Olgan kotona

Pieniä mansikoita

Jaa

Meillä sairastetaan pahanlaatuista metsämansikkakuumetta. Yksi mansikkaretki lähimetsän reunassa sijaitsevaan mansikkapaikkaan teki tyttöihin lähtemättömän vaikutuksen ja nuo pienet makeat mansikat voittaa karkitkin. Mansikoiden kerääminen on sitten tarkkaa puuhaa. Mitään puoliksi kypsiä raakileita ei tosiaankaan kerätä, vaan marjaa pyöritellään varovasti ennen kuin todetaan onko kyseinen yksilö syöntikelpoinen. Jos ei ole, neidit pitävät huolen että tuon lupaavan oloisen mansikan kypsyysaste tullaan tarkistamaan myöhemmin uudestaan.
Puutarhamansikat eivät ole saaneet meillä yhtä hyvää kohtelua. Mansikat olivat kasvaneet hyvin, olin jaksanut kerrankin lannoittaa ja kastella. Yhtenä päivänä lähes kaikki raakileet olivat kadonneet. Kirosin räksiä ja pyysin pian niiltä anteeksi sillä löysin leikkimökistä eksoottisen keiton: raakoja mansikoita, kuravettä ja päällä ripaus sahanpurua. Nam.
 

Jaa

Kommentit (2)

Nam metsämansikoita.Muutenkin ihana tää sun blogi :)
ihania metsämansikat. Ollaan tänään lähdössä iittiin mökille. Viime viikonloppuna harmittelin ettei ehkä saada mansikoita kun ovat menneet liian kypsiksi. Mutta näköjään toivoa on. Täytyy heti pyyhkästä keräämään herkut parempiin suihin. Nam nam. Voi hyvin...