Olgan kotona

Olgan kotona

Alpakoiden passikuvailmeet

 

Minulta on kovasti toivottu Alpakoiden kuulumisia. Sinne pihan perälle pihattoon kuuluu oikein tasaista aplpakkaelämää. Kasimir ja Cenni eivät kyllä totta puhuen tee oikein mitään. Pötköttelevät, pysähtyvät välillä tuijottelemaan niin että heinä jää suuhun pitkäksi aikaa. Jatkavat pureskelua. Nousevat ylös kun ihmisiä tulee lähemmäs, tuijottelevat happamasti, kun odottaen että kerropa asiasi ja lähde sitten jatkamaan muita hommiasi. Siinä missä lampaat tai hevoset olisivat jo aidalla kerjäämässä herkkuja tai rapsutusta, nämä hapannaamat katselevat sinua mieluummin totisena kauempaa. Sitten kun niiden luokse menee ja ne ottaa kiinni, on se kuitenkin niille ihan ok ja rapsuttaa saa. Outoa porukkaa.

Cennin vatsa on kasvanut, mutta koska tässä eletään ensimmäistä yhteistä vuotta niiden kanssa, en todella tiedä tuleeko sieltä ketään ja koska. Uskoisin että tulee. Vielä kun ilmat vähän lämpenevät, päästään keritsemään nämä tilan viralliset hapannaamat. Lupaan tehdä raportin siitä toimituksesta tänne. 

Lopuksi kuvia. Passikuvailmeet on tyypeillä ainakin hallussa.

 

Kesäkuumetta

Olen niin innoissani keväästä että on ihan pakko laittaa muutama kesäkuva tänne. Toistan varmasti itseäni juurikin niin monetta kertaa, kuinka monta vuotta olen tätä blogia kirjoittanut, että kevät ja kesä antavat todella hyvän syyn asua täällä. Kaikki talven pakkaset, loskakelit ja puiden kannot unohtuvat, kesä paikkaa kaiken.

On minulta kyllä unohtunut jotain muutakin. Minulla on ollut lähiviikkoina tavallista enemmän Marttilan ulkopuolella tehtäviä töitä. Yksi uusi ohjelma alkamassa (Anna Perhon kyselytunti, missä olen panelistina), muitakin kuvauksia ja  lisäksi käyn ratsastusvalmentajakoulutusta. Tällä viikolla on joka päivä ollut meno johonkin suuntaan ja yhtäkkiä muistin, että en ole edelleenkään laittanut yhtäkään siementä itämään. Multaa olen kyllä ostanut, kaksikin pussillista. Ja aivan liikaa siemeniä: kukkia, vihanneksia ja yrttejä. Lapsetkin ovat saaneet valita omia istutettavia ja Hilma onkin jo useaan otteeseen tivannut että milloin me istutamme hänen kukkiensa siemenet multaan? ”Huomenna, ei vielä tänään, viikonloppuna.” Vastauksia piisaa. Onneksi lähellä asuva Kipa on jo ilmoittanut, että häneltä jää ainakin tomaatintaimia ylimääräisiä. Onneksi siis edes naapurit toimivat ajallaan. Ja puutarhakaupat, saahan niitä sieltäkin. Toisaalta on myös ollut vapauttavaa, kun ei ole tarvinnut jännittää onko kissat syöneet taimia, tai mikseivät ne kasvihuonekurkut vieläkään ole itäneet, kastelinko sittenkin liikaa? Silti nyt viikonloppuna istutamme itsekin jotain, ainakin ne Hilman kukat.

Löysin muutaman kuvan tytöistä aitassa viime kesältä. Kun muistelen omia lapsuuteni kesiä, tulee aina ensimmäisenä mieleen se, että me nukuimme siskojen kanssa aitassa. Nyt omat tyttäreni nukkuvat tuossa samassa kitisevässä kerrossänkyhetekassa ja sydämestä oikein puristaa. On etuoikeus saada siirtää jotain hyviä asioita elämästään eteenpäin. 

Katsotaan kauas

 

Ihana ihana pääsiäinen. Neljä päivää taannutti minut taas kotielämään ja siellähän minä viihdyn. Ei mitään ihmeellistä, ruokaa, hengailua, pelejä, taas ruokaa (=herkkuja) ja vastapainoksi pientä reippailua talo-talli-talo akselilla. Kävimme tyttöjen kanssa myös metsässä vakoilu-majoja rakentamassa (pitkä projekti, etenee pikku hiljaa). Tuukka puolestaan raivasi risukoita ja pilkkoi kaatuneita puita tontilta. Keväisin, kun tila paljastuu lumien alta, olemme molemmat aina ihan intoa täynnä. Suunnittelemme taas kovasti mitä kaikkea aiomme tehdä täällä tänä kesänä. Tosiasia on, ettei puoletkaan näistä projekteista vielä tänä kesänä toteudu, mutta suunnitelmia pitää olla, katsotaan kauas. 

Lapset kinusivat ratsastamaan, suostuin. Välillä on pakko ryhdistäytyä, tuleepahan Pette-ponillekin jotain tekemistä. Torsti on ihan hulluna ratsastamiseen. Ratsastusjärjestys toteutettiin seuraavanlaisesti: Ensin Torsti, sitten Hilma, sen jälkeen Torsti, jonka jälkeen Kirppu, sitten Torsti, sitten Helga ja viimeisenä Torsti. Kun lopetimme, Torsti sai järjettömät raivarit. 2-vuotias tietää mitä tahtoo.

Kävin maanantaina kouluratsastuskisoissakin. Voitin! (okei, meitä ei kyllä ollut kyseisessä luokassa kuin 3 osanottajaa, mutta silti, ruusuke tuli että napsahti.) Kyllä nyt jaksaa taas treenata.