Nyt meitä on kuusi. Taloon syntyi pieni, kurttuotsainen poika 1.3.2013.
Lapsen ulossaattaminen on kovaa touhua, ja nyt se taas jo unohtui, palkinto siitä on sen verran hyvä. Pieni ihminen on kevyt, hento paketti. joka näyttää äidin silmään kauniimmalle kun mikään ja sen itku saa jättämään kaiken kesken.

Ensimmäisenä iltana sairaalassa vauvan kanssa olin levoton, ikävöin kotiin. Seuraavana päivänä oli Hilman syntymäpäivä ja tuntu hassulta että en ollut aamulla paikalla. Seuraavana päivänä Tuukka tuli tyttöjen kanssa katsomaan odotukseni olivat korkealla. Kaksi päivää hiljaa laitoshoidon hellässä huomassa oli hetkessä poissa kun huoneeseen pamahti 3 kappaletta vähän sinnepäin puettuja takkutukkaista tyttöä joilla kaikilla oli miljoona asiaa kerrottavana. Lapset näyttivät isoilta ja puhuivat taukoamatta ja kovaa. Kun Hilma uskaltautui ensimmäisen kerran kurkkaamaan vauvaa tyttö oikein tärisi. ”Jännittää.”, 3v. synttärisankari naurahti hermostuneena. Helga oli piirtänyt niin hienot kortit vauvalle että!

Jäin vielä yhdeksi yöksi rauhaan nuuhkimaan vauvaa ja eilen saapuivat taas isosiskot innosta puhkuen. Samat takkuiset, kaikenmaailman pinneillä korjaillut letit ja pipot väärinpäin päässä (miten Tuukka voikin onnistua pukemaan ne aina hassusti?) tultiin uutta pikkuveljeä hakemaan. Tuskailin autossa tyttöjen pitämää jatkuvaa älämölöä ja kysyin mitä näille lapsille on oikein tapahtunut? Vai olenko vain niin tottunut kaikkeen hälyyn etten huomaa sitä? Tuukka vastasi vakavana että tämä on sun perhe, tällaisia me ollaan.

Hälinä ja vauhti alkaa tuntua kotoisammalta. Isäni, joka ei ei varmasti koskaan ole tuonut minulle kukkia, tuli äsken katsomaan vauvaa ja ojensi nolosti minulle kukkapaketin. Paketista löytyi neljä upeaa ruusua, yksi jokaiselle rakkaalle mölyapinalle.

Tytöt silittävät, höpöttävät, haluavat vaihtaa vaippaa ja pitää sylissä. Pieni pikkuveli on ihana vaikka se onkin poika. Hilman sanoin: Se on muuten ihan kun tyttö, mutta sillä on pepussa muovailuvahaa.

Laskettuun aikaan on 4 päivää. Kaikki on valmiina, vauvan vaatteet kaivettu esiin ja pesty valmiiksi, reppu pakattu ja Babuska on hälytysvalmiudessa tulemaan lastenhoitoon koska tahansa. Muutaman kerran olen ollut jo melkein lähdössä sairaalaan, mutta ei sittenkään.

Kohta 3v. täyttävä Hilma reagoi viime hetkillä vauvan odotukseen heittäytymällä hetkittäin itsekin vauvaksi. Tyttö puhuu kun yksivuotias ja imee kaikilla mahdollisilla tavoilla huomiota itseensä. Hilma on myös alkanut viettämään enemmän aikaa Tuukan kanssa, valmistautumista ja minun sylistä luopumista sekin. Tänään Hilma myös ilmoitti että "Hanellä on oikeasti poikaystävä". Kuka se on? kysyin. "Älä kysy Äiti kun en mä vielä tiedä". Hilma on arvoitus.

Helga ja Kirppu puolestaan odottavat vauvaa lähes kärsimättömästi, suunnittelevat syöttämisiä, vaipanvaihtoja ja muuta 4-vuotialle sopivia vastuullisia pikkuhommia vauvan kanssa…

Kun ei oikein mitään ihmeempiä voi tehdä, ollaan oltu paljon kotona ja yhdessä, ja sehän ”Hilma-vauvalle” sopii”. Kuvissa menossa radiosta tullutta Leevi and the Leavings -musaa, tanssia ja keppihevosia luovasti yhdistellyt Apassionata-esitys.

Helga aloitti kesken kauden tanssitunnit Kouvolalaisessa Studio Dance Pitissä ja siellä on kuulemma niin kivaa että hän kokoajan toivoo tunnilla ettei se loppuisi ikinä. Olin saattamassa Helgaa viime viikolla ensimmäiselle tunnille. Tyttö arkaili tanssisalin reunalla, muut lapset kun jo tunsivat toisensa.

Mutta lapsipiireissä ei paljon kainostella vaan mennään suoraan asiaan. Pian meitä lähestyi samankokoinen tyttö joka tuli ihan vaan hengaamaan siihen puolen metrin päähän Helgasta. Autoin tilannetta alkuun ja kysyin tytön nimeä. Esittelyjen jälkeen Aleksandra otti Helgaa kädestä ja kysyi: Ollaanko ystäviä? –Joo, vastasi Helga. Siitä ne loikkivat käsi kädessä muiden luo leikkimään ja minua tietenkin itketti.

 Olen viimeaikoina elvyttänyt lapsuudenkotini puuronsyöntiperinnettä. Meidän lapsille ei aamuisin puuro oikein maistu, joten silloin syödään usein muuta. Niinpä olen alkanut tehdä itselleni ja lapsille lounaaksi puuroa.
Kun olin pieni, vanhemmat toimivat molemmat opettajina, joten perhe vietti yhteistä pitkää kesälomaa. Kesäisin ja viikonloppuisin meillä syötiin siis oikeastaan aina puuroa ja vasta illaksi tehtiin ”oikeaa ruokaa”.

Puuro on nopeatekoista, hyvää, edullista ja terveellistä. Puuron lounaaksi syöminen oli vanhemmiltamme järkevä ratkaisu, 5 kasvavaa lasta söi varmasti paljon ja näin ruokakulut pysyivät kohtuullisina. Muutenkin meillä oli tiukka kuri ruokailun kanssa. Ylimääräisiä välipaloja ei saanut käydä itsekseen jääkaapista hakemassa. Sen sijaan oli selkeät ruoka-ajat: aamupala, päiväpuuro, päivällinen ja iltatee. Kaikki olivat ruoka-aikaan aina paikalla, kaikki istuivat pöydässä siihen saakka kunnes ruokailu oli ohi ja kaikki myös tietenkin laittoivat ruokaa vuorollaan.

Muistan kun olin ala-astekaverini luona yökylässä, ja oli päivällisen aika. Meidät kutsuttiin syömään ja kaveri huikkasi äidilleen huoneesta ettei tule koska ei ole nälkä. Ajattelin mielessäni että onpa hienoa, voi vaan itse päättää syökö vaiko ei. Minä kyllä menin syömään, minulla kun oli ja on edelleenkin, aina nälkä.

Minä en ole ollut lasteni kanssa noin tarkka ruoka-ajoista, Meillä kyllä napostellaan välipaloja, vaikka tiedän että se on huono juttu hampaille. Aion kyllä ottaa kunnon ruokakurin harkintaan kunhan lapset ovat isompia. Voin kuvitella kuinka paljon teinit syövät jos voivat vain itse käydä hakemassa jääkaapista mitä haluavat….

Puuroista vielä sen verran, että meillä suosikit ovat spelttimannapuuro, hirssipuuro, spelttihiutalepuuro ja vanha kunnon kaurapuuro. Sekaan tietenkin paljon Rositan maitoa (koska edelleenkin meinaamme hukkua siihen), voinenä ja hillosilmät!

Huomenna on laskiainen, tai siis laiskiainen jos meidän tytöiltä kysytään. Leivoin eilen laskiaispullia, taas. Nämä olivat jo kolmannet parin viikon sisään - raskaus teettää erityistä nälkää. Näistä tosin Dedo-koira söi toisen pellillisen, ihan vain ohimennen.

Lapsilla on ollut jatkuvan lumisateen vuoksi ilmassa pientä vastahakoisuutta ulkoiluun, mutta olen keksinyt laskiaispullista hyvän kimmokkeen: Meillä on nyt olemassa sääntö, ettei la(i)skiaispullia saa syödä ellei ole ensin käynyt pulkkamäessä. Jännä että minua tämä sääntö ei kuitenkaan koske....

Laskettuun aikaan on alle 3 viikkoa ja maha on kyllä joka paikassa vähän tiellä. Hilma haluaisi olla sylissä, mutta aina sylissä on ahdasta. Hevosten kanssa pitää olla koko ajan varovaisempi, kengät menee kömpelösti jalkaan, kaikki paidat ovat liian lyhyitä ja… No, voitte vain kuvitella minut lypsämässä.

 Meidän tuvan lattiassa on luukku kellariin. Kellariin ei ole portaita, vaan haen kellarista mehuja aina niin, että käyn lattialle mahalleen ja kurkotan siitä alas kellariin mehupulloihin. Nyt jos Tuukka ei ole kotona niin juodaan kiltisti vettä. Ihan ihmeellistä että kohta tuo pallomaha on poissa ja tilalla on vauva. Toivottavasti kaikki menee hyvin, vähän jännittää.

Autossa maha osuu muuten rattiin! Tänään lähdin käymään neuvolassa. Pakkasin kaikki kolme tyttöä sekä itseni autoon, käynnistin auton, lähdin liikkeelle hätäisesti ja sain auton sammumaan. Takapenkiltä kuului Helgan huokaus: Olisipa Iskä ajamassa tätä autoa.

Hyvää laiskiaista kaikille, muistakaa, ensin mäkeen, sitten pullaa, paitsi ne jotka ovat raskaana!

Minun pienessä talliyhteisössäni kuhistaan, porkkanakolehti on viimein saapunut. Kaikki alkoi siitä kun löysin hevostarvikeliikkeen, mistä voi hakea muutaman ison säkin hevosille tarkoitettuja porkkanoita joka toinen viikko kohtuulliseen hintaan. Ilmoittauduin tähän porkkanarinkiin ja kyselin heti innoissani tallimme omassa facebook-yhteisössämme, ketkä kaikista neljästä hevosenomistajasta lähtevät mukaan porkkanarinkiin? Ilmoitin, että jos innokkaita on, lisätään porkkanat hevosten jokapäiväiseen ruokavalioon.

Pieni, ihan tavallinen juttu, 

mutta jotenkin alusta

asti minua on huvittanut se, millaisella vakavuudella kaikki pikkuyhteisömme jäsenet ovat suhtautuneet porkkanaerän vaatimaan 2 euron kolehdin keruuseen. Mihin voi maksaa,milloin voi maksaa, onko joku lista mihin voi merkata jo maksaneensa? Ovatko muut jo maksaneet, minä en ole! Aikuisilla ihmisillä polttelivat kolikot taskussa kun karkkikiskalle olisi jonotettu.

Porkkanoista ja niiden tärkeydestä tuli hauska yhteinen vitsi, joka viedään yhdessä yhtä suurieleisesti loppuun asti.

Tänään raahasin Helgan ja Hilman Kausalaan Kirpputorille ja ostin juhlallisin ottein porkkanakolehtia varten peltipurkin, mihin kukin tallilainen voi kakseurosensa porkkanalastin saapuessa juhlallisesti pudottaa. Purkissa on tietenkin myös käsin väsätty lista ja porkkanasäkkien päivämäärän perään laitetaan rasti maksusuorituksen jälkeen. Ihan kun oikeissa työpaikoissa kahvikassan kanssa. Rouskis!

Tuukka on taas kuvausmatkalla ja katselin koneelta lumipyryn vastapainoksi valokuvia tämän talon matkasta meidän kodiksi. Ai että kun tuli jotenkin hyvä mieli! Täytyykin laittaa tänne silloin tällöin jotain ennen -jälkeen tyyppisiä kuvapareja talon hitaasta mutta varmasta elämänmuutoksesta.

Kuvien katselusta tuli vahvasti myös kunnon parisuhteeni historiankertauskurssi. Kun muutimme tänne, ei lapsia vielä ollut ja elämä oli erilaista ja omalla tavallaan ihanan vapaata. Tässäpä siis pari kuvaa kyseisestä kurssista teille.

Ja tietty ihanalle Tuukalleni.

t: haaveilija

 
Ala-asteella oli kivaa. Nurmeksen Salmenkylän ala-asteella oli 26 oppilasta, 2 opettajaa, sekä oma keittäjä, ihana Taimi. Taimi oli jo aamusta paikalla eteisen vieressä sijaitsevassa keittiössä, kukkaesiliina päällä ja aina hyvällä tuulella. Taimi lohdutti jos oli kipeä ja niisti valuvia neniä pakkassäällä sisälle tultaessa. Jos oli pitkä päivä, Taimi teki iltapäivällä oppilaille välipalaa: Näkkileipä, lasi punaherukkamehua tai pala raakaa naurista.

Taimin ruoka oli tietenkin hyvää, ei mitään ihmeellistä mutta maistuvaa. Nyt yli 25 vuoden jälkeen olen kaivannut erityisesti yhtä Taimin ehkä käsittämättömintä ruokalajia: Makaronivelliä. Maitopohjaista keittoa, missä oli...ööö… maitoa ja makaronia.

Maaliskuussa jatkuu Olgan Kotona -ruokaohjelma ja keittokirjaakin pukkaa, joten on hyvä vähän järkyttää teitä lukijoita ja palata tähän kieltämättä kammottavalta kuulostavan lapsuusajan herkkuni pariin. Tartuin siis ennakkoluulottomasti tänään makaronipussiin, lisäilin keittoon maidon ja makaronin lisäksi vähän muutakin (ei liikaa, koska halusin että se maistuu kuitenkin samalta kun silloin ennen…) ja olin lopputulokseen todella tyytyväinen, lapsetkin pitivät!

Ei tätä nyt ihan lähiaikoina tule varmaan tehtyä uudestaan, mutta jos vaikka taas ensi vuonna...

Makaronikeitto

1 sipuli
½ purjo
2rkl voita
1 l vettä
1 tl suolaa
1rkl intiaanisokeria (tai tavallista)
mustapippuria
3 porkkanaa
3dl tummaa makaronia
1 prk smetanaa
7dl maitoa

Hienonna sipuli ja purjo, ja kuullota niitä hetki voissa kattilan pohjalla. Lisää kiehuva vesi, mausteet, raastetut porkkanat sekä makaronit. Keitä n. 8min.
Lisää lopuksi smetana ja maito ja kiehauta. Tarjoile näkkileivän kanssa.

Auringon paiste tekee ihmeitä. Minussa ei ole enää jäkeäkään joululoman jälkeisestä voimattomuudesta. Olen viimein saanut maaliskuussa ilmestyvän ruokakirjani omalta osaltani vamiiksi, Tuukka tulee tänään kotiin Libanonin reissusta ja lasten flunssatkin alkavat helpottaa.

Lehmän lypsy alkaa olla aikaa haastavaa tämän jättimahan kanssa. Rosita on niin matala, että lypsyjakkarakin on vain noin 15cm korkea. Siihen kun sitten sihtaan itseäni istumaan toppavaatteissani lumisen lehmäpihaton nurkkaan, on näky komea. Eilen jakkara oli hangessa sopivasti kenollaan ja pian istuin jakkaran takana lumihangessa selittäen samalla ääneen tyynelle pikkulehmälle kömpelyyttäni. Vaikka tallihommat, lypsyt ja muut ovat käyneet raskaammiksi, olen silti ilonen siitä, että ne pitävät minut liikkeessä. Mahan kanssa olisi niin helppo jäädä sisälle pötköttelemään. Helga otti minusta mahani kanssa hienon kuvan joten en malta olla laittamatta sitäkin tänne.

Eilen siivosimme Babuskan kanssa koko päivän ja meillä oli oikein mukavaa siivota yhdessä. Olemme molemmat samanlaisia siivoajia, että siitä hommasta oikein innostuu. Kun on aikaa siivota, aina löytyy joku kolo mihin ei ole pitkään aikaan koskenut ja tekeminen "leviää" koko ajan laajemmaksi ja se perussiivous seisoo paikallaan.  Illalla olin ihan poikki, mutta pidimme tyttöjen kanssa vielä "leffaillan", katsoimme videolta Tuhkimo-elokuvan ja söimme vatsamme täyteen pop corneja. 

Aurinko paistaa niin innostavasti, että vaikka pakkasta on vielä rutkasti, kevään tulo kutkuttaa ja saa minut iloiseksi. Laitoin äsken jo kuivia herneitä likoamaan, kevään ensimmäiset ikkunalla kasvatetut herneenversot mielessä....

On tullut se aika vuodesta kun Tuukalla on kauvausmatkoja. Nyt isäntä on ollut pian viikon verran Libanonissa. Perinteisesti pakkasukko kunnostautuu Iitin Sääskjärvellä heti, kun lentokone nousee ilmaan kohti milloin mitäkin kriisialuetta Tuukka mukanaan. Eilen pakkanen laski jo alle -20 asteen ja juhlistin sitä pudottamalla puhelimen yöksi hankeen. Onneksi se löytyi aamulla ja onneksi se toimii taas. Oikein säikähdin miten turvattomaksi tunsinkaan itseni ilman puhelinta, paukkupakkasyönä lasten kanssa ”yksin” kotona.

Vaikka aamutalli venähtikin jäätynyttä vesiputkea sulatellessa ja taloa saa lämmittää hullun lailla, voin sanoa että elämä on nytkin kaikesta huolimatta hyvää. Kun Tuukka on poissa, osaan taas entistä enemmän arvostaa sitä millaisen ihmisen kanssa saan elää ja jakaa arkeani. Ja puhumattakaan ystävistä ja muista läheisistä jotka ovat olemassa ja lähellä. Usein riittääkin vain tieto siitä että apua saa, jos sitä sattuu tarvitsemaan.

Lisäksi tallillemme on muuttanut uusi, hauska heppa, nuori angloarabi Kiira, jonka omistaja Heidi on juuri tällainen ”apua on lähellä jos tarvitsee”-tyyppi. Heidi on auttanut minua tallilla hurjasti ja tytöt ovat piirtäneet tuvan pöydän ääressä Kiirasta kuvia enemmän kun kenestäkään pitkään aikaan. Kaikki leluhepat ja lumihevosetkin nimetään nyt Kiiran mukaan, onhan se sentään val-koi-nen!