Tänä kesänä tein päätöksen sekä vähentää tallin vuokrakarsinapaikkoja, että antaa vanhat eläkeläiset heppani ystävälle loppuelämän kotiin. Talliin tuli yhtäkkiä tilaa. Tuttu soitti ja kysyi kiinnostaisiko minua kohta 3-vuotias suomentamma jota ei oltu käsitelty oikeastaan lainkaan, vaan tamma on kasvanut yli 40ha:n pihattolaitumella kymmenien muiden varsojen kanssa. Menimme Tuukan ja lasten kanssa tammaa katsomaan ja siitä viikon kuluttua hevonen ravaili jo meidän pihatarhassamme.
Elhon kanssa ratsastaminen on siinä pisteessä, että vaikka edelleen, opimme ja menemme eteenpäin, mitään suuria koulutuksellisia haasteita tuo luottokaveri ei minulle enää (onneksi) tarjoa. Niinpä olen jo jonkin aikaa suunnitellut ottavani rinnalle toisen oman opetettavan hevosen, koska tuo ratsutustyö minua niin kovasti kiinnostaa.
Projektin nimi on niinkin huvittava kun Koto-Ohjus ja hyvin olemme edistyneet, ottaen huomioon että olen saanut opettaa sille ihan kaiken, taluttamisesta lähtien. Nyt kuukauden työn jälkeen olen siinä pisteessä että voin ratsastaa sillä yksin ilman taluttajaa kentällä käyntiä ja ravia. Se on herkkä käsitellä ja todella kiltti.
Koto-Ohjus on sen verran erikoinen nimi että siitä on vaikea keksiä järkevää kutsumanimeä. Olemme kokeilleet Kotsaa, Koukkua ja Kotoa mutta mikään ei ole vielä asettunut suuhun hyvin. Niinpä me olemme toistaiseksi hyvinkin korostetusti kutsuneet sitä koko nimeltä, erittäin selkeästi artikuloiden....ja joka kerta naurattaa huudella sitä tarhan perältä.