Olgan kotona

Kolme pientä sanaa - Oli kiva pääsiäinen

Jaa

 

Kävelin eilen iltatallilta talolle pitkin jäistä pihamaata ja katselin pimeästä sisälle taloon, missä Tuukka ja tytöt kattoivat ruokapöytää, vauva roikkui Tuukan olalla. Neljä päivää kotona koko perheen voimin teki todella hyvää kirjan julkistamisen ja ohjelman alkamisen markkinointikiireiden jälkeen.

Pääsiäiseen mahtui paljon hyviä hetkiä. Lapsilla oli videoiden katselukielto ja olimme paljon yhdessä ja ulkona. Ystäväni Tessan perhe kävi lauantaina istumassa iltaa ja sen kunniaksi join saunassa kuulkaas kokonaisen siiderin! Tallille saapui uusi kaunis hevonen Remu, jonka omistaja Jenna asuu melkein naapurissa. Sunnuntai-aamuna lapset löysivät pupun jättämät pahviset munat tyynyjen vierestä tietenkin täynnä herkkuja. Kevätaurinko paistoi ja paistoi, jäiselle pihalle ilmestyi muutama sulanut hiekkainen läntti.
Tuukka kävi joka päivä skeittaamassa kuivurissa ja minä siivosin lasten kanssa tallia kevätkuntoon. Koska minä en edelleenkään uskalla ratsastaa ”täysillä”, Tuukka kiipesi hevosen selkään minun puolestani. Yhtenä iltana katsoimme kaksi elokuvaa putkeen.

Helgan lempikappale on Anna Puun Kolme pientä sanaa.
”Käykää yhtä aikaa nukkumaan, sanokaa ne kolme pientä sanaa.” Lauleskelin sitä ja Tuukka kysyi vinoillen että mitä ihmeen sanoja se Anna siinä tarkoittaa? Keksittiin yhdessä aika monta hyvää vaihtoehtoa mitä meillä sanotaan: Sammutitko alhaalta valot? Mä meen nukkumaan. Monelta laitoit herätyksen? Mä vielä imetän. Annatko tuon tyynyn?

Mitä sitä turhia lirkuttelemaan kun kivaa on näinkin.

Jaa

Kommentit (7)

Kiitos kivasta ohjelmasta, se on niin elämän makuinen, että loppui ihan liian lyhyeen. Ai miten mua nauratti kun hilma kauhoi taikinaa suuhunsa ja sormet upposivat syvälle kitaan, se oli niin antaumuksellista ;D Taikinahan ON ihan parasta...ja totta, ei se ole niin justiinsa jos lapset vähän maistelee "likaisella" lusikalla, kyllä ne pöpöt siellä uunissa kuolee... :)
Ihana hyvän mielen pääsiäispostaus! Kävin ruutu.fi:stä katsomassa ohjelmasi, kun se jäi näkemättä viime viikolla ja tykkäsin taas. Tykkäsin edellisestäkin tuotantokaudesta. Tämä uusi on ihanasti pidempi kuin edellinen, onkohan seuraava sitten vieläkin pidempi? :) Ja näemmekö myös pimeän talven tai joulun tunnelmaa joskus? Oli pakko ostaa kirjasikin, kun olen sitä niiiiiin pitkään odottanut. Kiitos, että olet luonut kaikkea tällaista ihanuutta maailmaan ja onnea myös perheenlisäyksestä! Kaunista kevättä!
... että eikö jo KOKKIohjelmia ole aivan tarpeeksi? Joka ainoalle päivälle mahtuu tv-kanaville joku kauha ja kippo, jos ei muutoin niin aamutv:eet jo työntää 2 dl tätä ja 1 rkl tätä ja eikun uuniin... Ohjelmasi kyllä oli oikein katsottavaa alusta loppuun, itse emäntänä olit ihanan aito ja lapsesi ihan super hyper suloisia! Tuukkaakin olisi kiva nahdä :) Vieraasi, vaikka kuinkakin näyttelijä, jäi kyllä jähmeäski ja hieman vaisuksi. Ihan kun olisi kameraa jännittänyt! Ei kait näyttelijä sentään sellaista :) Ohjelmasi on jollain tapaa jatketta Anu Harkin Ratulalle. Ihan ok, mutta oikeesti, voisiko pääpaino olla muulla tekemisellä kuin sillä iänikuisella ja jokatuutista tursuavalla kokkauksella? Tulee ihan ähky! Teillähän on siellä ihanat upeat miljööt vaikka mihin, hieman spesiaalisempaan ohjelmansisältöön! Mutta KIITOS kuitenkin!
Ihana toi teiän Aasi! Voi kun itselläkin olis joskus tollanen turriainen. Söpö kun mikä.
Kiiitos Olga upeasta ohjelmasta!! Niin kaunis tyyli, hauska ja juurikin elämänmakuinen! Ekstra pisteet kasvishamppareista, menee kokeiluun. Olet Olga kyllä hauska ja aito ohjelmassa. Pienet tytöt niin suloisia!! Ihanaa kevättä koko perheelle!!
Vahingossa näin eilen toisella silmällä lastani kaitsiessa ohjelmasi tv:ssä ja sitä kautta etsin myös blogisi. Aivan ihania lukea blogiasi ja haaveilla kaikesta, mitä saat aikaiseksi:) Vaikka blogeissa ei aina niitä huonoimpia hetkiä kerrota niin varmasti sellaisia on myös sinulla. Joka tapauksessa ihanaa piristystä äitiyslomalaisen arkeen! Mukava saada inspiraatiota katsoa omaakin kotia uudella silmällä ja siivota vähän nätimmäksi ja tsempata omassa arjessa. Olisi kiva lukea vinkkejä, miten saat kaiken sujumaan kolmen lapsen kanssa ja miten energiasi riittää. Täällä kun yhdenkin lapsen kanssa rivitalossa ollaan välillä "helisemässä".
Hei vaan kaikille ja kiitos palautteista. Kiva kuulla ajatuksianne, olen samaa mieltä, että kun ohjelmaa katsoo niin oikein odottaa niitä pätkiä missä ollaan ulkona tehdään muuta kun pilkotaan ainaisia sipuleita... Mutta nyt tehtiin tällainen ohjelma, katsotaan mihin suuntaan sitä viedään jos lisää jaksoja tulee. ---ja tähän kehittelyyn palautteenne on tarpeellista ja arvokasta! Niin, ja miten jaksan ja miten energiani riittää... Ainakin se on sanottava, että kaikki tämän hetken tekemiseni ovat kivoja, mielekkäitä ja jo itsessään antavat voimaa. Lisäksi tämä kaikki on minun työtäni, eli en sitten tee muuta enkä juurikaa käy muualla töissä. Olen myös aika nopea luonne, malttamattomuuteni on opettanut minua tekemään asioita nopeasti. Ja en minä aina jaksa, välillä on huonoja päiviä ja laiskottelupäiviä jolloin tekee vain minimin, eli hoitaa lapset ja eläimet. Ja onhan mulla Tuukka joka myös lypsää ja tekee kaikkea kotona mitä minäkin.