Olgan kotona

Olgan kotona

9 vuotta juridista sopimusta

Meidän seuraavan leffan kuvaukset alkavat kuukauden päästä ja tuotanto on täydessä vauhdissa. Töitä on enemmän kuin tarpeeksi, enkä ehtinyt panostamaan tulevaan 9-vuotis hääpäiväämme sitten yhtään. Mutta en ottanut paineita, tiesin että eipä muista Tuukkakaan. Sitten kun tämä hääpäivä oli, en ehtinyt aamulla muistuttamaan, mutta kun olin lähdössä toimistolta ystävän kanssa lounaalle ja mies siitä vähän närkästyi että ”nytkö kun on niin kamalasti töitä” ilmoitin siinä yhteydessä, että ajattelin juhlistaa sillä tapaa meidän hääpäiväämme. Kummasti oli Tuukan mielestä sittenkin hyvä idea että menen sinne lounaalle!

Meidän avuolittomme voi 9 vuodenkin jälkeen oikein mainiosti. Ei ole liian tasaista ja niinpä toista jaksaa katsella ja kuunnella. En lataa hääpäivään mitään erityisiä odotuksia, hassua jos vain yhtenä päivänä vuodessa toisen pitäisi saada erityiskohtelua. Itseasiassa minä taidan olettaa että saan sitä erityiskohtelua jollain tapaa Tuukalta aina, kun hän on kerran minut vaimokseen ottanut. Ja sama toisinpäin. Tuukka on minun kumppanini, paras kaverini ja mielestäni yhä vaan hauska, outo, turvallinen, yllättävä ja ihana. 

Päätimme kuitenkin mennä illalla edes ulos syömään, lasten kanssa, mitäs sitä kieltämään että niitäkin on tullut tehtyä. Autossa matkalla kaupunkiin Torsti kysyi miksi me mennään ravintolaan? Kerroin että me olemme Iskän kanssa olleet jo 9 vuotta naimisissa.

”Mitä te teette siellä?” Kysyi Toppe. Kaikkia nauratti ja me Tuukan kanssa aloimme yhtä aikaa selittämään mitä naimisiin meneminen tai naimisissa oleminen on. Keskeytin oman lauseeni ja jäin romanttiset mielikuvat mielessäni kuuntelemaan, miten rakas aviomieheni näin 9 avioliittovuoden jälkeen naimisiinmenoa kuvailee?

”Kun mennään naimisiin, siinä juhlistetaan juridista sopimusta, jossa kaikki laitetaan puoliksi.”

Kotikalliolla

Piharemontti etenee vähitellen. Joka kerta kun tulen kotiin, vähän jännittää että miltä siellä nyt näyttää. Nyt myös ymmärrän miksi tuollaisen remontin tekeminen ei ole ihan halpaa, kyllä jokaisen betonikiven tai graniittinopan paikalleen nakuttelu vain yksinkertaisesti vaatii oman aikansa. Suhtaudun nyt myös huomattavasti suuremmalla kunnioituksella mihin tahansa kivipolkuun saatikka kaupunkien isoihin kivetyksiin. Kiinnitän niihin ihailevaa huomiota ja tunnen sen kaiken työn, pohjamateriaalit, tasoitukset, mittailut ja nakutukset jalkojeni alla. Todella pitkäjänteistä työtä, pakko myöntää.

Helgan ensimmäinen kommentti kallion edessä olleiden puiden kaadon jälkeen oli: ”kestää kyllä pitkään tottua tähän pihaan”. Torsti kieltäytyi muutaman päivän ajan astumaan pihalla oikein mihinkään, koska siellä oli kuulemma ”mutaa” joka paikassa. Nyt pikkuhiljaa, vaikka remontissa on moni juttu kesken, alan minä ainakin jo tottua uuteen pihaan ja avarampaan näköalaan.

Seisoimme koko perhe pihalla iltatallin jälkeen. Minä ja Tuukka katselimme valtavaa kalliota ja lapset juoksivat ympäriinsä. Tuntuu että niillä on nyt hauska tarve juosta pihalla joka paikkaan, etenkin sellaisiin paikkoihin missä ennen ei voinut juosta, oli mutaa tai ei. Tuukka on jo pitkään puhunut, että haluaisi rakentaa kalliolle isot ylös menevät portaat, jotta sinne ylös pääsisi helpommin. Nyt asia on taas pohdinnassa, koska kallio houkuttaa lapsia taatusti pian kiipeilylle, eikä se ehkä ole kauhean hyvä juttu, sen verran jyrkkä se on. Eikä se houkuta pelkkiä lapsia... Tuukka yllytti minua kiipeämään kalliota ylös halkeaman kohdalta ja pakkohan se oli kokeilla kun lapset eivät nähneet (etteivät ota opikseen). Tuukka tuli perässä ja siellä me sitten istuimme ylhäällä imelästi auringonlaskussa ja pohdittiin että kyllä me ollaan onnekkaita, kun meillä on tällainen paikka. 

 

 

Kokeile kyssäkaalia!

Tämä mötikkä on kyssäkaali, meidän perheen uusi suosikki ja minun on ihan pakko liputtaa sitä hieman täälläkin. Jos siis et ole vielä tutustunut Kyssäkaaliin, tee se! Minä tapasin muutama vuosi sitten jossain messuilla kyssäkaalin viljelijän, joka maistatti kasvattamiaan kaaleja siellä. Kyssäkaali oli siivutettu raakana ohuiksi siivuiksi ja niitä sitten rouskuteltiin. En ollut koskaan tätä kaalia maistanut, mutta sen rapea mutta mehevä koostumus teki heti vaikutuksen. Lisäksi maku on pehmeä, mieto ja hyvä, eikä liian vahvasti kaalimainen (vaikka kaalista kyllä pidänkin!). Puhumattakaan siitä, että se on teitenkin kaikkien muiden kaalien tavoin huipputerveellistä. Viljelijä kovasti kehui että heillä lapsetkin pitävät siitä kovasti ja pistin asian mieleen. Muutaman kerran olen niitä ostanut ja tosiaan, hyvin menee sellaisena raakoina siivuina koko perheelle, mutta saatavuus on ollut vähän heikonlaista.

Nyt ihan yllättäen jossain on viimein herätty tällekin herkulle, ja olen tänä syksynä törmännyt toistuvastu kyssäkaaleihin ihan tavallisissa kaupoissa ja ostanut aina heti. Joudun ostamaan jatkossa kyllä isompia määriä, sillä ne häviävät iltaa istuessa pöydältä ensimmäisenä, vaikka vastassa olisi mitä herkkuja. Tänään näin kun Tuukka pisti viimeisen kaalin (yläkuvassa) puoliksi, kuori sen ja lähti pihalle sitä nakertamaan, piti oikein pinnistää etten ärähtänyt. Mutta mielessäni jupisin: Onpas kaverilla pokkaa, syödä nyt yksin puolet viimeisestä kyssäkaalista!