Syksy on tullut, sen tietää siitä kun hevoset eivät enää pysy laitumella!
Hain pari päivää sitten parikin hevosta naapurin vehnäpellosta ja sekös vasta on noloa puuhaa. Kun yksikin hevonen karkaa, loppuu meidän hevosilta sen kesän laiduntaminen, koska irti oleva hevonen on paitsi vaaraksi muille (meidän tilan edestä menee asfaltoitu kylätie) myös itselleen. Lisäksi karkaileva hevonen mustaa kaikkien muidenkin seudun hevosihmisten maineen, joten sen asian kanssa olen päättänyt olla tarkkana. Mutta kun laitumet ovat kesällä tehty sähkölangasta, aina joku houdini loppukesästä keksii lähteä maistelemaan aidan toisella puolella olevia vihreämpiä ruohotuppoja. Nyt siis pihatarhassa seisoo taas koko lauma höhöttämässä ja odottamassa ruokapalvelua.
Aasin elämään tuli säpinää kun pihatarhaan ilmestyi lisää kavereita. Yleensä niin totinen Kingo on sinkoillut parissa päivässä muiden perässä enemmän kun yhteensä koko kesänä. No, talvella ehtii sitten levätä.