Olgan kotona

Olgan kotona

Maailman siistein Pet shop -kakku

Olin koko viikonlopun koulunpenkillä Vierumäen urheiluopistolla. Pääsin mukaan Suomen ratsastajainliiton I-tason valmentajakoulutukseen ja tästä alkoi opin tie. Oli kivaa, uusia ihmisiä, uusia asioita ja tuoreempia kulmia vanhoihinkin juttuihin.

Tuukka leikki viikonlopun yksinhuoltajaa. Mikään helppo nakki hänelle ei napsahtanut, sillä sunnuntaina illansuussa juhlittiin Torstin ja Hilman synttäreitä (ovat syntyneet peräkkäisinä päivinä, eri vuosina tosin!). Tuukka lupasi täyttää täytekakun (minä tein pohjan valmiiksi) ja hoitaa kaikki muutkin järjestelyt.

Olin ihan levoton siellä fläppitaulun äärellä jo heti sunnuntaina aamusta. Kävin kyllä nukkumassa yön kotona, mutta lähdin taas aamulla niin aikaisin, etten saanut osallistua lasten synttäriaamun perinteeseen, laulamalla herättämiseen ja pakettien antamiseen. Odotin Tuukalta tunnelmakuvia ja tekstareita, että mitkä olivat pikku sankareiden aamutunnelmat... Ei mitään.

Laitoin tekstiviestin:

“Moi! Kelpasiko lahjat? Lauloitteko? Ihan tyhmää etten ole siellä. Älä tule huono kakku tule hyvä kakku!”

Tuukka: ”Laulettiin ja lahjat olivat hyvät.”

Ehkä hänellä oli vain yksinkertaisesti niin kiire, ettei ehtinyt turhia jorisemaan. Kun tulin tuntia ennen juhlien alkamista kotiin, kaikki oli valmista. Juhlissa anoppi ohimennen kertoi, että Tuukka oli kerran soittanut ja kysynyt apua. Että mitä tehdä, kun kermaviiliä ei ole, vaikka ohjeen mukaan sitä pitäisi laittaa? Onko creme fraiche sama asia kun kermaviili? Kun jääkaapista löytyi kuulemma vain rahkaa, jugurttia ja crème fraichea?

Tuukan versio tästä minulle oli: “Kermaviili oli muuten homeessa, laiton sit crème fraichea.”

Kuvissa Hilma 5v. ja Torsti 2v. ja Maailman siistein, Iskän tekemä Pet shop –kakku!

Riips ja raaps

Miksi ihmeessä kissojen pitää yöllä availla ovia? Heti kun yö koittaa, kissamme Kita ja Muru kulkevat ja vaeltavat ympäri taloa ristiin rastiin, kunnes eteen tulee ovi. Talon ovet ovat vanhoja ja painavia ja harva niistä menee napakasti loksahtaen kiinni. Nämä mirrit hyötyvät siitä, ei tarvitse edes hyppiä kahvoihin, riittää kun ottaa kynsillä kiinni oven alakulmasta ja alkaa raapimaan. Raps, riiips, raaps. Ja sitten kuuluu pitkää narinaa kun makuuhuoneen ovi aukeaa. Kissa vilahtaa seuraavaan huoneeseen, ovi painuu kiinni, kissa kulkee huoneessa ympäri ja taas takaisin ovelle, riips. Ymmärtäisin kulkemisen jos kissat oikeasti tulisivat sänkyyn nukkumaan mutta ei. Korkeintaan ne käyvät nopeasti kurnuttamassa muutamat kehräämiset jalkopäässä ja jatkavat matkaansa. Riips, raaps.

Seuraavan kerran kun taas kissa on ovella, minulta menee hermot. Käyn nykäisemässä oven napakammin kiinni, mutta 115 vuotta elämää on tehnyt oven niin epäsopivaksi karmeihin ettei se mene kunnolla kiinni. Kissa tulee ovelle. Riips, raaps, ei aukea, on liian tiukasti kiinni. Kissa ei lannistu, vaan ottaa järeämmät keinot käyttöön, jos hampailla yrittäisi? ROUSKIS. 

Ja päivät nukutaan.

Hammaskeiju sekoilee

 

Koko perheen yhteinen odotus päättyi, kun  Helgalta viimein irtosi toinen etuhammas. Lapset uskovat hammaskeijuun ja tähän hampaan irtoamiseen odotus liittyi tähän satuolentoon ja mahdolliseen kolikkoon, minkä hän toisi tyynyn alle. Helga rakastaa rutiineja. Jo kahden irronneen hampaan kokemuksella hän on oppinut, että kuvio nimeltään hammaskeijun vierailu menee näin: Hän jättää hampaan nukkumaan mennessä tyynyn alle. Keiju vie yöllä hampaan ja jättää tilalle kolikon tai kaksi.

Illalla kun olimme menossa nukkumaan, muistin yhtäkkiä Helgan tyynyn alla odottavan hampaan. Tuukka lähti hoitamaan asiaa, huh, onneksi muistettiin. Aamulla Helga tuli alakertaan kädet selkänsä takana.

“Arvaa mitä hammaskeiju toi mulle?”

“Ai niin, no mitä? Rahaa?”

Helga paljasti toisen kätensä. Kädessä oli ryttyinen 5€ seteli ja kaksi 50 sentin kolikkoa. Minä näyttelin yllättynyttä samalla kun minua alkoi naurattamaan ajatus kuvitteellisesta hammaskeijusta kimaltelevan keijupölyn keskellä tuomassa lapselle kulahtanutta vitosen seteliä. Nyt ymmärrän, miksi keijut tuovat tyynyn alle yleisesti kolikoita.

Helga ei ollut lopettanut vielä. Hän oli jotenkin vaivaantunut ja piti toista kättään edelleen selän takana. “Mutta kaikista ihmeellisintä Äiti oli tämä, se hammaskeiju unohti tämän!” Tyttö paljasti toisessa kädessä olevan pikkuisen hampaan. Helga oli niin ihmeissään etten ollut varma alkaako se itkemään. 

Minua taas alkoi naurattamaan vielä enemmän. Miten saatoin unohtaa? Ei Tuukka osaa tällaisia sääntöjä! Keksin asiaan selitystä. Ehdotin että ehkä keiju halusi, että koska se on etuhammas, saat pitää sen muistona?

“Eikä, se on vain unohtanut sen, tai ehkä se ei vain löytänyt sitä. Mä haluan vielä koittaa jos se tulisi hakemaan sen ensi yönä.”

Ei muuten hoida Tuukka ensi yön keijukeikkaa tällä kertaa...