Olgan kotona

Kotiäiti avautuu

Jaa

Tuukka on ollut viimeiset pari viikkoa käytännössä katsoen aamusta iltaan töissä, ja minä olen ollut lasten kanssa enemmän kun tarpeeksi kotona. Toki minäkin olen ehtinyt vähän käymään pihatontin rajojen ulkopuolella työkeikoilla, mutta enimmäkseen, elämäni on täällä. Kun Tuukka ei tulekaan normaaliin aikaan illasta kotiin tuntuu illat pimeiltä ja pitkiltä. Ei siksi, ettenkö jaksaisi hoitaa lapsiani, vaan siksi että kaipaan aikuisen ihmisen seuraa. Olenkin turvautunut niin paljon kun olen kehdannut Babuskaan ja kavereihini, olen myös iltaisin roikkunut netissä ja katsonut telkkaria enemmän kuin varmaan ikinä. Kokoajan on vähän hassu olo, haluaisi tehdä kaikenlaista, mutta sitten Hilma kiipeää syliin ja luen tytölle kiltisti saman Leijonan tassu kirjan uudestaan ja uudestaan.
Kotona lasten kanssa oleminen on etuoikeus, ihanaa ja hieno juttu, mutta myös kuluttavaa. Joudun välillä oikein tietoisesti haastamaan itseäni ajattelemaan enemmän, kehittämään itseäni ja visioimaan asioita kodin ulkopuolelle ja kauas, koska välillä pelottaa että maailmani ja aivoni vain kutistuvat täällä.
Jotenkin näen tämän ajan paitsi tärkeänä starttina lasteni elämälle, myös uuden ajan alkuna omalle elämälleni. Kun lapset kasvavat, myös minä aion kasvaa, ja valmistautua tuleviin haasteisiin. Tätä kasvua tapahtuu varmasti myös lukemalla Leijonan Tassu-kirjaa, koska haluan niin.
 

Jaa

Kommentit (11)

Kiitos mukavasta blogista, ja etenkin tästä tekstistä! Olet tärkeällä asialla, ja osut niin oikeaan - tiedän tunteen aivan tarkalleen! Olen kotiäiti, kotosalla 1,5 vuotiaan poikani kanssa. Mieheni toimii päivätyön ohella yrittäjänä. Välillä illat tuntuvat pitkiltä, kun jo päivä muutoin on touhuttu upeilla tuhansilla wolteilla :-) Tsemppiä paljon, mukavia hetkiä ja retkiä, ihanaa kun kevättä ja valoa kohti mennään!
Minäkin asun maalla poikani 2v2kk ja tyttäreni 1v kanssa ja isäntä on aamusta iltaan poissa. Eikä minullakaan ole, ku netti, tv, muskari ja äitilapsikahvila kerran viikossa. Näin talvisin ei oikein voi edes lähteä kauemmaksi, ku pitää lämmittää taloa. Tykkään todella paljon lasteni kanssa kotona olemisesta, mutta samaa mieltä olen.. Aikuisen seura olisi joskus IIISO plussa :)
...on todella mukava lukea sinun näkökulmastasi, Olga. Olen vasta alkanut lukemaan blogiasi, olen tutustunut kolumniisi jo aikaisemmin Kotivinkissä. Elät sellaista maaseudun elämää, josta olen oikeastaan joskus haaveillut, mutta nykyisen aviomieheni kanssa minulla ei ole siihen mahdollisuuksia. MInulla on kuitenkin ihana pikkuinen tyttö, jonka kanssa viettää aikaa. Aikuista seuraa saan onneksi työpaikalla ja sukulaisistani, koska miehestä siihen ei juurikaan ole. Lisäksi on muutama todella hyvä, vanha ystävä! Laatu korvaa määrän. Valoisaa kevättä Sinulle!
Täällä mies vain on joka toinen viikko poissa kokonaan, yötki. Odotellaan, että vauva syntyy, niin tulee vaihtelua eläinten kans jutteluun ja sitte vauvan synnyttyä voi alkaa kaipailemaan sitä aikuisseuraaki vastapainoksi :)
Muistan samat tunnot ja aikuisen ikävän omankin perheeni ruuhkavuosilta. Silloin ajattelin joskus tosi-tosi-tosi pitkällä tähtäimellä, ja mietin, miten erilaista elämä on joskus viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden päästä ja mitä silloin kovin kaukaisilta tuntuneita haaveitani toteutan "huolettomassa" tulevaisuudessa. Nyt kun katson jo aikaa toiseen suuntaan, niin nuo lasten lapsuusvuodet menivät kuitenkin todella nopeasti, enkä niitä mihinkään vaihtaisi. Osan silloisista haaveistani olen nyttemmin elänyt todeksi - osasta aika on vain ajanut ohi eivätkä kaksivitosen haaveet enää tunnukaan nelivitosesta kovinkaan kiinnostavilta - ne kokivat luonnollisen kuoleman ja rauha niiden muistolle.
Olen opikellut kotona valtio-oppia ja sosiologiaa. Maalannut. Hakenut mallin töita itse netin ja mallikansion avulla. Ostan myös kukkia kotiin ja sidon ne itse. Floristit ovat opettaneet minua. Tässä sinulle ideoita... Asun itse myös maalla.
Muistuupa mieleeni elävästi omat kotiäiti vuoteni.Välillä oli tosi puuduttavaa, mutta näin jäkikäteen ajatellen se oli elämäni rikkainta aikaa.
Olet tärkein maailmassa nyt lapsillesi. <3 He muistavat tämän ajan aina.
Jäin 90-alussa laman alla 2 alle kouluikäisen tyttöni kotiäidiksi. Tein radikaalin ratkaisun eli sanouduin irti vakituisesta kaupungin virasta. Olin tuolloin 33-vuotias. Sain kuulla silloisilta viisikymppisiltä, kaiken tietäviltä naisilta, että "koskaan et enää töitä saa". Tiesin kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun, josta nyt 20 vuotta myöhemmin olen entistä vakuuttuneempi. Aloin kotiäitivuosina opiskella Avoimessa Yliopistossa, valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi 44-vuotiaana ja sain vakiviran opettajana välittömästi. Nyt ovat tytöt maailmalla ja voin keskittyä täysillä palkkatyöhön. Tajuan, minkä aarteen sain, kun sain olla kotiäitinä. Ja ps. mieheni on tavallinen duunari, sähköasentaja. Emme ole perineet mitään vanhemmiltamme emmekä olleet kenenkään "elätettäviä". Silti saimme talolainamme maksettua ajallaan yhdenkin henkilön palkalla. "Se on suu säkkiä myöten elettävä", kuten sanonta kuuluu. Olen onnitellut itseäni rohkeudesta omiin päätöksiin, joita mieheni tuki.
Ihanaa lukea blogiasi. ja tämä teksti sai minutkin kommentoimaan. Olen melkein samassa tilanteessa. Mies tekee pitkää päivää. Viimeksi tänään reilun vuoden ikäinen poikani alkoi itkemään (ties mistä syystä) ja minä hetken lohdutettuani pillahdin itsekin itkuun. Lapsi riensi omiin leikkeihinsä ja minä olisin kaivannut aikuisen ihmisen seuraa. Rakastan lapseni kanssa olemista, mutta joinain päivinä tuntuu että en ole enää muuta... Kiitos kun piristät ja tunnen taas että jaksan vouhottaa lisää lapsen kanssa.. väsyminen on siis välillä ihan ok. :)
ihanaa lukea sinun blogiasi ja unelmoin samanlaisesta talosta ja tyylistä....olen yksin 5lapsen kanssa ja tiedän mitä se on kotona 2pienen kanssa ja 3koulussa...mutta illat tuntuvat yksinäisiltä ja varsinkin jos lapset ovat sairaana...toivon aina etten ikinä itse tulisi kipeeksi...meillä ei ole sukulaisia auttamassa mut olen sitkeä ja ylpeä siitä....lapset ovat niin vähän aikaa pieniä..tsemppiä