Olgan kotona

Maaseutufiilistelyä ja perheriitaa

Jaa

Ajoin tällä viikolla kaksi kertaa Helsinkiin, molemmat vähän eri reittejä, ja siinä ajellessa ja suomalaista maaseutua katsellessa tuli mieleen, ettei täällä nyt hassummalta näytä. Maaseutu kuulemma autioituu, mutta kyllä siellä joka pellolla joku traktori pörrää. Tiet on kuulemma huonoja, mutta minusta välillä tuntuu että ihan hyviä teitä revitään auki ja päällystetään uudestaan, ihan huvin vuoksi. Keski- tai Etelä-Eurooppaan matkustaessa jo lentokentälle saapuessa minä aina ihailen paikallista maaseutua, rakennuksia, eläinhakoja; voi kun meillä Suomessakin olisi tällaista. Tänään Lahdentietä kotiin päin ajellessa päätin katsoa Suomea kuin vasta maahan laskeutunut ulkomaalainen ja pidin kovasti näkemästäni. No joo, aika kohtuuttomnan paljon kuivureita (onko joka talossa todella oltava oma?!) ja harmillisen vähän mitään eläimiä, mutta silti aika kaunista ja kotoisaa. Ajan edelleen mielummin kotiin maalle kuin kaupunkiin. 

Lapset ovat sairastaneet vuoronperään koko viikon ja me olemme Tuukan kanssa tuskin nähneet toisiamme. On vain vaihdettu vahtivuoroa tai otettu lapsista koppi lastenvahdilta, niin paljon molemmilla on ollut töitä. Alkuviikosta meille tuli riitaa lasten kasvatuksen yksityiskohdista, pieni asia paisui liian isoksi ja sai aikaan riidan. Aattelin kuten aina, että hetihän se pitää selvittää, mutta eipä ollakaan selvitetty. Arki rullaa vaikka ei ihan paras fiilis keskenään olisikaan. Olen aina ollut sellainen riitelijä, että asiat on selvitettävä nyt ja heti, tai en saa yöllä unta. Nyt sovimme asiat vain pintapuolin ettei tartte turhia mököttää, mutta tietty viileys jäi, eikä vaan ole ollut aikaa liikoja leperrellä. Kaikki on periaatteessa ok, mutta molemmat tietää ettei kuitenkaan ihan kunnossa. Tänään havahduin. Jo 3 päivää riidasta ja edelleen ei halailla, ihan varmasti ennätys! Ja ennen kaikkea ennätys myös siinä, että minä en ole yhtään stressissä. Olen jopa nauttinut omasta rauhasta ja saanut asioita tehtyä. Tuli hyvä mieli, koska tajusin, että riitoja tulee ja menee, muuta kumpikaan meistä ei ole tästä suhteesta mihinkään lähdössä.

Tuukka jos luet tämän, aja varovasti kotiin yöllä. Huomenna edessä koko perheen  euroviisukatsomo ja sunnuntaina on äitienpäivä. Odotukseni viikonlopun suhteen ovat korkealla. 

Jaa

Kommentit (7)

Hei Olga. Elämä on liian lyhyt turhanpäiväiseen riitelyyn. Laita viesti tai soita Tuukalle heti. Vähän henkilökohtaisempaa kuin tämä reitti... Pitäkää huolta toisistanne ja kaikkea hyvää teille . Arjen ystävällisyys on haastavaa mutta parasta onni löytyy arjesta reseptiä :j
Elämä on laiffii (kenenköhän ....) no mut eihän tää tosiaan ole aina, eikä voikaan olla ruusuilla tanssimista! Välillä "ryysyisyys" ja välillä "ruusuisuus"
Välillä kunnon rähinä puhdistaa ilmaa, ja se sopiminen tuo hyvää mieltä....ei kannata ottaa kaikkea liian vakavasti.♡Tsemppiä Ai niin, poikani Kalle tapasi miehesi eilen musahommien parissa.Hän oli kauhusta kankeana ennen tapaamista, mutta totesi illalla, että sehän oli tosi rento tyyppi!!Joten terkkuja Riksusta Tuukallekin.
Ihanan elämän makuista! Kirjoitat niin hyvin kuvaavasti. Eikö olekin ihanaa, kun on turvallista olla etäämmällä, olla minä, ja kumpikaan ei ole menossa mihinkään. Hyvässä suhteessa se on mahdollista. Ja sitten lähennytään jälleen.
Moi Vähän asian vierestä, mutta onko Tuukalla oikeesti kynsilakkaa tossa kuvassa?? Pakko kysyä, kun en ole mieltänyt sellaista hänen "stailikseen" :)
:D Hyvä Päkä kun huomasit! Joo, on, meillä oli kuvanottopäivää edeltävänä päivänä sellaiset "huumorikuvaukset" missä Tuukalla lakattiin kynnet....
Nuorempana minä kärsin aina suunnattomasti, jos ihmissuhteissa oli pienintäkään kitkaa. Tunsin kauheaa syyllisyyttä, että minun pitää hoitaa kaikki asiat kuntoon, mutta monesti ei tiennyt yhtään, että mitä minun pitäisi tehdä, kun ei sitä valtaa ole toisten käytökseen. Onneksi nykyään pystyn elämään, vaikka asiat olisivatkin kesken, niin ihmissuhteissa kuin muutenkin. Olisihan se ihanne, jos suhteessa kaikki olisi aina selvää, seesteistä ja kirkasta. Mutta eipä tämä maailma kovin lähellä ihannetta ole, oikein missään. Paitsi tietysti siellä teidän pikku paratiisissanne :)) Kiitos taas ihanasta kirjoituksesta. Tuntuu, että itsekkin viisastuu näitä lukiessa.