyytiin” kun haluaa syliin.
Hilma on muuten ottanut käyttöön ensimmäisen kolmisanaisen lauseensa joka huokuu positiivista asennetta ja sopii joka tilanteeseen: En tykkää tästä!
 

Puutarhaharrastuksessa oppii joka vuosi. Tänä vuonna olen oppinut sen, että tomaattien viljely on vaikeaa ja minunlaiseni hätäinen puutarhuri tarvitsee lähes huoltovapaita lajikkeita. Jos haluan ensi kesänä selvitä lähes pelkällä kastelulla, ehkä joku pensasrypäletomaatti voisi toimi, sillä nyt kasvihuoneen perällä notkuu 5 tomaatin tainta täynnä isoja vihreitä pihvitomaatteja jotka eivät vain millään meinaa ehtiä kypsyä ennen pakkasia. Toki saan tomaatit kypsymään kun tuon ne sisälle pimeään kaappiin mutta ei se ole sama asia, omassa kasvihuoneessa kun on parasta se että sieltä voi hakea tuoreita kasviksia, sellaisia mitä voi jo vähän maistaa matkalla talolle. Tämän kriteerin täyttää tämänkin vuoden suosikkini, kasvihuonekurkku. Neljästä taimesta on riittänyt satoa niin hyvin että muutamaan kuukauteen ei ole tarvinnut kaupasta kurkkua ostaa. Lasten pihaleikitkin ovat kestäneet tavallista pidempään kun he osaavat itse hakea kasvihuoneesta kurkkuja välipalaksi.
Lisäksi jatkoajalle ensi vuoden kasvihuoneeseeni pääsevät seuraavat onnelliset lajikkeet: kaikki mahdolliset erilaiset salaatit, suosikkina rapea keräsalaatti, basilika, portulakka, pavut (suosikkina sinipalkoinen papu), sekä säälistä muutama rypäletomaattilajike. Toki aina jotain uutakin pitää kokeilla. Muutama vuosi takaperin minulla oli vesimelonia kasvihuoneessa ja satoa kertyi kolme greipin kokoista, mutta hyvän makuista hedelmää. Ensi vuonna taidan kokeilla muutaman vuoden tauon jälkeen paprikaa.
Kasvimaan puolella sävelet ovat aika selvät. Tämän vuoden sato onnistui odotuksien mukaisesti, joten olen uusinut ensi keväälle sopimukseni kesäkurpitsoiden, jättikurpitsan, punajuuren, mangoldin ja purjon kanssa.
 

Elämäni toiset estekisat on nyt hypätty. ihan hyvin meni, 70cm luokassa kuudes sija ja perusradalta 4 virhepistettä kiellosta, 80cm luokassa toinen sija, perusrata 0vp. ja jatkoradasta 4vp pudotuksesta. Eli ensimmäinen ruusuke ansaittu! Jännitti kyllä ja sähläsin taas ratsastaessa, ihme, että vaikka kuinka valmennuksissa keskittyy ja malttaa, kisapaikalla unohtuu kaikki opit ja alkaa kiirehtimään. Jännityksen kanssa on tavallaan kiva olla taas tekemisissä, se kun on aika samanlaista mitä esimerkiksi teatterin lavalla kokee.
Tytöt ja Tuukka oli katsomassa ja kannustamassa, mikä oli hauskaa. Hilma toisteli koko kotimatkan samaa lausetta: äiti ratsastaa Elho-hepalla.
Hilman jutuista sen verran, että tyttö on oppinut uuden sanan joka edustaa hänelle ilmeisesti koko kodin ulkopuolista maailmaa kaikkine houkutuksineen. Perheen pienin pukee siis koko ajan takkia päälleen ja hokee: Kouvolaan!
 

Liv&Learn: Olgan Kotona- ohjelma alkaa 24.10.2011 Tässä linkissä esimakua ohjelmasta!

Suosikkihevoseni Elho oli muutaman viikon sairaslomalla. Estetreenimme ovat ilmeisesti kasvattaneet hevoseni itseluottamusta turhankin paljon, sillä kun eräänä päivänä hepat olivat pihalla muutaman tunnin ”ruohonleikkureina”. Laitoin kuivaa heinää tarhaan ja Elholle tuli niin kiire tarhaan heiniä syömään että se oikaisi pusikon läpi ja hyppäsi siitä metallisen traktorin auran yli ja sai aurasta takajalkaansa useita haavoja. Mitään ommeltavia syviä haavoja ei onneksi tullut ja haavat eivät tulehtuneet, mutta ihan kunnolla se oli jalkansa auki saanut kuitenkin. Olin kamalan huolissani sillä en ole tottunut siihen että Elholla on mitään kolhuja, se kun sattuu olemaan sitä hevostyyppiä joka ei koskaan satuta itseään koska on niin varovainen. Siispä olen pessyt, putsannut ja rasvannut haavoja ja Elho on saanut olla helpolla. Nyt jalka alkaa olla kunnossa ja olen jo viikon verran ratsastanut taas. Vaikka Elhon sairasloman ajan minulla oli rutkasti muutakin ratsastettavaa, tuntui tuo aika kamalan pitkältä. Ensi viikonloppuna olisi muuten viimein tulossa jatkoa minun ja Elhon kisailulle, tarkoitus olisi hypätä 60cm ja 80cm luokat. Ilmoittelen sitten tänne miten meni...

Olen taistellut jonkinasteista syysväsymystä vastaan. Yhtäkkiä sade, tuuli, putoavat lehdet ja kuraiset hevostarhat alkoivat harmittaa kun tajusin että seuraavaan kesään on pitkä matka. Olen ottanut jos hevoset sisälle yöksi, lämmittänyt taloa ja pukenut lapsille villaista kuravaatteiden alle. Nyt tuntuu että aikaa menee näihin asioihin ihan tajuttomasti, mutta pian näihin rutiineihin tottuu ja alan oikein odottaa talvea.

Eilen oli kaunis, aurinkoinen syyspäivä, siivosin talon ja laitoin pihaa talviteloille. Vein polkupyörät varastoon, keräsin ruusunmarjoja ja perennojen jämistä kesän viimeisen kukkakimpun tuvan pöydälle. Haravoin jo vähän vaahteran lehtiä ja toin kynttilälyhdyt portaille. Kun nostin portaille ison keltaisen kurpitsan koristeeksi, muistin vuoden takaisen kirjoitukseni tänne blogiin samaisesta syksy on tullut -aiheesta. Vuoden kiertokulku sekä pimenevät illat alkoivat taas tuntua kivalta ajatukselta. Kynttilät siis palamaan ja fiilistelyn voimalla eteenpäin kohti talvea. Pitänee varmaan leipoa tänään pullaa.