Paras päivä viikosta Paras päivä viikosta  Lauantai on viikonloppujen kohokohta, paras päivä Lue lisää
 
Sulje X
 

















































 
 
 
Joulukinkku
close
loading

Joulukinkun sulatus ja paistaminen

11-12-01 12:34

Pakastekinkku vaatii kärsivällistä sulatusta. Sulana tai tuoreena myytävä joulukinkku on paistovalmis lähes heti, mutta paistamiseen pätee aina samat säännöt.

Joulukinkun sulatus

 

Jos ostat pakastekinkun, hanki se ajoissa, sillä suuri 10–12-kiloisen kinkun sulaminen voi kestää jopa 4-5 päivää. Sulata kinkku aina hitaasti, mielellään jääkaapissa tai suojasäällä hyvin suojattuna ulkona. Näin kinkun lihasnesteen pysyvät parhaiten lihan sisällään. Laita kinkun alle riittävän syvä astia, johon sulamisvesi voi valua.

 

Joulukinkun paistaminen

 

Sulana tai tuoreena myytävä kinkku on paistovalmis lähes heti. Nosta kinkku kuitenkin hyvissä ajoin huoneenlämpöön; iso kinkku jopa 6 tuntia ennen paistamista, pienempi 2-3 tuntia ennen. Kinkun sisälämpötilan on hyvä olla noin +10 astetta ennen paistamista.

 

1. Laita kinkku nahkapuoli ylöspäin uunipannulle. Kaada pannulle vettä niin, että pannun pohja peittyy vedellä kokonaan. Voit paistaa kinkun myös paistopussissa. Katso ohje pakkauksesta.

2. Laita uuni lämpenemään100-125 asteeseen. Mitä miedommassa lämmössä kinkku kypsyy, sitä mehukkaampi on lopputulos.

3. Työnnä paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan niin, ettei se kosketa luuta. (Testaa tarvittaessa paistomittarin toimivuus ennen paistoon ryhtymistä. Laita mittarin kärki kiehuvaan veteen, jolloin sen pitäisi näyttää sataa astetta.)  

4. Laita kinkku uuniin niin, että lihaisin osa on uunin perällä. Paistoaika on noin 1 ½ tuntia ensimmäistä kiloa kohti ja sen jälkeen noin 1 tunti/kilo. Kinkun lämpötila ennen paistoa, uunin lämpötila ja kinkun muoto vaikuttavat paistoaikaan.

5. Kinkku on mehevä, kun sisälämpötila on noin 72–75 astetta. Täysin kypsän kinkun sisälämpötila on noin 82 astetta.

6. Anna kinkun levähtää 10–20 minuuttia uunista ottamisen jälkeen. Poista nahka ja halutessasi sen alla oleva rasva, kun kinkku on vielä lämmin. Kaada paistoliemi uunipannulta talteen kulhoon ja jäähdytä. Jäähtyneen liemen pinnalle jähmettyy rasvakerros, joka on helppo poistaa.

 

Kuva: Mika Haaranen

 
 
 


 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet