Olgan kotona

Olgan kotona

Käpyjä ja kuumaliimaa

 

Kävimme lasten kanssa eilen metsäretkellä, koska Hilma halusi ”piirtää metsää mallista”. Piirustusvälineet laukkuun ja eväät koriin ja kohti inspiroivia piirustusmaastoja. Hilma piirsi, kuten oli aikonutkin ja me muut keräsimme lämpimiksemme käpyjä.

Ystäväni Leena tästä meidän omalta kylältä, tekee ihan mahtavia kransseja. Hän teki joskus kävyistä ja kepeistä kuumaliimalla kranssin. Koska olemme nyt Hilman askarteluinnostuksen myötä kuumaliimapyssyn omistajia, päätin kokeilla samaa. Hilma innostui tästäkin askartelusta kovasti ja kranssin lisäksi meille ilmestyi myös Hilman tekemä käpyukko, Terho Tammenterho. Terho on minusta kuin jostain sci-fileffasta, mutta silti superhieno!

Kranssin teko paljastaa että minulla on jo varovainen joulufiilis. Tilasin lapsille jo joulukalenterit netistä, huomaan kokoajan katsovani säätiedotuksia että josko tulisi lunta. Autossa on talvirenkaat ja hevosilla hokkikengät nastoja vaille valmiina. Tämä joulun odottamisen odotus on kovan luokan jouluihmiselle kuulkaas tärkeää aikaa!

 

Kukkapipolapsuus

Koko Marttilan mäki on vaahteran lehtien peitossa. Ihailen niiden kauneutta ja samalla siirrän ajatusta niiden haravoimisesta. Katsokaas ihan turhaa kiirehtiä, eihän kaikki lehdet ole vielä pudonneet. Niinpä annan niiden odottaa ja kas, joku aamu lumi peittää ne ja palataan asiaan keväällä. Hevoset syövät pudonneita lehtiä jonkun verran, mutta ei valitettavasti ihan niin paljon kun toivoisin. Joka vuosi pienennän pihapiirin haravoitavaa aluetta. Mitä pidempään täällä asuu, sitä hassummalta haravoinnin tyyppiset rutiinit tuntuvat. Koska ensimmäisen ruohonleikkuun jälkeen ensi keväänä kukaan ei muista, haravoiko joku siitä tänään.

Lapset alkavat vähitellen taas ymmärtää, että ulos ei voi juosta pelkässä hupparissa. Torsti pukee jatkuvasti eteisessä saappaita vääriin jalkoihin ja haluaa ulos. Toppe parka on tuomittu kukkapipolapsuuteen. Siskojen perään syntyvä poika kulkee siis pokkana pinkissä, ainakin kotipihassa ja toisinaan kirkollakin. En vaan suostu ostamaan jokaista vaatekappaletta uutta, vaikka nyt joku hempeämpi raita jossain hihan reunassa onkin. Torsti kestää tämän, olen varma siitä. Hän on nyt 1v 7kk ja todella kovassa äiti on paras –vaiheessa. Kaulassani roikkuu siis jatkuvasti pieni, napakasti puristava, dramaattisia pusuja antava apinan kaltainen hymyilevä otus. Olen mm. oppinut työntämään lantakottikärryjä ja kantamaan Toppea sylissäni samaan aikaan. Ei missään nimessä helppoa, mutta mahdollista!

Äidin vastuu

Hilma on flunssassa. Eilen tyttö kiemurteli sohvalla kuumeisena ja piti pientä, valittavaa ääntä. Tuttu tunne; kun kuume kolottaa jäseniä, tulee sellainen olo että haluaisi joka uloshengityksellä vähän vaikertaa. Otin tytön syliin, jätin kaikki työt ja tekemiset kesken ja sitten vaan istuttiin pitkään. Siinä ehdin miettiä taas kaikenlaista. Minun pitäisi useammin muistaa, että nämä ovat niitä hetkiä, mistä lasteni lapsuusmuistot aikanaan koostuvat. Millaisena he minut muistavat? Nyt he automaattisesti ajattelevat että se, mitä kotona on ja kuinka minä ja Tuukka sanomme, on oikein. Täällä opitut ja koetut asiat kasvavat heihin kiinni.

Olen valinnut elämän täällä lasten kanssa, kuitenkaan tinkimättä omista tekemisistäni. Se on tällaisina hetkinä haasteellista. Työvastuu ja Äidin vastuu vaakakupissa. Aion siis pohdintani jälkeen olla parempi. En tarkoita sitä, että lasten kanssa pitäisi tehdä kamalasti kaikkea, viedä tai järjestää ohjelmaa. Enemmänkin haluan olla äiti, joka kuulee kun on oikeasti tarve, malttaa selittää miksi, on iloinen, hauska ja jaksaa vielä silloinkin kun muut eivät jaksa.

 

 

Avainsanat: