Onko ohjelmat pakko päivittää?

10-12-29 07:30
Olen tuskastunut tietokoneohjelmien jatkuviin päivityksiin. Lähes joka kerta, kun avaan koneen, jokin ohjelma vaatii päivitystä. Usein toimenpide kestää piinallisen pitkään. Mitä tapahtuu, jos en päivitä ohjelmia ollenkaan? Kuuluuko musiikki huonommin tai hidastuvatko ohjelmat? Kärsimätön
Voit kieltää päivityksen, mutta pääsääntöisesti ne ovat hyödyllisiä ja ne kannattaa asentaa. Jos satut olemaan kiireinen juuri silloin, kun kone ehdottaa päivittämistä, tarjolla on yleensä mahdollisuus asentaa päivitys myöhemmin tai seuraavan käynnistyksen yhteydessä. Jos päivityksen jättää tekemättä, ohjelmat toimivat samalla tavalla kuin ennenkin, ne eivät hidastu eikä musiikin kuuntelu muutu millään tavalla. Tällöin kuitenkin ohjelmasta löytynyt ongelma tai puute tietoturvassa jää korjaamatta. Osa päivityksistä on tietoturvan kannalta välttämättömiä.
Päivitykset korjaavat ohjelman toiminnassa havaittuja virheitä ja auttavat ehkäisemään ongelmia. Joskus päivitys tuo ohjelmaan uusia toimintoja. Nykyään ohjelmistot ovat niin laajoja, että kaikkia virheitä ei voi löytää ennakkoon tai yhdellä korjauskerralla, ja siksi päivityskehotuksia voi joskus tulla tiuhaan tahtiin. Päivitykset tehdään internetin kautta, joten jos tuntuu, että niiden latautuminen kestää tuskastuttavan kauan, voi nopeammasta yhteydestä olla apua.
Myös tietokoneiden käyttäjien lukemattomat erilaiset tietokone-, lisälaite-, käyttöjärjestelmä- ja ohjelmistoyhdistelmät vaikuttavat päivityskehotuksiin. Vaikka ohjelma toimisi sinun koneessasi moitteettomasti, se on voinut aiheuttaa ongelmia toisen käyttäjän koneessa. Tällöin ohjelmaan tehdään korjauspäivitys, ja päivityskehotus lähetetään kaikille käyttäjille.
On olemassa erityistilanteita, jolloin päivittäminen kannattaa jättää myöhemmäksi. Jos käytät mobiiliyhteyttä ulkomailla, päivitys saattaa tulla yllättävän kalliiksi. Tällöin päivitys kannattaa tehdä vasta, kun on palannut takaisin kotimaahan.
Kotivinkin asiantuntija Jari Hakalin