Olgan kotona

Kömpelöt lumiukkotikkarit

Jaa

 

Lapset kävivät Babuskan kanssa kirjastossa. Kotona minua odotti paketti, jossa tämä lappu.

Muut olivat kuulemma vähän naureskelleet Helgalle, että ei kirjaston kirjaa voi laittaa lahjapakettiin, mutta Helga oli eri mieltä. Minustakin idea oli hyvä. Olihan se jännää avata siitä tosiasiasta huolimatta, että se pitää palauttaa kirjastoon. Leivontakirja, macaronleivokset pääosassa, sillä Helga halusi minut yllättää. Pakkohan siitä oli sitten leipoa yhdessä jotakin. Olimme jo aiemminkin pohtineet Helgan kanssa että olisi kiva viedä jotain hänen opettajalleen kun syyslukukausi päättyy. Päätimme alkaa tikkareiden tekoon, Lumiukko näytti juuri hyvältä lahjatikkarilta.

Lopputulokset eivät nyt ihan ole esikuvansa vertaisia, mutta meillä oli ainakin hauskaa kun nauroimme toistemme valuville valkosuklaalumiukoille.  Ja ei kyse ollut siitä että lapset olisivat olleet kömpelöitä tai jotain sellaista. Minä olen kuulkaas ihan tosissani ollut mukana tekemässä näitä! Sulatettu valkosuklaa ja minä emme ole parhaita kavereita. Koko tekeminen oli kaikkine monimutkaisine vaiheineen joka tapauksessa niin hauskaa, että tässä kohtaa toteutui se, mitä leipominen lasten kanssa parhaimmillaan on. Mielekästä yhdessä tekemistä, jossa se tekeminen on itse lopputulosta tärkeämpää. Ja no, nämä lopputulokset. Jos joku pieni minulle ylpeänä tällaisen kömpelön tyypin toisi, niin tuskin jättäisi kylmäksi. Tänä jouluna on ollut huonosti lunta, myös tikkareissa.

Jaa

Kommentit (10)

Olipa ihana idea Helgalta! :)
Suloinen idea ja symppikset lumiukot <3
Näähän on just tän hetken lumiukot, suorastaan ihania <3
Joo, kyllä se tekeminen usein on se paras juttu koko asiassa. Itsellä vaan joskus ei oikein hermo pitänyt ihan loppuun asti, kun jokainen lapsi väsäsi omia juttuja ja sotku oli hirmuinen. Nyt vanhempana niitä aikoja kaiholla muistellaan, kun lapsilla oli äidin ompelemat essut ja huivit ja kaikki innokkaina touhussa mukana :)
Hieno idea! Jospa kävisimmekin itse kukin laimaamassa toisillemme jouluksi luettavaa tai puuhailuun innostavan kirjan. CD-levyn tai elokuvan? Kaikkea ei todellakaan tarvitse omistaa tullakseen siitä iloiseksi, hyvä Helga! Aivan ihanat lumiukot tänä lumettomana alkutalvena! Hyvää joulua Marttilaan!
Ihana lahjaidea Helgalta! Ilo lahjan antamisesta ja saamisesta. Voisiko parempaa ja ekologisempaa lahjaa ollakaan <3
Ihana lahjaidea Helgalta! Ilo lahjan antamisesta ja saamisesta. Voisiko parempaa ja ekologisempaa lahjaa ollakaan <3
Heips! Kylläpäs Helga on hiffannut hienon lahjaidean - aivan uskomattoman hyvä, kannatettava ja toimintakelpoinen juttu! Lapset ovat vain NIIN fiksuja oivaltamaan. Tähän lahjaan ei tarvitse alkuunkaan rahaa, ei jää pyörimään joutavana kotinurkkiin,kun kirja palautetaan ajallaan kirjastoon. Tämä on valtavan ekologinen lahja. Helgalle täys kymppi näin hienosta oivalluksesta - olen todella täpinöissäni tyttärenne ideasta. Ja se vielä, että yhdessä teitte leivonnaisia oli piste iiän päällä. Täydellinen lahja ja lahjaidea. Aion kyllä plagioida tätä juttua,aivan varmasti. Taidan lainata isännällemme nikkarointikirjan ja paketoida sen - saas nähdä mitä sitten tapahtuu....! Kiitos Helga,olet loistotyttö ja kiitos Helgan äiti kirjan reseptien toteutuksesta.
Lämmin sydän on tärkein piirre lumiukoissakin - ulkonäöstä viis. Aina kun ei minullakaan kaikki kyökkiluomukseni ihan putkeen mene, olen ottanut tavaksi julistaa epämääräisimmät luomukseni rumiksi ja rustiikkisen näköisiksi - ja ulkonäöstä huolimatta tai ehkä juuri kömpelömpikin teelmä maistuu naurulla maustettuna.
Hyvää ja rauhaisaa joulua sinulle Olga ja myös perheellesi**