Olgan kotona

Olgan kotona

Äidin kasvimaalla...

Olimme 3 päivää mökillä ja kun tulimme kotiin, kasvimaalla oli meno lähtenyt ihan lapasesta. Meillä on nyt, kaiken sen kastelun ja odottelun jälkeen, yhtäaikaa ja yhtäkkiä ihan kaikkea!

Olen muutenkin ihan todella fiiliksissäni tuosta uudesta kasvimaastani, koska se on melko siisti, siellä ei ole ihan kamalasti rikkaruohoja ja muutenkin se näyttää ihan oikealta kasvimaalta. Tämä johtuu tietenkin siitä, että se on uusi, eikä rikkaruohot ole vielä ehtineet vallata sitä. Katsellaan rikkaruohovoittoisuutta sitten ensi vuonna. Ystäväni Tessan kanssa naurettiinkin, (hän tietää kuinka huono kitkijä olen), että jos haluaisin joka vuosi yhtä siistin kasvimaan, minun tulisi ostaa joka vuosi tuohon päälle aina uudet mullat. 10 vuoden päästä kasvimaani olisi kukkulalla ja edelleen siisti. Eli nautin nyt tästä, ensi vuonna taatusti enemmän taisteltavaa, sillä pidän yhä kiinni vanhasta motostani: Kitken sitten eläkkeellä.

Ehkä parhaiten kasvimaalla menestyvät kuitenkin yläkuvassa etualalla näkyvät tyttöjen omat penkit. Kun 5-vuotias saa itse päättää, mitä omaan  penkkiin tulee, lopputulos on varsin kukkavoittoinen... Torstilla ei ole vielä tänä vuonna omaa penkkiä, mutta hän on kunnostautunut minkä tahansa kasvien kitkemisessä, sekä etenkin herneiden ja kurkkujen syönnissä. 

Mutta tosiaan, nyt on yrttejä, salaatteja, portulakkaa, kesäkurpitsaa, sipulia, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, sokeri-, ja tavallisia herneitä, mangoldia, punajuurta naurista papuja ja perunaa. Päätin etten osta kaupasta enää vähään aikaan muuta kun voita, juustoa, maitoa, mausteita, öljyä ja kahvia.  Ja spelttijauhoja. Ja ai niin, hiivaa. Ja ehkä karkkia. No, ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Joku lukija joskus kysyi, että mitä meillä arkisin syödään? Nyt on hyvä hetki avata asiaa vähän, ajattelin siis laittaa tänne tulevan viikon ruokalistan, päivä kerrallaan. Raaka-aineet haen nyt hyvällä mallilla olevalta kasvimaalta ja lisäksi käytän kaikkea mitä kaapeista löytyy.

 

Eilen mökiltä tullessa keitimme tyttöjen kuokkimia perunoita ja tein niiden kanssa uunissa punajuurivuoan, mihin lisäsin lopuksi keityettyjä vihreitä papuja ja fetajuustoa.  Lisäksi oli iso vihreä salaatti, johon tein ananasmehusta kastikkeen (ananasmehua, valkoviinietikkaa, öljyä,suolaa) Lisäksi keitin mangoldin varsia ja söimme niitä voin kanssa kuin parsaa, mangoldin lehdistä tein “sipsejä” nokkossipsien tapaan. Mökin maissintähkä-, ja soijanakkitarjonnan jälkeen lapset nyrpistelivät ruoalle, mutta yllättäen mangoldi maistui, niin varret kuin sipsitkin.

Tänään hain kasvimaalta kesäkurpitsan kukkia, sipulia ja sokeriherneitä. Jääkaapissa oli maustamatonta tofua, mitä tulee tosi harvoin ostettua, ja muistan käyytää sen juuri kun se on menossa vanhaksi, näin myös tänään. Eilisiä perunoita oli jäänyt hurjasti yli, joten paistoin niitä voi-oliiviöljyseoksessa sipulin, kesäkurpitsan kukkien ja herneiden kanssa. Maustoin suolalla, pippurilla sekä tuoreella basilikalla ja persiljalla. Paistoin tofut erikseen ja maustoin ne reilummin, caurrylla, paprikajauheella, pippurilla ja soijakastikkeella. Sitten kaikki sekaisin pöytään. Tämä hämärä kasvispyttipannu maistui myös lapsille!

 

Järki, tunne ja alpakka

Olen tällä viikolla kyseenalaistanut monta asiaa. Onko järkevää asua täällä, pitää noin paljon hevosia, tehdä niin paljon fyysistä työtä että on koko ajan ihan poikki? Kun ajaa Mäntyharjulle ja hevonen tyssää seitsemännelle esteelle (Elho ei ollut hyppytuulella) ja tulee hylätyksi kilpailusta, miettii myös, onko kilparatsastuksessa mitään järkeä.

En myöskään tiedä onko järkevää pyöriä joka päivä tunnin verran iltahämärällä kasvimaalla kastelemassa, kun tuntuu että meille vähempikin rehumäärä riittäisi. (Minua muuten edelleen ärsyttää lampaiden syömät maissin taimet! Rosita-lehmän talloman mangoldipenkin sain onneksi yllättävän hyvin pelastettua.)

Kaiken tämän keskelle meille tuli kokeiluun alpakka. Ihan “vahingossa”, monen sattuman kautta, meillä oleilee nyt hassun näköinen, pitkäkaulainen otus. Kaikki kysyvät heti, että miten se on yksin, eiväthän ne viihdy yksin, laumaeläimiä kun ovat?  Tämä kyseinen tyyppi, nimeltään Kasimir, ei oikein alpakkalaumaan sopeutunut ja siksi kokeilemme josko viihtyisi meillä. Oikein tiedusteltiin joltain alpakka-gurultakin ja hän kehotti ainakin kokeilemaan, jos kerta on muuta eläinseuraa tarjolla. Alpakoiden luonteet ovat kuulemma niin yksilöllisiä, että joku voi sopeutua ja toinen ei. Kasimir majailee nyt Rositan ja pässien kanssa vierekkäin, mutta se tuntuu olevan myös todella kiinnostunut Kingo-aasista. Kunhan Kasimir on kunnolla asettunut taloksi ja tyypit ovat saaneet tutustua toisiinsa aidan läpi, meillä on aikomuksissa purkaa väliaita. Saa nähdä miten tämän eläimen kanssa käy, avoimin mielin tässä tutustutaan. Kasimirilla on Terapia-alpakan sertifikaatti, mutta olemme kovasti tässä pohtineet , kun ei alpakat kuulemma ole samalla lailla kesyjä kuin vaikka lampaat ovat, että miten hän sitä terapiahommaansa oikein hoitaa? Ilmeisesti tarjoilee iloa silmälle. Ja se ei kyllä ole ihme, sen verran koominen tapaus tuollainen totinen pitkäkaula on.

Ja siitä kyseenalaistamisesta vielä. Onhan tämä ihan hullua elämää, mutta olkoon. Niin kauan kun mieli on iloinen ja aamulla on kiva herätä, näin jatketaan. 

(Pyydän anteeksi hämäriä kuvia, muistin kuvata Kasimiria vasta kasvimaan kastelun jälkeen...)

Onko Hammaskeijulla jalkoja?

Helgan 6-vuotispäivää juhlittiin maanantaina. Pieni esikoiseni menee muutaman viikon päästä esikouluun. Hirvittää. Kuusi vuotta sitten lähdin suoraan heinäpellolta synnyttämään. Kun pääsimme vauvan kanssa kotiin, illalla nukkumaan mennessä tuijotimme Tuukan kanssa pientä olentoa välissämme ja yhtäkkiä minä aloin itkeä. Ajatus siitä, että emme olisi enää “ikinä” Tuukan kanssa kahdestaan, vaan olisimme nyt vastuussa tuosta pikkuisesta loppuelämämme, alkoi pelottaa.

Enää sen jälkeen ei ole Helgan olemassaolo itkettänyt. Nyt tänä vuonna meillä oli heinäpellolla mukana topakka kuusivuotias, joka auttaa, josta on seuraa ja joka pitää pienemmistä huolta. Helga on kuusivuotiaan elämänkokemuksella välillä ihanan empaattinen ja toisinaan ärsyttävän itsekäs. On suorastaa huvittaavaa selittää tuon ikäiselle miksi hän ei saa päättää minkä jäätelön Hilma valitsee kaupasta. Tai miksi Hilman ja Kirpunkin pitää välillä saada päättää mitä leikitään. Helga on vain niin tottunut olemaan isosisko.

Isosiskon rooli tuo paitsi vastuuta, myös suuria odotuksia: ”Äiti arvaa mitä? Meillä on kyllä mailman söpöin sekopää-pikkuveli. Mä en vaan jaksa odottaa että Torsti olisi jo iso poika, siitä kun tulee varmaan vieläkin hassumpi kun Hilmasta.”

Kaksi päivää ennen synttäreitä Helgalta irtosi ensimmäinen hammas. Hammaskeiju toi tyynyn alle kolikon ja siitä lähtien olemme yhdessä pohtineet, onko Hammaskeijulla jalkoja?

Rakas Helgani, kuusivuotias. Niin iso ja onneksi hetken vielä ihan pikkuinen.

Huomatkaa kuvan haparoiden sokerimassalla kuorrutettu kakku! Elämäni ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen sellainen...