Olgan kotona

Nyt erotaan!

Jaa

Naimisissa olo ja perhe-elämä on ihanaa. Silti, kun on jakanut elämänsä 12 vuotta (josta 8 v. naimisissa) saman ihmisen kanssa, päädymme toisinaan Tuukan kanssa puhumaan siitä, millaista olisi jos emme yhtäkkiä olisikaan yhdessä? Kenenkäs kanssa sitä sitten hengailisi ja millaisia elämämme olisi nyt, jos olisimme aikoinaan valinneet jotain muuta?

Koska me kaksi olemme molemmat aika periaatteellisia (lue jääräpäitä), parisuhteen perinteisistä uskollisuusasioista meidän ei tarvitse vääntää. Luotamme toisiimme, siitä ei ole epäilystä. Silti siitä tosiasiasta, että saatamme hyvässä lykyssä olla koko loppuelämämme aikana toistemme viimeiset  ja ainoat kumppanit, puhumme yllättävänkin paljon. Harmittaako se? Olisiko elämä jonkun muun kanssa muka sitten onnellisempaa? Ja että mitä pitäisi tapahtua että me kaksi päätyisimme eroon?

Nyt nimittäin ollaan siinä kohtaa aikuisuutta, että osa ystäväpiiristä päätyy eroon. Ero on aina toki ikävä asia, mutta aiheuttaa toisaalta näin jämähtäneen pariskunnan keskusteluihin suorastaan kateellisia sävyjä. Kun Tuukka näki kuvia ystävänsä uudesta kauniista, nuoresta tyttöystävästä, hän huudahti spontaanisti: Nyt erotaan! Vielä 10 vuotta sitten olisin ehkä loukkaantunut tuosta kommentista, nyt saimme siitä vain hyvät naurut. Minä uskon että meidän onnellisen avioliiton salaisuus on juurikin se, että me puhumme kaikesta, myös tällaisista asioista.

Kyllä minä silti välillä kaipaan sitä alkurakastumisen huumaa. Sitä, kun valvoimme sängyssä aamuyölle asti, kun ei vain malttanut nukkua, oli niin ihanaa. Pidettiin valo päällä ja vain tuijoteltiin toisiamme. Muutama päivä sitten en saanut unta ja pidin Tuukkaa illalla hereillä. Käskin rapsuttaa minun selkääni ja jutella, mies koitti sitkeästi valvoa mukana. Sitten keksin, että ollaan sitä peliä että minä kirjoitan Tuukan selkään kirjaimia, joista muodostuu lauseita ja hän sitten arvaa mitä minä kirjoitan. Ajattelin tämän pelin aavistuksen romanttisemmin kuin mitä Tuukka. Heti yhden kirjaimen kirjoittamisen jälkeen Tuukka jo arvaili mahdollisia sanoja kun missäkin tietovisassa. Minua nauratti, ja käskin häntä odottamaan, muuten en saisi imelää rakkaudentunnustustani ikinä loppuun saakka. Ensimmäinen sana oli TÄMÄ, sen hän vielä jaksoi joten kuten odottaa. Seuraavan sanan piti olla HETKI, mutta heti kun olin ehtinyt kirjoittaa pelkän H-kirjaimen,  mies jo innoissaan huudahtaa: HOMO!

Nauratti jo niin paljon että annettiin sen leikin olla.

Jaa

Kommentit (9)

Sydän pomppasi kurkkuun ja pysyi siellä pitkän aikaa, kun luin otsikon, enkä hetkeen pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin tekstisi lukemiseen. Mies yritti huikata heippoja ovelta ennen kauppaanlähtöä, mutta enhän minä kuullut. Tiedän tunteen. Me ollaan oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä ja minä olin 19 vuotta, kun löimme hynttyyt yhteen. Minullakin on välillä ikävä sitä ensirakastumisen huumaa, mutta kyllä se vakauskin tuntuu hyvältä. Varsinkin, kun joukkomme on kasvanut nyt yhdellä pienellä tytöllä. Henkilökohtaisesti toivon, että sinä ja Tuukka pysytte vielä pitkään yhdessä. <3
Raflaava otsikko tosiaan, mutta ei uponnut minuun! Olette kovin onnellisen oloinen pariskunta, enkä ollenkaan usko, että kykenisit niin taitavasti feikkaamaan ;) On totta, että melkein kaikki ympörillä eroavat. Itseni se saa tuntemaan ylpeyttä 26 vuotta kestäneestä suhteestani, vaikka ajoittain hiton vaikeita kausia on ollutkin. Vielä ed. postaukseesi: ethän voi luopua tuosta suloisesta varsasta! Ajattele, miten kiva sen olisi elellä mammansa kanssa teillä siellä eläinten paratiisissa, kuten joku taisi jo ilmaistakin..
Onnellinen pari, ehdottomasti. Ja aivan ihana blogi! Tuosta varsasta kuitenkin voi luopua, silloinhan joku toinen onnellinen saa ihanan hevosen. Jos kaikki kissan ja koiran kasvattajat pitäisivät pennut itsellään, mistä me muut sitten saataisiin meidän rakkaat lemmikit?
Se on kyllä pakko sanoa, että eroamisessa on yksi mahtava puoli: saa lapsilleen luotettavan hoitajan. Minä erosin lapseni isästä kun lapsi oli suht pieni ja lapsi asui vuoroviikoin kummankin vanhemman luona siihen asti, kunnes 18-vuotiaana muutti omilleen. Itse sai joka toinen viikko "elää kuin pellossa" lapsen ollessa toisen vanhemman luona. No, mutta nykyisestä miehestä en eroa. Kunnes kuolema meidät erottaa. Tai dementia. Siitäkin mahdollisuudesta on puhuttu.
Ihan vaan näin ohi mennen että myös sinä Olga olet kaunis! Rakkaus on paljon syvemmällä kuin sydämmen läpätys ensihuumassa. Rakkaus on tahtotila. Tahtoo rakastaa myös vastoinkäymisissä silloin kun toinen sitä vähiten ansaitsee. Moni eroaa juuri silloin kun tämä tulee eteen. Vaikka on luvannut vihkitilaisuudessa juuri silloin rakastaa..
:D Tuota selkään piirtelyä täälläkin joskus harjoitettu - täytyypä ottaa taas käyttöön :) http://aarrekarttani.blogspot.fi/
Me ollaan oltu yhdessä vuodesta 1984 ja huomasin eilen, että mieheltäni ei tule minulle enää kuin rumaa puhetta ja haukkumista, kai aika eri teille mennä. Surullista mutta en voi muuta.
Aivan ihana kuva Teistä nuoresta parista kirkon alttarilla. Siinä te olette tahtoneet ja luvanneet rakastaa niin ylä- kuin alamäessä sekä pitkällä puuduttavalla suoralla. Tahdon -sanalla ja suudelmalla olette sinetöineet yhteiselämänne. Niin olemme mekin tehneet yli 37 vuotta sitten ja tässä sitä mennä köpitetään yhdessä eläkepäiviä viettäen ja nauttien yhdessäolosta. Onnea edelleenkin ja pitkää pinnaa,kärsivällisyyttä,rakkautta, lähelläoloa,hellyyttä,kosketusta, kaipuuta,ikävää,jälleennäkemisen riemua ja iloa :) Ihania ja kuulakkaita loppusyksyn päiviä sinne Marttilan tiluksille ja pirttiin !
Muistutus. Villasukkapaketti odottaa noutajaa Kausalan Siwassa.