Olgan kotona

Itku pitkästä ilosta, niinhän se meni?

Jaa


Harjasimme tänään Helgan kanssa Höntti-heppaa. Höntti on kohta 27-vuotias islanninhevonen, pieni paksutukkainen rakas jonka kanssa minulla on nyt 22-vuotinen taival takana. Höntti kärsii pitkäaikaisesta hengityssairaudesta, puhkurista. Aikaisemmin Höntti on pärjännyt sairautensa kanssa hyvin, mutta nyt pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että sairaudesta on tullut vanhukselle taakka ja tämä on Höntin viimeinen kesä. Siinä pikkuisen tyttöni halaillessa maailman kilteintä ja rauhallisinta pientä hevosta sanoin varovasti Helgalle että Äiti ja Iskä vie Höntin luultavasti ennen syksyä tähtiin.
Viedään se sateenvarjolla, sanoi Helga.

Minun oli pakko mennä tallista ulos itkemään.
 

Jaa

Kommentit (8)

Oli itselläkin itkussa pidättelemistä....
voi ei :(( ihania hetkiä höntin kanssa olen itsekin viettänyt. se taitaa olla ainut heppa jonka selkään olen uskaltanut hypätä pukkihypyllä :) . ois ihana nähdä vielä hönttiä ennen syksyä. varmaan kesällä ajellaan helsinkiin päin, jospa samalla poikkeis siinä teillä. *hali*
onnea ja ihania hetkiä viimeisille taipaleille. on aina kova pala kun joutuu luopumaan omista rakkaista lemmikeistä joista on iloa jakaa vaikka muille. itsellämme ei ole mahdollista pitää omaa hevosta (ainakaan vielä), kun asumme kaupungissa. Eläimet kuuluvat kuitenkin tärkeänä osana jokapäiväistä elämäämme, myös hevosten kanssa on kaikki lapsemme olleet tekemisissä pienestä vauvasta lähtien. Meillä on toinen koiristamme vanha koira 14v. josta toivomme olevan vielä iloa pitkäksi aikaa vaikka todellisuus voi olla täysin erilainen. pitää nauttia jokaisesta hetkestä jonka saa olla rakkaidensa kanssa. surullista ettei siitä voi nauttia niin kauan kun haluaisi. voimia tuleviin aikoihin!
Helgalla on kauniita ajatuksia.
Niin se elämän kiertokulku vaan kulkee omaa tahtiaan ympäri. Viettäkäähän nyt ihana kesä kuitenkin ensin. <3 Itku tulee itsellekin.
Juuri tuollaisena, niin kuin kuvailit, minäkin Höntin muistan. Kävin Höntillä aina ratsastelemassa Nurmeksessa. Se oli mun suosikki. Kukaan muu ei käynyt vaihtoehdoksi. Rapsutukset Höntille.
Minä muistan Höntin nimelä Hönö. Minnan kanssa Hönöllä ja Daalialla ratsastettiin ilman satulaa 5 kilsan lenkkiä. Voi niitä aikoja <3
Hiano kuva ja teksti! :)