Taas on SE aika vuodesta. Nimittäin kun verotiedot julkaistaan. Joka vuosi niiden julkaisua paheksutaan ja perusteena on, että ne ovat vain viihdettä kateellisille, eikä edes viihdettä, vaan polttoainetta.
Tunnustan: minua kiinnostavat ne suuresti. Eivät niinkään Kallasvuon tyyppisten ihmisten miljoonat tai laulajien ja muiden julkimoiden tulot. Sen sijaan minua kiinnostavat oman kotiseutuni rahallisesti menestyneet. Että löytyykö sieltä luokkatovereita tai muuten vaan tuttuja. Kuinka moni on syntynyt samoihin aikoihin kuin minä tai on peräti nuorempi. Minkä alan ihmisiä he ovat – sitä ei tosin kerrota, mutta pienillä paikkakunnilla kyllä suurin piirtein tietää.
Ja miksi se kiinnostaa? Huomaan amerikkalaistuneeni: kun näen ihmisiä, jotka tienaavat vuodessa vaikka 200 000 euroa, en tule kateelliseksi, vaan tulee mieleen, että miten se onnistuisi minulta? Ja että jos se ylipäänsä onnistuisi edes teoriassa, niin haluaisinko lähteä yrittämään, kun kauhean rahasumman tienaaminen kumminkin aika usein tarkoittaa myös melkoista työntekoa.
Ehkä sittenkin kannattaa tyytyä vähän vähempään ja vastaavasti nauttia elämästä vähän enemmän? Luulen, että se on viisasta.
Silti, on mukava nähdä, ettei siellä hyvin tienaavissa mitään kovin kummallisia tyyppejä ole. Samanlaisia ihmisiä, usein yrittäjiä, mutta paljon myös niitä, jotka koulutuksensa ja pitkän uransa ansiosta ovat äityneet suurille palkoille jopa ihan valtionkin palveluksessa.
Ei siinä ole mitään kadehdittavaa. Mutta mallia voisi ottaa. Siis jos haluaisi niin rikkaaksi.