Olgan kotona

Kaikkeen tottuu?

Jaa

 

Viisi vuotta sitten meidän elämämme muuttui täysin kun aloimme sijaisvanhemmiksi 10 kk vanhalle tytölle. Viisi vuotta yhteistä elämää on nyt takana. ”Kirppu” voi hyvin ja omaa hyvän suhteen kaikkiin vanhempiinsa. Tyttö on valtavan rohkea ja jouistava, kun hän joka kerta reippaasti  vaihtaa kotia ja heittäytyy täysillä kumpaankin maailmaan, meille ja biologisille vanhemmilleen. Kirjoitin kaksi vuotta sitten Kotivinkin lehteen kolumnin aiheesta. Kaikki mitä alla olevassa tekstissä pohdin 2 vuotta sitten, pitää paikkaansa edelleen:

 

”Luin Perhehoito-lehteä ja siellä joku sijaisäiti kirjoitti, ettei voi kuunnella Laura Närhen Annan sut pois -kappaletta itkemättä. Minä olen sijaisäiti, olen ollut jo kolmen vuoden ajan. Meillä siis asuu pieni, kirkasääninen 4-vuotias tyttö joka ei ole meidän, mutta kuitenkin suurimman osan ajasta on meidän. Koitan päivä kerrallaan kasvaa tämän lapsen äidiksi juuri niin paljon kun tuo lapsi äitiä tarvitsee, ja samalla tiedän, että hänelle on olemassa se yksi ja ainoa ihka oikea äiti, joka kipeästi kaipaa häntä kotiin.

Tyttö on kuin keijukainen. Kevyt, vaalea ja aurinkoinen. Juoksee, leikkii kiljuu, kaatuu, itkee, nauraa, riitelee, neuvottelee ja taas nauraa. Tyttö kiipeää syliin, kysyy miljoona kysymystä ja tottelee aina kun käsketään. Hän nukkuu Hilman ja Helgan välissä yöt, kolme riittävän oikeaa siskosta kiinni toisissaan siskonpedissä.

Tämän lapsen äitiyden jaan ihmisen kanssa, jota en oikeasti tunne. Tiedän lapsen äidin elämästä vain lähinnä sosiaalitoimiin liitännäisiä faktoja. Meidän elämämme eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, mutta loppuun asti meitä yhdistää tuo pieni ihminen meidän välillämme. Lapsi kutsuu sujuvasti meitä molempia äideiksi. Rakastaa meitä molempia, ja hokee sitä molemmille hengästyttävän paljon. Siskoillensa hän puhuu bioäidistään äänessään suurta ylpeyttä, onhan hänellä jotain mitä heillä ei ole: toinenkin äiti.

Vuodet sijaisäitinä ovat näyttäneet, että onnellisen äiti-lapsisuhteen rakentaminen toisen äiti-lapsisuhteen epäonnesta on vaikeaa. Lapsen siirtyminen sijaisvanhempien kasvatettavaksi ei tarkoita, etteikö lasta olisi syntymästään asti rakastettu. Koska tämänkaltaisessa yhteisäitiydessä tunteet on molemmin puolin usein pinnassa, ei yhteydenpidosta kuohuntaa puutu. Lapsi tarvitsee minua, mutta ehdottomasti myös biologista äitiään. Arvostan sitä, että tämä äiti kaikesta huolimatta jaksaa katsoa minua silmiin, ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen lapsensa kanssa.

Eräänä päivänä 2-vuotias tyttäreni Hilma halusi että laitan keittiön radion päälle. Hän tuli syliin ja sitten me tanssimme. Ritisevästä radiosta kuuluu Laura Närhen ääni: Mä annan sut pois, mä päästän sut pois vaikka sattuu… Siinä me keinuimme hiljaa, itkevä äiti ja hämmentynyt pieni tyttö.

Minulla on kolme, ja sijaislapseni äidillä vain pieni pala omastaan. Se sattuu.”

 

Kirppu täyttää pian 6 vuotta ja on hyvin mahdollista että ensimmäisenä koulupäivänä hänet saattaa kouluun oma, biologinen äiti. Uskon että koulureppuun on siihen mennessä pakattu täältä meiltä iso määrä eväitä, jotka kantavat pitkälle. Sijaisvanhemmuus tähtää lapsen ja biologisen vanhemman yhdistämiseen. Mä annan sut pois. 

Jaa

Kommentit (27)

Voi Olga, tuota ei voinut kyynelittä lukea! Taatusti on Kirpulla vahvat eväät elämän repussaan.
Hyvä asenne! <3
Nämä ovat koskettavia kertomuksia elämästä, kun jollakin elämä menee rikki. Onneksi on teidänlaisia ihmisiä olemassa. Kaikkea hyvää teille ja mukavaa talven jatkoa.
Tekstisi on ajatuksia herättävä ja jäin pohtimaan lausetta: "Tämän lapsen äitiyden jaan ihmisen kanssa, jota en oikeasti tunne." Toimin itse sosiaalityöntekijänä työskennellen sekä lasten omien että sijaisvanhempien kanssa. Kuulen toistuvasti muutama toiveita lasten omilta vanhemmilta. Että ymmärtäisi mitä lapsen arjessa tapahtuu, minkälainen mahtaa olla se ihminen, joka lasta kasvattaa, kunpa se ihminen kuulisi vanhemman ajatuksia, arvoja ja periaatteita. Väärinymmärryksiä syntyy usein kun kommunikaatio ei toimi ja yleensä kommunikaatio ei toimi silloin, kun ihmiset eivät tunne toisiaan eivätkä siksi puhu samaa kieltä. Siis, mikäli mahdollista, kehotan sinua ja muita mahdollisesti tätä blogia lukevia sijaisvanhempia tutustumaan lapsen vanhempaan kuin ihminen ihmiseen. Mikä hänelle on elämässä tärkeä, mikä sinulle? Mitä yhteistä teillä on, mitä eroja? Miten nämä asiat vaikuttavat siihen, mitä teette lapsen kanssa? Voisitteko tavata joskus ihan kahdestaan, käydä kahvilla ja vaihtaa ajatuksia? Tiedän, että joidenkin vanhempien kanssa tämä voi olla vaikeaa, mutta mikäli se onnistuu, on "Kirpulla" mahdollisuus saada kaksi valtavan tärkeää ihmissuhdetta, jotka jatkuvat koko hänen elämänsä riippumatta siitä, missä hän asuu. Kyllä, sijaishuollossa tulee tavoitella perheen jälleenyhdistämistä, mutta mikäli kaikkien osapuolien tahtotila on yhteinen, ei jälleenyhdistämisen tarvitse tarkoittaa, että sijaishuollon aikaiset ihmissuhteet katkeavat.
Hei! Huomiosi oli erittäin hyvä, Kiitos! Juuri tuostahan tässä on pitkälti kysymys, eli lapsen ympärillä olevien aikuisten toimeentulemisesta keskenään. Onneksi meilläkin asia on edennyt. Kuten sanoin tuo tekstinpätkä on kirjoitettu 2 vuotta sitten ja sen jälkeen tuolla saralla on tapahtunut aika paljon. Olemme tavanneet Kirpun äidin kanssa monta kertaa, käyneet sienimetsällä, jutelleet ja pitäneet yhteyttä muutenkin. Toki kun välit paranevat ja lähentyvät, myös ongelmakohdissa huomaan satuttavani itseni pahemmin, mutta silti, olemme ponnistelleet molemmat että yhteys säilyisi. Minulle yksi tärkeimmistä asioista on ollut se, että en koskaan anna omien biovanhempiin liittyvien turhautumisten tai asenteiden näkyä lapselle. Tästä pidän kiinni, vaikka se ei toiseen suuntaan aina ole toiminutkaan. Silti nyt tilanne on hyvä ja lapsi muutoksista aidosti innoissaan. Helppo taival tämä ei silti ole ollut, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Ihanaa! Taidat olla hyvä sijaisäiti.
Kiitos Olga ihanasta blogista. Tätä olen odottanut. Tuntemuksia sijaisäitiydestä. Ja voi tätä itkun määrää kun tuon bloggauksen luin..täytyy olla ristiriitaiset tunteet jos sijaislapsi kotiutuu, vaikka eihän se lopullinen ero ole kuitenkaan. Teette todella arvokasta työtä, jota Kirppukin arvostaa kun kasvaa. Ja te olette hänelle turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden antaneet, se kantaa kauas! Ihanaa ja aurinkoista kevättä koko poppoolle! :)
Itsekin sijaisvanhempana koen puutteita siitä,että niin vähän me lapsen vanhemmat tiedämme toisistaan.Onhan se niinkin,ettei suhdetta voi syntyä,jollei asiat aina tuppaa kohtaamaan samassa sfäärissä.Mutta tiedän,että jollakin äänettömällä tasolla me kohtaamme toisemme kumppaneina ja ystävinä. Olet tehnyt osasi varmasti hyvin,jos tuossa vaiheessa kotiutus alkaa olla mahdollista.Muistathan,että te perheenä olette aina isossa merkityksessä tytölle .Onnittelut.
Voi miten kyynelhanat aukesivatkaan...sijaisvanhemmuus on monella tapaa vaativaa.. sekin kun pientä rakastaa ja silti jossain vaiheessa täytyy luopua...
Kaunista tekstiä. Kauniita ajatuksia. Kauniita ihmisiä. Kauniita sieluja <3
Olen itsekkin joskus miettinyt sijaisäitiyttä, sillä lapseen on helppo kiintyä ja lasta on mukava kasvattaa. Lapsi joka ei ole oma, tuntuu hieman erilliseltä ja on siksi helppo ottaa siipien suojaan, kokea hänen kauttaan tunteita, joita ei ehkä muuten pääse kokemaan. Hyväntekeväisyyttä, jaettua vastuuta ja antamisen iloa. Biologiset vanhemmat ovat usein liian yksin tai väsyneitä, että jaksaisivat täysin huolehtia pienestä ihmisestä. Silloin on hyvä olla mukana äidin sijassa.
MInusta tuntuu pahalta, jos lapsi teiltä nyt kouluiän kynnyksellä kotiutetaan (taitaa se teidän koti olla ainoa, jota hän kotinaan pitää). Eihän tämä tyttö ole elänyt arkeaan kuin teidän kanssanne ja kolmen sisaruksensa. Uskon ettei hän edes ymmärrä lopulta, mitä se tarkoittaisi, jos vaikka kerran kuuhun kävisi teillä. On hienoa, jos biovanhemmat ovat asiansa kuntoon saaneet, mutta minusta lapsen kiintymyssuhteet pitäisi ottaa huomioon; joskus juna vaan on mennyt jo ohi... Voimia teille!
Kommenttisi perusteella et kyllä sovi sijaisäidin tehtäviin, olet selvästi ymmärtänyt tehtävän väärin.
Voi että, miten koskettava kirjoitus. Työnne on todella kunnioitettavaa ja arvokasta. <3
Olen seurannut ihaillen teidän elämää Olga &co ja olette kyllä esimerkillänne vaikuttanut monien elämään!!pieni kirppu on saanut viettää loistavan lapsuuden teidän huomassa ja varmasti saanut sellaiset eväät jotta pärjää jatkossa paremmin !moni meistä vanhemmista jostain syystä unohtavat että nämä pienet lapset jotka luottavat meihin ja rakastavat meitä pyyteettömästi,heistä jonain päivän kasvaa aikuisia ja he saavat lapsia !kaikki vääryys mikä on koettu lapsena pulpahtaa viim.siinä vaiheessa kun saa omia lapsia.sijaisperhe pelastaa näitä lapsia joiden koti-olot eivät ole lapselle sopivia,joten olette Olga ja Tuukka oikeita enkeleitä !toivottavasti pieni kirppu ei joudu teistä luopumaan,ainakaan vielä :) laitan vielä tähän loppuun; "Lapsen pyyntö" Anna minulle aikaa kokea, että olen tärkeä ihminen. Osoita minulle rakkautesi, että minäkin kykenisin rakastamaan. Suojele minua. Huolehdi minusta. Ole rehellinen minulle . Sillä minä tarvitsen luottamusta. Anna minulle lupa nauttia lapsuudestani. Kulje tämä hetki vierelläni. Iloitse minun kanssani leikkien ja touhuten. Suo minulle oikeuteni näyttää tunteeni, mutta luo siihenkin minulle turvalliset rajat. Ja näytä minulle,että välität minusta, vaikka olenkin välillä hankala. Kun onnistun, kehu minua kohtuudella. Kun epäonnistun, lohduta ja rohkaise minua. Opeta minua kannustavasti. Vaikka oletkin aikuinen, toivon,että myönnät virheesi ja pyydät niitä anteeksi. Kukaanhan ei ole tähän maailmaan täydellisenä syntynyt. Harkitse,mikä olisi hyvää evästä matkalleni- elän vain kerran lapsuuttani. Mutta muistot siitä säilyvät. Ole tukenani ja turvanani. Tahdothan,että matkani onnistuu? - ote kirjasta; sata tapaa tappaa sielu
Oletko aivan varma ,kun lapsi sanoo rakastavansa teitä molempia äitejä, minulle on sanottu, että lapsi tekee näin ns. hätäpäissään menettämisen pelossa. koska olen nähnyt, kun haemme lapsen ns. yökylään alkaa hän itkeä ja käy biologiseen äitiinsä kiinni.
Moniulotteisia nämä huoltajuus-/vanhemmuuskuviot ja tunteet. Tuskipa kukaan pystyy arvioimaan tunteiden ilmauksen aitoutta, eikä se ole olennaista. Lapsen selviytymistä näistä tunneristiriidoista on vaikea ennustaa. On myös huomattava, että lapsi saattaa elää vastaavassa tunneristiriidassa myös perheessä, joka ei ole millään tavalla yhteydessä lastensuojeluun. Tarkoitan sitä, että isä ja äiti saattavat pelata lasten tunteilla myös näin, valitettavasti. Olennaisempaa on yrittää antaa lapselle turvaa ja aitoa välittämistä sekä vastauksia kysymyksiin, joita lapsi pohtii. Toimin tukiperheenä ja toivoisin, että meillä kehitettäisiin paljon tätä varhaisempaa tukea perheille, jottei kipeisiin huostaanottoihin ei tarvitsisi niin usein mennä. Uusia vanhempia pitäisi kannustaa esim. äitiysneuvolassa hakemaan tukea perheelle(Imatran malli :)), eikä lastensuojelu saisi olla pelote, niin kuin se vielä näyttäytyy juuri huostaanoton pelossa. Kannustan siis kovasti teitä kaikkia lähtemään tukiperhekurssille ja osoittamaan näin yhteisöllistä välittämistä muille perheille. Suhteet lasten biologisiin vanhempiin ovat mutkattomampia, koska heillä ei ole pelkoa, että olisin syrjäyttämässä heidän vanehmmuuttaan, mikä tunne syntyy helposti sijaisvanhemmuussuhteissa. Lopuksi haluan sanoa vielä lastenpsykiatrilta saamani lohdukkeen kriisitilanteisiin. Lapselle voi riittää yksikin rakkautta ja hoivaa osoittava aikuinen selviytymiseen kasvustaan.
Kaunista puhetta ja ihanan aikuismaista suhtautumista asioihin ja ihmisiin, ennen kaikkea lapseen, joka ei ole saanut valita eväitä reppuunsa. Arvostan sitä, että et nakerra biovanhemman asemaa lapsen silmissä, vaan pyrit tukemaan heidän välistä suhdettaan, siitäkin huolimatta että vastapuoli ei toimisi samoin. Kuten joku kommentoi, jo yksi turvallinen aikuinen lapsen elämässä voi olla lapsen kehityksen kannalta elintärkeä.
Tätä kaikkea sijaisvanhemmuus on minulle ja lapselleni tarjonnut jo yli 13 vuoden ajan. Ollaan tehty asioita yhdessä ja lapsen parhaaksi, nyt lapseni on 16 ja tulossa kotiini. Arki ei oikeastaan muutu koska on aina ollut luonani paljon ja tultu toimeen. Sijaisperhettä ei unohdeta, vaan ollaan yhteyksissä ja olen heille kiitollinen että ovat pitäneet huolta minun elämän tärkeimmästä ihmisestä. t. Biolooginen Äiti
Lapset on lainaa vain niin biologisille kuin sijaisvanhemmillekin, ennen pitkää on luovuttava ja annettava lapset maailmalle <3 http://www.facebook.com/l.php?u=http%3A%2F%2Fyoutu.be%2F-1ytnS4q1ME&h=rAQHKThzV
Tuo Juha Tapion biisi " Lainaa vain "- video piti liittää tähän mukaan, mutta yritykseksi tuohan jäi. Ois vain sopinut tähän asia yhteyteen :)
"Lainaa vain,lainaa vain sä olet pienokainen lainaa meille hetken vain....." Näiden Maarit Hurmerinnan laulun sanoin haluan välittää Sinulle Olga kauneimman kiitoksen kirjoituksestasi. Olet suurisydäminen ihminen, jolle lapsien hyväolo,hoiva ja hellyys on kaiken elämän perusta. Ilman kyyneleitä tätä kirjoitustasi ei voinut lukea.
Miten tuo kirjoitus koskettikaan sydämestä. Minä olen kolmen lapsen äiti, mutta asun joka päivä vain yhden lapsen kanssa, kaksi vanhempaa lastani kun ovat joka toisen viikon isällään. Uusioperheen arki on välillä tuskaa ja tappuraa taistellessani exäni kanssa isompien lasten huoltajuudesta, mutta silti päivääkään en antaisi pois yhteisistä päivistä joina lapsiani näen. Vaikka isommat lapseni ovat jo koululaisia ja tätä systeemiä on jatkunut jo vuosia, joka kerta kun laitan oven kiinni ja lapseni lähtevät toiseen kotiinsa tulee minulta itku.. vaikka tiedän että he tulevat kyllä takaisin ja ovat onnellisia toisessakin kotonansa, jossa heillä on rakastava isä ja ainakin toivottavasti huolehtiva äidinmalli, tekee kipeää päästää irti.
Synnyttäminen ei tee vanhempaa(siinä on vasta geeniperimät),vaan yhdessä eläminen,kiintymyssuhde. Todellinen perhe olette te,ne ihmiset,jonka kanssa lapsi on elänyt. Tuntuu järkyttävältä,että lapsi revitään tutuista ja turvallisista ympyröistä. Siinä ei ajatella yhtään lasta,hän on jo niin pitkään ollut teidän kanssa. Voimia teille ja Kirpulle.
Toivottavasti todella tarkkaan harkitaan, onko lapsen edun mukaista siirtää hänet pois tutuista kotiympyröistään. Muistaakseni Ruostsissa ei riepoteta sijaislapsia edestakaisin, jos he ovat jo olleet vuosia sijaiskodissa. Olga, kiitos blogistasi ja tv-ohjelmistasi! Miellyttävää luettavaa ja katsottavaa. Hyvää jatkoa edelleen koko perheellesi!
Ihana kirjoitus! Meilläkin on mietitty sijaisvanhemmuutta. Ollaan tukiperheenä yhdelle teinipojalle joka vierailee kerran kuussa.. aluksi perheestä tuli meille kiireelliseen sijoitukseen kolme lasta kuukaudeksi. Kyllähän siinä sopeutumista oli :) yksi heistä jatkoi meillä ja kaksi meni toiseen perheeseen. Vaikka hän käykin vain kerran kuussa, niin harmittaa kun viikonloppu on niin lyhyt. Yhteentörmäyksiltäkään ei voi välttyä, mutta me on pidetty periaatteena talossa talon säännöillä.
On hienoa että teidän perheenne voi kertoa , hyvän ja positiivisen kokemuksen sijaisperheen arjesta . Minä katson Ystäväni pyrkimystä pysyä itse hengissä , häneltä sijoitettiin kaksi vanhinta lasta kodin ulkopuolelle . Syy sijoittamiseen oli lasten liialliset koulu poissaolot, ne ovat vain kasvaneet uudessa paikassa . Sijaiskoti ei ole kovinkaan mukava , he joutuvat elämään epäsiisteissä olosuhteissa , lasten koulumenestys on kaikkea muuta kun menestystä , häiriö käytös on huimassa kasvussa ... He voivat NYT huonosti kuten muutamat muutkin tuonne sijoitetut lapset , erittäin hämmentävää on että asian annetaan vain olla . Omassa kodissaan jos tilanne olisi ollut tuollainen niin sehän olisi ollut katastrofi, tuolla sen katsotaan olevan ihan ok ! Lastensuojelu ilmoituksia on tehty heidän omista lapsistaan , mutta tilanne ei muutu / muuteta lapsille suotuisammiksi , harmillista ja huolestuttavaa. Ystäväni voi lasten tilanteen vuoksi erittäin huonosti , lapset ovat koko hänen elämänsä ... Anteeksi että tähän samaan nyt kirjoitin mutta tässä hivenen sitä toista puolta .