Kesän hitti on trampoliini, myös meillä, niin kuin taatusti muissakin lapsiperheissä ympäri Suomen. Ja miksei, onhan tuo pomppulaite todella hyvää harjoitusta lasten ja aikuistenkin motoriikalle. Meille tämä tuli vahingossa kun siskolta jäi ylimääräiseksi valtava trampoliini, ja minnekäs muualle se sijoitettaisiinkaan kun meille. Saapuneessa trampoliinissa ei ollut turvaverkkoja ja olin vakaasti sitä mieltä että ”ei tämä sovi meille”, Kunnes keksimme kaivaa sen maahan. Kaivoimme sopivan kokoisen riittävän syvän (=alkuperäisten jalkojen korkeus) kuopan takapihalle Tuukan kanssa yhdessä illassa. Trampoliinin jaloista otettiin alimmat poikittaiset putket pois ja painettiin pitkät pystyjalat syvälle maahan. Homma toimii hyvin jo toista kesää. Mitään ei ole vielä ainakaan pomppuleikeissä sattunut, jopa Hilma pärjää jo hienostii mukana ja lasten voi antaa huoletta itse juosta suoraan pomppimaan ”tra-pampoliinille”.

 Kuvassa helgan taidonnäyte, takana palautuu pomppukaveri Tuuve

 Helga tuli aamulla tohkeissaan alakertaan. "Äiti, minä löysin sohvalta koppakuoriaisen näköisiä salmikarkkeja!" Olimme illalla Tuukan kanssa leffaa katsoessamme syöneet turkinpippureita ja muutama oli jäänyt kupin pohjalle. Löytäjä sai koppakuoriaiset pitää ja syödä, vaikka varoittelin kyllä että ne ovat väkeviä. Urhoollisesti, silmät valuen neiti ne söi, pyysi sitten vettä, joi puoli lasia ja sanoi: "suupiikki on parantunut". 

Minä käyn jatkuvasti taistelua siitä etten antaisi lapsille makeaa muulloin kun karkkipäivänä. Minusta lapseni ovat vain niin ihania että antaisin mieluusti niille karkkia vaikka koko ajan mutta samalla järki tietenkin sanoo että ei. On todella huvittavaa  syödä itse karkkia salaa lapsilta, mitä siis joudun tekemään, koska aikuisten karkkipäivät ovat ihan tyhmiä.

Ratkaisu karkkiongelmaan on karkkien tekeminen itse. Niitä voin hyvällä omallatunnolla syödä yhdessä lasten kanssa vaikkei karkkipäivä olisikaan. Tänään tein salmikarkki-koppakuoriaisten haastajaksi toffeenekkuja, ja ovat kyllä kelvanneet, niin lapsille kuin aikuisillekin.

Ohjeesta tuli 24 pientä nekkua:

2dl kuohukermaa 

2,5dl intiaanisokeria

1tl voita

2tl kaakaojauhetta

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna kiehua hiljalleen n. puoli tuntia usein sekoittaen. Minä tykkään että toffee on sitkeää, joten siksi noin pitkä keittoaika.

Leikkaa leivinpaperista 5x10cm kokoisia paloja ja grillitikuista 10cm pätkiä.

tee leivinpaperiliuskoista pikarimaiset nekkumuotit sormen ympäri pyöräyttämällä ja taita lopuksi terävä kärki. Aseta pikarit pystyyn vaikka tyhjään jääpalakoteloon. Pue kintaat päälle koska toffee on kuumaa. Kaada valmis toffee paksuun pakastepussiin, leikkaa kulma auki ja pursota toffee pikareihin. anna jäähtyä 10min ja paina tikut keskelle nekkuja. Siirrä nekut jääkaappiin kovettumaan.

Otin tänään ison askeleen koko elämäni kestäneessä hevosharrastuksessani ja ilmoitin itseni ja hevoseni elämäni ensimmäisiin esteratsastuskilpailuihin. Kahden viikon päästä sunnuntaina olisi tarkoitus startata Challenge Häme -nimisessä suomenhevoscupissa. Estekorkeus 70cm, jostain on aloitettava.
Tällaiset uudet kokemukset näin aikuisiällä tuntuvat kamalan suurilta haasteilta. Sitä itsekin miettii että mitä ihmettä pienten lasten äiti näkee tuollaisessa harrastuksessa, ja että omalla pihalla ratsastelu ei enää riitä vaan että oikein kilpailemaan. Onko kilparatsastus minun lajini, se selviää varmasti tämän kesän aikana, ja jo nyt jännittää kamalasti. Koitan rauhoitella itseäni että eihän se voi olla sen kummempaa kun vaikkapa teatterilavalla esiintyminen...
 

Kuvan maastoestetreeneistämme otti Tutta Kesti

Harjasimme tänään Helgan kanssa Höntti-heppaa. Höntti on kohta 27-vuotias islanninhevonen, pieni paksutukkainen rakas jonka kanssa minulla on nyt 22-vuotinen taival takana. Höntti kärsii pitkäaikaisesta hengityssairaudesta, puhkurista. Aikaisemmin Höntti on pärjännyt sairautensa kanssa hyvin, mutta nyt pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että sairaudesta on tullut vanhukselle taakka ja tämä on Höntin viimeinen kesä. Siinä pikkuisen tyttöni halaillessa maailman kilteintä ja rauhallisinta pientä hevosta sanoin varovasti Helgalle että Äiti ja Iskä vie Höntin luultavasti ennen syksyä tähtiin.
Viedään se sateenvarjolla, sanoi Helga.

Minun oli pakko mennä tallista ulos itkemään.
 

Pienten lasten äidille ehkä parasta keväässä on se jatkuvan pukemisrumban hiljentyminen, On ihanaa kun saa jättää kurahaalarit ja hanskalaatikon rauhaan ja lämpimimpinä päivinä voi vaan avata oven ja lähteä ulos. Ja niin meillä tehdäänkin. Ovi käy jatkuvasti ja asiat jää kesken, kun on jo juostava katsomaan mihin pikkuihmiset nyt suuntaavat. Jopa Hilma on tajunnut mitä ihanaa tuon oven takaa löytyy ja hän protestoi äänekkäästi mikäli joutuu jäämään hetkeksikään sisälle.
Onneksi tonttimme on kokonaan aidattu ja hevosten aidat tehty niin etteivät lapset pääse sinne. Aitaamiset tehtiin aikanaan koiria varten mutta toimii mahtavaa kyllä myös lapsille. Niinpä seikkailijoille pystyy pikkuhiljaa antamaan enemmän vapautta liikkua. Nyt vielä toistaiseksi äiti kulkee Hilman kanssa perässä kun isommat keksivät tutkittavaa. Niinpä arkeni on nyt poukkoilemista. Keittiöstä pihalle, pihasta talliin, sieltä alapihalle lampaita tuijottelemaan (matkalla tongitaan maasta uudestaan ja uudestaan muurahaisia ja muita ötököitä) ja taas juostaan kumpparit väärissä jaloissa takaisin talolle.
 

Minun äitienpäiväni alkoi aamukahvilla ja croissanteilla sängyssä. Sain lahjaksi lapsilta tietenkin maailman hienoimman kortin ja hevoselleni kesäkengät. Eilen illalla kun tulin tallilta Helga oli ovella vastassa kertomassa että hän oli juuri piirtänyt minulle ”synttärikortin” ja minun pitäisi heti tulla katsomaan sitä. Tuukkaa ja minua nauratti ja Helgaa puolestaan itketti kun kortti olikin viety jo piiloon. Onneksi Helga jaksoi odottaa, aamu oli kaiken odotuksen arvoinen. Tuukka oli kaiken kukkuraksi käynyt aamulla lypsyllä ettei minun tarvinnut.
Aiomme viettää päivän myös isovanhempien seurassa, kohta syödään porukalla äitienpäivälounasta. Illalla juhlistan erityistä päivää kuinkas muuten kuin kiipeämällä hevosen selkään. Ratsastusharrastus on tullut äitiyden myötä minulle kokoa ajan tärkeämmäksi. Se, että minulla on hetki liikunnallista, innostavaa ja usein myös sosiaalista omaa aikaa kerran päivässä on luksusta jota näin äitienpäivänä täytyy muistaa arvostaa.

Kuvassa Helga odottaa kiltitsti kun äiti ratsastaa. 

Kyläyhdistyksen vappuvipinät olivat menestys. Porukkaa oli n.50 kappaletta, mikä oli pieneen kylätaloon aivan tarpeeksi. Meidän perhe lähti seuraavalla kokoonpanolla kemuihin: Tuukka oli zombie, minä olin Rouva konstaapeli, Isommat tytöt saivat viimein käyttää Tuukan Afganistanista tuomia juhla-asuja ja Pikku-Hilma vietti vappuaan mexicolaisasusteessa.
Kylän porukka oli hienosti mukana, lähes kaikki olivat pukeutuneet naamiaisasuun. Ohjelmassa oli lapsille kasvomaalausta ja ongintaa sekä pomppulinna. Myös aikuisille oli oma pomppuvuoronsa, oli muuten hauskaa ja yllättävän raskasta hommaa. Pomppulinna oli vuokrattu Heinolalaisesta firmasta ja hintaa viikonloppuvuokralle kertyi 170€. -Minusta yllättävän edullinen. Pomppulinna oli helppo käyttää ja täyttää, koko hökötys täyttyi yhdessä minuutissa, pistokkeen seinään laittamalla, eli oikeasti lähes itsestään. Suosittelen lämpimästi!
 

Kuvassa huntunsa pudottanut afgaanineiti hakee konstaapelilta euron jotta pääsee takana näkyvään jonoon odottamaan omaa ongintavuoroaan.

Huomenna on vappuaatto ja ajattelin aloittaa vapun touhottamisen vasta huomenna, jolloin aamu alkaa tippaleipien paistolla. Menemme sunnuntaina kyläyhdistyksen koko perheen naamiaisriehaan, sinne on puuhattu kuulkaas pomppulinna ja kaikki. Vielä en tiedä miten perheemme pukeutuu, paineita on kun tuli kolumnissakin kovasti pukeutumiseen kannustettua...
Tänään on ollut siivouspäivä. Olin heittämässä jo täälläkin esittelemäni pääsiäiskranssin uuniin kunnes keksin antaa sillekin vappuasun. Helga sen lähinnä siihen asetteli ja hieno tuli. Nyt olemme valmiita vappuun!
 

Minulla on ollut jo pidemmän aikaa tekeillä keittokirjaprojekti. Kasviskeittokirjan sisältö tulee olemaan jotain hauskaa helpon arkiruokakirjan ja perinneruokakirjan välimaastosta.Tässä esimakua kirjan kuvamaailmasta, näkkileipä!

Parhaat reseptit ovat syntyneet tietenkin vahingossa. Mukana on myös lapsuuteni rakkaimmat maut sekä uusimmat, omill lapsilleni maistuvimmat ruokalajit. On mahtavaa kun pitkän suunnittelu- ja kokkaustyön jälkeen viimein päästiin kuvauksiin asti ja projekti alkoi okeasti elämään. Näillä näkymin kirja tulee painosta loppusyksystä. Kirja tekee kanssani kaksi ihanaa naista, kuvaa Emilia Ikäheimo ja taittaa Päivi Häikiö.
 

Vielä ehtii tehdä simaa vapuksi. Minulla on jo kolmas sima tekeillä, nyt kokeilen sitruunan sijaan verigreippi-versiota. Isäni kerää koivuista mahlaa, joten teen siman siihen, mutta tottakai vedelläkin onnistuu. Kokeile myös siman maustamista salvialla...

Tässä ohje:

6litraa vettä tai koivunmahlaa

7dl (intiaani)sokeria

1dl hunajaa

2 sitruunan mehu +kuoret

n. 1/10 palaa hiivaa

Kuumenna litra vettä, liuota siihen suuressa astiassa sokeri ja hunaja. lisää seokseen 5litraa vettä. Murenna sekaan pieni pala hiivaa (n. 2 herneen kokoinen pala)

Pese sitruunat hyvin. Kuori ohuesti sitruunan keltainen kuoriosa kuorimaveitsellä irti. Purista sitruunoista mehu. Lisää kuoret ja mehu simaan.

Anna siman käydä huoneenlämmössä 1vrk.

Pistä pestyjen pullojen pohjalle pari lusikallista sokeria ja muutama rusina. Pullota sima ja siirrä kylmään. Sima on valmista kun rusinat nousevat pintaan, yleensä 3-5vrk kuluttua.

Kuva: Emilia Ikäheimo