Olgan kotona

Peltidinosauruksista

Jaa

Meidän pihassa oli viime viikolla elävä peltidinosaurus. Sitä tuijotettiin ikkunassa tuntikausia ja kun sen sisällä oleva setä lähti käymään jossakin ja peltidinosaurus lopetti hiekan syömisen ja nukahti, kävimme silittämässä sitä porukalla.
Lapset ovat ymmärtäneet että dinosauruksia ei enää ole olemassa. Tämän tosiasian hyväksymisessä on ollut apuna voimakas kiintymyssuhde peltidinosauruksiin, eli kaivinkoneisiin. Kaikki alkoi muutama vuosi takaperin Tuukan ideasta esitellä tienposkessa maata kaivava metallikasa peltidinosaurukseksi. Siitä lähtien peltidinosaurusten bongailu on ollut koko perheen suosikkiharrastus aina kun ollaan jossakin liikkeellä. Helga on mm. ollut todella vaikuttunut Helsingistä, ennen kaikkea sen takia että sieltä löytyy poikkeuksellisen paljon peltidinosauruksia.
Tietenkin parasta on kun tuollaisen otuksen löytää omalta kotipihalta.
Kun tuo samainen viime viikon peltidinosaurus seisoi pihassa tullessamme tyttöjen kanssa tallista, se oli käynnissä, mutta paikallaan ja ilman ohjaajaa. Helga totesi että se nukkuu ...ja kuorsaa.
Ehkä huvittavin sattumus peltidinosauruksista sattui viime kesänä. Ajoin tyttöjen kanssa autolla Kausalaan päin, kun matkan varrella oli joku nuorehko sähkömies pitkäkaulaisen nostolaitteen päällä jonkin tienvarsitolpan kimpussa. Mies oli kuin suoraan teiniaikojen Regina-lehdestä, ilman paitaa ja hyvin ruskettunut. Ihan vain liikenneturvallisuussyistä hidastin reippaasti hänen kohdallaan, tiirailin miestä ja hymyilin itsekseni hyvinkin osuvalle stereotypialle. Samalla takanani istuva Helga huokaisi juhlavasti: Peltidinosaurus.
 

Jaa

Kommentit (1)

Oi kuinka söpöä! :)