Minulla on ollut niin paljon tekemistä, etten meinaa löytää hetkeä kirjoittaa tänne. On paitsi tekemistä pihalla, tallilla ja sisällä talossa, myös mm. kesän Olgan Kotona-ohjelman kuvausvalmisteluja. Onneksi valo ei lopu kesken, päivät tuntuvat mahtavan pitkiltä ja mm. kasvimaapuuhat venyvät pitkälle iltaan. Vaikka töitä on paljon, kesä tietää meidän perheelle hyvää: Aikaa olla enemmän yhdessä. Tänä viikonloppuna meidän kesäelämä, joka levittyy pitkin pihapiiriä ja tilaa, lähti kunnolla käyntiin. Teimme piha- ja puutarhatöitä, korjasimme aitoja ja työnsimme välillä mönkkäriä käyntiin (siitä saa aina kyllä pienen riidan aikaiseksi…)
Löysin aitasta siskon perheen vanhan (aika karmean) vaaleanpunaisen puhallettavan lasten uima-altaan. Tein sille paikan saunan ikkunan alle, ja saunassa lämmitetyn veden ansiosta lapset ovat viihtyneet siinä niin hyvin että oikein kateeksi käy. Uima-altaan vuoksi lasten kanssa saunomisesta onkin yhtäkkiä tullut hauskaa, rentouttavaa puuhaa. Tuollaisessa kiireettömässä kesäillan saunassa kiteytyy perhe-elämän parhaat puolet. Kaikki yhdessä, jokainen viihtyy, eikä kenelläkään ei ole kiire mihinkään.
Kuvassa Helga seuraneitinä hevoslaitumen teossa.