Olgan kotona

Olgan kotona

Nyt erotaan!

Naimisissa olo ja perhe-elämä on ihanaa. Silti, kun on jakanut elämänsä 12 vuotta (josta 8 v. naimisissa) saman ihmisen kanssa, päädymme toisinaan Tuukan kanssa puhumaan siitä, millaista olisi jos emme yhtäkkiä olisikaan yhdessä? Kenenkäs kanssa sitä sitten hengailisi ja millaisia elämämme olisi nyt, jos olisimme aikoinaan valinneet jotain muuta?

Koska me kaksi olemme molemmat aika periaatteellisia (lue jääräpäitä), parisuhteen perinteisistä uskollisuusasioista meidän ei tarvitse vääntää. Luotamme toisiimme, siitä ei ole epäilystä. Silti siitä tosiasiasta, että saatamme hyvässä lykyssä olla koko loppuelämämme aikana toistemme viimeiset  ja ainoat kumppanit, puhumme yllättävänkin paljon. Harmittaako se? Olisiko elämä jonkun muun kanssa muka sitten onnellisempaa? Ja että mitä pitäisi tapahtua että me kaksi päätyisimme eroon?

Nyt nimittäin ollaan siinä kohtaa aikuisuutta, että osa ystäväpiiristä päätyy eroon. Ero on aina toki ikävä asia, mutta aiheuttaa toisaalta näin jämähtäneen pariskunnan keskusteluihin suorastaan kateellisia sävyjä. Kun Tuukka näki kuvia ystävänsä uudesta kauniista, nuoresta tyttöystävästä, hän huudahti spontaanisti: Nyt erotaan! Vielä 10 vuotta sitten olisin ehkä loukkaantunut tuosta kommentista, nyt saimme siitä vain hyvät naurut. Minä uskon että meidän onnellisen avioliiton salaisuus on juurikin se, että me puhumme kaikesta, myös tällaisista asioista.

Kyllä minä silti välillä kaipaan sitä alkurakastumisen huumaa. Sitä, kun valvoimme sängyssä aamuyölle asti, kun ei vain malttanut nukkua, oli niin ihanaa. Pidettiin valo päällä ja vain tuijoteltiin toisiamme. Muutama päivä sitten en saanut unta ja pidin Tuukkaa illalla hereillä. Käskin rapsuttaa minun selkääni ja jutella, mies koitti sitkeästi valvoa mukana. Sitten keksin, että ollaan sitä peliä että minä kirjoitan Tuukan selkään kirjaimia, joista muodostuu lauseita ja hän sitten arvaa mitä minä kirjoitan. Ajattelin tämän pelin aavistuksen romanttisemmin kuin mitä Tuukka. Heti yhden kirjaimen kirjoittamisen jälkeen Tuukka jo arvaili mahdollisia sanoja kun missäkin tietovisassa. Minua nauratti, ja käskin häntä odottamaan, muuten en saisi imelää rakkaudentunnustustani ikinä loppuun saakka. Ensimmäinen sana oli TÄMÄ, sen hän vielä jaksoi joten kuten odottaa. Seuraavan sanan piti olla HETKI, mutta heti kun olin ehtinyt kirjoittaa pelkän H-kirjaimen,  mies jo innoissaan huudahtaa: HOMO!

Nauratti jo niin paljon että annettiin sen leikin olla.

Varsoja vai kirjoja?

Juhannuksen aikaan syntynyt suomenhevosvarsamme Keisarinna (e. Elhotar, i. Keisar) on jo aika hauska tyyppi. Kotieläinpiha teki sille kyllä ihmeitä, siitä tuli maailman sosiaalisin ja tunkeilevin otus. Kesän pikkuvarsa-sinkoiluun on tullut jo vähän järkeäkin, täyttihän neiti kuitenkin äsken jo huikeat 3 kuukautta. Keisarinna osaa kulkea talutuksessa ja on lakannut potkimasta ihan vain huvikseen kaikkea. Neidin jalkojakin saa nostella ja rapsutus on maailman parasta.

Nyt jo minua mietityttää tuon pikkuisen tulevaisuus. Taas tajuan että varsojen teettäminen on minulle todella väärää hommaa, koska niihin kiintyy. Katselen jo sen hyvin pyörivää laukkaa ja hyvää ponnistustekniikkaa kun se hyppi kivien ja kantojen ylitse. Herätys! Olen lähtenyt tekemään ravivarsaa, joka myydään heti kun vain mahdollista. Nyt tuo perässä kulkeva maailman söpöin seisoo pihalla oven takana heti kun astuu ulos. Pieni ihana ylikesy otus antaa jopa Torstin tulla ja halata, eli takertua sen pehmeään kaulaan, eikä varsalla ole kiire mihinkään. Minun sydämeni särkyy, mutta talli täyttyy.

Järki käteen: Hei, ette tietäis ketään kuka haluais ostaa lupaavan ravivarsan? Tai perustaa jonkun ravikimpan?

Sitten toinen juttu: Joulukirja on nyt ilmestynyt! Leffan hulinassa se on jäänyt minultakin nyt vähän vähemmälle huomiolle, mutta onhan jouluun vielä aikaa. Kirja on kyllä aika ihana, kiitos taas mun mahtavan tiimin. Nyt on takki aika tyhjä. Leffa pyörii ja jatkaa omaa elämäänsä elokuvateattereissa, TMK kirja on valmis ja kaupoissa, ja nyt Joulukirjakin on kaupoissa. Olenkin tässä jo vähän pohtinut, että mitä ihmettä tekisin seuraavaksi? Kevään kotieläinpihan rakennus + kahden kirjan teko yhtäaikaa ja siihen päälle kesä juosten kotieläinpihalla asetti tekemisen sellaiseen vauhtitasoon että pelkkä  remonttityö tallilla ja kirjoittelu tuntuu kieltämättä vähän laiskottelulta. Ehkä minä vain otan vähän iisimmin, rakentelen eläimille talvisuojaa kuntoon, rapsuttelen ihanaa Keisarinnaa ja olen lasten ja Tuukan kanssa. Nautin syksystä ja koko elämästä.

Kuva: Emilia Ikäheimo (kuva Olgan Joulu -kirjasta)

Kaak kaak!

Meidän tilamme edessä on naapurin valtavan kokoinen sänkipelto, ja pellon takana häämöttää järvi. Tämä pelto-järvi yhdistelmä on suoriutunut voittajaksi tämän vuoden kanadanhanhien paras kokoontumispaikka -äänestyksessä. Ovathan ne siinä hengailleet aiempinakin vuosina, mutta sana hyvästä kokoontumispellosta lienee levinnyt ja nyt on kuulkaas tunkua. Olin vielä eilen sitä mieltä että ihanaa, niitä tulee lisää, jotenkin kiva seurata niitä.

Viime yönä aloin toistuvasti herätä kaakatukseen. Eikä siis mihinkään pieneen satunnaiaseen huuteluun vaan tuhatpäisen hanhiparven kiukkuisiin palavereihin, mitä tyypit kävivät ilmassa talomme yllä. Pyörin sängyssä ja kuuntelin sitä loputonta sukukokousta. Välillä meno rauhoittui ja jatkui vaimeampana kauempana juuri niin, että ehdin saada unen päästä kiinni. Jotta sain taas herätä tasaiseen kaakatukseen. Miksi ihmeessä linnut heräävät niin aikaisin?

Tänään seurailimme päivällä valtavan hanhiparven liikehdintää. Välillä ne tepastelivat pellon päästä päähän ja sitten taas lennettiin ylitse ja ohitse ja sitten taas pellolle kokoustamaan. Hevoset eivät ole moksiskaan ( Se onkin jännä, että ne harvoin pelkäävät mitään lentävää, koska alkujaan niiden vihollinen hyökkäsi aina maasta ). Koirat olivat kieltämättä vähän hämillään. Toivon että kaakatuspalaverit on pian pidetty ja mattimyöhäisetkin ovat saapuneet paikalle. Näin ainakin aikaisempina vuosina, eli ne kokoontuvat tuohon ( katsomaan kun minä ratsastan, taatusti hyvää ajanvietettä ) ja sitten tarpeeksi ratsastunäytöksistä saatuaan, ne muuttavat etelään.