Olgan kotona

Äiti saanko mä auttaa?

Jaa

Lasten kanssa leipominen, tuo yhtä aikaa suloinen ja hermoja riistävä tapa käyttää aikaa. Ryhdyn siihen koko ajan uudestaan, koska olen muutaman vuoden lasten jauhojen heittelyn, kananmunien räiskäyttelyn ja taikinan syömisen jälkeen vahvasti sitä mieltä että hommassa tapahtuu kehitystä. Kuvassa Helga leipoo 1,5 vuotiaana, tuon katseleminen auttaa jaksamaan. Samalla kun kirjoitin tuon äskeisen lauseen tajusin että Torsti on 8 kk… Hänen kohdallaan kananmunien rikkomiskehitys on siis vielä kaukana edessä, mutta ehkä tytöt sitten jo opettavat veljeään ja minä pääsen jo vähän helpommalla.

Olennaista lasten kanssa leipomisessa on paitsi se, että se kehittää omaa paineensietokykyä ja pinnaa, myös se, että oli kaaos millainen tahansa, lopuksi jää aina hyvä mieli. Pitää myös muistaa, että ihan samalta ne piparkakut maistuvat vaikka ne ei nyt ihan priimalta näyttäisikään. Ehkä jopa vielä vähän paremmalta kun ne on pienissä käsissä tehty.

Tuukka paistoi kerran munakasta, tytöt halusivat auttaa. Tuukka heltyi, ja kohta hellan ympärillä oli kolme innokasta kananmunan rikkojaa. Seurasin sivusta kun huolettomasta puuhasta tuli n 1,5 minuutissa kaaos. Puuhellalla oli kananmunaa pitkinä raitoina mitkä johtivat kohti pannua, missä oli myös jonkin verran paistettavaa, ihme kyllä. Tuukalta meni täysin hermot ja lapset itkivät kun ei enää saanutkaan yrittää. Lapset eivät ymmärtäneet isän paasausta tarkoista paistoajoista ja hauskanpito loppui siihen. Nauratti ihan älyttömästi. Ehdotin Tuukalle että seuraavaksi tehdään sellainen ohjelma missä hän laittaa ruokaa lasten kanssa. Hell´s Kitchen Junior.

Jaa

Kommentit (11)

Hih, Hell´s Kitchen Junior :-) Olen aina seuraillut ohjelmassasi mielettömällä kunnioituksella sitä, miten annat lasten touhuta mukana keittiössä. Se näyttää niin leppoisalta ja rennolta. Kovin lohduttavaa kuulla, että se toisinaan myös koettelee pinnaa ;-) Odotan itse yhtä aikaa innokkaana ja kauhuissani sitä, että tuo napero kasvaa ja keittiössä aletaan touhuta yhdessä. Haluaisin olla se äiti, joka ei kavahda sotkua ja antaa lapsen osallistua ja kokeilla. Nähtäväksi jää, kestääkö hermo...
Se, että pienenä jaksaa antaa lasten opetella keittiössä, palkitsee kyllä aikanaan. Saan jo osittain nauttia niistä hedelmistä ihanina päivällisinä, harvemmin kyllä leipomuksina. Edelleenkin se jälkien siivous tahtoo jäädä sivuseikaksi. Ja kyllä nuo yhteiset leivontahetket jäävät lasten mieleen mukavina muistoina. Lapset ovatkin joskus muistelleet jotain joululeipomushetkiä aiemmilta vuosilta.
Ihan loistokirjoitus, joka pitää niin paikkaansa. Meillä parivuotias on innokkaana leipomassa ja ruuanlaitossa mukana. Ihana kun voi viettää lasten kanssa aikaa myös tällätavalla. Sinun ja lastenne innoittamana me ollaan ruvettu opettelemaan kananmunien rikkomista. Sottaista, mutta hauskaa ja lapsen mielestä niin mukavaa kun saa ihania onnistumisen kokemuksia ja äidiltä vuolaita kehuja. :) Ihanaa joulunodotusta teidän perheelle!
Kiitos kivoista kannustavista kommenteista! Minulla on lapsuudesta kanssa muistoja siitä miten hienoa oli kun sai auttaa ja tehdä ruokaa isän(!) kanssa. Sillä tekemisen tiellä ollaan edelleen ja hyvä niin. Toivotan kivoja ja pitkäpinnaisia joululeipomisia kaikille! :)
Ihana postaus, ja voi jee kuinka on söpö kuva!!!
Voi lutusuus! Ihana kuva ja ihana kirjoitus! Mä odotan oikeesti jo, että mun kolmikuiseni on siinä iässä, että päästään leipomaan ja touhuaan kaikenlaista! Mä taas muistan lapsuudesta sen, että meidän äiti joutu sairaalaan kun olin varmaan viisi vuotias ja me iskän kanssa yritettiin tehä ruokaa.. (meidän isä ei oo paljoa keittiössä aikaa viettänyt muiden askareiden kun kahvinkeiton merkeissä) yhdessä me mietittiin, että mitenkäs se äiti tän tekeekään.. ja mistä mitäkin löytyy.. Jotenkin siitä on hyvät muistot.. isi yritti tosissaan pitää arjen rutiinit samoina... :D
Toisaalta en ole valmis luopumaan leipomisen meditatiivisesta puolesta ja itse yksin alusta loppuun tekemisestä. Minä olen päättänyt, että saan joskus leipoa myös yksin ja nauttinut siitä. Eri harrastus on lasten kanssa leipominen, mikä on älyttömän hauskaa, mutta vähemmän zen.
Tuokin on niin totta, ne ovat kaksi ihan eri lajia! En minäkään aina lasten kanssa leivo. Hyvä huomio! :)
Tuli niin elävästi mieleen ajat kun omat lapset oli lapsosia ja heidän kanssaan yhdessä keittiössä sotkettiin.. :) Tyttärestä ei koskaan tullut "keittiöihmistä" -päinvastoin ja poika juuri 19.v täyttäneenä on jo vuosia ollut kodin luovin ja taitavin kokki. Ja sotkua kun vihaa niin vielä siisteinkin. Mukavaa joulunodotusta Teidän perheelle.
No siinä on melkoonen pikkuemäntä kapustan varressa:)
Kerrassaan ihana ja hellyyttävä kuva! Hieno ja mielenkiintoinen blogi, ja aivan suloisia olette te kaikki! Kiitos Olga, kun kirjoitat niin mukavasti elämästänne! Kaikkea hyvää teille!