Onhan tästä pitkään Tuukan kanssa puhuttu, josko minulle hankittaisiin toinen, vähän isompi, nuorempi ratsuhevonen Elhon rinnalle. Olen pitkin kevättä käynyt koeratsastamassa useita hevosia etsien sitä oikeaa. Tuukka on välillä pistänyt selkeästi vastaan (”No joo jos Elho myydään..” ja taas harkinnut. Lähtökohtaisesti Tuukka on kuitenkin halunnut kannustaa minua ratsastajana eteenpäin ja uskoo vakaasti että uusi hevonen voisi tuoda lisähaasteita ratsastamiseeni.
Muutama viikko sitten tapasin 5v. Woodyn TB-Stablesilla Kirkkonummella. Menin katsomaan ihan toista heppaa, mutta sinne toimeksiantona myyntiin tullut Woody oli aikaisemmin nähtyihin hepoihin verrattuna ihan omaa luokkaansa. Woody oli myytävänä koska se oli alkanut pelkäämään maneesissa vastaan tulevia ratsukoita ja jopa maneesin peilejä, omistajalle oli tullut epävarma olo, pelko tarttui molempiin, eikä harrastaminen ollut enää hauskaa. Ilmoitin heti Tuukalle että siinä on hevonen jonka haluaisin itselleni, ja asia jäi siihen.
Parin viikon päästä päätin jälleen lähteä katsomaan yhtä heppaa, joka vaikutti myös kivalta. Heräsin siis viime lauantaina viiden aikaan, kävin ensin aamutallilla ja kun olin kuuden aikaan hyppäämässä auton rattiin ja lähtemässä ajelemaan, Tuukka ilmestyi paikalle. Babuska tuli lapsenvahdiksi, Tuukka laittoi trailerin auton perään ja sitten mentiin. Tuukka sanoi, että katsotaan ensin se toinen heppa ja jos se ei ole hyvä, haetaan se Woody sinulle äitienpäivälahjaksi.
Se toinen heppa ei ollut minua varten. Se oli myös kyllä hieno, meillä ei vain yksinkertaisesti synkannut. (lue: pudotti selästä!) Ja ehkä olin jo henkisesti valinnut Woodyn itselleni. Soitin kylki mustelmilla autosta Woodyn myyjälle että saisiko heppaa tulla kopin kanssa uudestaan katsomaan. Tuukka piti myös hevosesta heti, koeratsastus tuntui aamupäivän ilmalennosta huolimatta hyvätä ja ajoimme kolmeen pekkaan kotiin….
Woodyn elämä muuttui heti kun hän muutti meille. Olin jo etukäteen päättänyt että yritän tarhata sen muiden kanssa jos se vain suinkin vaikuttaa sosiaaliselta. Ja sitä tämä herra todella on… olen jo nyt totuttanut Woodyn kaikkiin lauman jäseniin. Kaikki tammat ovat menneet tästä tulokkaasta aivan sekaisin, ruunia ottaa jonkin verran aivoon, mutta ilman mitään tapaturmia on selvitty. Mutta ennen kaikkea Woody selvästi nauttii olostaan ja on ihmeissään. Ihmeissään tilasta, isosta tarhasta, kavereista, lammesta, minusta ja uudesta kodista. Sen tarhassa kirmaamista on kieltämättä ilo katsella. Olen ratsastanut sillä joka päivä ja minusta tuntuu että meistä tulee vielä hyvä pari. Vapise Nina Fagerström!

 Kun kevät ja hiirenkorvat viimein saapuivat, en meinaa lopettaa siitä hehkuttamista. Vihreys tulee niin vauhdilla, että joka aamu aamutallille mennessä yllättyy, kesä on jo ihan lähellä. Lapset eivät voi käsittää miksi ulos ei tarvitsekaan enää pukea pipoja ja hanskoja.
Olen koulinut jonkin verran taimia kasvimaata ja kasvihuonetta varten, tänään olisi tarkoitus istuttaa muutama rivi perunaa. Minun kasvimaani on pelkkä harrastepuutarha, tuntuu että jos laitan maahan liikaa taimia, en ehdi niitä kuitenkaan hoitaa ja kastella. Niinpä keskityn varmoihin ja hyväksi toteamiini helppohoitoisiin lajeihin. Erilaiset kesäkurpitsat, jättikurpitsa, avomaankurkut, punasipuli, purjo ja sokeriherneet pihalla, kirsikkatomaatti, kurkku, pavut ja salaatit kasvihuoneessa. Tänä vuonna ajattelin kokeilla kahta itselle vieraampaa lajiketta: pensaspaprikan taimet ovat kasvamassa kasvihuonetta varten ja ulos istutan kokeeksi sokerimaissia.
Tomaattien kanssa olen kulkenut pitkän tien. Lapsuudenkodissani ei itse kasvatetuista tomaateista ollut pula. Äiti kasvatti kasvihuoneessa mitä erilaisempia tomaattilajikkeita. Oli pihvitomaatteja, sydäntomaatteja luumutomaatteja, pieniä, suuria ja eri värisiä. Niitä tuli hirveitä määriä ja ne olivat tietenkin älyttömän hyviä. Minä olen sitkeästi koittanut kulkeä äidin jalanjäljissä. Saan aikaiseksi kyllä tomaatteja, mutta ne eivät ehdi kypsyä ennen syksyn tuloa. Kun niitä kypsentää jälkeenpäin pimeässä laatikossa, ei niistä tule niin maukkaita. Ainut mitkä todella siis onnistuvat ovat pienet kirsikkatomaatit, joten ainakin toistaiseksi, niillä mennään…

Päätin eilen kehittää uuden muffinssireseptin vappusiman teosta yli jääneistä sitruunoista. Yhdistin kaksi lemppariani: hunajan sekä sitruunan, ja kahden testileivontakerran jälkeen mielestäni näitä kehtaa tarjoilla nirsommallekin väelle. Nämä valmistuvat nopeasti ilman mitään erityisiä vatkaamisia ja vapun munkkien ja tippaleipien jälkeen tällainen yksinkertainen leivonnainen maistuu erityisen hyvältä.
Ainakin Hilma kulki tämänpäiväisen erän jälkeen koko loppupäivän kannoilla kyselemässä ”Äiti saanko minä lisää sitä hyvää sämpylää?”

Sitruunamuffinssit   n.14kpl

1 prk rahkaa
2 munaa
½ dl hunajaa
100g sulatettua voita
1 sitruunan kuori + mehu

5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja tai ohratärkkelystä
1 dl sokeria (voi jättää pois ja lisätä vielä ½ dl hunajaa)
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria

Sekoita keskenään rahka, munat, hunaja, voisula, raastettu sitruunan kuori sekä sitruunan mehu.
Sekoita kuivat aineet keskenään yhteen.
Yhdistä lopuksi kosteat ja kuivat seokset keskenään.

Jaa muffinssivuokiin ja paista 175°c  n.20 minuuttia.

Järjestimme tänäkin vuonna Kotikylämme Sääskjärven kyläyhdistyksen kanssa lapsille vappuriehan. Kyläkokouksessa mietittiin jonkin aikaa että jaksaako sitä taas, mutta päätimme kuitenkin järjestää. Kemut olivat jo lauantaina, eli muutamaa päivää ennen vappua. Setti oli yksinkertainen: Naamiaiset, pomppulinna, ongintaa. Lisäksi puffetti, jossa myydään kahvia, munkkeja, karkkia, mehua ja pop cornia, sisäänpääsy ilmainen. Meitä järjestäviä aikuisia ei oikeastaan ollut kuin muutama. Yksi kävi kaupassa, toinen haki pomppulinnan, minä paistoin Tuukan kanssa aamulla munkit ja yhdessä kasattiin kylätalo kuntoon ja itse kemuissa oli sitten muutama lisäkäsi apuna. Taas tuli sellainen olo että kannatti aloittaa, on kuitenkin kivaa että kotikylällä tapahtuu, ja onhan lapsille aina hauskaa järjestää jotakin erityistä. Kemut olivat siis menestys, porukkaa tuli oikein kauempaakin paikalle.
Minä pukeuduin Marilyn Monroeksi (Lasten mielestä minä näytin ihan lääkäriltä), Tuukka oli punkkari ja lapset, ylläri ylläri: keiju-prinsessoja!

Naamiaiset ovat olleet pinnalla tässä jo jonkin aikaa. Ystäväni täytti muutama viikko sitten pyöreitä vuosia ja synttärijuhlien teemana oli sketsihahmot. Piti pukeutua joksikin kaikkien tuntemaksi sketsihahmoksi tai ”oman elämänsä sketsihahmoksi”.

Tuukka oli Uno Turhapuro ja minä päätin kiduttaa itseäni pukeutumalla Munamieheksi. Valkoinen munamies muuntautui käsissäni mustaksi Neiti Munaksi. Lainasin Isältä jättikokoista hupparia ja Tuukalta pipoa. huppariin 4 tyynyä,vähän venyttelyä pohjalle ja sitten mentiin. Oli totisesti hauskaa, mutta myös tuskallista. Täytyy sanoa että 4 tuntia munan muodossa neljän tyynyn keskellä oli lähempänä urheilusuoritusta kuin kevyttä hassuttelua. Annankin tässä täyden tunnustukseni Munamiehen kehittäjälle Riku Niemiselle loistavasta fyysisestä roolityöstä!

Oikein hauskaa ja rentoa vappua kaikille!

 Olen istunut koko aamun Kouvolaan menevässä junassa.. Tässä junassa on kolme matkustajapaikkaa, eikä sen fyysinen vauhti päätä huimaa. Junassa on kaiken kaikkiaan 4 paikkaa, mutta etummainen neljäs tuoli on varattu itseoikeutetusti konduktoorille, joka on myös keiju, joka on menossa kouluun. Lisäksi junassa matkustaa minun lisäkseni Hevonen ja Täti.
Juna eteenee pitkälti laulun voimalla. Joka asemalla lauletaan Pienen pieni veturi –laulu, loppuun huudetaan tuut-tuut ja sitten on taas lippujen tarkistuksen aika. Junassa on myös tarjoilua. Minä juon kahvia ja tytöt mehua vapun kunniaksi ostetuista pillimukeista. Minä olen onnistunut lanseeraamaan itselleni junaleikkiin passiivisen, hieman sisäänpäin kääntyneen kiireisen matkustajan roolin. Minun matkustajani leimaa kyllä lippunsa ajallaan sekä osallistuu pakollisiin lauluosioihin, mutta lopun aikaa hän istuu hiljaa ja tekee töitä läppärillä.

 
Tänään oli ensimmäinen oikea kevätpäivä. Aurinko lämmitti niin, että piti kaivaa aurinkorasvat esiin, se jos mikä on näiden lumen ja rakeiden tulon jälkeen mahtavaa! Pihalta löytyy enää muutama lumikasa ja ensimmäiset kukat puskevat esiin vielä muuten paljaasta maasta.
Olimme aamusta iltaan pihalla ja otimme päivästä kaiken irti. Pihatöitä, ratsastusta, aitojen korjausta ja tietenkin juotiin kahvit pihalla.
Heti kun ei tarvitse kokoajan olla korjaamassa jollekin pikkutytöistä hanskaa käteen, nostaa lumesta pystyyn tms, saa pihalla tehtyäkin jotakin. Samalla kun me Tuukan kanssa tehtiin aitaa, lasten päivä meni pitkälti lätäköissä. He hyppivät ja läiskyttelevät, tekevät puroja, kantavat kuravettä lätäköistä toiseen, ämpäristä kippoon ja taas lätäkköön Sen verran lupaavaa veden kantelua oli ilmassa, että minulla on suuria odotuksia kesän kasvimaan kastelusta…

 Joskus se, että pienten lasteni maailma rajoittuu pitkälti kotipihapiiriin näyttäytyy hauskalla tavalla. Menimme vähän aika sitten Hilman ja Helgan kanssa junalla Helsinkiin. Ajatus oli mennä viettämään iltaa minun siskoni luokse. Koska Tuukka työpäivän päätteeksi oli jo valmiiksi autoineen Helsingissä, ajattelimme että meidän kolmen sinne saapuminen junalla on hyvä ja hauska vaihtoehto.
Edellisestä junamatkasta oli sen verran aikaa, että kumpikaan ei muistanut siitä mitään. Niinpä neidit lähtivät reissuun avoimin mielin, Dinojuna-tietopohjalta (lasten animaatiosarja). Jo Kausalan asemalla oli jännittävää. Jouduimme odottamaan myöhässä olevaa junaa, ja saimme siinä odotellessa elämyksen: Kökötimme laiturilla, molemmat lapset minun kainalossani kun viereiseltä raiteelta n. 5 metrin päästä meistä syöksyi ohi Pendolino. Ilmavirta oli huikea eikä Hilma sanonut mitään pitkään aikaan.
Junassa oleminen täytti kaikki odotukset. Hilmakin alkoi taas puhumaan, hän hoki taukoamatta että ”tää juna on liian valtava”. Tytöt saivat omat kilpikonnalippunsa, ja konnari leimasi liput, aivan kuten Dinojunassakin tehdään.
Kanssamatkustajat saivat pidätellä nauruaan kun minä yritin vastailla minimatkustajien vaikeisiin kysymyksiin: Mikä tämän junan kuljettajan nimi on? Miksi täällä ei ole turvavöitä? Miksi tällä junalla ei ollut silmiä, nenää ja suuta? Äiti miksi tuolla tädillä on ihan Saima-tädin pää?
Ensi viikolla mennään junalla Kouvolaan. Tällä kertaa mukaan pääsee myös sijaistyttömme Kirppu, sekä Babuska. Sinne mennään ostamaan tytöille uusia sukkahousuja koska ”melkein kaikissa vanhoissa on reikä”.

Kevään kunniaksi tänään oli aika raspata hevosten hampaita. 

Osalta hevosistamme raspataan hampaiden piikit vain kerran, toisilta kaksi kertaa vuodessa. Elho kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään, joka kerta on purukalustossa ollut korjattavaa. Elho suhtautuu metalliseen suun aukaisijaan sen verran varauksella että tamma pitää rauhoittaa toimenpiteen ajaksi. Mitään suurta tainnutusta ei tarvita, mutta sen verran että suurimmat höyryt jää pois. Elhon lisäksi myös Tuukan heppa Mysti tarvitsee rauhotuksen, sen verran kuumakalle on sekin, mutta muut tallin asukit ovat suostuneet hammaslääkärin käsittelyyn ilman kemikaaleja… Lisäksi hevoset saavat keväisin matokuurin. Olen antanut kuurin kaikille, koska koko lauma viettää päivät samassa tarhassa.
Pääsiäismaanantain estekisat meni kivasti, 70cm luokka meni puhtaasti 80cm luokassa tuli viimeisellä esteellä yksi pudotus. Oli erikoiskapea este ja pöhkön ratsastajan jalkaterä osui pystytolppaan... Mutta koska kevään kelit eivät ole suoneet juurikaan mahdollisuuksia kotona esteiden hyppimiseen ja edelliset viikon ovat kuluneet maastossa kaahottaen, olin ainakin hevoseeni erittäin tyytyväinen!
Kun kävin katsomassa muiden suorituksia maneesissa ja palasin Elhon luokse lämmittelypaikalle, missä ystäväni Tessa talutteli sitä, ei hevostani ollut kovinkaan vaikeaa löytää: -Kuljetuksesta saatu hiki oli kihartanut sen muutenkin huomaiotaherättävän pitkän karvan koomiseksi kiharaksi. Pieni karvainen pitkätukka kiiltävien kilparatsujen seassa. Hyvä me!

Suklaa ei maistu varmaan koskaan yhtä hyvältä kun pääsiäisaamuisin, kun sitä saa luvan kanssa syödä ensimmäiseksi aamulla! Hiivin yöllä viemään lasten sängyn viereen pääsiäispupun tuomiset ja totta kai pupu toi jotain aikuisillekin. Aamulla lapset toivat yllätysmunia kiljuen näytille ja koko perhe söi sängyssä pelkkää suklaata aamupalaksi. Pääsiäinen lukeutui jo lapsena minun lempijuhlapyhiini, eikä vähiten pääsiäispupun (tai kukon, välillä puhuttiin pupusta ja välillä kukosta) vierailun takia. Oli niin jännää mennä nukkumaan kun tiesi että aamulla oli yllätykset sängyn vieressä odottamassa. Mitään joulupukkiin verrattavaa mystiikkaa pupun käyntiin ei kyllä liittynyt, jotenkin oli aina selvää että vanhemmat ne yllätysmunat toivat, mutta ei se tehnyt tuosta perinteestä yhtään sen vähempiarvoisempaa. Aina vain, aikuisikään saakka, oli ehdotonta että pääsiäispupu kävi pääsiäisyönä kylässä.
Vaikka meillä on ollut jonkin verran vieraita, ennen kaikkea tänä pääsiäisenä olemme viettäneet aikaa koko perhe yhdessä. Ei ole tehty mitään ihmeellistä, mutta oltu kotona, yhdessä ja hyvällä mielellä, sehän riittää.
Huomenna on luvassa vähän ihmeellisempää, minä avaan Elhon kanssa kisakauden esteratsastuksessa ja Tuukka tulee tyttöjen kanssa kannustamaan…Hui!

Olin Tuukan firman, Optiparin toimistolla käymässä muutama viikko sitten, ja lähtiessä silmiin sattui pieni nippu sinne lähetettyjä Lauri Tähkän Polte- sinkkuja. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Lauri Tähkän ja Elonkerjuun musiikista, mutta tämä kyseinen Härmä-elokuvassakin kuultava kappale oli jäänyt radiokuuntelusta mieleeni. Otin yhden sinkun mukaan autooni kuunneltavaksi. Luukutin kappaletta täysillä koko kotimatkan ja pidin siitä yhtäkkiä paljon.
Soitin kappaletta tytöille muutaman kerran kauppa- tai muskarimatkoilla ja jos on tuo kappale kolahtanut äitiin niin tyttäriin sitäkin kovemmin. Minä alan olla jo melko lailla kyllästynyt tuohon ralliin, mutta tytöt eivät ole. Kaikki automatkat kappale soi ja soi, ja kolme minikokoista Tähkä-fania laulaa ”Kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa, sait mut tuntemaan….” Laulun sanoma ja sen totiset laulajat ovat varsin huvittava yhdistelmä. Minun hetkeni tietokoneella ovat menneet siihen että Hilma kiipeää jatkuvasti syliin vaatimaan Lauria laulamaan taustalle.
Kyseisen kappaleen fanitus on edennyt siihen, että tytöt toivovat sitä myös illalla unilauluksi. Jokainen tyttö saa valita vuorotellen mitä minä laulan, ja kappaleen kiihkein fani, Hilma valitsee empimättä vuorollaan : ”Laula äiti se laulu mikä on autossa, se, se… Piihpeyttä Puumaa”
Tuukka tirskuu oven takana kun minä nauruani pidätelleen aloitan haparoivasti kertosäkeestä.