Olgan kotona

Rusinan karkumatka

Jaa

Olimme Babuskalla äsken perinteisessä tiistain saunaillassa, kun illan keskytti naapurin puhelu; heidän pihassaan nakotti kuulemma yksinäinen lammas. Pakkohan se on meidän olla, ilmoitti Tuukka puhelimeen. Lapset autoon ja pässinhakupartio liikkeelle. 

Rusina-pässi on jo jonkin aikaa jäänyt vähän ulkopuolella Rositan (lehmä) ja Mustapekan (toinen lammas) alettua parhaiksi kavereiksi. Rusina kokeili ystävystyä Kasimirin (alpakka) kanssa mutta kun Kasimir sai Cennin (toinen alpakka) taloon,  yksi (siis rusina) ei enää kuulunut kumpaankaan joukkoon. Rusina alkoi karkailemaan ja jo monena aamuna olen päästänyt sen portista takaisin Rositan ja Mustapekan luo aamurehuille. Ja taas se lähtee. Tänään sillä oli illalla mennyt isommin hermot tähän outoon lehmä-lammas pariskuntaan ja nyt se löytyi lähes puolen kilometrin päästä naapurista. 

Naapurit odottivat pihalla Rusinan nauttiessa varauksetta heidän rapsutuksistaan, kannatti näemmä lähteä pyörähtämään. Tuukka juoksi Rusinan kanssa kotiin kauraämpäri kädessä ja me lasten kanssa näytimme valoa ja kannustimme autolla perässä. Lapset olivat innoissaan, Tuukka hengästynyt ja nyt Rusinaa rakastetaan taas vähän enemmän. Torstikin uskalsi ensimmäisen kerran ihan itse rapsuttaa lammasta (jostain syystä meidän lapset kaikki ovat tuossa iässä pelänneet lampaita, mutta eivät esim. hevosia). Huomenna laitetaan aidat parempaan kuntoon ja seurataan tilannetta. Kaikki me olimme sitä mieltä, että yksinäinen Rusina tarvitsee meidän tukeamme näinä vaikeina aikoina.

Jaa

Kommentit (11)

Ootte kyllä ihania
No muistakaa sitä polosta yksinäistä rapsuttaa... :-) <3
Ihania olette <3
Niin, kenenkää - ei kenenkään ole hyvä olla yksin....! Olette kyllä niin rakastettava perhe,että ..... Tyytyväiseltä vaikuttaa lampaan taluttajakin.
On se kyllä, että pitää eläintenkin miettiä näitä kuka on kenenkin paras kaveri -asioita. Minä kun luulin, että se on vain tyttöjen juttuja :) Kaikki tosiaan tarvitsevat ystävää tai ainkin muuten miellyttävää seuraa.
Ihanan hellyttävä protesti tilanteeseen. Mitens se kolmas pyörä on aina liikaa?! Ei taida kunnon puhuttelu auttaa tässä tilanteessa ;D että lisää karvaisia kavereira vaan hommaamaan..
Luettuani ajattelin kommentoida, että olette niiiiiin ihania! Muutama muu oli näköjään jo ehtinyt..
Eikäää <3 Ihana tarina. Nyt on vaan Rusinalle hommattava oma kaveri, ettei tunne oloaan yksinäiseksi. Tai otettava se asumaan tupaan teidän kanssa ;)
Voin kuvitella lasten innostuksen ja ilon :) nämä on niitä oudoimpia ja hauskimpia lapsuusmuistoja, mitkä tapahtuu koko perheen kanssa, ja joista vanhoina muistellaan isää ja äitiä ♡
Snif, miten taas söpö tarina oikeasta elämästä. Kiitos!
Minä luulen, että teidän tukeanne enemmän Rusina tarvitse nyt ihan oikean lauman. Sanotaan, että vasta kolme lammasta on lauma, jossa lammas voi hyvin. Rapsutuksia Rusinalle. :)