Elefantin kainalossa Elefantin kainalossa Moni meistä 70-luvulla syntyneistä on saanut paina Lue lisää
 
Sulje X
 

















































 
 
 
kasvisruoka ja lapset
close
loading

Kasvisruokaa lapsille

11-09-27 09:13
Arki |

Perhe kokeili kasvisruoan syömistä kerran viikossa. Kävi ilmi, että lapsille oli ihan ­sama, mistä raaka-aineista ruoka on tehty, kunhan se on hyvää. Ajatus siitä, että kasvisruoka on jotenkin epäilyttävää, ei niin hyvää, ei ihan oikeaa ruokaa tai jotenkin muuten puutteellista, olikin äidin päässä.

Maistuuko teidän perheessänne kasvisruoka? Voit aloittaa lapsiperheen kasvisruokakokeilun esimerkiksi näillä resepteillä.

Pasta kelpaa lapsille useimmiten – vaikka vähän maustettunakin. Kokeile esimerkiksi  hernepestoa ja spagettia, pastaa tuoreilla yrteillä tai pinaatti-sinihomejuustopastaa, jos lapset eivät kammoa juuston voimakasta makua. Testaa myös pinaatti-fetapikalasagne.  

Kasvis-ohrapata lämmittää ihanasti koleana päivänä. Mieto mutta herkullinen kasvisrisotto sisältää tuttuja aineksia ja katoaa nopeasti parempiin suihin. Pannukakun voi tehdä suolaisena versiona, porkkanapannukakkuna, ja tarjota sen tuoreiden kurkkutikkujen, kirsikkatomaattien ja raejuuston kanssa.  

Keitot kunniaan

Keitot ovat maukkaita ja täyttäviä. Kokeile, toimisiko teillä kukkakaali-parsakaalikeitto, porkkana-linssikeitto tai linssi-juustokeitto. Keitot sujahtavat lasten suihin paremmin, jos soseutat ne.
Siinä missä me hämmennämme pinaattikeittoa, italialaismamman klassikko on tomaattikeitto Pappa col pomodoro. Testaa myös tätä täyteläistä tomaattikeittoa, mutta jätä kasvisruokapäivänä meetvursti sopan pinnalta pois. 

Kuva Pirita Särmä
Anne Takalan juttu lapsiperheen kasvisruokapäivästä Kotivinkissä 16/11!

 

arjen suosikit
 
Arki |


Raikas ja ruokaisa avokadosalaatti
 

Arki |


Munakas x 10
 

Arki |


Kestosuosikki jauheliha ja uudet ideat
 

Arki |


Raikkaat salaatit
 

Arki |


Herkullinen itse tehty mysli
 

Arki |


Helpot arkiruoat
 

Arki |


Pannukakku pelastaa päivän
 

Arki |


Perunalastut ja chilidippi
 

Arki |


Leipätikut ja valkosipulidippi
 

Arki |


Teeleivät ja avokadolevite
 

valmistusvinkit
 


Keittiökikat
 



Ruodotonta kalafileetä
 



Uppomunan valmistus
 



Video: Pikamajoneesin valmistaminen
 

Viikonlopuksi
 


Toukokuun menu – kevyet herkut
 



Puolukkapiirakka + 10 muuta puolukkareseptiä
 



Tuunaa jäätelö
 



Leffaillan iloksi
 



Aamiainen ajan kanssa
 



Pihvi x 5
 



Sunnuntain parhaat: paahtopaisti ja parmesaani-perunamuusi
 



Kalasäilyke kotikonstein
 



Maaliskuun viikonloppumenu
 



Parsa valloittaa
 
 
 

 

 

 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet