Huomenna on laskiainen, tai siis laiskiainen jos meidän tytöiltä kysytään. Leivoin eilen laskiaispullia, taas. Nämä olivat jo kolmannet parin viikon sisään - raskaus teettää erityistä nälkää. Näistä tosin Dedo-koira söi toisen pellillisen, ihan vain ohimennen.

Lapsilla on ollut jatkuvan lumisateen vuoksi ilmassa pientä vastahakoisuutta ulkoiluun, mutta olen keksinyt laskiaispullista hyvän kimmokkeen: Meillä on nyt olemassa sääntö, ettei la(i)skiaispullia saa syödä ellei ole ensin käynyt pulkkamäessä. Jännä että minua tämä sääntö ei kuitenkaan koske....

Laskettuun aikaan on alle 3 viikkoa ja maha on kyllä joka paikassa vähän tiellä. Hilma haluaisi olla sylissä, mutta aina sylissä on ahdasta. Hevosten kanssa pitää olla koko ajan varovaisempi, kengät menee kömpelösti jalkaan, kaikki paidat ovat liian lyhyitä ja… No, voitte vain kuvitella minut lypsämässä.

 Meidän tuvan lattiassa on luukku kellariin. Kellariin ei ole portaita, vaan haen kellarista mehuja aina niin, että käyn lattialle mahalleen ja kurkotan siitä alas kellariin mehupulloihin. Nyt jos Tuukka ei ole kotona niin juodaan kiltisti vettä. Ihan ihmeellistä että kohta tuo pallomaha on poissa ja tilalla on vauva. Toivottavasti kaikki menee hyvin, vähän jännittää.

Autossa maha osuu muuten rattiin! Tänään lähdin käymään neuvolassa. Pakkasin kaikki kolme tyttöä sekä itseni autoon, käynnistin auton, lähdin liikkeelle hätäisesti ja sain auton sammumaan. Takapenkiltä kuului Helgan huokaus: Olisipa Iskä ajamassa tätä autoa.

Hyvää laiskiaista kaikille, muistakaa, ensin mäkeen, sitten pullaa, paitsi ne jotka ovat raskaana!

Minun pienessä talliyhteisössäni kuhistaan, porkkanakolehti on viimein saapunut. Kaikki alkoi siitä kun löysin hevostarvikeliikkeen, mistä voi hakea muutaman ison säkin hevosille tarkoitettuja porkkanoita joka toinen viikko kohtuulliseen hintaan. Ilmoittauduin tähän porkkanarinkiin ja kyselin heti innoissani tallimme omassa facebook-yhteisössämme, ketkä kaikista neljästä hevosenomistajasta lähtevät mukaan porkkanarinkiin? Ilmoitin, että jos innokkaita on, lisätään porkkanat hevosten jokapäiväiseen ruokavalioon.

Pieni, ihan tavallinen juttu, 

mutta jotenkin alusta

asti minua on huvittanut se, millaisella vakavuudella kaikki pikkuyhteisömme jäsenet ovat suhtautuneet porkkanaerän vaatimaan 2 euron kolehdin keruuseen. Mihin voi maksaa,milloin voi maksaa, onko joku lista mihin voi merkata jo maksaneensa? Ovatko muut jo maksaneet, minä en ole! Aikuisilla ihmisillä polttelivat kolikot taskussa kun karkkikiskalle olisi jonotettu.

Porkkanoista ja niiden tärkeydestä tuli hauska yhteinen vitsi, joka viedään yhdessä yhtä suurieleisesti loppuun asti.

Tänään raahasin Helgan ja Hilman Kausalaan Kirpputorille ja ostin juhlallisin ottein porkkanakolehtia varten peltipurkin, mihin kukin tallilainen voi kakseurosensa porkkanalastin saapuessa juhlallisesti pudottaa. Purkissa on tietenkin myös käsin väsätty lista ja porkkanasäkkien päivämäärän perään laitetaan rasti maksusuorituksen jälkeen. Ihan kun oikeissa työpaikoissa kahvikassan kanssa. Rouskis!

Tuukka on taas kuvausmatkalla ja katselin koneelta lumipyryn vastapainoksi valokuvia tämän talon matkasta meidän kodiksi. Ai että kun tuli jotenkin hyvä mieli! Täytyykin laittaa tänne silloin tällöin jotain ennen -jälkeen tyyppisiä kuvapareja talon hitaasta mutta varmasta elämänmuutoksesta.

Kuvien katselusta tuli vahvasti myös kunnon parisuhteeni historiankertauskurssi. Kun muutimme tänne, ei lapsia vielä ollut ja elämä oli erilaista ja omalla tavallaan ihanan vapaata. Tässäpä siis pari kuvaa kyseisestä kurssista teille.

Ja tietty ihanalle Tuukalleni.

t: haaveilija

 
Ala-asteella oli kivaa. Nurmeksen Salmenkylän ala-asteella oli 26 oppilasta, 2 opettajaa, sekä oma keittäjä, ihana Taimi. Taimi oli jo aamusta paikalla eteisen vieressä sijaitsevassa keittiössä, kukkaesiliina päällä ja aina hyvällä tuulella. Taimi lohdutti jos oli kipeä ja niisti valuvia neniä pakkassäällä sisälle tultaessa. Jos oli pitkä päivä, Taimi teki iltapäivällä oppilaille välipalaa: Näkkileipä, lasi punaherukkamehua tai pala raakaa naurista.

Taimin ruoka oli tietenkin hyvää, ei mitään ihmeellistä mutta maistuvaa. Nyt yli 25 vuoden jälkeen olen kaivannut erityisesti yhtä Taimin ehkä käsittämättömintä ruokalajia: Makaronivelliä. Maitopohjaista keittoa, missä oli...ööö… maitoa ja makaronia.

Maaliskuussa jatkuu Olgan Kotona -ruokaohjelma ja keittokirjaakin pukkaa, joten on hyvä vähän järkyttää teitä lukijoita ja palata tähän kieltämättä kammottavalta kuulostavan lapsuusajan herkkuni pariin. Tartuin siis ennakkoluulottomasti tänään makaronipussiin, lisäilin keittoon maidon ja makaronin lisäksi vähän muutakin (ei liikaa, koska halusin että se maistuu kuitenkin samalta kun silloin ennen…) ja olin lopputulokseen todella tyytyväinen, lapsetkin pitivät!

Ei tätä nyt ihan lähiaikoina tule varmaan tehtyä uudestaan, mutta jos vaikka taas ensi vuonna...

Makaronikeitto

1 sipuli
½ purjo
2rkl voita
1 l vettä
1 tl suolaa
1rkl intiaanisokeria (tai tavallista)
mustapippuria
3 porkkanaa
3dl tummaa makaronia
1 prk smetanaa
7dl maitoa

Hienonna sipuli ja purjo, ja kuullota niitä hetki voissa kattilan pohjalla. Lisää kiehuva vesi, mausteet, raastetut porkkanat sekä makaronit. Keitä n. 8min.
Lisää lopuksi smetana ja maito ja kiehauta. Tarjoile näkkileivän kanssa.

Auringon paiste tekee ihmeitä. Minussa ei ole enää jäkeäkään joululoman jälkeisestä voimattomuudesta. Olen viimein saanut maaliskuussa ilmestyvän ruokakirjani omalta osaltani vamiiksi, Tuukka tulee tänään kotiin Libanonin reissusta ja lasten flunssatkin alkavat helpottaa.

Lehmän lypsy alkaa olla aikaa haastavaa tämän jättimahan kanssa. Rosita on niin matala, että lypsyjakkarakin on vain noin 15cm korkea. Siihen kun sitten sihtaan itseäni istumaan toppavaatteissani lumisen lehmäpihaton nurkkaan, on näky komea. Eilen jakkara oli hangessa sopivasti kenollaan ja pian istuin jakkaran takana lumihangessa selittäen samalla ääneen tyynelle pikkulehmälle kömpelyyttäni. Vaikka tallihommat, lypsyt ja muut ovat käyneet raskaammiksi, olen silti ilonen siitä, että ne pitävät minut liikkeessä. Mahan kanssa olisi niin helppo jäädä sisälle pötköttelemään. Helga otti minusta mahani kanssa hienon kuvan joten en malta olla laittamatta sitäkin tänne.

Eilen siivosimme Babuskan kanssa koko päivän ja meillä oli oikein mukavaa siivota yhdessä. Olemme molemmat samanlaisia siivoajia, että siitä hommasta oikein innostuu. Kun on aikaa siivota, aina löytyy joku kolo mihin ei ole pitkään aikaan koskenut ja tekeminen "leviää" koko ajan laajemmaksi ja se perussiivous seisoo paikallaan.  Illalla olin ihan poikki, mutta pidimme tyttöjen kanssa vielä "leffaillan", katsoimme videolta Tuhkimo-elokuvan ja söimme vatsamme täyteen pop corneja. 

Aurinko paistaa niin innostavasti, että vaikka pakkasta on vielä rutkasti, kevään tulo kutkuttaa ja saa minut iloiseksi. Laitoin äsken jo kuivia herneitä likoamaan, kevään ensimmäiset ikkunalla kasvatetut herneenversot mielessä....

On tullut se aika vuodesta kun Tuukalla on kauvausmatkoja. Nyt isäntä on ollut pian viikon verran Libanonissa. Perinteisesti pakkasukko kunnostautuu Iitin Sääskjärvellä heti, kun lentokone nousee ilmaan kohti milloin mitäkin kriisialuetta Tuukka mukanaan. Eilen pakkanen laski jo alle -20 asteen ja juhlistin sitä pudottamalla puhelimen yöksi hankeen. Onneksi se löytyi aamulla ja onneksi se toimii taas. Oikein säikähdin miten turvattomaksi tunsinkaan itseni ilman puhelinta, paukkupakkasyönä lasten kanssa ”yksin” kotona.

Vaikka aamutalli venähtikin jäätynyttä vesiputkea sulatellessa ja taloa saa lämmittää hullun lailla, voin sanoa että elämä on nytkin kaikesta huolimatta hyvää. Kun Tuukka on poissa, osaan taas entistä enemmän arvostaa sitä millaisen ihmisen kanssa saan elää ja jakaa arkeani. Ja puhumattakaan ystävistä ja muista läheisistä jotka ovat olemassa ja lähellä. Usein riittääkin vain tieto siitä että apua saa, jos sitä sattuu tarvitsemaan.

Lisäksi tallillemme on muuttanut uusi, hauska heppa, nuori angloarabi Kiira, jonka omistaja Heidi on juuri tällainen ”apua on lähellä jos tarvitsee”-tyyppi. Heidi on auttanut minua tallilla hurjasti ja tytöt ovat piirtäneet tuvan pöydän ääressä Kiirasta kuvia enemmän kun kenestäkään pitkään aikaan. Kaikki leluhepat ja lumihevosetkin nimetään nyt Kiiran mukaan, onhan se sentään val-koi-nen!

Kun yhdistetään vajaa kolmevuotiaan jääräpäisyys, yhtä jääräpäinen äiti ja vanha, viileä talo, saadaan aikaan talven hämmentävin muotilook.
Hilman prinsessavaihe elää kulta-aikaansa, eikä röyhelöistä tingitä. Mitä useampi mekko tai hame päällekkäin, sitä iloisempi tyttö. Aikani vastaan harattuani päädyin Sääskjärven puhutuimman trendsetterin kanssa kompromissiin: Ihan sama mitä hänellä on vaatekertansa päälimäisenä, mutta minä evään oikeuden päättää mitä siellä on alla.

Hilma on nuori neiti joka kääntää tyylillään itseoikeutetusti päitä missä ikinä liikkuukin. Täpötäyden terveyskeskuksen odotushuoneen tujottaessa kimaltelevaa Amerikan tuliaismekkoa nuhjuisen villapaidan päällä, ilmoitin kovaan ääneen että kyllä kaksivuotiaanakin voi jo vähän panostaa pukeutumiseen.
 

Syksyn taisteluiden jälkeen Hilmaa ei lukuisat vaatekerrokset enää vaivaa, kunhan saa kääriä hihat niin että käsivarret näkyy ja päällä on mekko.
Ulkopukeutumiseen pätee vain yksi sääntö: Toppahousut ja takit on ok, mutta haalari on liikaa. Neiti yhdistääkin ulkopukoutumisessaan ennakkoluulottomasti klassista prinsessakimalletta eläinmaailmaan. Palaute on ollut pelkästään positiivista.

Tadaa! Selvisin vuodenvaihteen löhöilyn jälkeen taas jaloilleni arkeen.
Pitkät lomat saavat tahdin hidastumaan, hyvä niin, kesti vain hetken saada itsensä taas käyntiin. Ehdin vain jo tottua lypsyvapaisiin Tuukan ottaessa lypsyvastuun loman aikana. Olin ihan ihmeissäni kyykistyessäni Rositan viereen eilen: Arjen käynnistystä ja kaikkea muutakin tekemistä hidastaa jo valtavalta tuntuva vauvamaha. Melkein 2 kuukautta raskautta jäljellä ja olisin jo ihan valmis ponnistamaan…

Tottakai odotan vauvaa, uutta tyyppiä elämääni, mutta myös yksinkertaisesti elämää ilman mahaa. Kun kaverit lähtivät tapaninpäivänä perinteisesti pitkälle maastoratsastuslenkille, tuntui kyllä tylsältä jäädä pellon laidalle ottamaan valokuvia. Toki ei hevoselämäni kuollutta ole vaikkei selkään pääsekään mutta kuitenkin, kaipaan ratsastusta.

Vauvan potkut ovat kivoja siksi että tietää että siellä on tyyppi jolla on kaikki hyvin, mutta on ne toisaalta aika hurjiakin. En voi välttyä tieteiselokuvafiiliksiltä, kun sisälläni muljahtelee jo valtavalta tuntuva otus, jota en ole koskaan tavannut. Luottavaisin mielin kuitenkin oletan että ihan tavallinen ihmisvauva sieltä on tulossa!

Tytöt ovat keskittyneet odottamaan vauvan tuloa. Illasta toiseen he valitsevat iltasadun sijaan ”ei kun jutellaan äiti vauvasta”. Sitten me pötkötellään rivissä siskonpedissä ja kikatetaan sitä että vauva syntyy ihan nakupellenä. Helgan analyysi tulevan sisaruksen sukupuolesta oli myös vakuuttava: ” Mulla on Äiti aika hyvä tuoksu siitä että se on tyttö.”

 Joulurauhaa ja uusia kujeita vuodelle 2013!

T: Olga ja koko Marttilan tilan väki 

Löysin eilen viimein kaksi uutta koristetta joulukuuseemme. Olen aina kauppoihin eksyessäni katsellut joulukoristetarjonnan läpi ja tarjonta on ollut minusta kertakäyttöisen näköistä. Kouvolan Sokoksen alepöytä (nyt jo alet!?) yllätti ja löysin kaksi uutta lasipalloa koristeporukkaamme.  

Koko joulun odotus ja tunnelma kiteytyy minusta kuusen saapumiseen. Meille se tuodaan sisälle vasta aattoaamuna. Sen sisälle tuonti on aina yhtä hankalaa. Havuja on joka paikassa, ja moottorisahalla suuntaa antavat mittailut pettävät aina, joten yleensä kuusi käy vielä kerran ulkona sahattavana ennenkuin se on sopivan kokoinen ja paikallaan. Kuusi kuivaa muutaman tunnin ja sitten se koristellaan. 

Koristeet ovat kerääntyneet minulle vähitellen. Iso osa on saatu perintönä äidiltäni, hän tapasi ostaa koristeita ulkomailta tuliaisiksi. Lisäksi kuuseen on kertynyt muistoja eri ihmisiltä. On äidin vanhoja venäläisiä lasijoulupukkeja ja turkkilaisia paperikoristeita ,Tuukan ostamia New Yorkin takseja, Elinan tekemiä rautalankapalloja  sekä Tessan antamia puusotilaita, kaikki sulassa sovussa keskenään.

Vaikka arvostankin itse tekemistä, kuusen kohdalla haluan että vaatimattomien koristeiden seassa on kimalletta ja koukeroita, siksi olen tullut siihen tulokseen haluan ostaa kuuseen kaksi uutta koristetta joka vuosi. 

Vaikka koristeita on jo aika paljon, saliin mahtuu kolmimetrinen kuusi, joten oksia koristeille riittää. Lisäksi lapset ja eläimet onnistuvat aina joka vuosi jotain rikkomaan, joten uusien ostaminen on myös tarpeellista. Nyt talossa on myös kaksi kissanpentua, saa nähdä kuinka tyhjää kuusessa on ensi vuonna...