Olgan kotona

Opeta soittamaan Paranoid!

Jaa

Meillä lyötiin äsken vetoa varsin tärkeästä aiheesta, ja kirjoitan sen nyt tänne, että on varmasti vuosien päästä tallessa.

Helga on käynyt kitaratunneilla nyt jo puolen vuoden ajan. Opettaja tulee koululle ja pitää tunteja luokassa koulun jälkeen, on muuten ihan todella järkevä systeemi, säästää vanhempia edes vähän loputtomalta harrastuksiin kuskaamiselta. Tuukka jaksaa kysyä joka kerta tunnin jälkeen ekaluokkalaiselta tyttäreltään, muistiko hän kysyä opettajalta että hän opettaisi soittamaan Paranoidin? (Jos joku ei ole käynyt rokkikeikoilla, niin se on hyvin yleinen vitsi minkä tahansa bändin keikoilla, että joku yleisöstä pyytää soittamaan Paranoidin.) Helgaa vitsi ei ainkaan enää näin puolen vuoden jälkeen hirveästi naurata. Meitä vanhempia kyllä, edelleen.

Tänään ruokapöydässä asia tuli taas puheeksi. Tuukka kysyi muistiko Helga pyytää soittamaan Paranoidin ja Helga sanoi ettei aio pyytää koska iskä on nolo ja häntä hävettää kysyä noin typerää asiaa. Kirppu pohti siihen että näinköhän mahtaa kitaraope edes tietää mikä on Paranoid?  Lapset eivät millään meinanneet uskoa kun me Tuukan kanssa (samalla kun nauratti vähän liikaa) vakuuttelimme, että kyllä ope aika varmasti tietää.

Helga tuskaili meidän vinoiluamme ja Tuukka lohdutti että odota vaan, ei mene edes 20 vuotta niin olet jossain klubilla kuuntelemassa jotain kaverin bändiä ja aivan varmasti et malta olla pyytämättä että soittaisivat Paranoidin. Helga kielsi että ei varmana pyydä. Tuukka väitti vastaan. Sitten Helga ojensi kätensä, että lyödään vaikka kättä päälle. Otettiin oikein kuva, että varmasti muistetaan. 

Avainsanat: 
Jaa

Kommentit (3)

Aika menee kuin siivillä, itse muistan kuin eilisen, kun olin 6v Kalle-pojan kanssa sellotunnilla.Ongelmaa oli, kun poika ei osannut vielä lukea....tänään oli oman Kostume-bändinsä kanssa studiolla. Samalla haikeaa ja ihanaa.......
Ja tänään kuuntelemme haikein mielin Hotel Kaliforniaa mieheni kanssa.... Tämä kappale oli ensimmäinen meidän yhteinen - semeidänoma ja omin tsipale,jota kuuntelimme,kuuntelimme ja kuuntelimme.... silloin 39 vuotta sitten nuorina ja ah niin,niin rakastuneina. Nyt The Eagelsien jäsen ja tämän ko.kappaleen toinen tekijähahmo on pois,päässyt autuaimmille soittomestoille. Kevyet mullat hänelle ! Ja me kuuntelemme edelleen hotel Kaliforniaa ja olemme vieläkin rakastuneita ja eläkeläisiä. Terkut Marttilan porukoille Iittiin. Musiikki elää,vaikka soittaja on pois!
Suupielet kääntyivät ylöspäin tätä postausta lukiessa. Ihanaa perhearkea! Toivon pääseväni itsekin joskus hamassa tulevaisuudessa todistamaan yhtä tärkeitä tapahtumia lapseni kanssa. :)