Miten se talvi saattaakin yllättää näin pahasti ihmisen? Meidän pitäisi vielä saada kellarin katto valettua mutta lumipeite hankaloittaa asiaa merkittävästi. Lisäksi luulen, että pakkanen ei varsinaisesti nopeuta betonin kuivumista.
Sama juttu se on tosin joka vuosi: lumi yllättää aina ja pihalle jää hujan hajan kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat. Kuukausitolkulla sitä miettii, että kohta varmaan pitäisi siirtää nuo pois ennen kuin jäävät lumen alle, ja sitten se onkin jo myöhäistä.
Myönteistä on toisaalta se, että keväällä tulee kaikenlaisia kivoja yllätyksiä: ai tuolla se polkupyöräni oli! Kas, vihdoin löysin jakoavaimeni, lekan sekä kadoksissa olleen vasaran. Ai tuollako se kissa olikin?
Ei nyt sentään; kissa nimittäin lopettaa ulosmenemisen tasan sillä sekunnilla kun tassut alkavat kastua. Ulos se menee sitten taas huhtikuussa, siinä välissä se lihoo noin kymmenen kiloa, jotka tosin sitten taas kesällä laihtuu.
Se on vähän niin kuin ihmisilläkin, joskaan me emme laihdu niitä kiloja takaisin.
Vaan ei auta: on otettava kola kauniiseen käteen ja ryhdyttävä muistelemaan laulua, jossa kevät toi kevät muurarin jne. ja joka päättyy siihen, että kaikilla ulkona työtä tekevillä on talvella kurjaa, ainoastaan hamppari lihoo linnassa.
Silti: tuulta ja tuisketta päin!