Miten puhun teinille seksistä?

10-12-08 05:00
15-vuotias tyttäreni on alkanut seurustella häntä kaksi vuotta vanhemman pojan kanssa. Miten puhuisin hänen kanssaan seksistä? En halua antaa vaikutelmaa, että seksi kuuluu asiaan, jos seurustelee. Toivon, että hän vielä odottaisi. Ostanko kondomeja ja sallin yökyläilyt vai yritänkö vaikeuttaa seksikokeiluja? Voiko äiti olla näissä asioissa avuksi?
Huolestunut äiti
Nuoret usein arastelevat kysyä vanhemmiltaan seksistä, ja myös vanhemmista voi tuntua tunkeilevalta ottaa aihe puheeksi. Onko lähellä ketään muuta aikuista, johon tyttäresi luottaa? Voisitko pyytää, että hän juttelee tyttärellesi?
Muistan, kun oma tyttäreni oli tuossa iässä ja ryhtyi seukkaamaan. Hänellä oli kuukautisvaivoja, ja lähetin hänet gynekologille. Nuoren tytön kannattaisi käydä gynekologilla tarkastuksessa, jotta hän voi puhua luottamuksella ulkopuolisen ihmisen kanssa. Meidän äitienhän ei tarvitse tietää kaikkea.
Tytär tuli kotiin ja totesi: ”Se gyne kirjoitti pillerit.” Tunnustan, että minulla meni pulla väärään kurkkuun, niin seksiterapeutti kuin olenkin.
Kun rauhoituin, totesin tyttärelle: ”Minä tulkitsen tilanteen siten, että gynis määräsi ne pillerit kuukautiskipuihin. Olen tietenkin tietoinen siitä, että niillä on ihan toisenlainen ensisijainen tarkoitus. Mielestäni sinä olet kovin nuori aloittamaan seksuaalista kanssakäymistä. Tilanne meidän kodissamme on se, että kukaan poikaystävä ei saa sijoittaa hammasharjaansa meidän kylppärin hyllylle.” Selvensin sanomaani seuraavasti: ”Ystäväsi saavat yöpyä meillä, mutta eri sukupuolta olevat nukkuvat eri huoneissa. Sen kuitenkin lupaan, että en tee yöllisiä tupatarkastuksia.”
Poikaystävän hammasharja ei koskaan ilmestynyt kylppäriimme. Kun tytär oli täysi-ikäinen, hän kerran kiitti minua siitä, että jätin vastuun hänelle.
Olen toimittanut kirjan Seksi – kaikki mitä tulee tietää (Ajatus Kirjat 2009). Voit jättää sen jonnekin lojumaan. Selkämyksessä on houkutukseksi iso punainen teksti SEKSI.
Kotivinkin asiantuntija Anu Suomela