Viikko yksinhuoltajaelämää on takanapäin ja täytyy kyllä antaa kunniamaininta kaikille niille vanhemmille jotka kasvattavat lapsiaan yksin ilman kumppania. Tuukka tuli siis viime yönä takaisin Afrikasta ja kyllä taas aikuisen seura kelpaa.
Ei silti, hauskaa meillä on tämä viikko ollut. Silloin kun on yksin lasten kanssa illat, tulee vielä enemmän puuhattua niiden kanssa kaikenlaista kun ei ole ketään aikuista jonka kanssa jutella. Niinpä olen laulanut, lukenut, leikkinyt piilosta, tehnyt useaan kertaan kaikki talon palapelit, rakentanut majoja, katsonut pikkukakkosta ja leikkinyt oktonautteja roolinimellä Shellington.
Toki, minulla on apujoukkoja. Lasten isovanhemmat ja ystäviä, jotka pitivät nytkin huolen ettei minulla ollut hätäpäivää, mutta se että kantaa koko huushollista loppupeleissä yksin vastuun on raskaampaa. Pitää päättää yksin ihan kaikesta, 3 lasta kirjaimellisesti roikkuu aamusta iltaan lahkeessa, haluaa syliin ja kömpii aamuyöllä sänkyyn. Normaalissa arjessa kun voi sanoa että menkääs tytöt välillä katsomaan mitä iskä tekee.