Päätin eilen kehittää uuden muffinssireseptin vappusiman teosta yli jääneistä sitruunoista. Yhdistin kaksi lemppariani: hunajan sekä sitruunan, ja kahden testileivontakerran jälkeen mielestäni näitä kehtaa tarjoilla nirsommallekin väelle. Nämä valmistuvat nopeasti ilman mitään erityisiä vatkaamisia ja vapun munkkien ja tippaleipien jälkeen tällainen yksinkertainen leivonnainen maistuu erityisen hyvältä.
Ainakin Hilma kulki tämänpäiväisen erän jälkeen koko loppupäivän kannoilla kyselemässä ”Äiti saanko minä lisää sitä hyvää sämpylää?”

Sitruunamuffinssit   n.14kpl

1 prk rahkaa
2 munaa
½ dl hunajaa
100g sulatettua voita
1 sitruunan kuori + mehu

5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja tai ohratärkkelystä
1 dl sokeria (voi jättää pois ja lisätä vielä ½ dl hunajaa)
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria

Sekoita keskenään rahka, munat, hunaja, voisula, raastettu sitruunan kuori sekä sitruunan mehu.
Sekoita kuivat aineet keskenään yhteen.
Yhdistä lopuksi kosteat ja kuivat seokset keskenään.

Jaa muffinssivuokiin ja paista 175°c  n.20 minuuttia.

Järjestimme tänäkin vuonna Kotikylämme Sääskjärven kyläyhdistyksen kanssa lapsille vappuriehan. Kyläkokouksessa mietittiin jonkin aikaa että jaksaako sitä taas, mutta päätimme kuitenkin järjestää. Kemut olivat jo lauantaina, eli muutamaa päivää ennen vappua. Setti oli yksinkertainen: Naamiaiset, pomppulinna, ongintaa. Lisäksi puffetti, jossa myydään kahvia, munkkeja, karkkia, mehua ja pop cornia, sisäänpääsy ilmainen. Meitä järjestäviä aikuisia ei oikeastaan ollut kuin muutama. Yksi kävi kaupassa, toinen haki pomppulinnan, minä paistoin Tuukan kanssa aamulla munkit ja yhdessä kasattiin kylätalo kuntoon ja itse kemuissa oli sitten muutama lisäkäsi apuna. Taas tuli sellainen olo että kannatti aloittaa, on kuitenkin kivaa että kotikylällä tapahtuu, ja onhan lapsille aina hauskaa järjestää jotakin erityistä. Kemut olivat siis menestys, porukkaa tuli oikein kauempaakin paikalle.
Minä pukeuduin Marilyn Monroeksi (Lasten mielestä minä näytin ihan lääkäriltä), Tuukka oli punkkari ja lapset, ylläri ylläri: keiju-prinsessoja!

Naamiaiset ovat olleet pinnalla tässä jo jonkin aikaa. Ystäväni täytti muutama viikko sitten pyöreitä vuosia ja synttärijuhlien teemana oli sketsihahmot. Piti pukeutua joksikin kaikkien tuntemaksi sketsihahmoksi tai ”oman elämänsä sketsihahmoksi”.

Tuukka oli Uno Turhapuro ja minä päätin kiduttaa itseäni pukeutumalla Munamieheksi. Valkoinen munamies muuntautui käsissäni mustaksi Neiti Munaksi. Lainasin Isältä jättikokoista hupparia ja Tuukalta pipoa. huppariin 4 tyynyä,vähän venyttelyä pohjalle ja sitten mentiin. Oli totisesti hauskaa, mutta myös tuskallista. Täytyy sanoa että 4 tuntia munan muodossa neljän tyynyn keskellä oli lähempänä urheilusuoritusta kuin kevyttä hassuttelua. Annankin tässä täyden tunnustukseni Munamiehen kehittäjälle Riku Niemiselle loistavasta fyysisestä roolityöstä!

Oikein hauskaa ja rentoa vappua kaikille!

 Olen istunut koko aamun Kouvolaan menevässä junassa.. Tässä junassa on kolme matkustajapaikkaa, eikä sen fyysinen vauhti päätä huimaa. Junassa on kaiken kaikkiaan 4 paikkaa, mutta etummainen neljäs tuoli on varattu itseoikeutetusti konduktoorille, joka on myös keiju, joka on menossa kouluun. Lisäksi junassa matkustaa minun lisäkseni Hevonen ja Täti.
Juna eteenee pitkälti laulun voimalla. Joka asemalla lauletaan Pienen pieni veturi –laulu, loppuun huudetaan tuut-tuut ja sitten on taas lippujen tarkistuksen aika. Junassa on myös tarjoilua. Minä juon kahvia ja tytöt mehua vapun kunniaksi ostetuista pillimukeista. Minä olen onnistunut lanseeraamaan itselleni junaleikkiin passiivisen, hieman sisäänpäin kääntyneen kiireisen matkustajan roolin. Minun matkustajani leimaa kyllä lippunsa ajallaan sekä osallistuu pakollisiin lauluosioihin, mutta lopun aikaa hän istuu hiljaa ja tekee töitä läppärillä.

 
Tänään oli ensimmäinen oikea kevätpäivä. Aurinko lämmitti niin, että piti kaivaa aurinkorasvat esiin, se jos mikä on näiden lumen ja rakeiden tulon jälkeen mahtavaa! Pihalta löytyy enää muutama lumikasa ja ensimmäiset kukat puskevat esiin vielä muuten paljaasta maasta.
Olimme aamusta iltaan pihalla ja otimme päivästä kaiken irti. Pihatöitä, ratsastusta, aitojen korjausta ja tietenkin juotiin kahvit pihalla.
Heti kun ei tarvitse kokoajan olla korjaamassa jollekin pikkutytöistä hanskaa käteen, nostaa lumesta pystyyn tms, saa pihalla tehtyäkin jotakin. Samalla kun me Tuukan kanssa tehtiin aitaa, lasten päivä meni pitkälti lätäköissä. He hyppivät ja läiskyttelevät, tekevät puroja, kantavat kuravettä lätäköistä toiseen, ämpäristä kippoon ja taas lätäkköön Sen verran lupaavaa veden kantelua oli ilmassa, että minulla on suuria odotuksia kesän kasvimaan kastelusta…

 Joskus se, että pienten lasteni maailma rajoittuu pitkälti kotipihapiiriin näyttäytyy hauskalla tavalla. Menimme vähän aika sitten Hilman ja Helgan kanssa junalla Helsinkiin. Ajatus oli mennä viettämään iltaa minun siskoni luokse. Koska Tuukka työpäivän päätteeksi oli jo valmiiksi autoineen Helsingissä, ajattelimme että meidän kolmen sinne saapuminen junalla on hyvä ja hauska vaihtoehto.
Edellisestä junamatkasta oli sen verran aikaa, että kumpikaan ei muistanut siitä mitään. Niinpä neidit lähtivät reissuun avoimin mielin, Dinojuna-tietopohjalta (lasten animaatiosarja). Jo Kausalan asemalla oli jännittävää. Jouduimme odottamaan myöhässä olevaa junaa, ja saimme siinä odotellessa elämyksen: Kökötimme laiturilla, molemmat lapset minun kainalossani kun viereiseltä raiteelta n. 5 metrin päästä meistä syöksyi ohi Pendolino. Ilmavirta oli huikea eikä Hilma sanonut mitään pitkään aikaan.
Junassa oleminen täytti kaikki odotukset. Hilmakin alkoi taas puhumaan, hän hoki taukoamatta että ”tää juna on liian valtava”. Tytöt saivat omat kilpikonnalippunsa, ja konnari leimasi liput, aivan kuten Dinojunassakin tehdään.
Kanssamatkustajat saivat pidätellä nauruaan kun minä yritin vastailla minimatkustajien vaikeisiin kysymyksiin: Mikä tämän junan kuljettajan nimi on? Miksi täällä ei ole turvavöitä? Miksi tällä junalla ei ollut silmiä, nenää ja suuta? Äiti miksi tuolla tädillä on ihan Saima-tädin pää?
Ensi viikolla mennään junalla Kouvolaan. Tällä kertaa mukaan pääsee myös sijaistyttömme Kirppu, sekä Babuska. Sinne mennään ostamaan tytöille uusia sukkahousuja koska ”melkein kaikissa vanhoissa on reikä”.

Kevään kunniaksi tänään oli aika raspata hevosten hampaita. 

Osalta hevosistamme raspataan hampaiden piikit vain kerran, toisilta kaksi kertaa vuodessa. Elho kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään, joka kerta on purukalustossa ollut korjattavaa. Elho suhtautuu metalliseen suun aukaisijaan sen verran varauksella että tamma pitää rauhoittaa toimenpiteen ajaksi. Mitään suurta tainnutusta ei tarvita, mutta sen verran että suurimmat höyryt jää pois. Elhon lisäksi myös Tuukan heppa Mysti tarvitsee rauhotuksen, sen verran kuumakalle on sekin, mutta muut tallin asukit ovat suostuneet hammaslääkärin käsittelyyn ilman kemikaaleja… Lisäksi hevoset saavat keväisin matokuurin. Olen antanut kuurin kaikille, koska koko lauma viettää päivät samassa tarhassa.
Pääsiäismaanantain estekisat meni kivasti, 70cm luokka meni puhtaasti 80cm luokassa tuli viimeisellä esteellä yksi pudotus. Oli erikoiskapea este ja pöhkön ratsastajan jalkaterä osui pystytolppaan... Mutta koska kevään kelit eivät ole suoneet juurikaan mahdollisuuksia kotona esteiden hyppimiseen ja edelliset viikon ovat kuluneet maastossa kaahottaen, olin ainakin hevoseeni erittäin tyytyväinen!
Kun kävin katsomassa muiden suorituksia maneesissa ja palasin Elhon luokse lämmittelypaikalle, missä ystäväni Tessa talutteli sitä, ei hevostani ollut kovinkaan vaikeaa löytää: -Kuljetuksesta saatu hiki oli kihartanut sen muutenkin huomaiotaherättävän pitkän karvan koomiseksi kiharaksi. Pieni karvainen pitkätukka kiiltävien kilparatsujen seassa. Hyvä me!

Suklaa ei maistu varmaan koskaan yhtä hyvältä kun pääsiäisaamuisin, kun sitä saa luvan kanssa syödä ensimmäiseksi aamulla! Hiivin yöllä viemään lasten sängyn viereen pääsiäispupun tuomiset ja totta kai pupu toi jotain aikuisillekin. Aamulla lapset toivat yllätysmunia kiljuen näytille ja koko perhe söi sängyssä pelkkää suklaata aamupalaksi. Pääsiäinen lukeutui jo lapsena minun lempijuhlapyhiini, eikä vähiten pääsiäispupun (tai kukon, välillä puhuttiin pupusta ja välillä kukosta) vierailun takia. Oli niin jännää mennä nukkumaan kun tiesi että aamulla oli yllätykset sängyn vieressä odottamassa. Mitään joulupukkiin verrattavaa mystiikkaa pupun käyntiin ei kyllä liittynyt, jotenkin oli aina selvää että vanhemmat ne yllätysmunat toivat, mutta ei se tehnyt tuosta perinteestä yhtään sen vähempiarvoisempaa. Aina vain, aikuisikään saakka, oli ehdotonta että pääsiäispupu kävi pääsiäisyönä kylässä.
Vaikka meillä on ollut jonkin verran vieraita, ennen kaikkea tänä pääsiäisenä olemme viettäneet aikaa koko perhe yhdessä. Ei ole tehty mitään ihmeellistä, mutta oltu kotona, yhdessä ja hyvällä mielellä, sehän riittää.
Huomenna on luvassa vähän ihmeellisempää, minä avaan Elhon kanssa kisakauden esteratsastuksessa ja Tuukka tulee tyttöjen kanssa kannustamaan…Hui!

Olin Tuukan firman, Optiparin toimistolla käymässä muutama viikko sitten, ja lähtiessä silmiin sattui pieni nippu sinne lähetettyjä Lauri Tähkän Polte- sinkkuja. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Lauri Tähkän ja Elonkerjuun musiikista, mutta tämä kyseinen Härmä-elokuvassakin kuultava kappale oli jäänyt radiokuuntelusta mieleeni. Otin yhden sinkun mukaan autooni kuunneltavaksi. Luukutin kappaletta täysillä koko kotimatkan ja pidin siitä yhtäkkiä paljon.
Soitin kappaletta tytöille muutaman kerran kauppa- tai muskarimatkoilla ja jos on tuo kappale kolahtanut äitiin niin tyttäriin sitäkin kovemmin. Minä alan olla jo melko lailla kyllästynyt tuohon ralliin, mutta tytöt eivät ole. Kaikki automatkat kappale soi ja soi, ja kolme minikokoista Tähkä-fania laulaa ”Kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa, sait mut tuntemaan….” Laulun sanoma ja sen totiset laulajat ovat varsin huvittava yhdistelmä. Minun hetkeni tietokoneella ovat menneet siihen että Hilma kiipeää jatkuvasti syliin vaatimaan Lauria laulamaan taustalle.
Kyseisen kappaleen fanitus on edennyt siihen, että tytöt toivovat sitä myös illalla unilauluksi. Jokainen tyttö saa valita vuorotellen mitä minä laulan, ja kappaleen kiihkein fani, Hilma valitsee empimättä vuorollaan : ”Laula äiti se laulu mikä on autossa, se, se… Piihpeyttä Puumaa”
Tuukka tirskuu oven takana kun minä nauruani pidätelleen aloitan haparoivasti kertosäkeestä.
 

Olimme lähdössä keskiviikkona rouva presidentti -elokuvan ensi-iltaan. Hilma oli potenut kovaa kuumetta ilman flunssaoireita jo kaksi päivää ja kun aamulla tyttö oli edelleen tulikuuma, tiesin heti että minulta jää ensi-iltajuhlallisuudet väliin. Ajeltiin Hilman kanssa terveyskeskuksen kautta keskussairaalaan ja sinne jäätiin pidemmäksi aikaa. Mitään selkeää syytä kuumeeseen ja korkeisiin tulehdusarvoihin ei oke löytynyt, osa laboratoriotesteistä valmistuu vasta ensi viikolla. Kolmen vuorokauden yhtäjaksoinen äiti-tytär laatuaika reilun 10 neliön huoneessa oli opettavainen kokemus. Infektio-osastolla ei suositella käytävillä liikuskelua joten olimme todellakin neljän seinän sisällä.
Olen ajatellut suurella kunnioituksella pitkäaikaissairaita lapsia ja heidän vanhempiaan. Sairaalaelämä eristää totaalisesti oikeasta elämästä, tekeminen ja leikit sairaan lapsen kanssa ovat hyvin rajallisia, joten aika kuluu hitaasti, sitä muuttuu väsyneeksi ja sairaan oloiseksi itsekin, ajatus jumittaa, hoitajat vaihtuvat. Pahinta kuitenkin on nähdä oma lapsi kipeänä, piikitettävänä ja taas kipeämpänä ja todeta, ettei voi siinä hetkessä auttaa muuten kun olemalla tukena ja yksinkertaisesti paikalla.
Eilisestä alkaen oli jo rennompaa, potilas alkoi hyväksyä piikit ja muut systeemit, hoitajat alkoivat tulla tutuiksi ja Hilma lakkasi pyytämästä kokoajan kotiin. Olemme siis kerrankin levänneet kunnolla, lukeneet kirjoja, katsoneet Bambi- videon kolmeen kertaan ja hoitaneet Herra Hakkaraista ja muita leluja niin, että ne ainakin voivat paremmin kuin koskaan (Ihanat hoitajat lainasivat myös "pepospooppia"!)
Ja mikä parasta, Hilman kuume sekä tulehdusarvot ovat laskeneet niin hyvin, että saimme tänään luvan lähteä kotiin. Ei voi muuta sanoa kun että olipa mah-ta-vaa tulla kotiin muun perheen luokse!

Olen huomaamattani ujuttanut perheeni arkeen lisää perinteitä jotka olivat perinteitä myös lapsuudenkodissani Nurmeksessa. Tuukkaa ihmetyttää kun nykyään meillä syödään lauantaisin speghetti polognesea, koska hän hyvin tietää että näin tehtiin myös lapsuudenkodissani. Spaghettia tehdään myös enemmän kuin on tarvis ja lopput siitä syödään sunnuntaina pannulla paistettuna. Viikonloppuisin päivällä keitän yhä useammin lounaaksi puuroa, kuten Nurmeksessakin oli tapana, olihan se nopea ja edullinen lounas 7-henkiselle perheelle.
Äitini on hyvin sairas. Rykelmä erilaisia neurologisia sairauksia on jättänyt äidistäni jäljelle vain hennon kuoren. Joka kerta kun käyn katsomassa äitiäni, palaan askelta vahvempana ihmisenä kotiin. Samalla kun sydämeni valmistautuu loppuelämään ilman äitiä, takerrun käytännön tasolla arjen rutiineihin, kuten lauantain pastakastikkeeseen.
Äitini rakasti valkosipulia, sitä laitettiin joka ikiseen ruokaan paitsi siihen päiväpuuroon. Viime lauantaina laitoin polognesekastikkeeseen pitkästä aikaa reilusti valkosipulia. Äidin vaikutus minussa tuntuu vahvempana kuin koskaan ja annan sen tuntua.