Elefantin kainalossa Elefantin kainalossa Moni meistä 70-luvulla syntyneistä on saanut paina Lue lisää
 
Sulje X
 

















































 
 
 
close
loading

Tee itse hääkimppu

11-02-09 05:00

Hääkimppu kuvastaa kantajaansa. Jos haluat tehdä kimpun itse, kestävä hääkimppu syntyy näillä ohjeilla.

Nyt suositaan varsien ympärille sidottuja leveitä nauhoja, pitsejä tai jopa vöitä. Käsitöiden ystävä voi vaikka kutoa tai virkata oman koristeen varsien suojaksi.

Sidonnan osalta on hyvä muistaa, että se on paitsi kaunis, mutta myös pitää kimpun koossa ja suojaa käsiä.

Huomioi, että kukkien varret saattavat pehmetä päivän mittaan ja niistä saattaa irrota myös likaa.


Näin teet hääkimpun

1. Aloita kimpun sitominen keskeltä.

2. Aseta kukat spiraalin muodossa kimppuun, varret kiertäen joko myötä- tai vastapäivään.

3. Laita kukat lämpimään veteen ja säilö +3-+5 asteessa.

 

3 x kestävä kimppu

1. Kimppu kestää, kun kukat saavat vettä ja niitä säilytetään kylmässä.

2. Nouda kukat kukkakaupasta edellisenä päivänä ja säilytä viileässä. Koska on kestävämpiä ja herkempiä kukkia, parhaan ohjeistuksen saat kukkakauppiaalta. Morsiuskimppu noudetaan yleensä vasta hääpäivänä.

3. Leikkaa kukkien varsista osa pois, jotta saat kukkiin mahdollisimman suuren imupinnan. Laita kukat lämpimään veteen esim. kellariin tai kylmiöön noin +3-+5 asteeseen. Kukat kestävät huomattavasti kauemmin kun kylmäkäsittely on tehty. Mitä myöhemmin kimpun valmistat, sitä paremmin se kestää.

 

Asiantuntijana Kati Peltomaa/Huiskula Oy

www.huiskula.fi

 

Teksti Natalia Rehbinder

Kuva Katja Lösönen

 

 

kommenttia

 

Kirjoita kommentti

Otsikko:
Nimi:
   
 

Juhlaopas – luetuimmat

 


Video: Askartele paperikukka
 



Kutsukortti kuin unelma
 



Tee itse hääkimppu
 



Noutopöydän kattaminen
 



Kutsukortti häihin
 

Tuunaa koti – luetuimmat

 



Kesämökin makuuhuone
 



Toimiva eteinen - 12 vinkkiä
 



Taulujen ripustus käy leikiten
 



Lastenhuoneen sisustus kirpparityyliin
 



Eteinen järjestykseen
 

Kylvä ja istuta – luetuimmat

 



Keijunmekko
 



Puutarhan vesiaihe – katso kuvat ja inspiroidu!
 



Pieni keittiöpuutarha
 



Vesiallas puutarhaan - näin perustat altaan pihaasi!
 



Taimet kasvamaan
 
 
 

 

 

 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet