Olgan kotona

Olgan kotona

Huvikummusta päivää!

Olen intoillut kesästä. Puutarhajutuista, tuomien tuoksusta, ja jopa ruohonleikkuusta. Kesän tulo on vaan niin odotettu juttu, etten meinaa nahoissani pysyä. Koko ajan tekisi mieli keittää pihalle kahvit.

Vaikka hepat ja muut eläimet saavatkin syödä pihalla nurmikoita, jo ihan punkkienkin takia, ruohonleikkuukausi alkoi taas. Meiltä kysytään usein miksei meillä ole päältä ajettavaa ruohonleikkuria, kun ajettavaa nurmikkoa on niin paljon. Aloin taas tänäkin keväänä haaveilla sellaisesta, katselin vähän hintoja ja laskeskelin budjettia. Avasin ideaa Tuukalle ja sieltä tuli selkeä tyrmäys, eli pitkä puheenvuoro siitä, kuinka meillä täällä asumisen aikana on hajonnut keskimäärin 1 ruohonleikkuri 2 vuodessa. Eli se tarkoittaisi sitä, että meillä hajoaisi jatkossa 10 kertaa kalliimpi ruohonleikkuri 2 vuoden välein, eikä se olisi järkevää rahankäyttöä. Ainiin, muistin että tästä on ollut puhetta aika moneenkin kertaan ja hautasin superleikkurihaaveet.

Nyt te mietitte että miksi ne sitten hajoavat? Koska meidän nurmikkomme ovat sen verran epätasaisia. Siellä on hevosten jättämiä kavion painaumia (lue monttuja), kivenmurikoita, puiden kantoja, kaikkea mahdollista. Aina välillä olemme tehneet nurmikoiden tasoittamisyrityksiä, mutta samalla olemme yhtä mieltä siitä, että hevosten pihanurmien syöminen on paitsi sympaattista, myös iso apu siinä itse ruohonleikkuussa.

Eilen tartuin sitten minäkin ruohonleikkuriin (Tuukka oli jo ajanut edellisenä iltana suurimman osan pihapiiristä) ja olihan se aika kivaa puuhaa. Tuoksui kesälle, aurinko paistoi, lapset metsästivät ötököitä ja minä päristelin menemään selkä hikisenä. Innostuin ja ajoin vähän rohkeammin, vähän tutkimattomillakin ruohoalueilla. Klonks. Uudelleen käynnistys, ei enää tuonne vaan jospa tänne. KLONKS!

Peppi Pitkätossulla oli viime viikolla 70-vuotispäivä, ja olin Sanomatalossa mukana peppipaneelissa keskustelemassa. Huvitti, kun haastattelija vertasi minua Peppiin. Nyt tänään havahduin tietynlaiseen yhtäläisyyteen, kun näin itseni täällä hevosten keskellä tallissa, hakkaamassa alasimen päällä ruohonleikkurin terää suoraksi. Ja se terä muuten oli todella vinksin vonksin. 

Heppakakku

Helgalla on tänään synttärijuhlapäivä. Ei siis oikeasti synttärit, mutta koska oikeat synttärit ovat heinäkuussa, eskarissa juhlitaan kesällä syntyneiden synttärit jonakin muuna päivänä jotta varmasti kaikkia lapsia juhlitaan vuoden aikana. Juhlittava saa tuoda sovittuna päivänä tarhaan kakun tai muuta hyvää koko ryhmälle jos haluaa. Lupasin tehdä kakun.

Helga halusi että se, minkälaisen kakun teen, olisi hänelle yllätys. Aaarhg, heti tuli paineita. Ajattelin että teen kaksi kakkupohjaa rengasvuokiin ja muokkaan niistä sydämen muotoisen ison rengaskakun. Illalla kun lapset menivät nukkumaan, kävin kakun kimppuun. Tuukka tuli seuraksi ja ihmietteli miksi teen sydäntä kun Helga oli paljastanut hänelle toivovansa hevoskakkua. Ovelaa logiikkaa 6-vuotiaalta. Toivoo yllätystä ja varmistaa sen kuitenkin toista kautta mieleiseksi. Naiset.

Päätin ottaa heppakakkuhaasteen vastaan ja itse asiassa rengasvuokapohjat mahdollistivat hepan aika helposti. Sekoitin väliin tulevan kermavaahdon sekaan maitorahkaa (suhteessa 1 osa rahkaa 2 osaa kermaa) niin sain kakun pysymään napakammin kasassa. Ihan säkällä siis taas mentiin, kakku onnistui yllättävän hyvin ja ”päivänsankari” oli tyytyväinen. Helga avusti aamulla koristelussa ja säännöt oli selvät: Joka palaan pitää osua karkki. Hyvä sääntö minusta, sitä noudattaen tehtiin.

Lohtumukit

Kirjoitan harvemmin tällaisista pienistä yksityiskohdista, mutta tällä on kuulkaas merkitystä. Olen löytänyt meille uudet kahvimukit. Olen etsinyt sopivia, riittävän isoja mukeja jo vaikka kuinka kauan ja mitä kauemmin etsii, sitä nirsommaksi sitä tulee. Kyllähän meillä mukeja siis on, mutta kun minä haluan että minulla on OMA, ihan erityinen kahvimuki, jonka käyttäminen on minun yksinoikeuteni. Ja sitten Tuukalle omansa, tietenkin. 

Näin nämä Dunoon -merkkiset posliinimukit Helsingissä, Kokkipuodin ikkunassa. Vähän kalliit olivat, mutta nyt on elämässä luksusta kyllikseen, kun voi juoda päivän tärkeimmän kahvin, eli aamukahvin ohutreunaisesta mukista minkä kyljessä on trumpetti ja saksofoni. Ja Tuukalla sähkökitara ja -basso. Isoa iloa materiasta. Ostin myös kolmannen mukin, sellaisen missä on peuran kuva, ystävälle jolla on nyt surua elämässä. Lohtumukiksi.

Dalmatialaisemme Dedo on ollut jo reilun viikon verran tukevasti valeraskaana. Minulla on tapana jättää etenkin tallikenkiä ylos portaalle, etten kanna hiekkaa ja heinää niin paljon sisään. Nyt tämä täplikäs tyyppi varastaa jatkuvasti näitä kenkiä ja käy jemmaamassa niitä muka-vauvojensa petiin tallin satulahuoneen sohvalle. Tai myöskin jonnekin ihan oikeasti piiloon, muutamaa kenkää en ole vieläkään löytänyt. Eli jos näkyy ylimääräistä kalossia siellä teillä päin niin se saattaa olla mun!

Toivoimme lasten kanssa avoimesti että Dedo olisi ollut ihan oikeasti pieniin päin, talossa kun ei ole ollut koiranpentuja vuosiin. Ei taida pentuja siltikään olla tulossa, mutta jotain tylsempää Dedon vatsasta tai tarkemmin sanottuna sen alta kyllä löytyi: kasvain. Soitin eläinlääkärille ja kuvailin sitä. Maanantaina mennään ottamaan näytepala, mutta ei kuulemma kuulostanut hyvältä. Juon Mukikahvia uudesta hienosta mukista ja toivon parasta.