Olgan kotona

Lemmikkinä Maisteri

Jaa

Tämä yllä oleva kuva on muutama vuosi sitten otettu ja yksi lempikuvistani. Siihen kiteytyy jollakin tapaa se, miksi asumme täällä. Tuo kuva kertoo meidän meiningistä täällä enemmän kuin tuhat sanaa. Minulta kysytään usein että millainen blogi minulla on, onko se ruokaa vain lifestyleä? Apua miten vaikeita kysymyksiä, kai tämä on vain ihan kaikkea mitä minäkin. Kuvailenkin juttujani usein niin, että tiedän monta ihmistä joilla on haave muuttaa maalle. Ostaa se vanha talo jostain pellon laidasta, hankkia eläimiä ja rauhoittua (mikä ei kyllä ainakaan meidän kahdalla onnistunut yhtään). Olen ajatellut että kirjoitan tämän haaveen toteuttamisesta ja sen kaikista puolista, myös niistä hankalista. Eli kyllä, joskus ajaminen paikasta toiseen ärsyttää. Ja kyllä, imuroitavaa on liikaa ja talvella talo on kylmä. Eläimet ovat hyvää seuraa ja ilman niitä tuskin asuisimmekaan näin, mutta nyt parhaillaan painaa se, ettei ruoho ole kasvanut riittävästi ja harmittaa kun Rosita, lampaat ja vuohet eivät pääse vieläkään laitumelle. Lampaatkin pitäisi ehtiä keritsemään.

Mutta onneksi meillä ei ole tuota isompia ongelmia. Kaikki siis hyvin täällä, kotieläinpihan ensimmäiset varauryhmät saapuvat tulevalla viikolla ja tuli lunta tai ei niin kesää kohti mennään. Tytöt keskustelivat tänään mikä talon koirista, kissoista ja milloin mistäkin eläimistä, mm. pupuista ja poneista on kenenkin oma. Torsti oli pitkään hiljaa ja kuunteli tyttöjen listoja. Sitten Toppe sanoi: Äiti, saanko mä vaan yhden, Maisterin?

Maisteri on iso ruskea pässi, melkoinen mötikkä joka muutti meille siskoni luolta muutama vuosi sitten, koska puski lammaslaumassa muita. Meille se kotiutui nopeasti Rosita-lehmän "haaremiin" ja nyt Maisteri ja toinen iso pässi Pikku-Musta muodostavat Rositan kanssa erottamattoman kolmikon. Vaikka Maisteri on dominoiva lammaslaumassa, ihmisiä ja etenkin lapsia se rakastaa varauksetta. Kun Maisteri parkkeeraa itsensä ihmisten viereen, aika pysähtyy ja se seisoo rapsutettavana niin kauan kun vain rapsutettavan kunto kestää. Ja Torstillahan se kestää.

Eli kyllä Toppe, Maisteri voi olla sinun ikioma pässisi.

Taas yksi syy perustella itsellemme miksi ihmeessä me asumme täällä.

Jaa

Kommentit (6)

Mielettömän ihana tuo viimeisin kuva. Näkee selvästi että siinä on syvää ystävyyttä molemmin puolin. ❤
Aivan ihan kuva, huokuu ystävyyttä ja lämpöä.
Voi Olga, miten oletkaan saanut taas ihanan postauksen ja iki-ihanat kuvat teidän klaanista. Kuvaamasi tapaista elämä on maalla - tiedetään,tiedetään... ihanaa ja välillä vähemmän ihanaa, mutta pois en vaihtaisi mistään hinnasta. Nytkin sataa lunta taivaalta ja on -2 astetta pakkasta, lumen paksuus 60 cm täällä pohjois Suomessa,mutta kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee omalla ajallaan. Lämpimät halaukset ja keväänodotustoivotukset sinne Marttilan kattilakunnalle - kaikille !
Tämä oli aivan ihana!! ❤️
Ihana kuva ja kirjoitus. Tämä taas palauttaa uskon tähän meidänkin vanhan talon ja suuren pihamaan elämään. Meillä nämä pienet lapset ovat jo lapsenlapsia, mutta omatkin ovat saaneet kirmata pihalla ilman merkkivaatteita ja tukka sotkussa. Nyt välillä tuntuu, että miten sitä jaksaa tätä harvoimista, lumenluontia ja lämmitystä kesät ja talvet ;) Tämä taas palautti ne ihanat muistot mieleen. Haluan antaa lapsenlapsillekin sellaiset mammalan muistot. Kiitos Olga <3
Voi tuo viimeinen kuva! Välittyy molemmin puolinen ilo. Kiitos myös blogista! Pidän kovasti siitä, että tekstit ovat aitoja ja elämänmakuisia. Ei ole muutettu maalle ja hommattu eläimiä jne., koska muutkin tekee niin.