Olgan kotona

Ripaus Amerikkaa

Jaa

Helgan kummiperhe on puoliksi amerikkalainen ja saimme heiltä 2 vuotta sitten joululahjaksi joulusukat pidikkeineen. Yltiökoristeellista, ihanaa ja niin amerikkalaista mutta joulun aikaan ehdottoman sallittua. Sijaistytölle piti viime jouluksi tilata tietenkin myös, ja koska olin tuolloin raskaana tilasin netin kautta Amerikasta kaksi sukkaa; yksi valmiiksi kirjailtuna sijaistytön nimellä ja toinen ilman nimeä vauvaa varten. Nyt olisi Hilman sukka vietävä kirjailtavaksi jotta nimi ehtii sen varteen jouluksi.

Joulusukkaperinne on meille suomalaisille aika vieras, mutta hauskalta ne näyttävät kaakeliuunin reunalla. Helgan kummit ovat opastaneet että joulusukkaan laitetaan pienet paketit jouluaattoyöna ja ne avataan vasta joulupäivän aamuna. Niinpä on tärkeää että kaikilla perheenjäsenillä on omat sukkansa.

Muuten joulun odotus etenee täällä omalla painollaan. Yritän sitkeästi siivoilla jo nurkkia ja laatikoita, olen alkanut jo miettimään joululahjojen hankkimista ja tekemistä ja mitä tärkeintä, joulupukki ja laulavat tontut on "tilattu" aattoillaksi. Juttelimme muutama päivä sitten Lasten kanssa joulusta, lahjoista ja joulupukista. Helga oli kovasti huolissaan tunnistaako hän joulupukkia kun hän tulee käymään. Vakuutin moneen kertaan että tuskin jää pukin tulo Helgaltakaan huomaamatta!


 

Jaa

Kommentit (4)

Meidän kummityttö lähetti vaihto-oppilasvuonnaan meille Disney-joulusukan, ja vaikka muuten inhoan kaikkea krääsää ja kimallusta, täytyy sanoa että se sukka on kyllä ihana :) Nostan sen esiin joka vuosi. Poikkeaa vähän meidän muusta aika pelkistetystä koristelusta, mutta ripaus Amerikkaa on ehkä paikallaan näin joulun aikaan!
Minä sain opiskeluvuosina mieheltäni joulusukan. Oli joulunalusviikko ja paljon hommia rästissä - lähikaupasta ostettu joulusukka piristi päivää! Viime jouluna sain samanlaisen isältäni, ja nyt kaivan ne ensimmäisten joukossa esille jouluna. Hyvä säilytyspussi joulukorteille!
Kävin viikonloppuna Tukholmassa ihanassa kaupassa jonka nimi oli American Clasics. Siellä oli juuri tuollainen pidike joulusukalle, tai siis nyt tiedän että se oli sellainen, kun ihmettelin mihin sellaista koukkua joka on alustassa voi käyttää ( hölmö minä ). Hetken jo ajattelin että olisin meillekkin ostanut joulusukat, mutta sinne ne jäivät odottamaan seuraavaa reissua =)
Heippa! mistä tilasit tuon sukan, olisi kiva tilata siskon ja veljen lapsille kans ja varsinkin ne pidikkeet..kiinnostaa =) ihanan jouluista puuhaa teillä :)