Olgan kotona

Olgan kotona

Esther ja Äiti

Väillä havahdun omaan kummallisuuteeni. Ensin en osaa selittää miksi kasaan ympärilleni muistoja mitä omituisempiin paikkoihin. Ja taas oivallan: kuinka toistan monissa pienissä asioissa vanhempieni toimintatapoja. Haluan uskoa että se on luonnollinen tapa arvostaa omaa lapsuuttaan ja sitä minkälaisia muistoja vanhemmilta sai, mutta silti se aina yllättää.

Nyt kun Äiti on ollut jo yli puoli vuotta poissa, huomaan ajattelevani häntä koko ajan harvemmin. Sureminen on jäänyt taustalle, Äiti tulee mieleen juurikin näissä pienissä tavoissa mitä huomaamatta teen samalla lailla kuin hän teki. Yksi selkeä muisto äidistä on tapa kiinnittää keittiön kaappien ovien sisäpintaan kuvia. Joka kerta kun otan astiakaapista kahvimukin, oven sisäpinnasta kurkkaa itse asiassa äidin kaapinovesta talteen otetut kuva-aarteet: Esther Williamsin fanikuva ja Äidin ystävän Ullan lähettämä postikortti Ruotsin kuninkaallisista. Äiti oli nuoruudessaan ihaillut Esther Williamsia, sen ajan supertähteä, amerikkalaista uimaria ja näyttelijää. Jostain hän oli saanut tilattua tämän fanikortin itselleen. Monesti kun kysyin kortista, äiti jotenkin vähätteli sitä, ikäänkuin se olisi ollut jotenkin nolo tarina. Kortista kaapin ovessa hän ei kuitenkaan koskaan luopunut. Kun Äiti kuoli, otin kuvan talteen ja painoin sen meidän keittiön kaapin oveen, yhdessä Karl Kustaan ja Silvian kortin kanssa. 

Kolmentena kuvana samassa ovessa on valokuvausta intohimoisesti harrastaneen äitini viimeinen minusta ottama valokuva. Kuvassa minä ja Tuukka olemme Ranskassa siskoni häiden aikaan n. 10 vuotta sitten, ja olemme lähdossä vuorille patikoimaan. Äiti otti meistä hauskan kahden kuvan sarjan. Ensimmäisessä kuvassa me poseeraamme suoraan kameralle, toisessa menemme jo kaukana reippaasti eteenpäin, käsi kädessä.  

Pelottavan vertauskuvallista. Mietin jo lapsena että miten ihmeessä pärjään joku päivä ilman vanhempiani? Kun tapasin Tuukan, ei tarvinnut enää miettiä. Tässä sitä ollaan. aikuisena ja hyvin menee, vaikka välillä itkettääkin kun ei ole äitiä kenelle soittaa. Onneksi minulla on äidilta perittyjä tapoja ja Esther Williamsin kuva astiakaapin ovessa. Ne helpottavat ikävää.

 

Kirsikkaa liiaksi asti

Meidän villikirsikoilla on ollut hyvä vuosi. Ratsastuskentän laidalla sijaitsevat kirsikat ovat hyvää välipalaa ratsastuksen lomassa, niitä on tullut jo napsittua muutaman viikon ajan suoraan hevosen selästä. Lajike on vanha ja juurien kautta villinä löeviävä. Pieniä, vähän kirpeitä, mutta silti kouluttavan hyviä.

Ostan joka vuosi joulun alla pullon  kirsikkalikööriä, jota lisään illanistujaisissa glögin joukkoon. Nyt mietin, että voisikohan itse tehty kirsikkalikööri ajaa saman asian? Löysin muutaman meidän häiden boolista yli jääneen vodkapullon (kyllä, 7 vuotta sitten mentiin naimisiin, eli ei ole ollut kova menekki…) ja keräsin muutaman litran kirsikoita. Googlettelin likööri-ohjeita ja sitten vain summamutikassa sekoittelin isoon purkkiin keskenään sokerin, vodkan ja huuhdotut, peratut kirsikat. Ainakin 3 kuukautta pitäisi antaa nyt tekeytyä, sitten siivilöinti ja vielä saisi tekeytyä. Saa nähdä millaista glögiä keittelen joulukuussa.

Leivoin myös amerikkalaisklassikon,  kirsikkapiirakan. Päädyin tekemään taikinan speltistä ja mantelijauheesta. Ohje piirakasta alla. Söimme sen jäätelön kanssa, ja jäätelöä se kyllä rinnalleen kaipasikin, sen verran voimakas ja vieraskin tuo kirsikan maku on ainakin lasten makuun , että tuskin olisi uponnut yhtä hyvin sellaisenaan. Mutta hyvää silti, piristävää vaihtelua siihen aina varmaan mustikkaan.

Mikäli jollain on hyviä ideoita siitä, mitä kirsikoista voisi tehdä niin laittakaa vinkkejä. Mehu ja hillo nyt seuraavaksi kokeilussa, mutta olisiko jotain kivaa niiden lisäksi?

Kirsikkapiirakka

Taikina:

200 g pehmeää voita

4,5 dl vaaleita, puolikarkeita spelttijauhoja (vehnäjauhokin käy!)

80 g (1 pss) mantelijauhoa

1 dl vettä 

1/2 dl sokeria

puolikkaan sitruunan mehu

1/2 tl suolaa

Sekoita puukauhalla tai monitoimikoneella taikina kiinteäksi massaksi ja laita jääkaappiin vähintään 1/2 tunniksi. 

Täyte:

1,5 l kirsikoita

2 dl sokeria

2 rkl sitruunanmehua

4 rkl maissitärkkelystä

poista kirsikoista kivet. Sekoita sitten niihin kaikki täytteen aineet. 

Painele reilut puolet taikinasta pyöreään, halkaisijaltaan n. 25 cm vuokaan. Kaada päälle täyte ja kauli päälle loput taikinasta kanneksi. Tee kanteen veitsellä viillot. Paista piirakkaa ensin 20 min uunin alaosassa 220°c ja laske sitten lämpotila 170°c ja paista vielä ainakin 30 min, kunnes se saa pintaan väriä. Tarjoa vanilijajäätelön kanssa. 

 

Pieni vihreä mies

Torstilla on ollut koko kesän hyvin vahva rakkauden kohde: Vihreä väri. Tämä on kuulemma jokseenkin yleistä, että tietyssä kehitysvaiheessa lapsi mieltyy juurikin vihreään väriin, mutta ainakin meidän perheessämme tämä on aivan uusi ilmiö. Meni jonkin aikaa ennen kuin osasimme kiinnittää asiaan edes huomiota, mutta vähitellen poika alkoi vaatimaan itselleen vihreitä oikeuksia. Vihreät vaatteet ovat aina etusijalla, samoin lelut. Ulkona on ”kaunista kun on niin vihreää täällä”. Olen oppinut myös että päärynäjäätelö ei näytä riittävän vihreältä jos joku syö vieressä minttujäätelöä, se nimittäin on vihreää. Uusi (tosin käytetty mutta meille uusi) sohvaryhmä sai Torstin lähes liikuttumaan, koska ne ovat vihreät. Eilen vihreä pikkumies oli kanssani kaupassa. Sanoin että hän saa valita jotain pientä ihan vain itselleen. Tyyppi paineli tukka liehuen leivontaosastolle. Päätös oli selvä: Pullo vihreää elintarvikeväriä. Ei sitä avata tarvinnut, se oli pientä ja vihreää.  Mitäköhän puoluetta Toppe 2v. äänestäisi jos voisi?

Jotta mielikuva pienestä vihreästä miehestämme ei jäisi teille vajaaksi, lisään siihen vielä tunnaribiisin. Vihreän lisäksi hän fanittaa myös tiikereitä. Leopardit, pantterit ja leijonat eivät tunnu missään, tiikeri sen sijaan puhuttelee. Lastenohjelmat valitaan sen mukaan näkyykö siellä tiikereitä. Jokin aika sitten Torsti pyysi minua illalla nukkumaan mennessä laulamaan jonkun laulun, eikä mitä tahansa laulua, vaan tiikerilaulun.  Ensin tein hätäpäissäni lennosta Kuningaskobra-lauluun tiikerisanoituksen. Minusta versio oli varsin onnistunut, mutta kuulija oli tyytymätön. ”Äiti, joku oikea tiikerilaulu!”. Ainut mikä minulle tuli mieleen, oli Dingon Valkoiset tiikerit. Sitä sitten hyräilin useaan otteeseen ja lapsi oli tyytyväinen. Muutaman päivän Toppe kulki minun perässäni ja vaati minua laulamaan tiikerilaulua. Kyllästyin, ja soitin alkuperäisen kappaleen koneelta (virhe!). Nyt tätä on sitten luukutettu. "äiti soita mulle valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen." Sitten Torsti laulaa mukana, vihreä elintarvikeväripullo napakasti nyrkissä.