Olgan kotona

Hyvästit Woodylle

Jaa

Tapasin jokin aika sitten naisen, joka toivoi että kirjoittaisin tänne  “eläinmäärän päivityspostausta”. Hän ei kuulemma oikein lukemansa perusteella hahmottanut ketä kaikkia meidän tallissa ja navetassa oikein asustaa. Lupasin yrittää, ainakin vähitellen pitää teitä ajan tasalla. Ehkä yksi suurin muutos talon eläinasioissa on se, että myin kesällä pois Woodyn, hevosen joka on ollut ykkösratsuni ja silmäteräni jo 5 vuoden ajan. Pakko tunnustaa että vaikka päätös oli tarkkaan mietitty ja pitkään harkittu, oli se myös kova paikka. Niin kova, että en ole saanut kirjoitettua siitä tätä ennen.

Woody hurmasi minut 5 vuotta sitten kauneudellaan ja loputtoman ystävällisellä luonteellaan. Sain sen pitkän kinuamisen jälkeen Tuukalta äitienpäivälahjaksi ja se oli monella tapaa toiveideni täyttymys. Woody opetti minulle enemmän ratsastuksesta kuin mikään hevonen tätä ennen. Se vei minut puskaratsastajasta aina ihan kansallisiin esteuokkiin asti ja sai minut kaiken lisäksi innostumaan kouluratsastuksesta. Ihan hyvin yhdeltä hevoselta. Ja ennen kaikkea se oli myös koko perheen mussukka, loputtoman ihmisrakas ja kiltti. Niin kiltti että lapset saivat taluttaa sitä ja ikinä ei tarvinnut pelätä.

Woody oli kasvanut kurissa ja järjestyksessä isoilla rastsutalleilla eikä se koskaan osannut rentoutua porukassa vaikkapa laitumella, vaan stressasi omaa asemaansa laumassa sekä avointa tilaa ja laihtui. Se oli hevoslaumassa aina kuin egoaan etsivä teinipoika. Se epävarmuus, joka purkautui dominoivana käytöksenä laumassa, oli minulle rasittavaa katsella. Tiesin että se tarvitsi omaa tilaa ja rauhaa sekä korkeintaan yhden tarhakaverin. Minä taas haluaisin pitää hevosia ryhmätarhassa ja kesällä pihalla irti. Vaikka se pihanurmikon syönti näyttäytyi Woodynkin kohdalla ulospäin hevoselle parhaana tapana olla ja elää, se ei sille sitä ollut. Tai ainakaan sen kavereille, jotka saivat siltä yhtäkkiä täysin yllättäen selkäänsä.

Tämä asia oli yksi isoimmista syistä miksi aloin pohtia sen myymistä. Yhden hevosen eristäminen laumasta tuntui älyttömältä ja kun hevoset yhdisti, sai aina pelätä ongelmia. Se tarvitsi erilaiset olosuhteet, eikä minulla ollut niitä sille tarjota. Lisäksi olimme tulleet ratsastuksessa sellaiseen pisteeseen, että halusin edetä ja Woodyn rajat alkoivat tulla vastaan. Tarvittiin enää vain oikeanlainen uusi koti ja olin valmis myymään sen. Olen nähnyt Woodyä muutamia kertoja siitä luopumisen jälkeen ja aina nousee pala kurkkuun, vaikka kaikki on nyt oikein hyvin. Silti se edelleen saa minussa aikaan jonkun wow-efektin, niin upea hevonen se on.

Rakkautta ja välittämistä on myös osata päästää irti oikealla hetkellä. Löysin Woodylle tuttavapiiristä aivan mahtavan perheen, jotka pystyvät tarjoamaan sille juuri sen kaipaamat prinssin olosuhteet. Omaa rauhaa, liikuntaa, rakkautta ja huolellista hoitoa. Vastalahjaksi se saa nyt antaa uudelle nuorelle ratsastajalleen sen, mitä se antoi minulle: Viedä hänet kohti isompia kilpakenttiä. 

Jaa

Kommentit (1)

Ihana ja haikea mutta kaunis kirjoitus luopumisesta. Rakkautta ja välittämistä on todellakin osata päästää irti, kun on sen aika. Koskee myös tätä ihmisten välistä toimintaa. Onnea on ollut omistaa noin upea hevonen ❤