Olgan kotona

Kaikki mikä näkyy...

Jaa

Meidän talon vierestä kohoava mäki, Marttilan myllymäki ja sen yli satavuotiaat puut ovat nyt virallisesti meidän. Kuulostaa mahtipontiselta, vaikka kyse on arkisemmin sanottuna siitä, että aiemmat tilan vajaat neljä hehtaaria on nyt yhteensä 5 hehtaaria. Arkiseksi sen tekee se, että täälläpäin metsäkaupat tehdään havaintojeni mukaan yleisemmin kymmenien tai satojen hehtaarien nipuissa. Koetimme havitella pientä siivua metsästä  jo kerran aiemmin, kun samaista Marttilan tilaan aiemmin kuulunutta metsää oli myynnissä hehtaarikaupalla. Silloin kauppa meni meiltä sivu suun. Kaikki jotka ovat koskaan yrittäneet maaseudulla ostaa yhtään mitään maatilkkua, metsää, ryteikköä saatikka pelloista puhumattakaan, tietää että saavutetuista eduista ei ihan helpolla luovuta, minkä kyllä toisaalta ymmärrän. Olimme jo luopuneet lähes kokonaan toivosta, kunnes uudet metsänomistajat heltyivät. Meille oma pieni metsäpalsta on iso asia. Yksi tilan viehätyksestä on mielestäni aina ollut pihasta nouseva korkea kallio, jonka suojassa talo on. Tontin rajat loppuivat aiemmin heti keskelle kallion nousua, aitan taakse. Mutta nyt minun ja lasten ykkösretkipaikka on meidän. (Tai no, vielä pankin mutta laina ainakin on meidän nimissämme…)

Kävimme Hilman, Tuhkimon (vanha venäläinen nukke), ja koirien kanssa keräämässä puolukanvarpuja joulukoristeita varten, vastaostetusta omasta maasta. Tuhkimoa kuulemma pelotti aika paljon, kun ”kallio on niin jyvkkä ja ison kiven näköinen”, mutta Hilma tsemppasi nukkea hienosti. Tyttö oli tohkeissaan, juoksenteli puulta toiselle ja hihkui. Minäkin olin ainakin yhtä innoissani, vaikken ihan samaan tapaan hihkunut ja juoksennellut, olenhan tylsä aikuinen.

Kallio on minulle ja Tuukalle tärkeä paikka ja sen hankkiminen omiin nimiin on yksi toteutunut unelma. Nyt on virallinen suunnitteluvaihe. Rakennetaanko kalliolle jotkut hauskat pienet portaat, jotta sinne pääsisi nopeammin haaveilemaan ja ihailemaan maisemia? Aita ainakin pitää purkaa ja siirtää vähän kauemmas. Ensi kesänä lasten leikit laajenee puutarhasta ihan oikeiksi metsäseikkailuiksi. Ja niin ja tietenkin: joulukuusi haetaan tänä vuonna ihan omalta mäeltä.

Jaa

Kommentit (11)

Onnea teille! Tiedän tuon pienen metsäpalstan ostamisen vaikeuden. Itse olen myös muutamaa hehtaaria etsiskellyt, ei löydy. Mutta ehkä minuakin joku päivä onnistaa.
Moi Irma ja kiitos! Kyllä, juuri näin, maan ostaminen on hankalaa. Toivotan onnea metsäpalstan etsintään!
Ihania kuvia ja onnea uudesta metsästä :)
Kiitos Elina! Oli hieno valo meillä kuvien ottohetkellä! :)
Onnea <3 Ihana satumetsä
Kiitos Mari onnitteluistasi. Niin, satumetsältä se tuntuukin!
Olen kahden pikku prinsessan äiti ja uusi blogisi lukija ja ehdoton fani. Ihana erilainen, lämmin, rauhoittava ja rakastava <3 inspiroit minuun aina sellaista super äippä fiilistä kun luen tekstejä ja tulee kova halu tehdä ja puuhastella kaikkea yksin ja yhdessä lasten kanssa. Rakastuin vanha rouva(talo) kuvaukseesi niin että kerroin miehelleni :) se sai riemukkaat naurut ja kertoi että vanha rouva jäisi kuitenkin hänen harteilleen! ;) ihanaa hiipivää joulunaikaa Olgan kotiin!! <3
Moi Niina ja voi kun kivaa kun olet innostunut lukemaan blogiani! Miehesi on kyllä sillä tapaa oikeassa, että ei tämä Rouvan ylläpitäminen ihan kaikkein huolettominta elämää ole... Hyvää joulun aikaa myös teille sinne!
Heippa Olga! Pakko kertoa että sulla on aivan ihanan lämmin ja hyvän mielen blogi.Joka kerta kun näen teidän talon niin olen aivan ihastuksissa,täydellisen kaunis unelma jollaiseen itse muuttaisin milloin hyvänsä.Kerrotko miten te valmistelette joulua ja reseptit on aina hyviä vinkkejä :)Mitä meinaat tehdä puolukan varvuista?Vielä ehtisi takapihalta hakea talteen ennen lumen tuloa :)Teillä on suloiset ja varmasti myös onnelliset lapset, kirjoituksista ja tv-sarjasta aistii sen ihanan kodin lämmön lisäksi, Mukavaa joulun odotusta!:)
Ihanat markit teillä, ja talo! :) Ja mä niin tiedän tuon tunteen, mikä syntyy ihan omasta metsästä, vaikka sitten pienestäkin. Meidän tonttiin kuuluu pieni metsikkö, ihanaa vanhaa kuusimetsää ja sammaloituneita kiviä. Ja vuosienkin jälkeen sen olemassolo jaksaa yhä ilahduttaa ja rahoittaa. Onnea omalle metsämäelle! :)
Vallattoman ihana blogi, odotan aina innolla uutta päivitystä. Itsellä haaveessa maatalo, ja siihen muutama lammas, kana.. ja oma rauha. Mutta ehkä jonain päivänä. Haaveillessa on ihana lukea näitä juttuja. kiitos Olga