Olgan kotona

Hyvikset ja pahukset

Jaa

Olemme yrittäneet kasvattaa Torstista, kuten kaikista lapsistamme, mahdollisimman avarakatseista tyyppiä. Esimerkiksi siinä asiassa, että maailma ei jakaudu tasan kahteen, poikien ja tyttöjen vaatteisiin tai leluihin tai mihin tahansa, mihin lapset helposti lähtevät mukaan. Olen jo heti tytöille ensimmäisä vaatteita ostaessani ajatellut, että ostan mahdollisimman paljon sellaisia värejä (vihreää, ruskeaa, keltaista), mitkä voi huoletta pukea niin tytöille kuin pojallekin eikä kukaan luultavasti traumatisoidu. Toppe kasvaa tyttöjen keskellä, ja saa vaikutteet lähinnä siis heiltä, joten viime aikoina olen ihmetellyt, että mistä ihmeestä pojan Hämähäkkimies - Mutanttininja - Transformers - ja mitä vielä kaikkea -intoilu oikein kumpuaa? Siis videoistahan tietenkin nuo kiinnostuksen kohteet löytyvät, mutta kun poika katsoo telkkaria pääsääntöisesti yhdessä tyttöjen kanssa, eli samat videot, mutta eri painotukset.

Ainakin omasta mielestäni me ostamme lapsille leluja aika vähän, mutta kun näin tehdään, Torstin valinta on aina joku "poikalelu". Tytöt taas puolestaan haluavat rohkeammin erilaisia leluja. Lelupyssyjä en ole Topelle suostunut ostamaan, vesipyssyjä heillä on muutama, ja Torsti sai joululahjaksi Star Wars valomiekan, asehan se on sekin, ainakin kaukaisessa galaksissa. 

Muistan oman äitini tarinan siitä miten hän idealistina 70-luvun alussa oli pitkään kieltäytynyt ostamasta Isoveljelleni lelupyssyä. Eräänä päivänä veli oli veistänyt itselleen pyssyn tapaisen puusta ja äitiä oli liikuttanut tekele niin, että hän oli myöhemmin ostanut pojalleen muovisen revolverin. Tunnistan tunteen, valomiekka on minun kompromissini. Ja sehän on Torstin mielestä edelleen ihan mahtava. Ihan ihmeellistä katsoa kun poika sinkoilee ja vääntelehtii miekan kanssa "taistellen". Ihan paras yksityiskohta on kuitenkin se, että Torstin leikeissä "pahis" ei ole pahis, vaan "pahus".

Joka tapauksessa tämä pieni taistelija ( ja pitäähän nyt pahukset voittaa, se on selvä! ) on edelleen vahvasti äidin poika, eikä hän unohda tunnustaa minulle rakkauttaan. Ja toki Torsti saa myös vastarakkautta. Olimme eilen hakemassa postia yhdessä ( parasta puuhaa pullanleipomisen ja kananmunien hakemisen lisäksi ). Paluumatkan varrella on omenapuu, missä oli kypsiä omenoita. Torsti istu mönkijässä ja nauroi katketakseen kun ravistelin puuta ja sain ison kasan omenoita suoraan päälleni. "Äiti tiedätkö mitä? Sä oot ihana." Poika sanoi. "No voi kiitos! sanoin minä, ja jatkoin omenoiden keräämistä. Hetken kuluttua Toppe jatkoi: "Äiti, onko sulla kans mulle jotain asiaa? " Eikä! tajusin että olin unohtanut heittää pallon takaisin. "Torsti, tiedätkö mitä? Säkin oot ihana." Ja nyt oltiin taas tasoissa. 

Jaa

Kommentit (7)

Ihana Torsti. Odotapa vaan kun ikää tulee.... Minun herkkis pojasta tuli aivan uudest persoonat esiin kun kasvoi (nyt 3lk). No on onneksi vieläkin tänään sain pojan ottaa syliin ja suukotella vaikka välillä äiti ja isi on ihan tyhmiä ?!!
Nauti nyt, mun poika on 17v, eikä,tunnustuksia enää tule. Tosin, eilen unohdin puhelimen kotiin, kun kävin asioillaa. Poika oli herännyt sillä aikaa (klo 12), ja oli yrittänyt soittaa ja testata monesti.....ei tunnustanut, että oli ikävä tai että olisin jotenkin tarpeellinen edes!!!
Sehän se parasta nykyaikana onkin. Kaikki saavat leikkiä juuri sellaisilla leluilla kun haluavat. Uusin Star Wars-leffa on näyttänyt hienosti esimerkkiä niille tytöille, jotka haluavat olla taistelijoita. Vastaavasti pojan ei ole pakko olla taistelija, jos hän ei sellaista roolia halua. Elämästä tulee paljon rikkaampaa kun lakkaa tuijottamasta ihmisen sukupuolta ja määrittämästä tavoiteltavia ja hyväksyttäviä asioita sukupuolen mukaan. Taistelijan rooli on monella tapaa tärkeä, on hienoa työstää niitä tunteita, mitä liittyy tärkeiden ja arvokkaiden asioiden puolustamiseen. Vastaavasti prinsessan rooli voi olla pohdintaa siitä, mitä on olla ihailtu esimerkki ja suunnannäyttäjä. Kaikista roolileikeistä löytyy tärkeitä asioita, oli lapsen sukupuoli mikä tahansa.
Aitous lapsen kommenteissa on aina pysäyttävää, eikä se katso ikää. Aina se nostaa palan kurkkuun ja näet taas edessäsi sen pienen vesselin joka 2-vuotiaan innolla ja silmät täynnä rakkautta huutaa: äiti!
Pojat on poikia. Minulle 3 tytön äitinä on käsittämätöntä se, miten pojat pienestä pitäen ovat kiinnostuneet kaikista koneista, autoista, laitteista, "mistä tahansa" mikä pärisee. Ja kaiken lisäksi oppivat koneiden käytönkin leikiten, tunnistavat autonmerkit jo alle kouluikäisenä jne.
Tunnustaudun äitisi sielunsisareksi pyssyhommissa, ja niinpä meilläkin veisteltiin pyssyjä ja metsästettiin "korppeja" - pikkuveikkaa tai kotieläimiä ei ollut lupaa ampua aseenkantoluvan menetyksen pelossa - kotitekoisilla puupyssyillä. Asevelvollisuuden tullessa ajankohtaiseksi pyssynveistäjä valitsi siviilipalveluksen eli jotain mamman opetuksista taisi sittenkin jäädä itämään.
Kirjoitat aivan ihanasti! Parhautta on istahtaa alas lukemaan oivaltavia ja elämänmyönteisiä tekstejäsi. Mukavaa syksyn alkua koko perheellenne!