*noin 40 cm pellavakangasta *lyijykynä *neula *kirjontalankaa *koristenauhaa
Somista tuliaispullo pellavakankaisella pussilla. Maistuva lahja on pullo itse tehtyä kotikaljaa.
Tee näin: 1. Leikkaa kankaasta 30 x 40 cm pala. Jäljennä teksti kankaalle lyijykynällä ja kirjo se varsipistoilla. 2. Ompele kangas putkeksi. Taita putki niin, että sauma jää keskelle. Ompele pohja. 3. Pura pussin yläreunasta muutama lanka niin, että yläreuna hapsuttuu. Pujota pullo pussiin ja solmi koristenauha pullon kaulan ympärille.
Vie tuliaisena perinteisen viinipullon sijaan kotikaljaa! Itse tehty kotikalja valmistuu näppärästi, kun sekoittelet sen valmiista kotikalja-uutteesta. Varaa valmistumiseen kaksi päivää. Myös puolukkaglögi on ihana lahja.
Teksti Sanna Halla-aho Kuva Kristiina Hemminki
Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet
Suomen inspiroivin kodinlehti, Kotivinkki, on arjen kumppani ja ilo. Kotivinkki kannustaa tekemään, toimimaan ja ajattelemaan itse. Tartu Kotivinkkiin ja inspiroidu! Kotivinkki-lehteä julkaisee A-kustannus Oy, joka on perustettu 1983. A-kustannus on osa A-lehdet konsernia. Muita A-kustannus Oy:n lehtiä Suomessa ovat Talo&Koti, Trendi, Joululehti ja Jouluherkut.
Ilmoittajana löydät yhteystietomme täältä A-lehdet.fi/mediaopas
A-kustannus Oy rekisteriseloste