Nyt alkaa olla se vaihe kesästä että syksyn tulon jo haistaa, eikä se haittaa. Pimeät ja silti vielä lämpimät illat houkuttaa istumaan iltoja ulkona ja sytyttelemään puutarhaan lyhtyjä. Tänään illalla istumme ulkona potukalla, sillä olemme Helgan kanssa puuhanneet pitkin päivää syntymäpäiviä. Tässä lähellä asuva sydänystäväni ei aikonut erityisesti juhlia synttäreitään, joten kutsuin heidän perheen meille illaksi syömään.
Kävimme päivällä Helgan kanssa tarkastamassa hevoslaitumien aidat ja löysimme reissulta myös isoja, makeita vadelmia. Niistä syntyi täytekakku, ja lisäksi teimme grillattavaksi vartaita soijapullista, kesäkurpitsasta, paprikasta ja polentasta. Helga on innoissaan, kaverit tulossa kylään ja saa taas laulaa paljon onnea vaan ja syödä kakkua. Kynttilöitä emme nyt kyllä laita, sen verran vanha sankari on että kakkukynttilät loppuivat heti alkuunsa...
Edessä on ensin yhteinen ratsastusretki, sitten saunotaan ja syödään. Lapset saa valvoa pitkään, onhan vielä kuitenkin kesä!

Kuvassa Helgan keräämät juhlakukat, jäivät varret vähän lyhyeksi...
 

Blogissani on ollut hiljaista mutta meillä kotona ei. Kuvasimme viime viikolla suurimman osan Liv&Learn: Olgan Kotona nimisestä ohjelmasarjasta missä minä laitan meidän keittiössä ruokaa superkokit Helga ja Hilma apunani ja hauskaa oli! Lasten kanssa kuvaaminen on aina tietenkin yllätyksiä täynnä, mutta eipähän kangistu turhiin kaavoihin. On kiva kun ei tarvitse perustella katsojille miksi apukokki syö raaka-aineita suoraan paistinpannulta tai lähtee kesken ohjelman pihalle leikkimään. Ohjelma, joka on tehty yhteistyössä Kotivinkin ja Vogelin kanssa, tulee ulos syksyllä Liv-kanavalta. Ilmoittelen tänne tarkemmin alkamisajankohtaa kunhan se selviää. Livin tulevan syksyn imagospotin jossa minäkin vilahdan voi käydä katsomassa muuten täällä.

Hassua elää Suomen tropiikissa. Iltaisin kun menee nukkumaan, joku otus sirkuttaa ikkunamme alla. Meillä ei ole hajuakaan onko se sammakko, sirkka vai lintu, mutta siitä tulee joka tapauksessa hyvä tunnelma ja olo on kuin milläkin paratiisisaarella. Kuumuus tekee vähän veteläksi, ja tuntuu että tehokkaampi voisin olla, mutta silti kesä ja lämpö tuntuu edelleen ihanalta.
Ranskassa asuva siskoni oli käymässä ja häneltä olen oppinut että ranskalaiseen kulttuuriin kuuluu viettää käsittämättömän pitkiä aikoja kesästä uimarannalla. Minusta tuo homma on lähinnä ajanhukkaa, en malta kauaa hiekassa loikoilla enkä kauaa viihdy vedessäkään joten lapseni ovat nyt tähän mennessä käyneet koko elämänsä aikana kokonaista 5 kertaa uimassa, joista 2 viime kesänä, joten olen tänä vuonna jo vähän petrannut!

Muistan jo lapsena miten palelin aina kun oltiin uimassa siskojen kanssa. Tämä saattoi johtua siitä että tuolloin ei kyllä ollut tropiikista tietoakaan, mutta joka tapauksessa lapsuuden uimamuistoni on joka kerralta sama: Haluan ensimmäisenä vedestä pois, seison huulet sinisenä äidin mielestä hyvä, mutta minusta huono ja imukyvytön pellavapyyhe hartioillani lepikossa Pielisjärven rannalla, odotan toisia ja tapan itikoita.
Tämän kesän uimakokemukseni ovat olleet jo valoisampia. Olen myös oppinut että lapsille pitää olla leluja mukana, pienille hiekkaleluja ja isommille kellukkeet tai uimarengas, mieluummin molemmat. Lisäksi mukana pitää olla eväitä ja lehtiä mitä en kyllä ole ehtinyt lukemaan. ...Ja edelleenkään ei kyllä ole kiire mihinkään rantalomakohteeseen, kaksi tuntia Kouvolan käyrälammen rannalla kun tuntuu minusta jo ikuisuudelta.
 

Helgalla on huomenna torstaina 3v. synttärit. Vieraita on tulossa parikymmentä. Tänään kemuja varten on tehty yhdessä 12 munan kakkupohja ja paistettu soijarouhetäytteisiä pasteijoita. Huomenna aamusta täytetään mansikkakakku ja leivotaan vielä muffinsseja. Helga on innoissaan mutta ei taida vielä oikein uskoa että ne kauan odotetut synttärit todella ovat nyt.
Siskoni soitti, kysyi mitä synttärisankari haluaa lahjaksi. Keskeytin puhelun hetkeksi ja kysyin välissä Helgalta mitä hän haluaa lahjaksi. Tyttö mietti hetken ja sanoi: Hevostallin. Keskustelin vielä hetken siskon kanssa minkälaisesta tallista mahtaa olla kyse ja lopetin puhelun. Takanani seisoi totinen tyttö joka kysyi: Mitä se joulupukki sano?
 

 Karkinsyöntini oli taas lähtenyt täysin lapasesta joten päätin aloittaa pitkästä aikaa karkkilakon. Nyt olen ollut jo yli viikon ”kuivilla” ja ylpeä siitä!
Karkkilakon lisäksi päätin aloittaa hyvissä ajoin ennen syksyn flunssahaasteita kokeellisen terveyskuurin. Ostin Vehnänorasjauhetta, jota juon veteen sekoitettuna teelusikallisen päivässä, samaan juomaan tiputan 20 tippaa Echinaforcea. Lisäksi juon aamupalalla blenderissä tehdyn juoman, johon laitan rahkaa, raakamaitoa, mustikoita, hampunsiemeniä ja chia-siemeniä. Olo on ollut hyvä ja ainakin kynnet kasvaa kohisten.
Lisäksi olen tietoisesti juonut enemmän vettä. Minulla on harvoin jano, joten joudun aina muistuttamaan itseäni juomisesta, jopa helteellä.

Muuten olen syönyt kaikkea ihan normaalisti, koska ei tämä mikään laihdutuskuuri ole. Herkkujakin juu, varsinkin jos ovat itse tehtyjä. Kovasti olen yrittänyt leipoa pakkasesta viimevuotisia marjoja pois. Kuvassa Helga ja mustikkapiirakka, jonka ohjeen nappasin netistä ja tein saman tien tuplana, eli koko pellillisen.

Vielä loppuun on ihan pakko hehkuttaa kuorittuja hampunsiemeniä. Ne ovat minulle uudehko tuttavuus ja olen ihan äimänä kuinka hyviä ne ovat! Olen laittanut niitä mm. sämpylöihin, kasvispihveihin ja mysliin. Meni kauan ennen kun tulin ostaneeksi koska ajatus hamppukasvin syömisestä tuntui tosihippien hommalta mutta suosittelen! Niiden pehmeään, pähkinäiseen makuun ei kyllä ihan heti kyllästy. Taidan siis tunnustaa olevani tosihippi.

 Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa muutaman sanan ratsastuksesta. Täälläkin mainitsemani kilpaurani on jymähtänyt paikoilleen, koska en yksinkertaisesti ole ehtinyt kisoihin. Kotona olen kyllä hypännyt Elhon kanssa jonkin verran ja kävin muutama viikko sitten Sanna Backlundin valmennuksessa ja tykkäsin kovasti. Jouduttiin puolivahingossa vähän aikaisempia hyppyjämme korkeampaan ryhmään, mutta oli hauska päästä kokeilemaan korkeampia esteitä turvallisesti asiantuntevan ihmisen valvonnassa. Ja helpostihan Elho niiden yli pääsi vaikka estekorkeus oli reippaasti metrin paremmalla puolen. Viikon päästä olisin mahdollisesti menossa Harjuun maastoestevalmennukseen, katsotaan saanko aikataulut sopimaan. On niin paljon helpompaa mennä vain kotitallille, valjastaa heppa ja käydä takapihan kentällä ratsastamassa, kun kuljettaa heppa jonnekin ratsastettavaksi tai kisattavaksi. Silti aion edelleen vielä kisaamista jatkaa, Challenge Häme -sarjan 2. Osakilpailu oli silloin kun olin Afrikassa ja 3. osakilpailu olisi nyt 21.pvä Lahdessa, mutta silloin on Helgan 3v. syntymäpäivä ja on sanomattakin selvää että äiti ei silloin lähde yhtään mihinkään hyppimään.
Tätä lukiessa kuulostaa siltä että kun ratsastan, hypin aina esteitä. Näin ei kyllä ole, olen pitänyt kiinni sellaisesta kaavasta että hypin maksimissaan 1-2 krt viikossa, talvella en sitäkään. Lopun aikaa sitten mennään koulua tai maastoillaan.

Tajusin yksi ilta ratsastaessani Elholla, miksi ratsastus on minusta niin hieno harrastus. Kun omaan hevoseen kiintyy, siitä tulee ystävä jonka kunnosta ja hyvinvoinnista haluaa huolehtia. Niinpä minua kannustaa ratsastukseen kolme asiaa: Oma halu liikkua ja edistyä, hevosen tarve liikkua ja kehittyä ja kolmantena - Koska sitä harrastetaan aina kahdestaan, siis minä ja hevonen. Ihan sama idea, että on hauskempaa lähteä sauvakävelylle kaverin kanssa kun yksin. Siellä me sitten Elhon kanssa köpöteltiin pitkin metsätietä ja minua jaksoi pitkään huvittaa ajatus siitä että tässä me rouvat ollaan, yhdessä sauvakävelyllä.

 On lohdullista kun itse elän toinen jalka hevostallissa, että meillä isäntäkin harrastaa. Ja koska minäkin harrastan omassa pihassa, samoin tekee myös Tuukka. Tänään vietettiin vanhassa kuivurissamme jo lajissaan toisen skeittirampin avajaisia.
Edellisessä, pari vuotta vanhassa rampissa oli ”huonot kaaret”. Sunnuntaista lähtien Tuukka on uhrannut kesälomaansa yksinomaan uuden rampin rakennustouhulle. Kuivurille on jokin verran matkaa ja siellä ei ole sähköä joten jokainen vanerinpala ja laudanpätkä on käyty mukisematta pihassa asti sirkkelöimässä. Minä olen päättänyt olla puuttumatta tähän projektiin, sillä nyt ollaan suorastaan pyhän asian äärellä. Pihaan ilmestyy toinen toistaan kummallisemman muotoisia vanerin kappaleita ja Tuukka ei malta tulla välillä edes syömään. Kukaan ei ihan tarkkaan tiedä millainen uudesta rampista tulee skeitata, ei edes arkkitehti itse.
Jännitys oli kouriintuntuva kun tänään lähdin kamera kainalossa katsomaan valmista ramppia ja ensimmäisiä ”raneja”.
Taisi rakennusprojekti mennä putkeen. ”antaa tosi paljon vauhtia” ja on kuulemma huomattavasti parempi kuin entinen. Ja isompi, tietenkin.
Tulin sisälle, jätin onnellisen iskäskeittarin rullaamaan. Pian hikinen ja onnellinen mies tulee perästä. ”Joutuu laittaan toisen kerroksen vielä, landasin niin että meni pyörä vanerista läpi”. Ja ratsastus on Tuukan mielestä vaarallista.

Kylätanssit olivat viime lauantaina ja kaikki meni hyvin. Aikaisempina vuosina olemme kuljettaneet Helsingistä bussilastillisen ystäviämme, tuttaviamme meille kotiin alkuillan juhliin, josta sitten olemme jatkaneet tansseihin. Tänä vuonna emme kutsuneet ketään vaan otimme rennommin ja nautimme täysillä tansseista ja talkoohengestä. Ja se kannatti. Kun on 5 vuotta tehnyt joka kesä talkoorupeaman saman tapahtuman ympärillä, oli ihmisissä ennen tapahtumaa nähtävillä pientä väsymistä. Mutta kummasti sitä taas innostuttiin. Sää oli kaunis ja paikalle saapui reilut 800 ihmistä. Iloiset asiakkaat, tyytyväiset esiintyjät, onnistunut tapahtuma ja lämmin kesäyö tekevät tehtävänsä. Sunnuntai-aamun siivoustalkoissa kaikilla oli hyvä mieli ja pääpuheenaihe oli ensi kesän esiintyjäkaarti. Tällaiseen kylätouhuun jää kuulkaas pahasti koukkuun!

Kuvassa kollegat ja haasut ilmeet.

Meillä sairastetaan pahanlaatuista metsämansikkakuumetta. Yksi mansikkaretki lähimetsän reunassa sijaitsevaan mansikkapaikkaan teki tyttöihin lähtemättömän vaikutuksen ja nuo pienet makeat mansikat voittaa karkitkin. Mansikoiden kerääminen on sitten tarkkaa puuhaa. Mitään puoliksi kypsiä raakileita ei tosiaankaan kerätä, vaan marjaa pyöritellään varovasti ennen kuin todetaan onko kyseinen yksilö syöntikelpoinen. Jos ei ole, neidit pitävät huolen että tuon lupaavan oloisen mansikan kypsyysaste tullaan tarkistamaan myöhemmin uudestaan.
Puutarhamansikat eivät ole saaneet meillä yhtä hyvää kohtelua. Mansikat olivat kasvaneet hyvin, olin jaksanut kerrankin lannoittaa ja kastella. Yhtenä päivänä lähes kaikki raakileet olivat kadonneet. Kirosin räksiä ja pyysin pian niiltä anteeksi sillä löysin leikkimökistä eksoottisen keiton: raakoja mansikoita, kuravettä ja päällä ripaus sahanpurua. Nam.
 

Olin muutama päivä sitten istumassa naisten iltaa ystävän luona muutaman kilometrin päässä. Menin pyörällä ja se kannatti. Tapasin matkalla ensin naapurin Villen ja sitten metsätiellä ihan oikean supikoiran. Takkuinen otus vilkuili minua epäluuloisesti muttei hypännyt pois tieltä vaan ohitimme toisemme hiljaa.
Hauskan illan ja muutaman viinilasillisen jälkeen ajoin ensin porukassa, lopuksi yksikseni kotiinpäin. Valoisan kesäyön tunnelmaa ei kyllä voita mikään. Hellepäivän ilta oli tajuttoman kaunis ja lämmin. Järvi oli ihan tyyni, ajoin kiireettä ja nuuhkin keuhkot täyteen järven ja vastaniitettyjen heinäpeltojen tuoksua. Tulin kotiin, kastelin kasvihuoneen ja istuin hetken aidalla katsellen ruohoa syöviä hevosia. Tällaisella kesämuistolla jaksaa taas pitkälle talveen.