Olgan kotona

Olgan kotona

Isäntä leipurina

Terveisiä Seinäjoelta, tulin tänne Farmari-messuille, heilun tällä kokonaiset 4 päivää Messuemännän roolissa. Ihanaa olla täällä, paljon mukavia ihmisiä ja eläimiä ja ylipäätään mieletön määrä kaikkea nähtävää, mutta. Ei kuulkaas ollut ihan helppoa lähteä ja jättää Tuukkaa ja lapsia kotiin. Muuten kyllä, mutta minun rakas, ikioma kotieläinpihani aukeaa huomenna. Ja se homma on tämän viikon nyt Tuukan ja minun kesätyöntekijöitteni vastuulla.

Kyllä, minä todella kuvittelen olevani lähes korvaamaton siellä. Tuukka on ottanut homman kyllä liikuttavan hienosti vastaan. Leiponut pullaa viime viikolla jo monena päivänä treenatakseen tulevaa varten. Vain kerran piti kaataa keskeneräinen pullataikina pois, koska kardemumman ja kanelin ero on mieheni mielestä häilyvän pieni. Aistin hänessä jopa innokkuuttaa tämän hommansa suhteen. Tuukka ei kuulemma aikoinaan saanut osallistua kotitalouden tunnille ( ei edes valinnaisille! ) montaakaan kertaa, ei kuulemma "synkannut" open kanssa. Nyt kun meidän "leivontatreenit" alkoivat, tyyppi intoili, sääti ja kyseli ihan koko ajan kaikkea, jolloin hän itse alkoi epäillä, että kohta minäkin heitän hänet ulos keittiöstä.  En heittänyt ja yllättävän hyvää pullaa hän saa jo aikaiseksi.

Mutta ei se pelkkä pulla, vaan kaikki muutkin tarjottavat, käytännöt, kassat, siivoukset ja muut systeemit. Kaikki on pitänyt istuttaa jonkun muun päähän minun pääkopasta. Toki työntekijät osaavat jo aikalailla kaiken, mutta silti olen kulkenut viimeiset 3 päivää Tuukan perässä ”luettelemassa käsittämättömiä irtonaisia ohjeita” mitä hän ei kuulemma koskaan tule muistamaan. Kun sitten viimein pääsin lähtemään ja soitin jossain vaiheessa Tuukalle, ihan vain että juteltaisiin niitä näitä koska matkustaminen on välillä tylsää, niin tyyppi vastasi puhelimeen näin: "No mikä juttu jäi vielä kertomatta jostain taikinasta?"

Eli kun sitä on kyselty että onko Olgan farmi auki vaikka minä olen täällä, niin on kyllä, ihan normaalisti. Ja hyvin siellä menee. Henkilökunnasta menen takuuseen, mutta pullasta maistaisin silti ihan pienen palan vain ensin!

Tassulaatat askartelubetonista

Kaupallinen yhteistyö: Weber askartelubetoni

Minua pyydettiin mukaan yhteisyöhön kokeilemaan Weberin askartelubetonia. Houkutteleva ajatus, betonia, mitä voi käyttää niin kuivana, että siitä voi käsin muotoilla asioita.

Olen jo pitkän aikaa haaveillut itse tehdyistä pihalaatoista, koska ne ovat niin kalliita ostaa, ja joku persoonallinen juttuhan niissä olisi kiva olla. Kuitenkin niiden yksitellen valaminen muotteihin on tuntunut liian suurelta ja hitaalta prosessilta minun makuuni. Niinpä tämä vaihtoehto, että voisin tehdä laattoja ilman muotteja sai minut innostumaan ja lähtemään mukaan.

Kotieläinpihan mökin edustalle on ajettu keväällä uutta hiekkaa ja nythän hiekka sitten kulkeutuu jaloissa terassille ja sisälle. Olemme kantaneet rappujen eteen kaikki ylimääräiset laatat mitä pihalta on löytynyt, mutta silti tilaa oli uusille. Päätin tehdä eläinteemaan liittyen tassulaattoja. Helppo valmistuskaava: 2,5 -3 l vettä riippuen siitä kuinka napakkaa "taikinaa" haluaa, pussillinen Weber askartelubetonia, hetki vaivaamista (sekoitin isossa astiassa käsin, ensin lapiolla ja sitten käsin vaivaamalla ) ja sitten siitä pystyikin alkaa muotoilemaan valmista massaa. Tein ensin tassujen pikkupallot, asettelin ne kaareen vierekkäin ja sitten kiinnitin ne toisiinsa isolla köntillä, josta muotoilin tassun anturan. Oli nopeaa ja hauskaa tehdä. Yhdestä säkistä tuli 6 – 8 laattaa, vähän koosta ja laattojen paksuudesta riippuen. En alkanut tasoittamaan laattoja sen kummemmin kun mitä kädellä sai tasotettua, minusta on kiva että niistä näkee että ne ovat käsin tehtyjä. Valmiita laattoja kannattaa suihkuttaa muutamia kertoja kuivumisen aikana etteivät ne kuivu liian nopeasti ja halkeile. Minä myös käänsin niitä välillä että ne kuivuisivat mahdollisimman tasaisesti. kahdessa päivässä ne jo kestivät kävelyä.

Myös Torsti innostui betonista, ja hän halusi tehdä (eli yhdessä tehtiin) betonista Tyrannosaurus rexin. (Voitte lukea rivien välistä että tällä hetkellä Legojakin kovempi juttu ovat dinosaurukset!).

Kaikin puolin tervetullut tuttavuus tämä betoni. Sama tavara sopii sekä valamiseen että käsin muotoilemiseen, ja se on myös plussaa. Jotenkin minua on aina viehättänyt yksinkertaiset ja suurpiirteiset raaka-aineet ja tämä on kyllä sitä. Ja muutama hassu tassulaattahan näyttää ihan orvolta kahvilan edessä. Jäin kerrasta koukkuun, teen lisää.

Ja P.S. Sain myös säkin Outdoor repair -betonia pienten ulkokohteiden korjaukseen, millä päätin korjata minua jo pitkään vaivanneet kolon tallin lattiassa, oli tosi nopea homma ja siisti tuli!

Voit tutustua koko Weberin DIY -betonituotevalikoimaan täältä.

 

Kadonneen puhelimen metsästäjät

Vietin tuossa vastedes varsin laadukkaan vuorokauden itseni kanssa. Tämä laatuaika sisälsi pääosin vain yhden ajatuksen ja toiminnon: Etsin puhelintani, koska kadotin sen. Toki suoritin samalla kaikki mahdolliset ns. pakolliset tehtävät, kävin jopa kaupassa ja töissäkin, mutta olo oli orpo, koska minulla ei ollut puhelinta. Pidin tarvittaessa yhteyttä muutamaan ystävääni ja Tuukkaan tietokoneen kautta, kun lähdin kauppaan lainasin Hilmalta puhelimen. Ja kaiken ajan vain soimasin itseäni, kelasin muistiani ja koitin jäljittää omia liikkeitäni tontillamme yhden vuorokauden ajalta. Kuljin reittiä ja kaivoin tiet pihan ja ojanpenkat. Etsin moneen kertaan hevostallin, kotieläinpihan kahvilan ja kaikki muutkin tilat. Kävin läpi eläinaitaukset, polut ja nokkospuskat. Talossa etsin huonekalujen alta ja takaa, pullapeltien välistä, sängystä, vaatekaapista, joka ikisestä kolkasta mihin olisin mitenkään voinut sen laskea. Soittaa siihen ei voinut, koska akku loppui heti ensimmäisestä soitosta kun sen katoaminen huomattiin. Tuukka tuhahteli merkitsevästi, tämä ei myöskään olisi ensimmäinen puhelimeni joka tälle tontille katoaisi. Yksi hävisi lopullisesti vuosia sitten kun kohentelin innokkaasti nuotiota.

Pahin katoamisteoriani oli, että kun edellisenä iltana lähdimme kavereille kylään, nostinko vahingossa autoa pakatessani puhelimen auton katolle? Vaikka en muista että minulla olisi sitä siinä mukanani ollut. Laitoin Tuukalle töihin taas viestiä ja hän penkoi varmuudeksi auton jälleen kerran, mutta tuloksetta. Lapset olivat liikuttavan huolissaan. Aina he keksivät uuden kätkön mistä ehkä kukaan ei ollut vielä katsonut. Olin masentunut ja ilmoitin illalla että lähden seuraavana aamuna uuden puhelimen hankintaan. Tuukka sanoi että käydäänpäs nyt yhdessä vielä kerran läpi missä kaikkialla kävit ennen kuin katoaminen huomattiin. Taas alkoi tavaaminen, kuljin mekaanisesti huoneesta toiseen ja pysähdyin eteisessä sen saman naulakon kohdalle missä olin käynyt jo kymmeniä kertoja. Nostin pimeässä nurkassa penkillä olevan mustan ratsastusturvaliivin ja sen välissä oli musta puhelin. Kiljahdin ilosta.

En ole varmaan moneen päivään ollut niin hyvällä tuulella kun sen koko loppuillan. Jotenkin älytöntä ja turhauttavaa, että tuollainen laite on niin tärkeä. Tajusin että aikalailla kaikki työtoimintoni pysähtyivät kun sitä ei ollut. Lisäksi vaikka laskujen maksaminen jymähti pelkkään ajatukseen (olen vakuuttunut että puhelin on nettipankin käyttöön  ylivoimaisesti paras laite). Kaipasin myös Tuukkaa monta kertaa päivän aikana kun hän oli töissä ja ihan hassua etten voinut soittaa hänelle. Huomasin myös monta kertaa puhelinta etsiessäni harmittelevani kaikkia niitä lasten ja koko perheen valokuvia mitä sinne puhelimeen jäisi. Numeroista puhumattakaan. Lupasin itselleni että jos se löytyy, kunnostaudun varmuuskopioiden kanssa. Ja hankin hitsit vie vyölaukun.