Sulje X
 

















































 
 

Miksi digiboksini ei tallenna?

10-06-16 05:00

Missähän vika piilee, kun tallentava digiboksini ei aina tallenna? Olen mielestäni tehnyt kaiken oikein, mutta silti välillä jokin ohjelma jää tallentumatta. Melko kiusallista, kun tallentava boksi tuli hankittua juuri siksi, että saisi ohjelmat talteen! Ikävä VHS-kasetteja

Tallentaminen digisovittimen kovalevylle toimii hieman eri lailla eri boksimalleissa, joten yksityiskohtaisempien ohjeiden antamiseen pitäisi tietää digisovittimen malli.
Yksi mahdollinen syy siihen, että ohjelma ei tallennu, on niin yksinkertainen kuin lyhyt sähkökatkos. Mikäli sähkökatkos sattuu tulemaan juuri kesken tallennuksen, tallennettu ohjelma näkyy kyllä tallennettujen kanavien listassa, mutta sen sisältö on 0 kilotavua. Eli ohjelma ei ole tallentunut.
Esiintyykö ongelma silloin, kun nauhoitus ajetaan ohjelmaoppaan eli EPG:n kautta, vai oletko itse ajastanut nauhoituksen? Tallennettaessa ohjelmia EPG:n kautta digiboksi etsii tallennuksen alkaessa ohjelman EPG-tiedon. Jos EPG-tiedon hakemiseen kuluu liikaa aikaa, niin boksi ei osaakaan tallentaa ohjelmaa, koska sitä ei löydy EPG:stä.
Joissakin digiboksimalleissa on esiintynyt tallennusongelmia, jotka ovat korjaantuneet ohjelmistopäivityksellä. Kannattaa siis tarkistaa, onko boksiin saatavilla ohjelmistopäivitystä ja päivittää boksi. Tähän voit tarvittaessa pyytää apua asiantuntijalta.
Joskus digiboksissa alkaa esiintyä tallennusongelmia, jos se on ollut pitkään päällä. Siinä mielessä digiboksit ovat kuin tieto­koneita, ne vaativat joskus ”buuttauksen”. Voit siis kokeilla ottaa töpselin hetkeksi pois seinästä, mikä saattaa korjata vian.


Kotivinkin tietoturva-asiantuntija Jari Hakalin

 

kommenttia

 

Kirjoita kommentti

Otsikko:
Nimi:
   
 
 
 

 

 

 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet

 

Kilpailut