Olgan kotona

Olgan kotona

Vilvon valvon

Löysin yllä olevan vanhan kuvan itsestäni pääsiäisnoitana. Ihan käsittämättömän söpö perinne ja kuvasta tuli monta muistoa mieleen. Päätin että nyt taitaa viimein olla aika antaa periksi ja johdattaa tytöt virpomisen saloihin.

“Haluaisitteko te tytöt lähteä virpomaan?”

“Ei. Mitä se on?”

Tästä, hyvin tyypillisestä keskustelusta lähdettiin, pian tytöt kuitenkin innostuivat askartelemaan kanssani virpomisvitsoja. Koristerepertuaari koostui vain ja ainoastaan erivärisistä, Äitini antamista silkkipapereista. Liikuttavaa kyllä, ne olivat edelleen niitä samoja silkkipapereita joista minä olen askarrellut lähes 30 vuotta sitten (mitään ei saa heittää pois...). Pian Hilma jo ilmoitti: “Tämä on Äiti paras päivä!”. Puin Tytöt Tuukan minulle tuomiin Afrikan tuliaismekkoihin (onnistui tusinalla hakaneuloja) ja meikkaaminen oli tietenkin tyttöjen mielestä ihan huippua.

Sitten lähdettiin koko perhe ajelulle, täälläpäin pikkunoidat kun tarvitsevat oman autokuskin, sen verran kertyi välimatkaa talolta talolle. Kävimme yhteensä 9 tuttujen ja ystävien talossa, joista kolmessa ei oltu kotona (tai ei avattu ovea). Saldona tukevat sokerihumalat ja tänään jatkunut pohdinta siitä, koska saa seuraavan kerran taas virpoa?

Toivottavasti nämä ujot muikistelijat ovella, takanaan minun yliartikuloiva virpomisääneni ja Tuukan virnuilu kauempana saivat naapuruston väen hyvälle mielelle. “Vilvon valvon, tuoleeks telveiseksi…” mutisi Hilma äsken ohi juostessaan.

Torstin oma biisi

Torstille on löytynyt ensimmäinen oma biisi! Olen huomaamattani alkanut nimeämään eri musiikkikappaleita kunkin lasten “omiksi kappaleiksi” sitä myöten kun he innostuvat joistakin kappaleista oikein kunnolla. Kirjoitin aiemmin Hilman ihastuksesta  Lauri Tähkän “Polte”–kappaleeseen. Helga puolestaan ihastui muutama vuosi sitten Pariisin Kevään esittämään “Tämän kylän poikii” –kappaleeseen. Helga kuunteli aina koko kappaleen luomoutuneena ja halusi sen jälkeen tietää, “Tuleeko se Äiti hakemaan sitä poikaa?”. (Laulun lopussa taustalla kun kuuluu hento laulu: “Äiti tuu hakemaan mut täältä”.)

Useinmiten se menee tietenkin niin, että minä tykästyn johonkin kappaleeseen ja soitan sitä sen verran usein, että usein myös lapset tykästyvät  siihen. Ja toisinaan heihin kolahtaa joku kappale oikein kunnolla. Siinä kohtaa ei hetkeen Täti Moonikat soi, kun pieni ikkuna aikuisten maailmaan alkaa kiinnostaa. Hyvä biitti ja tunnelma riittää, ei ole niin väliä jos ei ymmärrä mitä laulussa sanotaan.

Torstin tanssimuuvit saavat aivan uuden ulottuvuuden kun laitan soimaan Jannan “Sä et ole hullu”- kappaleen. Jo ensimmäiset sävelet saavat pojan hytkymään niin villlisti että väkisinkin tulee hyvälle tuulelle. Toppe taputtaa, hypähtelee, juoksentelee, kaatuilee ja yrittää laulaa mukana. Ja tosiaan, eihän tuo kappale sanoitukseltaan ihan yksivuotiaan maailmasta ole, mutta ei sillä ole väliä. Kun joku sykähdyttää noin, niin annetaan mennä vain. Nupit kaakkoon, Torstin oma biisi soi. Pari riemun kiljahdusta ja tuttua kyykkyjoustoa alkuun, sitten laitetaan taas jalalla koreasti. 

Terveisiä Brysselistä!

Olemme Tuukan kanssa kahdestaan pikaisella kaupunkireissulla Brysselissä. Edellisestä yhteisestä matkasta onkin jo vierähtänyt aikaa. Takana on jo mm. eilisiltainen illallinen Isoveljeni luona, pitkiä kävelyretkiä (=jalat kipeänä, kyllä) mukulakivikaduilla ja vierailu Euroopan parlamentissa. Hävettää, että veljeni on asunut täällä yli 15 vuotta ja kävin vasta nyt hänen luonaan ensimmäsitä kertaa. En ole liiaksi matkustavaista tyyppiä. Brysselissä olen käynyt kerran aikaisemmin, interreil-matkalla lukioaikoina.

Tämä on myös esnimmäinen kerta kun olen erossa Torstista yhtä yötä kauempaa. Uskon että Toppe pärjää todella hyvin. Kiitos Babuskan ja Imppa-ukin jotka vaihtavat lastenvahtivuoroa meillä. Ja kun vielä talli on ystävien hyvässä hoidossa, on helppo olla hetken poissa. 

Hotelliaamupalat ovat minulle tärkeitä. Olimme aikanaan Tuukan kanssa yötä hotellissa 1 hääpäivän kunniaksi Tampereella. Tuoreen lapseperheen arjesta väsyneenä nukuimme aamulla vahingossa niin pitkään, ettemme ehtineet aamupalalle. Kun heräsin ja tajusin asian, olin niin pettynyt että purskahdin itkuun. Tästä viisastuneena olen oppinut ajastamaan kellot soimaan hyvissä ajoin, jottei vastaava katastrofi enää toistu.

Hotelliaamiaisen tärkein osa-alue on kahvi, tuore croissantti ja hyvä aprikoosihillo, kaikki muu on vain vatsan täytettä.Tänään vielä ostetaan tuliaisia ja sitten lennetään kotiin. Isoveljeni kotikaupunki on eloisa, kaunis ja hyvin etelä-eeurooppalaisen oloinen, ei ollenkaan hassumpi paikka. Kiva kuitenkin palata kotiin, ei ole Marttilan voittanutta!