Kaikkien aikojen joulu

Riisipuuro x 3

Jaa

Ei ole parempaa jouluaattoaamun tai -aamupäivän avausta kuin riisipuuro. Herkullista riisipuuroa lusikoidessa voi kuunnella Turun joulurauhan julistuksen.

Kaneli ja sokeri ovat erinomaisia riisipuuron mausteita ja vanha klassikko, sekahedelmäkeitto, tekee myös kauppansa. Tänä jouluna voisi kokeilla myös uusia puuron lisäkkeitä: pipari-marjalisäkettä tai suklaa-manteliseosta.

Ensin tietysti keitetään riisipuuro:

4 reilua annosta

2 dl vettä

2 dl puuroriisiä

1 l maitoa

1 rkl voita

¼ tl suolaa

1 kuorittu manteli

1. Käytä paksupohjaista kattilaa. Lisää riisi kiehuvaan veteen ja keitä noin 2 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt.

2. Lisää puuroon maito. Keitä hiljalleen miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia. Hämmennä puuroa välillä, ettei se tartu pohjaan. Alenna lämpö hauduttamisen ajaksi tarpeeksi pienelle.

3. Lisää lopuksi suola ja voi. Voit lisätä puuroon myös mantelin.

 

Piparilisäke (ylimmässä kuvassa)

6 piparia

2 rkl kuivattua marjaseosta (esim. Pirkka)

1. Murenna osa pipareista puuroannoksen päälle ja sekaan.

2. Koristele annos piparipaloilla ja kuivatuilla marjoilla.

 

Sekahedelmäkeitto

500 g kuivattuja sekahedelmiä

1 l vettä

3 rkl sokeria

1 kanelitanko

2 rkl perunajauhoja

1. Huuhdo sekahedelmät. Sekoita sokeri ja kanelitanko veteen. Pehmitä sekahedelmiä tunnin ajan liemessä.

2. Keitä hedelmät pehmeiksi liotusvedessään. Poista kanelitanko.

3. Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan. Kaada seos nauhana keittoon koko ajan sekoittaen. Anna keiton vielä lämmetä kiehuvaksi. Älä keitä.

4. Tarjoa keitto kylmänä riisipuuron kanssa.

 

 

Suklaa-mantelilisäke

2 rkl manteleita

1 rkl fariinisokeria

2 tl kanelia

1 rkl voita

50 g tummaa suklaata

1. Kuumenna voi pannulla ja lisää fariinisokeri ja kaneli. Sekoita keskenään ja lisää mantelit. Kääntele manteleita pannulla, kunnes ne kuivahtavat. Varo polttamista.

2. Veistä suklaasta lastuja terävällä veitsellä. Tarjoa puuroannos manteleiden ja suklaan kanssa.

Ohjeet Jatta Heinlahti, kuvat Kristiina Hemminki, Kaikkien aikojen Jouluherkut -lehti 2014.

 

Jaa