Anna Puun kesäsuosikit

11-07-06 07:30
Luonnonlapsi ja elovena-äiti vai bisnesnainen ja päsmäri? Kaikkia näitä, sillä Anna Puu tempautuu elämään niin, että keikallakin pääsee itku. Mutta nyt on kesä ja mummun kukkapenkki kutsuu.
Anna Puu, alias Anna Puustjärvi, puhuu Kotivinkin haastattelussa äitiydestä, parisuhteesta, esiintymisestä, musiikkibisneksestä ja Kivijärven rannalla tönöttävästä rakkaasta kesämökistä. Lue haastattelu Kotivinkistä 12/11!
Kotivinkki.fi-sivuston lukijoille Anna kertoo, miten ulkomaanmatkailu sujuu lapsen kanssa, missä Suomen suvessa kannattaa vierailla ja mitkä levyt kannattaa kesällä työntää soittimeen.
Lapsi mukaan matkalle
Lapsena Chilessäkin asunut Anna rakastaa matkustamista.
– Matkustaminen on minun ekosyntini. Yritän sitten kompensoida kaikilla muilla elämän osa-alueilla.
Anna ja aviomies Olli ovat ennen tyttärensä syntymää reissanneet muun muassa Malesiassa ja Yhdysvalloissa. Yhdeksänkuukautinen tytärkin on jo käynyt isän ja äidin kanssa Portugalissa asti.
– Olimme Lissabonissa viisi päivää. Vuokrasimme talon sieltä. Toki lapsen kanssa matkustaessa pitää mukautua, ei voi esimerkiksi lähteä myöhään illalla ulos syömään. Mutta ei lapsen saaminen matkustamista estä.
– Lokakuussa olemme koko perhe lähdössä kolmen viikon Thaimaan-reissulle ja suunnittelemme myös uutta autoreissua Yhdysvaltoihin.
Monet matkustavaiset jättävät pienen lapsen isovanhempien hoteisiin ulkomaanmatkan ajaksi. Anna ei haluaisi reissata ilman tytärtään.
– Emme me pystyisi olemaan hänestä erossa. Lapsi oli yhden päivän hoidossa äidillä ja makasimme yöllä Ollin kanssa molemmat ikävissämme valveilla sängyssä. Ja tuntuisi hölmöltä lähteä ilman lasta: "äiti ja isä lähtevät kokemaan kaikkea hienoa, jää sinä kotiin".
Suomen suvessa
Kotimaan kesässä Annaa houkuttelee muutama paikka ylitse muiden.
1. Ilosaarirock, eli joensuulaisittain rokki. Festarialueen rannalla on Rentolava, jossa soi koko päivän vain letkeää musiikkia. Ja sitä paitsi Ilosaaressa paistaa aina aurinko!
2. Kasvihuoneilmiö, eli vanhan Turuntien varrella sijaitseva pysähdyspaikka ja kahvila, joka on pullollaan vanhaa ja mielenkiintoista tavaraa Ruotsin armeijan varusteista talonpoikaishuonekaluihin. Kannattaa varata aikaa!
3. Päämäärätön "roadtrippailu" Suomen kesässä. Matkan varrella voi ihastella uusia maisemia, törmätä aivan mahtaviin paikkoihin ja ihaniin maakuntakirppiksiin. Tänä kesänä ajattelimme perheen kanssa suunnata mahdollisesti Turun saaristoon.
Parhaat kesämusat
Annan kesän sountrack kuulostaa tältä:
1. The Bird and the Bee: Interpreting the Masters, vol 1: a Tribute to Daryl Hall & John Oates.
– Tätä kuuntelin koko viime kesän ja varmasti myös tänä kesänä.
2. America: Holiday sekä Hat Trick
– Näitä voi sitten fiilistellä sillä road tripillä. Täydellistä kesäajelumusiikkia!
3. Jukka Poika: Kylmästä lämpimään
– On vain niin kertakaikkisen riemastuttava Suomi-reggae-levy. Mulle kesään pitää ehdottomasti kuulua reggae!