Olin viikonloppuna puhumassa Pelastakaa Lapset ry:n juhlassa. Mietin kovasti, mistä puhuisin, kunnes keksin. Kävin kysymässä paikallisen alakoulumme ykkös- ja kakkosluokkalaisilta, miltä he ajattelevat, että heidät pitäisi pelastaa. Sain aimo kasan tosi hyviä vastauksia, jotka ajattelin jakaa teillekin. 

Miltä minut pitäisi pelastaa?
Kysymys kuului siis:
Mistä minut voi pelastaa?

Minut voi pelastaa ilvekseltä, laavasta ja paarmalta (tyttö 7v)

Minut voi pelastaa tulipalosta, tulvasta, sonnilaumasta, koulusta, ponilta, härältä, paarmanpistolta (poika 8v)

Minut voi pelastaa, jos susi on syömässä mua. Tai jos mä en saa henkeä. Tai jos kaappi on kaatumassa mun päälle. Tai jos joku on hakkaamassa mua. Tai jos koulu on romahtamassa. (p7)

Minut voi pelastaa tulipalosta, putkesta, solmusta, lammesta, merestä ja järvestä, karhulta, lohikäärmeeltä, hailta, linnasta, lehmältä, dinosaurukselta (t8)  (Se on maalaiskoulu niin siksi siellä on näitä kotieläimiä kuten lehmiä ja dinosauruksia, toim. huom.).

Minut voi  pelastaa Sodasta, hukkumisesta, hädästä, kiusaamisesta, palavasta koulusta (t9)
Vessasta, saunasta, lääkäristä, koulusta, töistä, silmälaseista, kaivosta (t7)

Minut voi pelastaa Tulipalosta, puusta, autosta, jos putoan hevosen selästä, koulutappajilta, lentokoneesta jos se putoaa maahan.  (t9)

Merestä, laivasta, lentokoneesta, pomppulinnasta, koulusta, huvipuistosta (t7)

”Minut voi pelastaa merestä. Ja maailmansodasta. Tai liikenteestä. Kaikkialta missä voi olla hengenvaara. Tai tulipalosta. Tai hukkumisesta. Tai rappusista. Tai viinasta. (p8)

Minut voi pelastaa tulipalosta, härkätaistelusta, avaruudesta, maan alta, vankilasta, rosvojen autosta, lastenryöstäjien päämajasta.

Minut voi pelastaa jos minua kiusataan. (t8)

Ja sokerina pohjalla, suora lainaus: 

”Minut voi pelastaa merestä ja täsä niitä on lisää
- hulun hevosen selästä
- uima-altaasta
- auton alta
- oven välistä
- puun latvasta
- lukojen takaata
- syvästä ojasta (p8)

Luonnollisesti ehdotin Pelastakaa Lapset ry:lle, että ensi vuonna kun he suunnittelevat toimintaansa, perusjuttujen lisäksi olisi syytä kartoittaa mahdollisuuksia ennalta ehkäistä sonnilaumojen sekä hulujen hevosten aiheuttamia murheita!

PS. Toivottavasti tämän blogin spämmiongelma on ratkaistu - alkaa olla vähän ärsyttävää, kun kommenteissa on pelkästään kummallisisa linkkejä.

Olin viikonloppuna puhumassa Pelastakaa Lapset ry:n juhlassa. Mietin kovasti, mistä puhuisin, kunnes keksin. Kävin kysymässä paikallisen alakoulumme ykkös- ja kakkosluokkalaisilta, miltä he ajattelevat, että heidät pitäisi pelastaa. Sain aimo kasan tosi hyviä vastauksia, jotka ajattelin jakaa teillekin. 

Miltä minut pitäisi pelastaa?
Kysymys kuului siis:
Mistä minut voi pelastaa?

Minut voi pelastaa ilvekseltä, laavasta ja paarmalta (tyttö 7v)

Minut voi pelastaa tulipalosta, tulvasta, sonnilaumasta, koulusta, ponilta, härältä, paarmanpistolta (poika 8v)

Minut voi pelastaa, jos susi on syömässä mua. Tai jos mä en saa henkeä. Tai jos kaappi on kaatumassa mun päälle. Tai jos joku on hakkaamassa mua. Tai jos koulu on romahtamassa. (p7)

Minut voi pelastaa tulipalosta, putkesta, solmusta, lammesta, merestä ja järvestä, karhulta, lohikäärmeeltä, hailta, linnasta, lehmältä, dinosaurukselta (t8)  (Se on maalaiskoulu niin siksi siellä on näitä kotieläimiä kuten lehmiä ja dinosauruksia, toim. huom.).

Minut voi  pelastaa Sodasta, hukkumisesta, hädästä, kiusaamisesta, palavasta koulusta (t9)
Vessasta, saunasta, lääkäristä, koulusta, töistä, silmälaseista, kaivosta (t7)

Minut voi pelastaa Tulipalosta, puusta, autosta, jos putoan hevosen selästä, koulutappajilta, lentokoneesta jos se putoaa maahan.  (t9)

Merestä, laivasta, lentokoneesta, pomppulinnasta, koulusta, huvipuistosta (t7)

”Minut voi pelastaa merestä. Ja maailmansodasta. Tai liikenteestä. Kaikkialta missä voi olla hengenvaara. Tai tulipalosta. Tai hukkumisesta. Tai rappusista. Tai viinasta. (p8)

Minut voi pelastaa tulipalosta, härkätaistelusta, avaruudesta, maan alta, vankilasta, rosvojen autosta, lastenryöstäjien päämajasta.

Minut voi pelastaa jos minua kiusataan. (t8)

Ja sokerina pohjalla, suora lainaus: 

”Minut voi pelastaa merestä ja täsä niitä on lisää
- hulun hevosen selästä
- uima-altaasta
- auton alta
- oven välistä
- puun latvasta
- lukojen takaata
- syvästä ojasta (p8)

Luonnollisesti ehdotin Pelastakaa Lapset ry:lle, että ensi vuonna kun he suunnittelevat toimintaansa, perusjuttujen lisäksi olisi syytä kartoittaa mahdollisuuksia ennalta ehkäistä sonnilaumojen sekä hulujen hevosten aiheuttamia murheita!

PS. Toivottavasti tämän blogin spämmiongelma on ratkaistu - alkaa olla vähän ärsyttävää, kun kommenteissa on pelkästään kummallisisa linkkejä.

Nuorimmainen hukkasi kuukausi sitten lompakkonsa, jossa oli aika paljon rahaa, 80 euroa. Häntä ei asia tuntunut surettavan ollenkaan, koska ”saahan sitä rahaa lisää”.
Itseäni hieman ärsytti tämä tulevan sukupolven Nalle Wahlroosin asenne, mutta toisaalta omatpahan ovat rahansa, joten ajattelin, että kärsikööt nyt huolimattomuudestaan, ties vaikka yön pimeinä tunteina rahojaan muistellessa oppisi jotain.
No ei oppinut.
Meinaan että paikallisesta Citymarketista soitettiin äsken, että lompsa oli löytynyt jonkun hyllyn alta. Näin ollen tämä pieni kapitalisti oppi lähinnä sen, että ihan sama miten leväperäisesti rahojaan levittelee, lopulta ne tulevat kuitenkin takaisin.
Ei se kyllä lupaa hyvää pojan tulevaisuudelle. Päätyy vielä tätä menoa katuojaan tai vielä pahempaa, Stephen Elopiksi!

PS. Suuret kiitokset Citymarketin rahakätkön löytäjän rehellisyydelle, vaikka paha ei nyt sitten saanutkaan palkkaansa, vaan sen sijaan hutilus teki hyvän tilin.
 

Olen tästä lähdössä haastattelemaan Jan-Erik Anderssonia. Hän on paikallinen taiteilija, joka on tullut tunnetuksi erityisesti arkkitehtuuristaan. Andersson tekee kaikenlaisia hassuja taloja ja rakennuksia, kuten vaikka sipulinmuotoinen sauna, joka taas tänäkin kesänä turkulaisia ilahduttaa (sinne pääsee siis ihan saunomaan).
Hän itse asuu lehden muotoisessa talossa. Siitä ja muistakin on kuvia täällä: www.anderssonart.com/leaf/

Lehtitalossa jokainen kohta käytännössä on taideteos. Itse talon tekeminen on tietenkin ollut melkoinen ponnistus, kun missään ei ole yhtään suoraa kulmaa.
Vaikka toisaalta. Ei ole meilläkään!

Joka tapauksessa odotan innolla että pääsen katsomaan oikein sisältä, millainen paikka se on. Meinaan, että alkavat taas nämä omat rakennuspuuhat näyttäytyä lähinnä pienehkönä puuhasteluna siihen verrattuna.
Mistä päästäänkin asioiden ytimeen: elämä on aina helppoa tai vaikeaa, mukavaa tai ikävää ihan riippuen siitä mihin vertaa. Sellaisina hetkinä kun tuntuu, ettei jaksaisi lähteä rakentamaan tuota omaa talonpäätyä valmiiksi, niin Anderssonin Lehtitaloprojektiin verrattuna se on kuitenkin kovin pientä ja lähes vaivatonta. 
Tai siihen rappiotilaan verrattuna, jonka pikkuveljeni perheineen osti viime kesänä ja jonka kunnostamiseen menee varovaisten arvioiden mukaan 3000 vuotta. 
Itse asiassa, näistä ajatuksista virkistyneenä taidankin viikonloppuna rykäistä sen talonpäädyn valmiiksi!
 

Olen tästä lähdössä haastattelemaan Jan-Erik Anderssonia. Hän on paikallinen taiteilija, joka on tullut tunnetuksi erityisesti arkkitehtuuristaan. Andersson tekee kaikenlaisia hassuja taloja ja rakennuksia, kuten vaikka sipulinmuotoinen sauna, joka taas tänäkin kesänä turkulaisia ilahduttaa (sinne pääsee siis ihan saunomaan).
Hän itse asuu lehden muotoisessa talossa. Siitä ja muistakin on kuvia täällä: https://www.google.fi/search?q=jan+erik+andersson&hl=fi&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=67CHT9PeGMPj4QTrquDqCQ&ved=0CD4QsAQ&biw=1280&bih=837

Lehtitalossa jokainen kohta käytännössä on taideteos. Itse talon tekeminen on tietenkin olut melkoinen ponnistus, kun missään ei ole yhtään suoraa kulmaa.
Vaikka toisaalta. Ei ole meilläkään!

Joka tapauksessa odotan innolla että pääsen katsomaan oikein sisältä, millainen paikka se on. Meinaan, että alkavat taas nämä omat rakennuspuuhat näyttäytyä lähinnä pienehkönä puuhasteluna siihen verrattuna.
Mistä päästäänkin asioiden ytimeen: elämä on aina helppoa tai vaikeaa, mukavaa tai ikävää ihan riippuen siitä mihin vertaa. Sellaisina hetkinä kun tuntuu, ettei jaksaisi lähteä rakentamaan tuota omaa talonpäätyä valmiiksi, niin Anderssonin Lehtitaloprojektiin verrattuna se on kuitenkin kovin pientä ja lähes vaivatonta. 
Tai siihen rappiotilaan verrattuna, jonka pikkuveljeni perheineen osti viime kesänä ja jonka kunnostamiseen menee varovaisten arvioiden mukaan 3000 vuotta. 
Itse asiassa, näistä ajatuksista virkistyneenä taidankin viikonloppuna rykäistä sen talonpäädyn valmiiksi!
 

Koska pääsiäinen on puutarhan ylösnousemuksen juhla (vaikka seurakunnat pyrkivätkin sekoittamaan siihen kaikenlaista muutakin), ajattelin olla melko tanakasti ulkosalla nämä tulevat muutamat vapaapäivät. Tallin seinää pitää korjata, mikä lisäksi on vielä jonkin verran siivoamista.
Mistä päästäänkin mielenkiintoiseen problematiikkaan:
Lumen altahan aina paljastuu roskaa ihan järkyttävät määrät. Mutta koska me toisaalta jo kertaalleen siivosimme ne roskat pois viikko sitten, niin kuinka käy nyt, kun tuli uusi lumipeite ja se sulaa viikonlopuksi? Onko siellä taas kauheat roskakasat?
Jotenkin arvelen, että on.

Puhumattakaan siitä, että ne kymmenen kaatunutta puuta pitäisi raivata jonnekin. Jos ne laittaa pikku hiljaa tulipesiin, niistä pääsee eroon joskus vuoden 2014 paikkeilla.
 

Kävin viikonloppuna Jyväskylässä ja koska lähtiessäni oli Turussa melkein kesä, laitoin sen mukaiset vaatteet päälleni. Jalkaan vielä pikkukengät. Tampereen jälkeen junan ikkunasta alkoi näkyä se, miksi aikanaan olisi kannattanut olla hereillä maantiedon tunnilla: Suomi on aika iso maa ja kun menee pohjoiseen, siellä on, hmmm…, pohjoista?
Toisin sanoen yhtäkkiä olikin taas lunta kaikki paikat pullollaan. Jyväskylässä oli jopa pilkkijöitä.
Kaikista säätieteellisistä vastoinkäymisistä huolimatta selviydyin lähes kuivin jaloin ja palasin takaisin varsinaiseen Suomeen. Mutta voi! Täälläkin oli ensilumi satanut. Tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin.
Nyt kun katsoo ulos, siellä on kyllä aika kaunista, mutta kun ei millään viitsisi enää lähteä hiihtelemään, kun ehti jo laittaa ne sortsitkin jalkaan.

Voi takatalvi, minkä teit!

PS. Lasten jakeluun ei mennyt ollenkaan se, että jos pihalla on lunta, niin se tarkoittaa samaa kuin että pihalla on lunta ja silloin ei voi mennä kahlaamaan sinne kevätkengissä. Heille vuodenaika on kalenterisidonnainen: huhtikuu on kevään!
 

Hesarissa oli mainos, jossa kehotettiin opiskelemaan geronomiksi töiden ohella. Luin mainoksen nopealla vilkaisulla ja väärin: katsoin, että siinä pitäisi opiskella Geronimoksi.
No huhhuh! Sinne kouluun heti!
Geronimo oli kuuluisa intiaanipäällikkö, jota ihailin pienenä kovasti. Hän piti sinitakkeja pitkään ihan pilkkanaan ja meksikolaisia siinä sivussa. Geronimo oli myös viimeinen intiaanipäällikkö, joka vielä taisteli Yhdysvaltoja vastaan, kunnes hänkin joutui antautumaan, kuitenkin niin myöhään kuin 1886.
Geronimoa (tai ylipäänsä intiaaneja) leikkiessä asuuni kuului muun muassa itse tehty kivikirves sekä tietenkin jousi ja nuolia, jotka nekin usein olivat omatekemiä. Yksi lapsuuden suurimmista huolenaiheista olikin se, että miksi helkutissa paju tai mikään muukaan puu tai pensas ei kasva suorana ja sopivan paksuisena, niin että niistä saisi kunnollisia nuoria niitten väkkyröitten sijaan. Jossain vaiheessa keksin, että puukaupasta saa suoraa ja pyöreää rimaa, mutta se oli kyllä tavallaan huijausta, koska Geronimo ei takuulla hakenut nuoliaineksiaan Rautiasta.
Jälkikäteen ajatellen olen melko varma myös siitä, ettei hänellä ollut kivikirvestä, jossa se kivenmuhkare oli kiinnitetty pyykkinarulla männynoksan palaseen.
Tai jos oli, niin sitten hän oli pelottavampi soturi kuin kuvittelinkaan.

PS. Kävi ilmi, että geronomilla ei ole paljonkaan tekemistä intiaanisoturin elämän kanssa. Geronomi on näköjään vanhustyön asiantuntija.

Kuudesluokkalainen meni tekemään voikkaria ja huomasi, kuinka joku edellinen voileiväntekijä oli jättänyt voin ja muut vermeet siihen pöydälle sen sijaan, että olisi laittanut ne takaisin jääkaappiin. Hän oli hyvin tuohtunut siitä, että voi oli ihan ”lötköä”. Niinpä hän piti tiukan moraalisaarnan löperöille kanssa-asujilleen.

Tämän jälkeen hän keksi, että voi ottaa jääkaapista uuden voipurkin, joka on säilytysolosuhteista johtuen sopivan kiinteää. Niinpä hän valmisti voileipänsä ja lähti menemään.
Hieman, ihan aavistuksen, hänen moraalisaarnansa tehoa vähensi se, että pojan jäljiltä pöydälle jäi nyt kaksi voipurkkia.
*

Sitä minä täältä voipurkin alta vain yritän piipittää, että tällaisina hetkinä on vaikea uskoa, että tämä seuraava sukupolvi tulisi milloinkaan maksamaan eläkkeitämme.
 

Tänään oli sitten Hesarissa Rajanaapuri-kirjani arvostelu, ja kovin oli vieläpä kiittävä . Lisäksi siellä oli vielä juttu meikäläisestä ja kuviakin oikein vaikka hurumycket.
Tämän seurauksena töihin keskittymisestä ei ole tullut tänä aamuna mitään. Jotenkin on koko ajan sellainen olo, että kohta joku postimies tulee ulko-ovelle ja tuo säkin rahaa tai maailman valmiiksi paketoituna.
Se on tietenkin melko paljon odotettu, sunnuntaikin sentään, posti ei kulje.
Mutta sellainen ihminen on, tai minä nyt kumminkin: hyvässä ja pahassa kuvittelee, että maailma jotenkin pysähtyisi siihen kohtaan, jolloin itse on jollain lailla keskipisteessä - vaikka sitten vain sen oman elämänsä keskipisteessä.
Siis niin, että yhtä lailla sellaisina hetkinä, jolloin menee tosi huonosti, sitä kuvittelee, että tämä on nyt tässä, eikä koskaan enää mikään muutu hyväksi. Kunnes sitten tietenkin tulee uusi päivä ja uudet murheet. Vastaavasti näinä hetkinä, kun kokee onnistuneensa, sitä ajattelee, että näin tämä maailma nyt on tästä lähtien ja kohta se posteljooni saapuu.
Mutta ei se saavu ja hyvä niin. Maailma jatkaa kulkuaan hyvine ja huonoine hetkineen ja niistä kaikista selviää parhaiten katsomalla alati eteenpäin.

*
Tosin nyt ajattelin lämmitellä vielä hetken sen Hesarin metaforisessa hehkussa (tätä kyseistä numeroa en suinkaan aio käyttää sytykkeenä!).
Ehkäpä tämän päivän työt ehtii huomennakin!