Kausalan keskustassa vieraili viime viikolla sirkus. Pieni ponin, vuohien, koirien, kissojen ja muutamien akrobaattien kanssa kiertävä sirkus Caliba oli aivan riittävää viihdettä meidän perheelle. Sirkuksessa esiintyy kuulemma myös minipossu, joka oli nyt sairastunut, eikä sen vuoksi esiintynyt.
Kun astuimme hämärään sirkustelttaan sisälle, muistui mieleen lapsuuden kaiho ja ihailu sirkusmaailmaa kohtaan. Itsevarmat, kauniit, meikatut esiintyjät, hevoset ja eläimet ja kiertolaiselämä vetivät puoleensa. Ainakin minulle, pikkukaupungin tytölle, sirkus edusti kaikkea muuta kun mitä turvallinen kotiarki Nurmeksessa oli. Joka kerta kun sirkus lähti kaupungista, haaveilin ihan vain pikkuisen lähteväni heidän mukaansa. Näin aikuisiällä ainakin tämä sirkusmaailma näyttäytyi jo vähän vähemmän hohdokkaana. Täytyy myöntää että tällä kertaa en haaveillut hyppääväni karavaanin kyytiin…

Lapsille tämä oli elämän ensimmäinen sirkuskokemus. Pelle oli tietenkin odotetuin, ja voimakasta prinsessavaihetta elävä Helga jaksoi ihailla kauniita pukuja ja kiiltävää ”merenneitoa”. Hilma puolestaan sai rutkasti vaikutteita akrobaateista ja trapetsitaiteilijoista. Jo esityksen aikana minulla pyöri sylissäni mitä erikoisempiin asentoihin itseään taivutteleva 2,5-vuotias tulevaisuuden sirkuslupaus.

Sirkus on muuttunut minun tähänastisen elinikäni aikana paljon, olen kutenkin nähnyt lapsena sirkuksissa norsuja, leijonia ja muita eksoottisia eläimiä. Eläinten osuus sirkuksien vetonauloina pienenee ja taitavien ihmisten osuus kasvaa. Tämä on hyvä suunta, mutta kyllä ainakin lapsien silmät syttyvät erilailla kun areenalle tulee joku eläin, oli se sitten koira tai vaikkapa takkuinen vuohi.

Olipas hyvä reissu! Olen ihan innoissani uusista ajatuksista ja hevoset ovat varmasti ihmeissään, että kylläpäs se nyt tuli energisenä takaisin.

En ole matkustusihmisiä, lähtiessä oli taas sellainen olo että pitikin järjestää itselle tällainen reissu, mutta kun takana oli mahtava kurssi ja lentokentällä oli koko perhe vastassa, olin tietenkin älyttömän tyytyväinen että lähdin!
Minulla oli kurssihevosena 13-vuotias upea Parelli-konkari Commandy, jonka seuraa ja oppeja jäin kaipaamaan. Uuden oppiminen avaa kyllä silmiä, etenkin niin, että tajuaa osaavansa vielä paljon vähemmän kun mitä haluaisi osata. Eli tämä reissu tuskin jää viimeiseksi.

Kotona kaikki hyvin. Hevoset ovat laitumella, kasvimaalla kasvaa kaikki kohisten ja ulos voi mennä paljain jaloin. Kesän parhaat hetket ovat vielä edessä, vaikka juhannus oli ja meni. Helgan sanoin: ”Oikee kesä tulee vasta sitten kun me ollaan menty rannalle ja Kaarnan ja Tuuven kanssa Tykkimäkeen.”

Muutama lukija on kysellyt mitä kuuluu äitienpäivälahjahevoselleni. Woodylle, eli Hilman mukaan ”Äitin Boodylle” kuuluu hyvää, olen hevosestani edelleen ikionnellinen! Olemme käyneet sekä koulu- että estevalmennuksissa, hyppääminen on selvästi sen mielestä hauskempaa (kuten minustakin!), mutta molempiin heppa taipuu hämmästyttävän hyvin 5-vuotiaaksi. Vaikka hevonen tuntuu käsittämättömän hyvältä, olen päättänyt edetä sen kanssa maltilla. Korkeintaan muutaman pikkuluokka-kisat syksyllä, talvella treeniä ja ensi kesällä vasta varsinaisesti kisakentille.

Isommat erot Elhoon verrattuna

Woodyssä ovat tietenkin liikkeet ja hyppykyky, mutta myös se, että sitä pitää/saa pyytää eteenpäin, Elhon kanssa kun ratsastus on enemmän sitä että se menee ja minä jarruttelen.

Olen tänään lähdössä Parelli-kurssille Sweitsiin. Olen lukenut tuosta luonnollisen hevostaidon suuntauksesta muutamaan kertaan ulkomaisista hevoslehdistä ja jotenkin mitä enemmän siitä luen, sitä enemmän se minua kiinnostaa. Niinpä päätin repäistä ja matkustaa opiskelemaan siitä lisää. Vähän jännittää lähteä yksin seikkailemaan ja autoilemaan vieraaseen maahan ja valtavaan IENA:n hevoskeskukseen, mutta uskon että tulen vahvempana ja viisaampana takaisin. Hyvää juhannusta kaikille!

 Muistan kuinka jo useita vuosia sitten havahduin toteamaan, että minun täytyy olla aikuinen, koska ostan usein leikkokukkia kotiini. Opiskeluaikoina kun ei olisi kyllä tullut mieleenkään, laittaa nyt rahaa kukkiin jotka eivät edes säily pitkään! Näin aikuinen ihminen osaa siis arvostaa tätä aikaa kesässä kun kaikkialla kukkii. Yksi suosikeistani on paljon parjattukin lupiini, joita pysähdyn usein keräämään teiden varsilta.

Lapsuudessani äitini yritti useaan otteeseen istuttaa meille tienvarresta kaivettuja lupiineja. Jostain syystä ne eivät koskaan onnistuneet. Silloin lupiineja ei nähnyt vielä sellaisia määriä kun mitä nyt, joten niitä jaksettiin ihailla kun ne kohdalle sattuivat. Ehkä Numeksen ilmasto ei vain ollut lupiineille otollinen. Kun me muutimme tänne Iittiin, kaivoin tien varresta kauniin fuksianpunaisen lupiinin ja istutin takapihalle talon kulmalle. Se elää, ja voi hyvin, mutta ei ole (onneksi) lähtenyt juurikaan leviämään.
Lupiini on opiskelijallekin edullinen leikkokukka, joka kestää kohtuullisesti maljakossa kunhan saa tarpeeksi vettä. Niitä voi huoletta kerätä julkisten teiden varsilta, sillä teiden pientareet ovat ”ei kenenkään maita”.

Minulla on ollut niin paljon tekemistä, etten meinaa löytää hetkeä kirjoittaa tänne. On paitsi tekemistä pihalla, tallilla ja sisällä talossa, myös mm. kesän Olgan Kotona-ohjelman kuvausvalmisteluja. Onneksi valo ei lopu kesken, päivät tuntuvat mahtavan pitkiltä ja mm. kasvimaapuuhat venyvät pitkälle iltaan. Vaikka töitä on paljon, kesä tietää meidän perheelle hyvää: Aikaa olla enemmän yhdessä. Tänä viikonloppuna meidän kesäelämä, joka levittyy pitkin pihapiiriä ja tilaa, lähti kunnolla käyntiin. Teimme piha- ja puutarhatöitä, korjasimme aitoja ja työnsimme välillä mönkkäriä käyntiin (siitä saa aina kyllä pienen riidan aikaiseksi…)
Löysin aitasta siskon perheen vanhan (aika karmean) vaaleanpunaisen puhallettavan lasten uima-altaan. Tein sille paikan saunan ikkunan alle, ja saunassa lämmitetyn veden ansiosta lapset ovat viihtyneet siinä niin hyvin että oikein kateeksi käy. Uima-altaan vuoksi lasten kanssa saunomisesta onkin yhtäkkiä tullut hauskaa, rentouttavaa puuhaa. Tuollaisessa kiireettömässä kesäillan saunassa kiteytyy perhe-elämän parhaat puolet. Kaikki yhdessä, jokainen viihtyy, eikä kenelläkään ei ole kiire mihinkään.

Kuvassa Helga seuraneitinä hevoslaitumen teossa.

Taistelen jatkuvasti ruoanlaitossani chilin käytön kanssa. Tykkään itse kovasti tulisista ruoasta, mutta lapsille tulisten ruokien kokkaaminen tuntuu hieman epäreilulta. Kun aloin 8 vuotta takaperin kasvissyöjäksi, alkoi ruokien maustaminen tulla entistä tärkeämmäksi ja sitä myöten aloin kestämään huomattavasti paremmin myös tulisia makuja. Ymmärrän ihmisiä jotka eivät tulisia makuja kestä, mutta vähitellen totuttelemalla siihen tottuu ihmeen nopeasti.

Chililajikkeita on on niin paljon erilaisia, että tuoreesta chilistä kokkaaminen on kieltämättä haastavaa. Minulla on kaksi chiliä, pieni puu jonka sain ystävältäni, ja josta kasvaa tosi ärhäköitä pieniä chilejä. Lisäksi ostin joku aika sitten isompia pitkiä chilipalkoja tuottavan puun, joista sietää pilkkoa vähän enemmän ruokaan mukaan. Chili on paitsi hyvä mauste, myös hauskan näköinen kasvi ihan vain koristeenakin.

Kaikesta huolimatta käytän chiliä ruoassa säännöllisesti, ja lapsetsyövät ruokia kyllä, kunhan Helgan nimeämää “suupiikkiä” ei ole liikaa.
Olen jo jonkin aikaa haaveillut kasvispihveistä, jossa olisi paitsi tulisuutta, myös pureskeltavaa. Kehittelin seuraavanlaisen reseptin, pihvien pohja-aineena kokonaiset spelttijyvät eli spelttihelmet.

Spelttipihvit (16 kpl)

1 dl spelttihelmiä

2 dl soijarouhetta
2 dl kuumaa vettä
10 cm pala kesäkurpitsaa
1 sipuli
2 cm pala chiliä
1 rkl makeaa sinappia
2 tl suolaa
1 tl intiaanisokeria
mustapippuria
2 tl paprikajauhetta
6 isoa lehteä tuoretta salviaa (tai 1tl kuivattua)
nippu persiljaa
4 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
2,5 dl täysjyväspelttijauhoja

Keitä spelttihelmet pakkauksen ohjeen mukaan. (1dl helmiä +3dl vettä)
Kaada soijarouheen päälle 2dl kuumaa vettä, sekoita ja anna seistä hetki.
Raasta kesäkurpitsa ja hienonna sipuli sekä chili.
Sekoita kaikki keskenään ja lisää mausteet. Lisää kananmunat, juustoraaste ja jauhot.
Muotoile taikinasta uuninpellille 16 isohkoa pulleaa pihviä.
Paista uunissa 225°c 20min.

 
Kesä on nyt virallisesti täällä, koska alkaa koululaisten kesäloma. Meidän elämässä tuo ei näy vielä oikeastaan lainkaan, mutta oli meilläkin viime viikolla muskarin päättäjäisjuhla. Juhla oli jälleen takuuvarmaan viihdettä. Nokkahuilut, triangelit ja muut soittimet sekä jännittyneet niin hiljaiset lauluäänet ettei meinaa uskaltaa edes hengittää. Tykkäsin!

Lämpimän kesän tuloa on kyllä odotettu. Tykkimäelle menosta puhutaan jatkuvasti, kuten myös uimisesta. Minä en ollut lapsena mikään uimamaisteri. Nurmeksen tilan kotirannassa oli upottava, matala mutapohja ja tuhottomasti hyttysiä. Lapsuuteni uintimuistot ovat kaikki samanlaisia: Minä seison rannalla kylmissäni, läiskin hyttysiä ja odotan että muutkin tulisivat jo pois vedestä.
Opin myöhään uimaan ja nykyäänkin nautin vedessä olemisesta oikeastaan vain urheilumielessä. Silti olen päättänyt antaa lapsilleni mahdollisuuden innostua uimisesta. Uimakouluun ne taitavat olla vielä liian pieniä mutta veteen eivät. Olin muuten viime viikolla kuvauksissa joissa "heitin talviturkin" ja uin 12 asteisessa vedessä!

Kirjoitin edellisessä postauksessa lehmästämme Rositasta. Rosita kyllästyi eilen talviaitaukseensa ja otti loparit haluten jo vihreää syötävää. Vietin eilen aamulla yli tunnin takametsässämme tuota karannutta rouvaa etsien. Hän oli jättänyt kyllä itsestään jälkiä ja jätöksiä mutta itse lehmä oli hävinnyt jäljettömiin. Meinasin jo luopua toivosta kunnes isäni, joka oli lastenvahtina, soitti. ”Ai sä löysit sen lehmän jo?” – No en ole löytänyt, vastasin. ”No tule pois sieltä, tuossa se seisoo aitan edessä!”.

Kuvassa muskarijännitystä. Helga on kuvassa keskellä tummassa mekossaan.

Blogiani seuranneet ehkä muistavat, että pienellä lehmällämme, Rositalla oli syksyllä kylässä sitäkin pienempi sulhanen, Hessu. Joulun jälkeen pyysin eläinlääkärin paikalle tekemään Rositalle tiineystarkastuksen. Mitään tarkkaa tulosta ei tuolloin saatu aikaiseksi, tarkastus oli kuulemma senkin takia hankala tehdä koska Rositalla oli lihava!

Olin kauhuissani. Rosita on elämäni ensimmäinen lehmä, enkä ollut osannut katsoa sen "rasvaprosenttia" oikein. Nyt Lehmäparka on ollut laihdutuskuurilla koko kevään ja laihtunutkin hyvin, mutta edelleen, emme tiedä onko vasikkaa tulossa vaiko ei. Mikäli elokuun alkuun mennessä ei pienokaista Rositan rinnalle ilmesty, on sille taas etsittävä poikaystävä tai turvauduttava keinosiemennykseen.

Lypsimme Rositaa 2 talvea putkeen. Edellinen vasikka syntyi siis toissa kesänä, joten maitomäärä laskettua alla litraan päivässä pistimme Rositan nyt n. kuukausi takaperin umpeen. Lapset maistavat kyllä että maito on nyt kaupasta tuotua, etenkin Helga haikailee Rositan maidon perään jatkuvasti, joten odotukset vasikan syntymisestä ovat kovat. Olisi taas hauskaa keksiä käyttöä lähes 10 litralle maitoa päivässä ja etenkin uunijuustoa on jo kova ikävä…

Pakko vielä hehkuttaa aiheeseen liittyen, että ilahduin kovasti kun kauppaan ilmestyi Valion "vanhanajan" Hilja-maitoa. Se helpottaa kovasti tämän talon Rositanmaitoikävää!

Katselin eilen huokailleen kavioiden puhkomaa epätasaista nurmikkoa ja lasten kiskomia viimeisiä tulppaanin kukkia vesiämpärin ”keitossa”. Meidän pihamme kaipaisi kohennusta. Olen miettinyt useana vuonna pihasuunnittelijan tai jonkun muun ammattilaisen apua, mutta aina sitä vain siirtää eteenpäin, tuntuu että jo pihan suuri koko asettaa ylivoimaisen haasteen. Lisäksi en halua mitään puksipuiden koristamaa puutarhapihaa, harmittaisi vain kun hevoset söisivät kauniit istutukset ja talloisivat kauniit nurmikot –Hevoset kun saavat siis säännöllisin väliajoin laiduntaa myös pihan puolella, nurmikon leikkuun helpottamiseksi. Lisäksi talven auraukset tekevät myös joka vuosi pysyvät jäljet pihanurmikoihin. Lumien sulamisen jälkeen oli muutaman aivan kauhuissani pihasta, nyt vihertää sen verran että alkaa jo helpottaa, ja juhannuksena en edes ajattele koko asiaa.
Silti, tämän kesän haaveeni on saada sepelipäällysteinen pihatien osa hiekalle ja siihen istutettua edes muutamia luonnonkiviä ”laatoiksi”. Sepeli häiritsee minua, se kun ei jotenkin vain istu tämän ikäisen talon pihamaahan, niin kätevää kun käytössä onkin. Pihaan onkin ilmestynyt kivikasoja, kun olen löytänyt hevostarhan perältä hyvän mallisia kiviä laatoiksi. Lisäksi on kyllä pakko istuttaa muutama ”hevosenkestävä” perenna lisää. Kyllä tämä tästä!
 

Tämä hauska ottamani kuva Hilmasta on sitten otettu ystäväni Tessan luona jossa piharakentaminen on vähän paremmassa vauhdissa.

 
Onhan tästä pitkään Tuukan kanssa puhuttu, josko minulle hankittaisiin toinen, vähän isompi, nuorempi ratsuhevonen Elhon rinnalle. Olen pitkin kevättä käynyt koeratsastamassa useita hevosia etsien sitä oikeaa. Tuukka on välillä pistänyt selkeästi vastaan (”No joo jos Elho myydään..” ja taas harkinnut. Lähtökohtaisesti Tuukka on kuitenkin halunnut kannustaa minua ratsastajana eteenpäin ja uskoo vakaasti että uusi hevonen voisi tuoda lisähaasteita ratsastamiseeni.
Muutama viikko sitten tapasin 5v. Woodyn TB-Stablesilla Kirkkonummella. Menin katsomaan ihan toista heppaa, mutta sinne toimeksiantona myyntiin tullut Woody oli aikaisemmin nähtyihin hepoihin verrattuna ihan omaa luokkaansa. Woody oli myytävänä koska se oli alkanut pelkäämään maneesissa vastaan tulevia ratsukoita ja jopa maneesin peilejä, omistajalle oli tullut epävarma olo, pelko tarttui molempiin, eikä harrastaminen ollut enää hauskaa. Ilmoitin heti Tuukalle että siinä on hevonen jonka haluaisin itselleni, ja asia jäi siihen.
Parin viikon päästä päätin jälleen lähteä katsomaan yhtä heppaa, joka vaikutti myös kivalta. Heräsin siis viime lauantaina viiden aikaan, kävin ensin aamutallilla ja kun olin kuuden aikaan hyppäämässä auton rattiin ja lähtemässä ajelemaan, Tuukka ilmestyi paikalle. Babuska tuli lapsenvahdiksi, Tuukka laittoi trailerin auton perään ja sitten mentiin. Tuukka sanoi, että katsotaan ensin se toinen heppa ja jos se ei ole hyvä, haetaan se Woody sinulle äitienpäivälahjaksi.
Se toinen heppa ei ollut minua varten. Se oli myös kyllä hieno, meillä ei vain yksinkertaisesti synkannut. (lue: pudotti selästä!) Ja ehkä olin jo henkisesti valinnut Woodyn itselleni. Soitin kylki mustelmilla autosta Woodyn myyjälle että saisiko heppaa tulla kopin kanssa uudestaan katsomaan. Tuukka piti myös hevosesta heti, koeratsastus tuntui aamupäivän ilmalennosta huolimatta hyvätä ja ajoimme kolmeen pekkaan kotiin….
Woodyn elämä muuttui heti kun hän muutti meille. Olin jo etukäteen päättänyt että yritän tarhata sen muiden kanssa jos se vain suinkin vaikuttaa sosiaaliselta. Ja sitä tämä herra todella on… olen jo nyt totuttanut Woodyn kaikkiin lauman jäseniin. Kaikki tammat ovat menneet tästä tulokkaasta aivan sekaisin, ruunia ottaa jonkin verran aivoon, mutta ilman mitään tapaturmia on selvitty. Mutta ennen kaikkea Woody selvästi nauttii olostaan ja on ihmeissään. Ihmeissään tilasta, isosta tarhasta, kavereista, lammesta, minusta ja uudesta kodista. Sen tarhassa kirmaamista on kieltämättä ilo katsella. Olen ratsastanut sillä joka päivä ja minusta tuntuu että meistä tulee vielä hyvä pari. Vapise Nina Fagerström!