Olgan kotona

Marttilanmäen Kiira Korvet

Jaa

Minulla oli mielikuva vauhdikkaista luistelukuvista, höyryävistä kaakaomukeista ja kevätauringossa siristävistä silmistä. Ajattelin että otan kameran mukaan ja kirjoitan  tännekin siitä että pikkutytöt ovat saaneet ensimmäiset luistimensa. Eilen otettiin koko perheen voimin enimmäistä kertaa tuntumaa luisteluun Kausalan kentän jäällä ja lupasin että tänään jatketaan harjoituksia. Oman kotilammen paksun jään päälle sulaneen vesikerroksen pinta oli sen verran jäässä, että tytöt pääsivät, Hilman sanoin, ”ilman autoa luistelemaan”.

Päätimme pukea luistimet jalkaan jo sisällä, siinähän sitä tulisi treenattua tasapainoa lammelle kävellessä. Jo lähtötilanteessa oli sen verran latausta ja kiukuttelua, että päätin unohtaa ne kaakaot. Torsti nukkumaan, kamera kainaloon ja päätin että pinnani kestää. Luistimien suojukset irtosivat koko ajan, mimmit menivät jo pihassa siihen malliin kumoon, että päätimme pysähtyä pihalla pukemaan tähänkin tarkoitukseen sopivat ratsastuskypärät päähän. Minulla meni niskat jumiin jo pelkästään kahden luistimilla haparoivan lapsen kannattelusta.

Jäällä ei nähty vielä lutzeja eikä piruetteja, paitsi jotain aika näyttäviä keriviä kaatumisia kohti jäätä, konttaamista ja löhöilyä. En jaksanut kuunnella kokoajan ”Äiti voitko sä tulla pitää mua pystyssä? –vaatimuksia, vaan lähdin ruokkimaan hevosia ja pidin tyttöjä samalla silmällä. Koko hevoslauma seurasi jäällä pokkuroivia tyttöjä ja ainakin tytöt yrittivät, ihan tosissaan. Sain minä pienen treenaamisen jälkeen pari sellaista kuvaa missä tytöt ovat oikein pystyssä. Lapset jaksavat hurjan sitkeästi yrittää yhä uudestaan. Minä olin eilen luistimilla ihan tönkkönä, en ole koskaan itse ollut hyvä luistelija. Alun kiukuttelusta huolimatta reissu oli hauska vaikka menikin enemmän konttaluleikkien puolelle eikä siis ihan niin kuin olin suunnitellut. Mutta koskas muuten olis mennytkään? Lupasin että huomenna jatketaan ja aion jättää kameran kotiin. 

Lopuksi vielä bloggarin ryhtiliike: Pienet luistimet eteisen seinällä ovat kyllä söpöt!

 

Jaa

Kommentit (27)

Miten aina kirjoitat blogissa siitä kun lapsesi ovat innostuneena lähtiessä johonkin, sinä ärsyynnyt ja kiellät jotakin kivaa, kuten nyt kaakaon ja joskus aikaisemmin jäätelön. Eikö olisi mukavaa jakaa lasten ilo. Et jaksa ja lähdet mieluummin hoitamaan hevosia jne.. Ehkä tarkoitus on hakea koomisuutta tilanteeseen mutta siinä on aika surullinen pohjavire. Vähän tuo pisti silmään.
Niin, siltä se varmasti täältä kuulostaa vaikka toisaalta minusta tuntuu että annan lapsille niin paljon periksi aina vaan! :) En kieltänyt kaakota koska se oli vain omassa päässä oleva asia, en ollut puhunut siitä lapsille mitään. Joka tapauksessa meillä oli kiva päivä, halusin vain tuoda esiin sen, että aina ei ole niin sujuvaa tai helppoa mitä alkuun ajattelee...
(Ja tää eka Nimetön kommentoija on sellanen ilonpilaaja, että ei paremmasta väliä. Miten joku voi saada elämän kuulostamaan noin ankealta). Oli taas ihania ja hauskoja kuvia näistä mukkelehtijoista. Itsellekkin tuli mieleen, että joku "tuki" olis hyvä apu jäälle. Lapsena luistelemaan opetellessa kun sai pidellä kaukalon reunoista kiinni, joka oli helpottavaa, että sai välillä ihan vain rauhassa nojailla ja seistä kesken luisteluharjoitusten.
IHAN KAIKILLA menee joskus hermot lasten kanssa. Mulla useamman kerran päivässä. Silti olen mielestäni hyvä äiti. Epäaitoa esittämistä sellanen, että kun kersat oikein riuvaa, niin muka itse vaan hymyilis ja hymistelis. Mielenvikaisen aikuisen mallin siinä lapsilleen antaa. Jos aihetta on niin suuttua saa, mutta silti kodin yleistunnelma voi muun ajan (eli lähes koko ajan kuitenkin) olla iloinen.
Heh, jotenkin pystyn samaistumaan tuohon tunteeseen: kaatuilemiseen, nostamiseen, kannattelemiseen, kannustamiseen ja viimein onnistumiseen! Itse työskentelen 26 lapsen eskariryhmässä opena ja luistimien sitominen työporukan kanssa on jo oma ohjelmanumeronsa.. Mutta mikäs sen ihanampaa kun näkee lasten riemun ja sen kun jännitys katoaa ja uskallus voittaa :)
Jos teillä on potkukelkka, ottakaa se jäälle mukaan. Siitä kun pitää kiinni, pysyy pystyssä ja kelkka liukuu mukavasti jäällä. Kokeiltu on, monta kertaa!
Potkurin kanssa harjoitellessa on se sio vika, että siinä oppii luistelemaan väärin, eli kärkipiikkejä käyttäen.
sio=iso ;)
Ihana luistelurata teillä <3 Arkirealistinen kirjoitustyylisi on ihana, jatkathan samalla linjalla - ilman sievistelyä!
Voi tuota ekaa kommenttia. Ei oo todellista :-) Koita kestää!
Vieläkin muistan miten jännitti laskea se mäki Kausalan kentän pukukopeilta jäälle. Aina meni nurin. Lasten riemu ja sitkeys sekä oppimisen nopeus aina hämmästyttää. Mukavia luisteluhetkiä teille -kameralla ja ilman.
Toinen apuväline (potkurin lisäksi) luistelun opetteluun on (jääkiekko)maila, johon kevyesti nojautumalla saa asennon hieman etukenoikseksi ja sitten luistinpotkun aikaiseksi. Tästä on hyviä kokemuksia poikieni kanssa.
Meillä on kans kokeiltu luistelemista pikkuneitin kanssa.. hän on 3,5vee.. kyllä oli tuskaa ja hikeä.. äidillä :D Ipanalla kipeät polvet ja poikkimennyt pinna ;)
Minusta on hauska lukea totuudenmukaisia tarinoita -näinhän se usein menee, ensin on suuret haaveet idyllistä, sitten tullaan romahtaen alas kiukuttelevien lasten (ja aikuisten ;)) kanssa -parasta on se, että silti osataan pitää hauskaa. Ei masennuta pienistä vaan alkuhankaluuksien jälkeen ponnistetaankin maanpinnalta eikä idyllipilvistä ja loppujenlopuksi kaikilla onkin kivaa. Siitä on elämä tehty :)
Täällä myös äidillä aika lyhyt pinna, joten jätin suosiolla luisteluharjoitukset siihen asti, kunnes tiesin, että tytöt kokee sen jollain tapaa mielekkääksi. Itse olisin talutellut heitä vaikka kuinka ja kauan, mutta onneksi mukaan värvätty appi lempeästi rohkaisi tyttöjä yrittämään itse. Nopeasti ne kehittyvät ainakin jonkun tasoisiksi luistelijoiksi. Ja jos on itellään sellainen tempperamentti, että tietää hermostuvansa, niin on paljon parempi antaa lapsille tilaa sählätä ja kokeilla kaikessa rauhassa. Mie ainakin saan siun blogeista iloa ja energiaa just siks, ettei kuvailemasi arki oo pelkkää kiiltokuvaa. Ilo ja onni asuu pienissä hetkissä ja arjessa, joka enimmäkseen sujuu ihan kivasti. Näin ainakin meillä =)
Mukavan näköistä touhua ja teit ihan oikein, kun annoit heidän opetella kahdestaan, paremmin oppivat ja tosi hauskaa näyttää olevan, sitten kun taidot karttuu ja usko pois oppivat tosi nopeasti, niin sitten vois ottaa ne kaakaot mukaan ja nautiskella siitäkin. Tuo luistelu on nyt niin jänää ja uutta ettei he kaipaa muuta jännitystä . Mukav tuo oma lampi ja ilkeet kirjoitukset antaa olla omassa arvossaan. terv mummu
Ihana, ihana Olga ja koko perhe ! Kiitos kirjoituksistasi! Olen seurannut blogiasi alusta alkaen ja jatkan edelleen, koska olet aito, luonnollinen perhe-elämän kuvaaja. Kerrot arkielämästä iloineen ja suruineenkin. Melkein tunnen perheesi, koska eläydyn niin täysin kertomiisi tapahtumiin. Kokkailusi lasten kanssa olen katsonut moneen kertaan. Harmi, ettei ole tullut jatkoa. Hyviä ohjeita, olen monia itsekin kokeillut. Asuinpaikkasi on hyvinkin tuttu minulle, koska olin aikoinaan opettajana naapurissasi sijaitsevassa koulussa. Eli tuttuja, nostalgisia maisemia. Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi sekä aurinkoista kevättä!
Olga, blogisi on tosi kiva ja sitä lukiessa tulee hyvälle mielelle. En ole samaa mieltä eka kommentoijan kanssa. Luistelukoulussa käytettiin isoja saaveja väärinpäin. Niiden avulla pysyy hyvin pystyssä ja pakosti oppii potkut sivulle.
Voi hyvänen aika. Kyllä tuo eka kommentti oli mielestäni ihan yhtä ok kuin nämä muutkin. Kysymyshän on mielipiteestä. Jos on paljon lukenut näitä O:n kirjoituksia, niin ehkä on huomannut jotain yhtäläisyyttä kaikissa. Onko se niin kamalan väärin, jos ei aina voi kehua?
Eihän kyse olekaan siitä, että täällä ollaan kehumassa Olgaa. Olga on ihana. Kysymys on vaan siitä, että miksi Olgan pitäisi kirjoittaa sievisteltyä siirappista kuvaa, jos tapahtuma ei niin mennyt. Nyt meni näin. Yleensä lasten kanssa ei koskaan mene käsikirjoituksella. Hassua, että täällä on niitä, jotka voivat heittää ensimmäisen kiven...
Rakastan luistelua/rullaluistelua ja juuri siksi nämä kuvat ovat iiiiihania. Itse aikoinani (yli 50 vuotta sitten) aloitin luisteluopit juuri kotijärven rannassa jäällä ja veljeni hokkareilla. Ja vasta sitten kun olin oppinut luistelemaan isä osti kaunoluistimet. Ja usko tai älä vieläkin luistelen talvisin monta,monta kertaa kotimme lähellä olevalla luisteluradalla. Oi, kannusta Olga tyttöjä luistelun ihanaan maailmaan!
Juu, mielipiteitähän nämä ovat kaikki, ja tässä vielä yksi. Ensimmäinen kommentoija koki surullista pohjavirettä, mutta mie taas koen aina niin positiivisen vireen vaikkakin realistisen. Kaikki me äitit suunnitellaan näitä idyllejä, mutku elämä ei aina mene niin... Minusta sie Olga osaat juuri hymyillä kirjoituksissasi tällekin puolelle. 11-vuotias tyttärenikin aina nauraa maha kippurassa näitä juttujasi, joten luulen, ettei ne kovin synkkää kuvaa arjestanne anna. :) Kiitos Olga näistä päivän piristyksistä!
Itselläni on kolme lasta, aikuisia jo tosin. Kaikki ovat opetelleet aikoinaan potkukelkan kanssa luistelemaan. Toinen hyvä vaihtoehto on suksisauvat. Luisteluharjotukset alotettiin alle kaksi vuotiaana ja vieläkin kaikki pitävät luistelemisesta minä mukaan lukien! Kiitos sinulle Olga blogistasi, olet hyvä laittamaan asiat kiinnostavaan muotoon!Luen aina uudelleen ja uudelleen blogia kuten katson myös ohjelmaasi samoin uudelleen ja uudelleen! Onko mahdollisesti uusia kuvauksia tuloillaan? Marttilaan terveisiä täältä Ylöjärveltä! - Eija -
Hej! Hoppas jag får kommentera på svenska, lättare så! Har aldrig tidigare kommenterat, men ofta läst din blogg. Trevlig läsning just för att den är verklighetstrogen, inget " glansbildsliv", som väldigt många målar upp i sina bloggar:( Tycker det var bra gjort, barn blir ofta så ynkliga då mamma är med, men då mamma är lite på avstånd, ändå tryggt nära, måste man lite bita ihop o "fixa till det" o klara av själv! Tänk vilken seger för barnen att märka att jag klarade av o fixade -HELT SJÄLV, utan mammas hjälp! Dessutom fick du en stund för dig själv, o alla var gladare då ni igen sågs:) Den " tråkmåns" som kommenterade först här på sidan, verkar ha haft en dålig dag, vi förlåter henne, alla har vi sådana ibland, men hon kunde ju ha låtit bli att kommentera, en sådan dag.. Är själv lärare, så detta med att lära sig skrinna, spänna skridskor tills fingrarna är fulla med vattenblåsor:( är nog såå bekant. Mitt bästa tips är att ta med en liten stol, typ dagisstol i barnens storlek, den löper bra över isen, utan sparkkälkens långa, besvärliga medar. Den svänger bra o hjälper en att hålla balansen. Trevlig fortsättning på skridskostunderna! Ps, om det är nåt som blev oklart pga språket o du vill fråga-maila! Siv
Ihana, realistinen juttu. Miten joku voi ärsyyntyä tästä? Minä ajattelin heti ekana, että monessa blogissa kirjoitellaan niitä sievisteleviä romanttisia juttuja, joissa lapset istuvat höyryävän kaakaon kanssa kivellä :D Oletteko nähneet sen videon, joka on pyörinyt vähän aikaan netissä. Jossa äiti kirjoittaa sievisteleviä juttuja päivästään ja samalla mäkättää lapsilleen, mahtava :D
Video kuulostaa samalta kuin Siskonpeti-ohjelmassa ollut. Siinä äiti kirjoittaa ihanaa siirappia kuinka ihanaa kaikki on. Sitten äyskii ja tiuskii, kun lapset käy kysymässä jotakin, on todella kaukana kirjoitettamastaan kuvitelmasta.
Kiva kirjoitus luisteluharjoituksista. Tätä blogia on aina mukava lueskella, koska kuvaat oikeaa, aitoa elämää ilman turhia krumeluureja.