*kuivabetonia *vettä *sekoitusastia *erimuotoisia astioita muoteiksi *ruokaöljyä *hiomapaperia tai kivi
Oman betoniruukun valaminen on hauskaa ja helppoa.
Tee näin: 1. Sekoita betoni veteen pussin ohjeen mukaisesti. Se onnistuu helpoiten porakoneeseen liitettävällä vispilällä. Käytä hanskoja ja hengityssuojainta, kun käsittelet kuivabetonia. 2. Tarvitset astiaan kaksi muottia, ulkomuotin ja sisämuotin. Öljyä ulkomuotti sisäpuolelta ja sisämuotti ulkopuolelta. 3. Täytä noin kaksi kolmasosaa ulkomuotista betonilla. Paina sisämuotti betoniin. Laita päälle painoja ja anna kuivua vähintään vuorokauden ajan. 4. Irrota ruukku muotista ja hio epätasaisuudet pois hiomapaperilla tai kivellä.
Teksti Sanna Halla-aho Kuva Martti Järvi
Ruukku kestää paremmin ja pidempään.
Kannattaa ensin tehdä kaikki muottivalmistelut valmiiksi ja sekoittaa betoni vasta viimeisenä. Näin betoni ei ala suotta jähmettyä, jos sekoittamisen jälkeen pitää vielä touhuta muuta. Vinkiksi myös, että tavallinen vaseliini on hyvä "öljyämiseen", se ei valu joten sen saa levitettyä joka kohtaan ja se myös pysyy siinä mihin sen on levittänyt.
Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet
Suomen inspiroivin kodinlehti, Kotivinkki, on arjen kumppani ja ilo. Kotivinkki kannustaa tekemään, toimimaan ja ajattelemaan itse. Tartu Kotivinkkiin ja inspiroidu! Kotivinkki-lehteä julkaisee Forma Magazines Oy, joka on perustettu 1983. Se kuuluu ruotsalaiseen Forma Magazines Ab konserniin. Muita Forma Magazines Oy:n lehtiä Suomessa ovat Talo&Koti, Trendi, Joululehti ja Jouluherkut.
Ilmoittajana löydät yhteystietomme täältä Forma.fi/media
Forma Magazines Oy rekisteriseloste