Olgan kotona

Mun paratiisi

Jaa

Joskus tämä pihapiiri tuntuu paratiisilta ja tänään on sellainen päivä. Keräsimme äsken tyttöjen kanssa kirsikoita. Tilallamme kasvaa jotain ikivanhaa juuresta leviävää kirsikkapuuta, joka ei koko seitsemän vuoden täällä asumisemme aikana tehnyt yhtä mahtavaa satoa kuin nyt.
Kirsikkatarha leviää itsekseen takapihalla rinteessä, ratsastuskentän reunalla. Se on takkuinen, hoitamaton, käsittää kymmeniä puita ja siellä seikkaileminen on lasten lempipuuhaa.
Kiipesin eilen toista kertaa kipsin kanssa Elho-heppani selkään. Tiedän, se on tyhmää, mutta kun sieltä putoaminen nyt vaan on sen verran epätodennäköistä, että vaarallisempaa noilla kepeillä kulkeminen rappusissa on. Tyhmää tai ei, niin ihanaa se on! Hetken aikaa saan unohtaa olevani potilas ja ratsastaa aina kuten ennenkin, tosin ilman jalustimia. Ja mikä parasta, välillä vain kävellään pitkään ja poimitaan kentän puolelle sopivalle hevoskorkeudelle notkuvia kirsikoita…
Nämä kirsikat ovat melko pieniä, kirkkaan punaisia, yhtäaikaa sekä makeita että kirpeitä ja siksi juuri niin koukuttavia. Tämänpäiväisistä kirsikoista sain aikaiseksi kolme litraa mehua. Makeutin sen intiaanisokerilla ja lisäsin hetken mielijohteesta mukaan muutaman litran jääkaapissa kuihtuvia mustikoita. Mehu on hyvää, mutta ehkä enemmän aikuiseen makuun. Jotenkin ensimmäinen mielikuva mehun mausta oli lähempänä punaviiniä kuin mehua, ei siis huono sekään! Lisäksi tein kirsikoista kokeiluluontoisia muffinsseja, jotka paistuvat nyt uunissa.
Ainut huoleni kirsikoiden suhteen on, etten mitenkään ehdi käyttämään saati keräämään niitä kaikkia. Siispä: Hoi kaikki naapurit, kaverit ja ohikulkijat, jos luette tämän, tervetuloa hakemaan kirsikoita. Siellä ne odottavat teitä, ratsastuskentän laidalla.

Jaa

Kommentit (1)

Paranemista jalalle! Jotenkin sellainen peppifiilis tuosta kun kirsikoita keräilee hepalla!Nauti paratiisistasi!:)